käsittämätöntä

Näitä viestejä lukiessa tulee väkisinkin ihmetellyksi teikäläisten meininkiä. Vallan väkisin etsitään toisista niitä huonoja puolia ja solvataan sekä syytellään kilvan asioista toisiaan.

Itse seurustelen ihan perussuomalaisen naisen kanssa. Hänellä on lapsi edellisestä suhteesta. Lapsi on loistava tapaus ja nainen lähentelee täydellisyyttä. Hänen ainoat vikansa ovat kuitenkin rakastettavia ja tuovat hymyn huulilleni. Ei olisi mitään mitä en hänen vuokseen tekisi. Eikä ole mitään mitä hän ei minun vuokseni tekisi. Molemmat tiedämme tämän ja tunnemme samoin.

Meidän ei tarvitse nahistella kotitöistä tai rahoista. Teemme kaiken yhdessä ja nauttien yhteisestä ajasta, oli se sitten sängyn pohjalla peuhaamista tai tiskien tiskaamista. Aina tämä ei ole mahdollista. Mutta se hoitaa kotia kummalla kulloinkin siihen aikaa ja "voimia" kulloinkin on. Joskus niitä kotitöitä pitää ihan oikeasti tehdä vaikka ei haluaisi. Mutta kun näet toisen olemuksesta hänellä olleen raskas päivä niin eihän kokkaus ja pieni siivous ole edes uhraus toisen eteen. Kukapa ei haluaisi rakkaansa parasta??

Käsittämätöntä toisten solvausta täällä. Millaisissa suhteissa te oikein elätte? Vai oletteko sinkkuja, jotka ovat saaneet parisuhde ja käsitykset ihanne miehistä/naisista jostain jenkkisarjoista? Arjen ihanuus on sen raskaudessa joka kahdestaan voitetaan...... Lakatkaa parjaamasta ja olkaa vaihteeksi tyytyväisiä toisiinne ja onnellisia!
7434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

viikon aloitus lokakuun kylmyydessä :)

Äänestä

on muutakin kuin naisen ja miehen välistä tasa-arvoa ja kunnioitusta parisuhteessa.

Äänestä
  • niinhän sitä on mutta yllättävän paljon tämäkin palsta keskittyy juuri ks. asiaan ja nimenomaan etsimään niitä huonoja puolia toisistaan. Ihmettelenkin, että missä mättää vai voiko tällainen olla normaalia elämää nykypäivänä??

    Kummallista on myös se, että sen sijaan että yritettäisiin ratkoa ongelmia ja tai pohtia syitä niin täällä etsitään syyllisiä. Vielä omituisempaa on se, että niitä syyllisiä pitää niin kovasti etsiä. Molemmillahan tuntuu olevan selvät käsitykset asioista. Miesten mielestä naiset ovat syyllisiä ja naisten mielestä miehet. Kannattaako sitä nyt sitten enää tahkota?

    Äänestä

  • seuraaja(mies) kirjoitti:

    niinhän sitä on mutta yllättävän paljon tämäkin palsta keskittyy juuri ks. asiaan ja nimenomaan etsimään niitä huonoja puolia toisistaan. Ihmettelenkin, että missä mättää vai voiko tällainen olla normaalia elämää nykypäivänä??

    Kummallista on myös se, että sen sijaan että yritettäisiin ratkoa ongelmia ja tai pohtia syitä niin täällä etsitään syyllisiä. Vielä omituisempaa on se, että niitä syyllisiä pitää niin kovasti etsiä. Molemmillahan tuntuu olevan selvät käsitykset asioista. Miesten mielestä naiset ovat syyllisiä ja naisten mielestä miehet. Kannattaako sitä nyt sitten enää tahkota?

    Onko sinulla parempaa vaihtoehtoa kuin käpertyä omaan parionneensa ja jättää tasa-arvoasiat globaalisesti ennalleen, eli hoitamatta.

    Äänestä

  • Yx nainen kirjoitti:

    Onko sinulla parempaa vaihtoehtoa kuin käpertyä omaan parionneensa ja jättää tasa-arvoasiat globaalisesti ennalleen, eli hoitamatta.

    tasa-arvo ongelmat tuskin ratkeavat sillä, että haukutaan kilvan vastaikkaista sukupuolta. Eivätkä ne pahimmat tasa-arvo ongelmat liity kuitenkaan parisuhteisiin vaan ihan johonkin muuhun. Lisäksi perheen sisäiset asiat eivät kuulu muutenkaan tasa-arvon piiriin. Tarkoitan tällä normaalia elämää, en mitään väkivaltaa tms. Tiskausvuorot ja imuroinnin määrä eivät varmasti ole kovin oleellisia rakennettaessa tasa-arvoista maailmaa. Enemmän kannattaisi käyttää aikaa esim. kolmansien maiden naisten (jossain määrin myös miesten) koulutuksen puutteeseen sekä muslimimaiden vähintääkin naista alistavaan kulttuuriin. Ongelmaksi tosin nousee se, että missä määrin ulkopuoliset valtiot saavat kajota itsenäisen valtion asioihin. Nykyisin on katsottu, että rankat ihmisoikeusrikkomukset sekä henkirikokset oikeuttavat puuttumiseen.

    Mutta jos mietitään vaihtoehtoa, että lähdetään vaikka jotain uskontoa syrjäyttämään niin hieman siinä kuitenkin on vanhan kunnon ristiretken meininki....

    No tällaista täältä parionnesta... Kaikkea hyvää myös sinulle.

    Kyllä se vaan kuuluu tasa-arvoon tärkeänä osana tuo tiskaaminen ja imurointi.
    Kun ne jaetaan, niin myös naiselle jää aikaa tehdä jotakin muuta kuin tiskata ja imuroida vapaa-ajallaan.
    Hyvin tärkeä kysymys.

    Äänestä

  • Ida kirjoitti:

    Jos haluaa jakaa kotityöt, helpoin tapa on valita sellainen elämänkumppani, jonka kanssa huusholli pyörii. Itse teen suurimman osan kotiaskareista ja niin tekevät monet muutkin nuoremman sukupolven ukot. Tälläisiä äijiä kuitenkin leimaa se yhteinen piirre, ettemme siedä naisnäkökulmalänkytystä sohvan pohjalta samalla kun siivoamme/tiskaamme/kokkaamme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

seuraaja(mies) kirjoitti:

Näitä viestejä lukiessa tulee väkisinkin ihmetellyksi teikäläisten meininkiä. Vallan väkisin etsitään toisista niitä huonoja puolia ja solvataan sekä syytellään kilvan asioista toisiaan.

Itse seurustelen ihan perussuomalaisen naisen kanssa. Hänellä on lapsi edellisestä suhteesta. Lapsi on loistava tapaus ja nainen lähentelee täydellisyyttä. Hänen ainoat vikansa ovat kuitenkin rakastettavia ja tuovat hymyn huulilleni. Ei olisi mitään mitä en hänen vuokseen tekisi. Eikä ole mitään mitä hän ei minun vuokseni tekisi. Molemmat tiedämme tämän ja tunnemme samoin.

Meidän ei tarvitse nahistella kotitöistä tai rahoista. Teemme kaiken yhdessä ja nauttien yhteisestä ajasta, oli se sitten sängyn pohjalla peuhaamista tai tiskien tiskaamista. Aina tämä ei ole mahdollista. Mutta se hoitaa kotia kummalla kulloinkin siihen aikaa ja "voimia" kulloinkin on. Joskus niitä kotitöitä pitää ihan oikeasti tehdä vaikka ei haluaisi. Mutta kun näet toisen olemuksesta hänellä olleen raskas päivä niin eihän kokkaus ja pieni siivous ole edes uhraus toisen eteen. Kukapa ei haluaisi rakkaansa parasta??

Käsittämätöntä toisten solvausta täällä. Millaisissa suhteissa te oikein elätte? Vai oletteko sinkkuja, jotka ovat saaneet parisuhde ja käsitykset ihanne miehistä/naisista jostain jenkkisarjoista? Arjen ihanuus on sen raskaudessa joka kahdestaan voitetaan...... Lakatkaa parjaamasta ja olkaa vaihteeksi tyytyväisiä toisiinne ja onnellisia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu