Vaalit

Alunperin demokratian tarkoituksena on ollut, että kansa valitsee ehdokkaista parhaat antamalla jokaiselle oman äänen ja eniten ääniä saaneet tulevat valittuksi.

Kuitenkin nykyinen demokratia alkaa olla vääristynyttä muistuttaen enemmän kiellettyä monopoliasemaa.

Nykyisen vaalijärjestelmän mukaan valittuksi tulevat useimmiten huonommat ehdokkaat vähimmällä äänimäärällä eikä ne, jotka todellisesti ovat saaneet jopa kolminkertaisesti enemmän ääniä.

Yleensä ne jotka ovat saaneet enemmän ääniä ja tulleet hylättyksi sen perusteella että edustivat pientä puoluetta, ovat olleet paremmin koulutettuja ja sopivampia tehtävään sekä asukkaiden tahtoa, verrattuna niihin vähemmän ääniä saaneisiin vapaamatkustajoihin, jotka sitten pääsivät äänestyksessä läpi sillä jujulla että olivat isomman puolueen eli kokoomuksen listalla.

Onko tuo todellisesti ollut kansan tahtoa? että valittuksi tulevat huonommat ehdokkaat hyvin pienellä äänimäärällä?

Nykyinen vaalijärjestelmä "demokratiana" syrjää ehdottomasti pieniä puolueita luoten isoille puoluille ehdottoman etusijan. Lopputuloksena maata hallitaan heikommilla aivoilla.
0148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


& demokratia kirjoitti:

Alunperin demokratian tarkoituksena on ollut, että kansa valitsee ehdokkaista parhaat antamalla jokaiselle oman äänen ja eniten ääniä saaneet tulevat valittuksi.

Kuitenkin nykyinen demokratia alkaa olla vääristynyttä muistuttaen enemmän kiellettyä monopoliasemaa.

Nykyisen vaalijärjestelmän mukaan valittuksi tulevat useimmiten huonommat ehdokkaat vähimmällä äänimäärällä eikä ne, jotka todellisesti ovat saaneet jopa kolminkertaisesti enemmän ääniä.

Yleensä ne jotka ovat saaneet enemmän ääniä ja tulleet hylättyksi sen perusteella että edustivat pientä puoluetta, ovat olleet paremmin koulutettuja ja sopivampia tehtävään sekä asukkaiden tahtoa, verrattuna niihin vähemmän ääniä saaneisiin vapaamatkustajoihin, jotka sitten pääsivät äänestyksessä läpi sillä jujulla että olivat isomman puolueen eli kokoomuksen listalla.

Onko tuo todellisesti ollut kansan tahtoa? että valittuksi tulevat huonommat ehdokkaat hyvin pienellä äänimäärällä?

Nykyinen vaalijärjestelmä "demokratiana" syrjää ehdottomasti pieniä puolueita luoten isoille puoluille ehdottoman etusijan. Lopputuloksena maata hallitaan heikommilla aivoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu