A-talkissa

A-talkissa Paavo Arhinmäki oli Isokallion kanssa samaa mieltä siitä, että pääomatuloja pitäisi verottaa samalla progressioperiaatteella mitä palkkatulojakin. Arhinmäkikin nimenomaan vielä senkin sanoi että hänen mielestään pienistä pääomatuloista pitäisi mennä yhtä lailla pieni vero mitä pienistä palkkatuloistakin, ja sitten isommista enemmän.
Se on tietenkin sitten oma lukunsa se kuinka suurta tämä verotus on ja siitä sitten päättää kulloinkin vallassa olevat, mutta että periaate olisi että kaikki tulot samalle viivalle.
Tällä periaatteella esim. jostain 24000€ pienestä säästöstä 5% pankkitilillä ei jonkun alle 900€/kk eläkettä saavan tarvitsisi maksaa veroa kuin jotain 6% eli n. 72€/v nykyisen n.336€/v sijaan.
Jos tällaista verotuspolitiikkaa vasemmistoliitto todella ajaa , ja vielä inflaation ja katteettoman rahan levityksen merkityksenkin ymmärtää niin sitten tuli kyllä viime vaaleissa turhaan persuja äänestettyä. Toisaalata ei nämä kunnallispolitikot kyllä tällaisista verotusjutuista päätä.

Eipä nyt sitten olekkaan vielä tuolta YLE:n areenasta tähän tätä uusinta A- talkia linkiksi niinkuin piti, mutta menköön nyt sitten näinkin.
15861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

kun kaikki vähennykset tekee sen jotta ei tarvitse veroja maksaa ja kirkkoon,kun ei kuulu niin silloin tasan 0%

Äänestä
  • Kertoisitko ystävällisesti muillekkin mitä vähennyksiä sinulla on, jotta olet saanut 0 verotuksen?

    Itselläni on saman suuruinen eläke ja veroprosenttina 7, en kuulu kirkkoon ja olen yksinhuoltaja.

    Äänestä

sen että sijoituksista saadut pääomatulot verotetaan progressiivisesti kuten palkkatulotkin.Eli jos sijoitan 10,000 euroa joka tuottaa 3000 euroa voittoa niin maksaisin siitä 50-60% veroa.Sillä edellytyksellä että jos sijoitukseni arvo on romahtanut esim.7000 euroon niin valtio hyvittäisi tappioni.

Äänestä
  • vielä onkin pirullinen juttu näiden tappioiden kanssa, varsinkin n.s. satunnaisen sijoittajan kyseessä ollen. Mutta toisaalta onhan meistä moni tehnyt palkkatyötäkin niin että on jonkun vuoden sisään hirveästi esim. överiä tehden hankkinut paljon tuloja ja niistä 50% luokkaa olevia veroja maksanut ja sitten seuraavana vuonna onkin jo ollut työttömänä tai muutoin ansiot ovat romahtaneet(Ainakin minä olen nuorena tehnyt vuoden aikana kahta työvuoroa. Iltavuoron överiä päivävuoron päälle ja vielä lauantaisin ja sunnuntaisinkin niin että ansiot ovat kohonnet huomattaviksi sinänsä suht. pienipalkkaisissakin töissä. Toisaalta en saanut edes työmarkkinoille arvokasta työkokemusta noista töistä ).
    Vielä paljon pahempana epäkohtana minä näiden pääomatulojen suhteen pidän sitä kun ei niissä juuri lainkaan oteta huomioon inflaatiota. Meillä on paljon pääomatuloja sellaisia, että ne eivät ole mitään realituloja vaan pelkkää inflaation aiheuttamaa kasvua numeroissa. Vähin mitä odottaisi olisi, että edes tämän virallisen inflaatioprosentin mukaisen vähennyksen saisi omia pääomiaan sijottava tuloistaan tehdä. Ei se sitten niin paha olisi vaikka todellisista tuloista 50 prosenttiakin veroja joutuisi maksamaan.

    Äänestä

ettei Suomessa ole työttömyyttä, vaan sen sijaan työvoimapulaa. Tämä tuli vastauksena kun Arhinmäki mainitsi että työttömät, sairaat ja omaishoitajat maksavat eniten veroa suhteessa tuloihinsa.
Kyllä kokkareilla on varsin idealistinen kuva yhteiskunnasta. Toivoa enemmön kuin tietoa.

Äänestä
  • sitä toivon pajatusta niillä aina riittää. Eivät sentään suoraan yhdistä näitä opportunitia ja hopea niinkuin ne tuolla valtameren takana paasaajat, jotka siten selkeämmin tarkoituksensa ilmaisevat.

    Äänestä

  • omassa utopiassaan miten sitä nyt voisi käsittää mikä on elämän realiteetit. Jos joku kokkari joutuis ihan oikeesti näkemään mitä köyhän elämä on niin hoitoon joutuis tuo loppuiäkseen...ei se sitä kestäis ovat sen verran höttöö ne

    Äänestä

Progressiivisella verotuksella olisi mukava tehdä poikkeuksellisia riskisijoituksia veronmaksajien pussiin. Mikäli tulee 100M tappioita, siitä 60M tulisi takaisin veronmaksajilta hyvityksinä kun nyt se on enintään 28M. Tämä voitaisiin ratkaista sillä että hyvityksiä ei enään myönnettäisi, mutta tällöin pääomavirrat poistuisivat ja yritykset menisivät konkurssiin jolloin veronmaksajat joutuisivat konkurssiin. Ideana hyvä, mutta käytännössä se on varsinainen paradoksaalinen dilemma.

Äänestä
  • ... yritykset menisivät konkurssiin jolloin veronmaksajat joutuisivat maksumiehiksi...

    konkurssit jäi päälle :D

    Äänestä

  • sönkkäät 'paradoksaalisine dillemmoinesi'.
    Jos tulee tappiota niin ei niitä menetettyjä pääomia yhteiskunnan maksettavaksi tietääkseni kukaan saa( Pankit taisivat saada niitäkin pokkeuksellisesti, mutta se on oma lukunsa), ja jos joku saa niin sitten pitää muuttaa lainsäädäntöä siltä osalta.

    Äänestä

  • hyvityksistä kirjoitti:

    sönkkäät 'paradoksaalisine dillemmoinesi'.

    ""Jos tulee tappiota niin ei niitä menetettyjä pääomia yhteiskunnan maksettavaksi tietääkseni kukaan saa""

    Juuri siksi nämä riskisijoitukset verotetaan kevyemmin kuin ansiotulot.

    Äänestä

  • hyvityksistä kirjoitti:

    sönkkäät 'paradoksaalisine dillemmoinesi'.
    Jos tulee tappiota niin ei niitä menetettyjä pääomia yhteiskunnan maksettavaksi tietääkseni kukaan saa( Pankit taisivat saada niitäkin pokkeuksellisesti, mutta se on oma lukunsa), ja jos joku saa niin sitten pitää muuttaa lainsäädäntöä siltä osalta.

    maksettavia tai hyvitettäviä kuluja. Näin ollen jos sijoittaja tekee tappiota, saa hän verotuksessa 28 % hyvitystä tappioistaan ja progressiivisessa verotuksessa hyvitys voisi olla näin ollen 60 %. Tästä tässä "sönkkään".

    Se miksi tästä ei välttämättä puhuta paljoa mediassa on se, että sijoittajien summat ovat varsin pieniä paitsi muutamilla suursijoittajilla. Toisaalta jos eläkerahastot tai pankit erehtyvät talousasioissaan ja menevät konkurssin partaalle, tulee näille pahimmillaan/parhaillaan jopa miljardeja euroa tukia.

    Äänestä

  • on veroissa kirjoitti:

    lajin mädännäisyyttä kun tällaisten suurten instuutionaalisten sijoittajien ja pankkien touhuja ei valvota riitttävän tehokkaasti. Kyllä se on sen velvollisuus valvoa etunsa joka viimekädessä vastuunkin kantaa sijoituksista.

    Mitä tulee siihen että veronkevennyksiin saa tappiot laittaa, niin ethän sinä voi veronkevennyksiä tehdä ellei sinulla ole myös tuottoja mistä näitä kevennyksiä tehdä. Eli jos jotain kansainvälisiä riskisijoituksia mielit tehdä ja niistä tappiot kirjata veronkevennyksiisi niin tarvitset tuottoja kevennysten verran. Siis jotta kevennykset näin saisit toteutettua niin epäonnistuneita riskisijoituksia sinulla voi olla vain sen verran määrältään mitä sinulla on vakaammista investoinneista tuottoja. Edelleen ei kukaan kovin pitkään tee riskisijoituksia jos ei niistä muuhun ole kuin tuotot ja verot nollaamaan(Paitsi tietenkin joku n.s. instituutionaalinen sijoittaja joka ei itse kanna vastuuta tekemistään sijoituksista) T.s. joskus riskisijoitukset myös tuottavat hyvin, ja silloin niistä veroa maksetaan.

    Minä en todellakaan ehdottanut 60% pääomavero- maximia. Nykyjärjestelmällä mentäesssä maksimipääomavero pitää olla jotain sellaista mitä se on muissakin maissa.
    Sehän tässä tietenkin on ongelma, että tultaisiinko toimeen jos myös palkkaveromaksimi olisi tämä sama 30%. No ei varmasti tultaisi tällaisella maksimituloverolla ainakaan äkkiseltään toimeen.
    Mutta näin aluksi voisi toteuttaa tasapuolisuuden vuoksi edes sellaisen jutun, että verovelvollinen saisi valita paketoiko hän pääomatulonsa muihin tuloihinsa ja maksaa veronsa näiden kokonaistulojensa mukaan. Vastaavan verotempunhan saa nyt tehdä ottamalla palkkatulojaan pääomatulona silloin kun niin vähemmällä verotuksella pääsee.

    Se taas miksi pääomatuloja ei voi niin hirveällä prosentilla verottaa johtuu yhtäältä myös siitä että omilla pääomillaan pelaava joutuu inflaatiostakin pääomatuloveroa maksamaan, ja toisaalta siitä että epäonnistuneet sijoitukset joutuu kärsimään tappioinaan. Ja tietenkin nykysapluunalla mentäessä sijoituksiakin kuitenkin tarvitaan.

    Äänestä

  • sitä pahimman kirjoitti:

    Ihmetelen minkä takia minun pitää maksaa veroa mm. osingoista ja koroista koska olen jo kerran maksanut verot kun olen rahat työnteolla hommanut. No jos valtio korvaisi tämän vuoden sijoitusten n.40000€ "turskan" niin olisihan se ihan mukavaa.

    Äänestä

  • Pakolainen 71 kirjoitti:

    Ihmetelen minkä takia minun pitää maksaa veroa mm. osingoista ja koroista koska olen jo kerran maksanut verot kun olen rahat työnteolla hommanut. No jos valtio korvaisi tämän vuoden sijoitusten n.40000€ "turskan" niin olisihan se ihan mukavaa.

    tuo sama iänikuinen n.s. kommariaikojen moraaliliturgia päällä 'kun kauhiastas töitä tehden olen omaisuuteni hankkinut'
    Niin oli kyllä tässä A- talkissakin kaikilla(erityisesti sillä kokoomusämmällä) tämä sama työn sankarauuden julistus päällä. Mitä saatanan korkempaa moraalia edustaa tyyppi joka on itse härskisti itselleen tapellut ja repinyt omaisuuden verrattuna tyyppiin joka on omaisuutensa perinyt ja kenties ei niin härskisti ja agressiivisesti tapellut.

    Muuten myös palkkatöissä ansiotason määrää pitkälle pääomat, jos näin ei olisi niin esim. rätti kourassa heiluvat siivoojat(joilla vielä varsinainen oman työn osuus työn tulokseta on suuri) olisivat tulolistojen kärjessä.

    Jos perit todella suuren omaisuuden niin käsittääkseni silloin voit kyllä pestata sille hoitajat(yrität saada sellaiset jotka eivät sinua hujaa), ja jos tämä omaisuutesi vielä on tärkeässä roolissa tavarantuotannossa niin kyllä politikotkin itressejäsi valvovat.

    Jos taas perit jotain pientä, niin on siinä tekemistä jo siinäkin jos omaisuutesi pitää aiot niin että et köyhdy. Jos et nimittäin Jostain muista tuloistasi pysty maksamaan vaikkapa perintöveroja, niin sitten maksat ne omaisuutesi myynnillä.
    Ei ole nykyään mitenkään helppoa(siis siinä mielessä että tämä perintö jotenkin automaattisesti alakisi sinulle jotain realituottoa jauhaa) piensijoittajan saada omaisuuttaan edes niin sijoitettua että sen realiarvo ei laske, mistään merkittävästä omaisuuden kasvattamisesta siitä saatavilla tuloilla nyt puhumattakaan. Onhan se tietenkin niin ajatellen helppoa että teet vaan riskisijoituksen ja sillä rikastut, mutta jos riskit toteutuvat niin siinä meni omaisuutesi. Ei edes pieni metsäomaisuus ole nykyään enää mikään itsestään selvästi arvonsa säilyttävä ja siihen päälle tuottava, kun on nämä eukalyptusmetsätkin etelän mailla ja bittihommat syövät paperin tarvetta, ja sitten on vielä luonnonsuojelujututkin. Toisaalta ei myöskään metsiä kyllä niin vain edes kaupan ole sijoittajille ainakaan sotien jälkeen enää ollut.
    Ja jos joudut työttömäksi, niin et mitään ainakaan sossusta saa ennen kuin kaiken omaisuutesi olet myynyt ja rahat käyttänyt. Omaisuuteesi liittyvät pakolliset laskut kyllä tulevat aina yhtä lailla.

    Niin oli tässä A- talkissakin tyyten vaiettu se asia, että pääomatuloja maksetaan myös inflaatiosta. Oli porukka ilmeisesti sellaista joka lähinnä toisten varoilla rällästää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

puhuttiin verotuksesta kirjoitti:

A-talkissa Paavo Arhinmäki oli Isokallion kanssa samaa mieltä siitä, että pääomatuloja pitäisi verottaa samalla progressioperiaatteella mitä palkkatulojakin. Arhinmäkikin nimenomaan vielä senkin sanoi että hänen mielestään pienistä pääomatuloista pitäisi mennä yhtä lailla pieni vero mitä pienistä palkkatuloistakin, ja sitten isommista enemmän.
Se on tietenkin sitten oma lukunsa se kuinka suurta tämä verotus on ja siitä sitten päättää kulloinkin vallassa olevat, mutta että periaate olisi että kaikki tulot samalle viivalle.
Tällä periaatteella esim. jostain 24000€ pienestä säästöstä 5% pankkitilillä ei jonkun alle 900€/kk eläkettä saavan tarvitsisi maksaa veroa kuin jotain 6% eli n. 72€/v nykyisen n.336€/v sijaan.
Jos tällaista verotuspolitiikkaa vasemmistoliitto todella ajaa , ja vielä inflaation ja katteettoman rahan levityksen merkityksenkin ymmärtää niin sitten tuli kyllä viime vaaleissa turhaan persuja äänestettyä. Toisaalata ei nämä kunnallispolitikot kyllä tällaisista verotusjutuista päätä.

Eipä nyt sitten olekkaan vielä tuolta YLE:n areenasta tähän tätä uusinta A- talkia linkiksi niinkuin piti, mutta menköön nyt sitten näinkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu