Miksi luterilaisiin riitteihn vaaditaan, että henkilön tulee olla ainakin kastettu ja ripitetty? Onko muita vaatimuksia?
Miten tulee
uskovaksi?
4232
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Raamattu sanoo että usko ja kaste riittää pelastukseen.
Rippi on sielunhoidollinen apuväline.
Uskovaksi ei tulla tekojen kautta, ei riittien kautta.
Uskovaksi tullaan Jumalan kutsusta ja siihen ihminen vastaa, katuu syntejään, luopuu niistä, tekee siis parannuksen ja aloittaa kilvoittelun uskon tiellä. Usein tällainen ihminen liittyy seurakuntaan, kristityn hengelliseen ja sosiaaliseen yhteisöön ja antaa kastaa itsensä, jos ei ole ennen kastettu ja kirkon kirjoihin kirjattu.
Kun kirkon jäsenmäärä on laskenut, pian koittaa sekin aika, että kirkkossakin tapahtuu entistä useammin aikuiskaste. Nythän se on vielä melko harvinaista, paitsi lähetyskentillä. Siellähän lähetystyön seurauksena uskoon ja seurakuntiin tulee vain kastamattomia ihmisiä ja heidät kastetaan, yleensä kai perhekuntina. Näin on aika tehnyt aikamoisen 2000 vuoden kierroksen ja kirkko apostolisen tavan mukaan kastaa liittyneet perheet seurakuntayhteyteen.
Minusta valaiseva raamatunkohta on Roomalaiskirjeen 10. luku jakeet 5-17.
Usko tulee kuulemisesta. Kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.
Eli Raamatun ääressä ja sanankuulossa kannattaa viipyä avoimin sydämin.
www.todistajat.net
Siis vahvistaa sen mistä kirjoitat.