edes muutaman tunnin lisää viikossa, niin ei tarvitsisi käydä nöyristelemässä kenellekään. Onko kukaan laskenut miten paljon veroa menee noin 600 euron palkkatuloista, eli mitä jää käteen. Työmarkkinatuesta verotetaan ankarammin, koska se on etuus. Olisi todella huojentavaa ansaita itse edes tuo pieni raha kuukaudessa ja vapautua ikeen alta.
Kunpa
saisi työtä
1272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
olen tässä nyt tehnyt 2 kk kokopäivätyötä (kirjallinen työ urakkapalkalla) eikä työnantaja viitsi siitä maksaa senttiäkään kun ei jaksa lukea papereita läpi jotta voisi hyväksyä työn. Pissimäistä, ei edes ammattiliitto ota kantaa koska hommassa ei tehty työsopimusta. Enkä edes työttömyysturvaa voi saada kun olen tehnyt työtä. Työnantajat ne vasta riistäjiä ovat.Jos joskus vielä pääsen työttömäksi meinaan olla vain eläkeikään asti. Mielellään menen iihin pikku aktivointituokioihin pääasia että edes jostakin saa rahaa elämiseen.