Lutherin parannuksen armo

Laestadiuksen parannus. Hän kertoo tapaamisestaan Lapin Marian kanssa näin:

"Talvella 1844 saavuin Åselen Lappiin tarkastajan ominaisuudessa. Täällä tapasin muutamia lukijalaisia, jotka kuuluivat siihen loivempaan suuntaan. Heidän joukossaan oli muuan lappalaistyttö nimeltään Maria, joka avasi minulle koko sydämensä kuultuaan ensin puheeni alttarilta. Tällä yksinkertaisella tyttärellä oli sellaista kokemusta armonjärjestyksestä, mistä en ollut ikinä kuullut. Hän oli vaeltanut pitkiä matkoja etsiessään valoa pimeydessä. Vaelluksillaan hän oli tullut vihdoin pastori Brandellin tykö Noraan, ja kun hän avasi sydämensä papille, tämä vapautti hänet epäilyksistä. Hän pääsi papin avulla elävään uskoon. Ja, minä ajattelin: Tässä on nyt sellainen Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja vasta nyt, niin ajattelin, nyt minä näen tien, joka vie elämään. Se on ollut kätkössä siihen asti kunnes sain puhella Marian kanssa. Hänen yksinkertainen kertomuksensa vaelluksistaan ja kokemuksistaan teki minun sydämeeni niin syvän vaikutuksen, että se valkeni myös minulle. Minä sain sinä iltana, jonka vietin Marian seurassa, tuntea taivaan riemun esimakua. Mutta Åselen papit eivät tunteneet Marian sydäntä, ja Maria kyllä tunsi, etteivät he olleet tästä lammashuoneesta. Minä pidän muistossani köyhän Marian niin kauan kuin elän ja toivon, että saan kohdata hänet kirkkaammassa maailmassa haudan tuolla puolen."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapin_Maria

Pastori Pehr Brandell siis julisti Pyhän Hengen eläväksi tekemän evankeliumin Marialle ja Maria julisti saman evankeliumin Laestadiukselle. Vasta silloin Laestadius näki tien elämään. Kyseessä oli mies, joka oli teologi ja toiminut jo pitkään pappina, mutta vasta tämän köyhän saamelaisnaisen kertomat Pyhän Hengen eläväksi tekemät sanat saivat hänet näkemään tien elämään. Tämä on Jumalan armojärjestys, jota maailmassa ei tunnusteta: ensin Jumala herättää tunnon hyväksi näkemällään tavalla ja vapauttaa hädästä Pyhän Hengen eläväksi tekemän evankeliumin kautta.


Lohen mukaan lestadiolaista seurakuntakäsitystä arvosteltiin eksklusiivisuudesta jo 1800-luvulla. Raattamaalle oppi uskovien seurakunnasta oli tärkeä sen vuoksi, että parannuksen tehneet hoitivat avainten valtaa. "Seurakunta ja sen edustajat julistivat 'elävää sanaa', joka Pyhän Hengen voimasta herätti sanankuulijassa vanhurskauttavan uskon."

Laestadiuksen päivistä lähtien oli lestadiolaisuudessa vallalla näkemys, jonka mukaan Pyhä Henki hoitaa vanhurskauttamisen evankeliumin välityksellä seurakunnassa, jolle on uskottu sovituksen virka. "Juuri se, että vanhurskauttaminen kytkettiin seurakuntaan, tekee ymmärrettväksi seurakunnan korostamisen lestadiolaisuudessa." Lestadiolaisuuteen kohdistunut kritiikki olikin pääosin seurakuntaopin kritiikkia. "Lestadiolaissaarnaajat Raattamaan tavoin torjuivat uskonyhteisönsä ulkopuolella olevan uskonnollisuuden. 'Tulkoon erimieliset uskollansa autuaaksi jos tulevat, mutta me emme löydä Raamatusta kahta Jumalan seurakuntaa', Raattamaa kirjoitti 1.5.1889 Juho Takkiselle ja H. Kollerille. Tämä liittyi kirkkoisien näkemykseen, että seurakunnan ulkopuolella ei ole pelastusta." - - Hannes Gebhard, joka ei ollut teologi, tulkitsi 1890 lestadiolaisten seurakuntaoppia: "'Seurakunnaksi' hihhulit sanovat ainoastaan parannuksen tehneiden yhteyttä."

Luther käsitti armon ollessaan yksin luostarinsa tornissa lukemassa Roomalaiskirjettä, eikä Staupitz ollut mailla halmeilla.

Raattamaa ei ole Lutherin linjoilla, koska sitoo avainten vallan ihmiseen, eikä Jumalan sanaan.

Luther:
Sillä eivät kaikki, jotka ovat virassa ja saarnaavat, ole kristittyjä ja hurskaita ihmisiä. Siitä ei Jumalakaan välitä, vaan persoona olkoon minkälainen hyvänsä, mutta virka on kuitenkin oikea ja hyvä eikä ihmisen, vaan Jumalan oma. Niinmuodoin ei Kaifas ennusta Kaifaana, murhaajana ja pahana konnana, vaan ylimmäisenä pappina. Samoin ei myöskään kirkkoherra tahi pappi kasta eikä johdata ijankaikkiseen elämään jonkummoisena Juhana Pommerina, vaan kirkkoherrana. Sillä Jumala antaa sen tapahtua viran kunnioittamiseksi ja vahvistamiseksi. Koska nyt Judas on oikeassa, julkisessa virassa, jonka Kristus on säätänyt, kunnioitetaan hänessä virkaa, mutta ei persoonaa.

2
Jos esimerkiksi Herodes, Pilatus, Kaifas ja Hannas saarnaisivat evankeliumia, on minun se omaksuttava; jos taas ne, joita pidetään pyhinä, nousisivat kuolleista saarnaamaan valheita munkkisäännöistä, viitoista, paljaslaista, juhlamenoista ja muista ihmiskeksinnöistä, minä en saa niitä uskoa. Ei tässä toki ole otettava huomioon henkilöä, vaan se, mitä saarnataan.

3
Sana omistaa heidät ja he omistavat sanan, mutta Lutherin he antavat mennä, olkoon sitten veijari tai pyhimys. Jumala voi puhua sekä Bileamin että Jesajan kautta, niin Pietarin kuin Kaifaan kautta, jopa aasin suulla.

4
Mutta me päättelemme, että niinkuin pyhä Johannes ei häpeä Kaifaalta kuulla Jumalan sanaa, ylistääpä sitä profetiaksikin, Joh. 11:51, sekä kuten Mooses ja Israelin kansa hyväksyvät jumalattoman Bileamin profetian ja pitävät sen Jumalan sanana, 4. Moos. 24:17, ja pyhä Paavali hyväksyy pakanalliset runoilijat Araton ja Epimeniden ja ylistää heidän sanomiaan Jumalan sanaksi, Ap. t. 17:28 - 1:12, ja Kristus tahtoo kuulemaan jumalattomia fariseuksia, niin kuin jumalattomia opettajia Mooseksen istuimella, Matt. 23:2, niin vielä paljoa vähemmin me älkäämme paheksuko, vaan antakaamme Jumalan tuomita heidän pahan elämänsä ja mieltykäämme heidän jumalalliseen sanaansa. Sillä jos he ovat pahat, niin itselleen ovat pahat. Mutta jos he opettavat oikein, niin meille opettavat oikein.

millä tavalla ihminen tulee uskoon.

Molemmat kyseessä olevat herrat tulivat uskoon
Sanan kuulemisen kautta!!!(Luther ja Lestadius)

"Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen
Sanan kautta.! Room 10:17.

EI SIIS KASTEESSA, kuten Luther myöhemmin muutti
oppiaan!

»Jos tohtori Staupitz, tai paremminkin, jos Jumala ei olisi tohtori Staupitzin kautta auttanut minua pois, olisin hukkunut ja ollut jo kauan helvetissä.»
(Lutherin kirjoitus päiväkirjassaan vuonna 1514[5])"

Lestadiuksella oli sama tie:
"Pastori Pehr Brandell siis julisti Pyhän Hengen eläväksi tekemän evankeliumin Marialle ja Maria julisti saman evankeliumin Laestadiukselle. Vasta silloin Laestadius näki tien elämään. Kyseessä oli mies, joka oli teologi ja toiminut jo pitkään pappina, mutta vasta tämän köyhän saamelaisnaisen kertomat Pyhän Hengen eläväksi tekemät sanat saivat hänet näkemään tien elämään."

Eli molemmat herrat todistavat, että sillä vau-
vakasteella EI OLLUT MITÄÄN VAIKUTUSTA HEIDÄN
USKOONTULOONSA!!!!!!
Ei edes se, että molemmat herrat olivat ollet kirkon virassa ja suorittaneet sakramentteja.
Turhaa kaikki.

Koskahan palstan "sakramentalistit" tajuavat sen,
että ainoastaan yksinkertainen lapsen usko voi
pelastaa meidät ja antaa varmuuden siitä, että
synnit ovat anteeksiannetut.

Mutta kun ihmiset haluavat turvautua kauniisiin
muotomenoihin ja hartaaseen kirkon tunnelmaan,
eivätkä halua tehdä yksinkertaista parannusta elämässään.

Lutherin uskoontulo


Merle D’Aubigné, Histoire de la Réformation du seizième siécle (1500-luvun uskonpuhdistuksen historia):

... Staupitzin jättäessä Erfurtin oli uusi päivä noussut Lutherille.

Työ ei ollut kuitenkaan päätetty. Päällikön sijainen oli valmistellut sitä. Jumala salli halvemman työaseen täyttää sen. Nuoren augustiinolaismunkin omatunto ei ollut vielä päässyt lepoon. Hänen ruumiinsa uupui lopulta sielun ponnistuksista ja jännityksestä. Häntä kohtasi tauti, joka vei hänet haudan partaalle. Hän oli silloin toista vuottansa luostarissa. Kaikki hänen entiset tuskansa ja kauhistuksensa heräsivät jälleen kuoleman lähetessä. Ajatus hänen omasta saastaisuudestaan ja Jumalan pyhyydestä hätyytti uudestaan hänen sieluansa.

Eräänä päivänä hänen ollessaan epätoivon murtamana, astui vanha munkki hänen kammioonsa ja lausui hänelle muutamia lohduttavia sanoja. Luther avasi hänelle sydämensä ja ilmoitti vavisuttavat pelkonsa. Kunnianarvoisa vanhus ei kyennyt, kuten Staupitz, seuraamaan tätä sielua kaikissa sen epäilyksissä, mutta hän osasi uskontunnustuksensa ja oli siitä löytänyt lohdutuksen sielulleen. Hän käytti siis nuoreen veljeen samaa lääkettä.

- - - Vanha munkki luki hurskaalla yksinkertaisuudella kappaleen: “Minä uskon syntien anteeksi saamisen.” Nämä yksinkertaiset sanat ratkaisevalla hetkellä lämpimästi lausuttuina vuodattivat suurta lohdutusta Lutherin sieluun. “Minä uskon”, toisti hän kohta tuskavuoteeltaan itselleen, “minä uskon syntien anteeksi saamisen”. “Ah”, sanoi munkki, “ei ole kylliksi uskoa, että Daavid ja Pietari ovat saaneet syntinsä anteeksi, sen uskovat perkeleetkin. Jumalan käsky on, että uskomme meidänkin syntiemme olevan meille anteeksiannetut”. Kuinka suloiselta tämä käsky kuulostikaan Luther-raukan korvissa. “Kuulepa, mitä pyhä Bernhard sanoo puheessansa Marian ilmestyksestä”, lisäsi vanha veli, “Pyhän Hengen todistus sydämessäsi on: sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.”

Tässä tuokiossa osui totuuden valo Erfurtin nuoren munkin sydämeen. Armon sana oli lausuttu ja hän oli sen uskonut. Hän lakkasi koettamasta ansaita autuutta ja antautui luottamuksella Jumalan armolle Jeesuksessa Kristuksessa.


Lestadius sai synninpäästön
Seppo Lohen kirjan; Sydämmen kristillisyys.

Kirjassa käsitellään monipuolisesti lukuisia eri tutkijoita lainaten tätä tapahtumaa. Lestadius itse käyttää tapahtumasta eri nimityksiä, kuten "armonmurros" jne. Selvääkin selvemmin kirjassa tulee esille se, miten LLL:n lapin Marian kanssa käymänsä keskustelun aikana LLL koki heräämisen ja hänet siirrettiin lain alta uskomisen iloon.

Pyytäisin kaikkia kiinnostuneita lukemaan Lohen kirjan ja muodostamaan oman käsityksen sen perusteella.

Lapin Maria julisti synninpäästön Laestadiukselle... kukahan mahtoi tehdä sen Lapin Marialle?

Pastori Per (Pekka) Brandell, tämä Milla Klementsdottir oli ollut kauan etsivällä mielellä ja löytänyt Jumalan valtakunnan keskusteluissa pastori Brandellin kanssa. Eikä tämä passtorikaan ollut ensinnmmäinen uskovainen, hän kuului ns lukijaisliikkeeseen, joten kulttuurimme on paljon vanhempaa, kuin vain Laestadiuksen ajasta alkanutta. Laestadiuksen suvussakin oli monia lukijoiksi kutsuttuja, joten siltäkin osin voinee puhua kulttuurin kulkeutumisesta. Elävä ussko on kuitenkin se tärkein, kulttuuri on vain ulkoista kuorrutusta.

LLL oli yksi työmies Herran viinimäessä, tehnyt oman vartio- ja työvuoronsa ja päässyt aikanaan lepoo