SÄTTIMISET ja

ovat olleet tälle palstalle ominaisia ja jopa uskovaiset, kasvamassa olevat Jumalan lapset ovat langenneet heidän eteensä kaivettuun kuoppaan ja ovat alkaneet vastata huutoihin metsän tavoin, "niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan."

Selkeänä ilmiönä tänään on se, että he, jotka ennen syyttivät täällä ja joivat lähteestä, josta nämä syytökset lähtivät, yrittävät tänään pestä kasvojaan ja vierittää syytä yksin lähteen päälle ja ovat ilmoittaneet sanoutuneensa irti tästä läheestä, mutta parannusta nämä ihmiset eivät ole tehneet, eivät ole yhdelläkään sanallan osoittaneet nöyrtymistä, vaan jatkavat vain saman lähteen veden jakamista, ilman heitä juottavaa lähdettä.

He yrittävät päästä Jumalan kansan keskuuteen, täysivalaisiksi jäseniksi, mutta se ei onnistu, jos heihin ei synnyt tarve parannuksen tekoon ja oman itsensä lihallisuuden tuomitsemiseen.
24414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Yrityksesi ryhtyä oikeuden jakajaksi on ymmärrettävä. Jätä silti Ylituomarille toisten ihmisten sydänten tuomarointi. Keskity sinäkin ottamaan kantaa ja vastaamaan siihen mitä toiset kirjoittavat. Enempään eivät valtuutesi riitä. Paitsi tietysti esirukouksiin niiden puolesta, jotka Herra sinun sydämellesi ehkä laskee.

Äänestä
  • Jeesus valjastaa omansa herättämään uinuvaa kansaa ja näin antamaan heille uuden mahdollisuuden, viellä kerran.

    Tietenkin valvon itseäni, se on jokaisen Jumalan lapsen tehtävä ja siitä valvomisesta lähtee oikeus viestittää Jumalan opetuksia ja jopa oikeus profetoida. Yksikään, joka ei valvo ensin itseään, ei ole kelvollinen Jeesuksen työtoveri, vaikka monet niin kuvittelevat ja tulevat "tietävinä" kirjoittamaan. Valvomattoma, Sanan alle itseään alitamattomat, eivät ole Jumalan voimalla valjastettuja, sillä heiltä puuttu Jeesuksen lupaama ja lähettämä Pyhä Henki.

    Jumala on aina valinnut Itse opettajat, profeetat ja evankelistat ja aina Hän on Itse heidät tehtävään puhdistanut, parantanut ja kouluttanut.

    Nämä työntekijät eivät tuo vierasta tulta Jumalan huoneeseen, eivät edes uskalla, sillä niin suuri heillä on Jumalan kunnioitus ja pelko, vaan nämä työntekijät pitäytyvät kaikessa Jumalan Sanaan.

    Äänestä

  • riittävät. kirjoitti:

    Jeesus valjastaa omansa herättämään uinuvaa kansaa ja näin antamaan heille uuden mahdollisuuden, viellä kerran.

    Tietenkin valvon itseäni, se on jokaisen Jumalan lapsen tehtävä ja siitä valvomisesta lähtee oikeus viestittää Jumalan opetuksia ja jopa oikeus profetoida. Yksikään, joka ei valvo ensin itseään, ei ole kelvollinen Jeesuksen työtoveri, vaikka monet niin kuvittelevat ja tulevat "tietävinä" kirjoittamaan. Valvomattoma, Sanan alle itseään alitamattomat, eivät ole Jumalan voimalla valjastettuja, sillä heiltä puuttu Jeesuksen lupaama ja lähettämä Pyhä Henki.

    Jumala on aina valinnut Itse opettajat, profeetat ja evankelistat ja aina Hän on Itse heidät tehtävään puhdistanut, parantanut ja kouluttanut.

    Nämä työntekijät eivät tuo vierasta tulta Jumalan huoneeseen, eivät edes uskalla, sillä niin suuri heillä on Jumalan kunnioitus ja pelko, vaan nämä työntekijät pitäytyvät kaikessa Jumalan Sanaan.

    Jeesuksessahan asui syyttäjän henki ja niin se asuu seuraajissakin.

    Jeesus keskittyi oman kansansa syyttämiseen, ja siitä on kansa Jeesuksen seuraajien taholta saanut todella
    kärsiä.
    Koko kristinusko on paholaisen keksintö, koska mikään hyvä ei voi saada niin paljon pahaa aikaan, kuin kristinusko on saanut.

    Äänestä

  • Diana* kirjoitti:

    Jeesus puhui rauhaa tänne ja käski kutsua jokaisen uskomaan Jumalaan ja lupasi antaa sellaisen rauhan seuraajilleen, että maailma ei voi sitä poissa ottaa ja tämä on tapahtunut, niin juutalaiset, kuin kuka tahansa muukin, joka uskoo Jumalan Sanaan/Jeesukseen elää nyt rauhanvaltakunnassa, jossa on rakkaus kaikkia kohtaan ja jossa toivotaan, että kaikki tahtoisivat parannukseen tulla.

    Jeesuksen sanomaa vastaisesti puhuneet ovat hämärtäneet Jumalan Sanoman ja siksi maailma melskaa, eikä uskonnolliset löydä rauhanvaltakuntaa, vaan jäävät maailman melskeiden uhriksi.

    Äänestä

  • se ei ole. kirjoitti:

    Olet lukenut evankeliumisi peite silmillä:

    Äänestä

  • Diana* kirjoitti:

    Olet lukenut evankeliumisi peite silmillä:

    silmilläsi, vaikka tästä on kuinka moneen kertaan puhutaan. Ehkäpä muistaisit puhuneesi minun kanssani, jos kulkisin rekisteröitynä ja osaisit kiertää minut, mutta menisit jälleen samoine hapatuksinesi sinne, missä Jumalan tietoa annettaan jollakin toisella nimmarilla, tai ilman nimmaria, eli me emme rekistöröidy tähtenne, jotta te otatte, tai ette ota vastaan JUMALAN SANAN OPETUKIA, ettekä varautuisi ihmisiin, tai turvautuisi heihin.

    Jeesus tuli tuomaan rauhaa ja käski aina rakastaa kaikkia, mutta antoi meille Sanan miekan, koska Hän tiesi, että me joudumme samoin pilkatuksi, kuin Hän joutui. Meillä on vain rakkaus totuudessa ja Sanan miekka aseenamme ja jos rauhaa ei synny kotona, ei se tarkoita, että Jumalan lapsesta lähtisi rauhattomuus ja vihatuksi tuleminen. Kotona tulee syntymään rauha, sillä Jeesus on voittaja, mutta maailman keskuudessa rauhaa ei tule, sillä Sanan miekka ei siellä pure sen tähden, että siellä ei kunnioiteta, eikä peljätä Jumalaa ja siksi Jumala sanoo, että älkää peljätkö heitä, jotka voivat ruumiin tappaa, vaan peljätkää Häntä, joka voi sielun upottaa kadotukseen.

    Äänestä

  • peite pysykään kirjoitti:

    kirjoittaa ihan omalla nikillä, koska minulla ei ole mitään pelättävää.
    En minä myöskään nikkejä pelkää, joten uskallan kyllä vastata, vaikka kirjoitat omalla nikilläsikin.
    Ei ole mitään salattua, mikä ei tule aikanaan ilmi.
    Jumala näkee kaiken ja vastaan omista kirjoituksistani ihan vain Hänelle.
    En ole käärme, tai ovela, ainoastaan avoimesti rehellinen.

    olen minäkin, enkä epäile, että et sitä tuon tietämyksen mukaan johon uskot, ole sinäkin. Kerroit kerran, että et ole juutalainen, mutta kuitenkin puolustat juutalaista näkökantaa, vanhoillista suuntausta, etkä sen takia usko, että rauhanvaltakunta on jo Kuninkaan perustama, eli Jeesus on jo tullut tuoden rauhan ja siitä me todistamme.

    Oletko sattunut näkemään tapauksia, joissa on käytetty merkkiä, kuten sinäkin käytät ja nämä merkatut ovat joutuneet sietämään sen, että heidän merkeillään onkin alettu suoltamaan kamalaa tuotantoa. Minä olen senkin joutunut kokemaan sen jälkeen sainkin käskyn kulkea ilman mitään rekistöröintiä ja jotta vain Jumalan Sana saisi kirkastuksen, en minä, sillä minä en sitä ansaitse, kuin en ansaitse syyttämisiäkään, sillä välitän vain Jeesuksen sanomaa ja rakastan kaikkia.

    Äänestä

  • rehellinen kirjoitti:

    en ole juutalainen, vaan ihan kristikansaan syntynyt ja siinä mielessä vastuussa myöskin siitä, mitä on tapahtunut.
    Tiedän myöskin sen, että nikkisotkuja on, on niin
    paljon ihmisiä, jotka haluavat tehdä jäynää tai ihastuvat johonkin nikkiin ja siitä tulee ikäviä
    sotkuja.
    Pitäis ymmärtää, että nämä eivät ole ihmissuhdepalstoja, niille on omansa.
    Olen minäkin kerran vaihtanut nikkiä, eräästä syystä.

    Äänestä

Jumalan lähettäminä:

Matteus 10
16 Katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle; olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset.

Meidät lähetetään julistamaan rauhaa ja antamaan toivoa ja kertomaan, että joka ei ota Sanaa vastaan joutuu Sanan tuomittavaksi.

Jumala laskee oman viisautensa omiin lähettiläihinsä ja tällä viisaudella me voimme antaa totuutta tietoon eksyneimmällekkin ja voimme tiedottaa senkin, että armonajalla on määrätty mitta.

Jumala kuvaa vastavoimaa älykkääksi ja siksi antaa meille käskyn olla älykkäitä, mutta siihen käskyyn sisältyy lupaus, että Hän on meissä älykkyys ja viisaus ja vastainen voima ei kykene sitä viisautta koskaan voittamaan, vaan vetää häpeän päälleen käydessään taistoon Jumalan valjastamia vastaan, sillä silloin vastustaja taistelee Jumalan kanssa.

Viattomia me olemme, koska uskomme ihmisen olevan hyvä niin kauan, jos ei toista todistusta tule ja siksi me kunnoitamme lähimmäisiämme mielellämme ja rakkaus vaatti sitä kunnoittamista.

Jos toinen todistus tulee ja meidän on tunnustettava, että lähimmäinen onkin valinnut pahan niin silloin me rukoilemme tämän eksyksiin joutuneen edestä, mutta joskus joudumme pyyhkimään pölytkin jaloistamme tämän eksyneen kohdalla, sillä kaikki eivät tahdokkaan tulla totuuteen.

Äänestä
  • olkaa vain käärmeitä, mutta sekin aika loppuu.

    Koska vaimon siemen polkee rikki sen käärmeen pään.

    Äänestä

  • Diana* kirjoitti:

    olkaa vain käärmeitä, mutta sekin aika loppuu.

    Koska vaimon siemen polkee rikki sen käärmeen pään.

    polki käärmeen kantapäänsä alle. Emme me ole käärmeitä, mutta koska käärme on ovela ja älykäs, niin me olemme sitä vielä enemmän, mutta vain hyvässä mielessä, ei koskaan pahassa ja tuohoavassa mielessä.

    Äänestä

  • Sana/Jeesus kirjoitti:

    polki käärmeen kantapäänsä alle. Emme me ole käärmeitä, mutta koska käärme on ovela ja älykäs, niin me olemme sitä vielä enemmän, mutta vain hyvässä mielessä, ei koskaan pahassa ja tuohoavassa mielessä.

    on ollut erittäin tuhoava ja se ei voi olla hyvistä voimista. Tosin minä en usko paholaisiin tai saatanoihin, ainoastaan pahoihin ihmisiin ja siihen että ihmisellä on taipumus valita paha.

    Kaikki tulee Jumalalta: >>> Minä panen sinun eteesi hyvän ja pahan, elämän ja kuoleman.

    valitse pahaa. Kristikansaksi nimitetään, jopa kaikkia lapsena kasteen saaneita:), itsekkin kuulun heihin, mutta olen saanut uudestisyntymisen Jumalan Sanasta ja Pyhästä Hengestä, eli en ole jäänyt osattomaksi Jumalan lupauksesta saada Pyhä Henki todistamaan Jumalan Sana ja saada sen kautta kasvatus Jumalaan.

    Jeesuksen seuraaja ei saata valita pahaa, ei koskaan ja hän kieltää itsensä kaiken pahan houkutuksista, vaikka paha lupaisi koko maailman omistuksen, niin Jeesuksen seuraaja kieltää sen, vaikka haluaisikin rikkautta lihallisuudessaan, mutta hengessä hän ilolla luopuu kaikesta, mikä on pahan tahtoa ja yhtyy hyvään Tahtoon.

    Ymmärrätkö, että ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää, eikä kaikki ole uskoa, minkä oletetaan olevan, vaan se on usko, että uskotaan Jeesukseen ja pidetään Jumalan käskyt.

    Äänestä

  • seuraaja ei kirjoitti:

    seuraajat ovat valinneet niin suuren pahan maailmassa, että miljoonat ihmiset ovat menettäneet henkensä siitä syystä.

    Jos juutalaisia on syytetty koko kansana sukupolvesta toiseen Jeesuksen murhaajiksi, jota he eivät edes ole tehneet, täytyy kristikansankin hyväksyä kristikansana vastuu niistä juutalaisvainoista mitä maailmassa on ollut kaksituhatta vuotta.
    Ei siellä ole jotain erityisiä oikeita kristittyjä, juutalaisviha teissä on kaikissa, koska evankeliumit kasvattavat juuri siihen.

    Vastuun ulkopuolelle en jää tietenkään minäkään, koska olen tähän lössiin syntynyt, vaikkakin siitä eronnut senjälkeen kun olen tajunnut nämä asiat.

    väärään paikkaan, jos siellä on ilmennyt juutalaisvihaa ja varmasti senkin tähden sinua kohtaan ollaan näin pitkämielisiä ja kärsivällisiä, sillä et nyt vain jaksa sen syntymälähtökohtasi painamana ymmärtää, että siellä missä syytetään juutalaisia, ei tunnustetta Jumalan Sanaa, Jeesusta.

    Jumalan täydelliset suunnitelmat täytyivät siinä että Hän otti kaikki oikeudet meiltä ihmisiltä poissa Pojassaan ja laittoi Poikansa päälle kaiken syyn, eli enää meillä ei ole oikeutta tuomita, eikä vuodattaa verta ja jos joku on sen tehnyt, ei hän ole tunnustanut Jeesusta. Meillä ei ole enää, vanhan liiton jälkeen sitä oikeutta, jossa ihminen sai tuomita ja antaa tuomioita, niin mitättömästi ne tuomiot silloin hoidettiin. Nyt vain Jumalan Sanalla on tuomitsemis ja tuomion julistamiset, ei meillä ja siitä minä olen äärettömän kiitollinen, sillä minä saan vain rakastaa vapaudessa jokaista juutalaista ja kaikkia.

    Jumala jätti ensin koko maailman hoitamisen ihmisen tehtäväksi, mutta joutui uudistamaan liiton ja muuttamaan sen uudeksi ihmisen tyhmyyden ja uskottomuuden tähden.

    Äänestä

  • syntynyt kirjoitti:

    En minä ympäristössäni ole kokenut juutalaisvihaa, se on tullut näkyville täällä palstoilla sinä aikana, mitä nyt runsaan vuoden olen täällä ollut.

    En ymmärtänyt tuota, >>> Sinua kohtaan ollaan niin pitkämielisiä ja kärsivallisiä

    ollaan pitkämielisiä ja kärsivälliä, taivaasta, lähettäjästäni nähden sitä ollaan.

    Olet varmaankin näillä palstoilla joutunut näkemään juutalaisvihaa, mutta et meidän puoleltamme, jotka Jeesus on tänne Itse lähettänyt.

    Miten käsittäisit sen, että eivät he ole uskollisia Sanalle, jotka jotakikaan vihaa tuottavat, sillä Jeesus ei antanut meille minkäänlaista oikeutta vihata, vaan käski aina rakastaa ja tähän Hän antoi omilleen VOIMAN, eli vihaa ei kertakaikkiaan ole meissä Jeesuksen, eli Sanan puhdistamissa, vaan on rakkaus, joka vaatii julistamaan Ilosanomaa, jotta kaikki taakoitetut, rikkilyödyt ja sairaat saisivat sen kuulla ja saisivat valita tahtovatko tulla täytettyyn lakiin, RAKKAUTEEN, joka parantaa ehdottomasti.
    Sana parantaa ja itse ole siitä saanut oikeuden julistaa, sillä saan elää hyvää elämää Jumalan Sana ajatuksissani ja kielelläni ja tämä on se tie, jonka Jesaja profetoi Jeesuksen vapattamille kuuluvan, mutta koska minäkin synnyin lihan kautta lihaksi jouduin käymään ensin kovan puhdistuksen läviste ja se olkoon jokaiselle Jeesukseen uskovalle lohduksi, että puhdistus kestää vain määräajan ja siitä voi lukea Malakia kolmosesta.

    Jesaja 35
    1 Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
    2 Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.
    3 Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.
    4 Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."
    5 Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
    6 Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.
    7 Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.
    8 Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan.
    9 Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat.

    10 Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.

    Äänestä

  • sinua kohtaan kirjoitti:

    kirjoitit, tarkoittaa Isarelin paluuta takaisin.
    En nyt puutu siihen, mihin aikakauteen se liittyy, mutta se on juutalaisten historiaa ihan konkreettiseti.

    Voithan sinä tietenkin hengellistää sen omakohtaiseksi kokemukseksi, sehän se Raamatussa
    niin hienoa onkin, mutta Jeesuksesta Jesaja ei puhu mitään.
    Jotain tolkkua mielikuvituksessakin pitää olla.
    Jumala on ihan järkevä juttu.

    juttu, kuten sanot, mutta Hänen tiensä ovat paljon korkeammat, kuin meidän tiemme ja siksi Hän kykenee edeltä kertomaan meille tapahtumia:

    Jes. 9:6
    (9:5) Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.

    Kerro nyt vain mihin aikakauteen ajattelet tämän Herran vapauttamien paluun liittyvän, sillä senhän me tiedämme, että ei ainakaan Egyptistä paluuseen, joka oli raskasta erämaassa vaeltamista.

    Mistä ajattelet Herran vapauttaneen kansansa ja mistä he vaelsivat mielestäsi kohti Siionia päänsä päällä iankaikkinen ilo?

    Äänestä

  • tietenkin järkevä kirjoitti:

    kohdasta 9, on olemassa toisenkinlainen käännös.

    Sinulla on siitä kristityn tulkinta, minulla omani. Minä en tiedä mikä on juutalaisten tulkinta, koska Jesaja kuuluu juutalaisuuteen.
    Haluaisin kyllä tietää, mutta enpä tunne yhtään rabbia.
    Asiat eivat ole ihan niin yksinkertaisia kun ne kristityn tulkinnan mukaan näyttävät.

    Mutta tuosta sinun käännösversiosta minä ymmärrän
    asian niin, että Herraus on Jumalan henki, joka lepää lapsen yllä ja sen nimi on Ihmeellinen neuvonantaja, Iänkakkinen isä, Rauhanruhtinas.
    Siis, Herraus/voimallinen, jonka nimi on.. tarkoittaa Jumalaa.

    Vaikea sanoa mihin aikakauteen liittyy, toisille
    on olemassa selvät historialliset ajat joihin tapahtumat liittyvät, itse olen taipuvainen ajattelemaan, että Raamattu on ajaton ja mitä on ennen ollut on vastakin oleva.

    Useamman kerran on Jumala vapauttanut kansansa Israelin sitä voimaakkamman kädestä, viimeksi kristikansan käsistä.
    Mitä tapahtui Egyptille, mitä tapahtui Babylonialle, mitä tapahtuu Euroopalle. Luoja tietää, huonosti niille on aina käynyt.

    Kuka sitten poika, joka on syntynyt/syntyy.
    Tuleva Messiasko, koska sanotaan;

    mukaan Daavidin huoneesta. Niin Maria, kuin Joosefkin, jotka saivat toimia täällä Jeesuksen vanhempina olivat Daavidin huoneen jälkeläisiä ja siksi Jeesuksen katsotaan syntyneen Daavidin huoneen kautta.
    Niin kauan saivat juutalaiset hallita, kunnes tuli Hän, jolle vallan valtikka kuuluu ja jolla on ikuinen valta ja siihen lopui kaikki muu hallinta Jumalan järjestyksen mukaan. Enää ei ole muita määrääjiä ja päättäjiä valtakunnassa, kuin Jeesus/Jumalan Sana, eli kaikilta muilta on valta poistettu ja nyt meillä on vain yksi Kuningas, Jeesus Kristus ja Hänen luonaan meillä on ikuinen rauha. Emme siis puhu näkyvästä valtakunnasta, vaan siitä valtakunnasta, joka on salattu epäuskoisilta ja joka on uskovaisten asuin paikka, heidän sisäänsä laitettu. Siksi todelliset uskovaiset ovat rauhallisia ja iloisia.

    Daniel 2
    44 Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti,

    1. Moos. 49:10
    Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat.

    Jesaja 66
    10 Iloitkaa Jerusalemin kanssa ja riemuitkaa hänestä kaikki, jotka häntä rakastatte; iloitsemalla iloitkaa hänen kanssaan, te, jotka olette hänen tähtensä surreet,
    11 että imisitte ja tulisitte ravituiksi hänen lohdutuksensa rinnoista, että joisitte ja virkistyisitte hänen kunniansa runsaudesta.

    12 Sillä näin sanoo Herra: Minä ohjaan hänen tykönsä rauhan niinkuin virran ja kansojen kunnian niinkuin tulvajoen. Ja te saatte imeä, kainalossa teitä kannetaan, ja polvilla pitäen teitä hyväillään.
    13 Niinkuin äiti lohduttaa lastansa, niin minä lohdutan teitä, ja Jerusalemissa te saatte lohdutuksen.
    14 Te näette sen, ja teidän sydämenne iloitsee, ja teidän luunne virkistyvät kuin vihanta ruoho; ja Herran käsi tulee tunnetuksi hänen palvelijoissansa, mutta vihollistensa hän antaa tuntea vihansa.

    Äänestä

  • Diana*

    LUPAUKSEN kirjoitti:

Joh. 14:23
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.

Matteus 5
17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

Tästä lähtee kaikki Jeesuksen opetukset. Hän opettaa omansa kunnioittamaan ja rakastamaan kaikkia ja käskee rakastaa jokaista, jopa vihollistakin ilmoittaen, että uskomme on oltava paljon suurempi, kuin kirjanoppineilla ja fariseuksilla, sillä vain uskomalla Jumalan Sanan on ihmisellä oikeus päästä taivaan valtakuntaan.

Rakkaus vaatii lihan kieltämistä Jumalan Sanan tieltä ja siksi se on monille aivan mahdotonta ja näin he jäävät saavuttamatta Jumalan valtakuntaa, joka on täällä keskuudessamme, sisäämme asetettu ja joka on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

Ensin on Sana ja ihminen, joka tahtoo alistaa itsensä Sanan alle, saa siihen voiman ja näin tulee kykeneväksi Jumalan lapseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

SYYTTÄMISET kirjoitti:

ovat olleet tälle palstalle ominaisia ja jopa uskovaiset, kasvamassa olevat Jumalan lapset ovat langenneet heidän eteensä kaivettuun kuoppaan ja ovat alkaneet vastata huutoihin metsän tavoin, "niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan."

Selkeänä ilmiönä tänään on se, että he, jotka ennen syyttivät täällä ja joivat lähteestä, josta nämä syytökset lähtivät, yrittävät tänään pestä kasvojaan ja vierittää syytä yksin lähteen päälle ja ovat ilmoittaneet sanoutuneensa irti tästä läheestä, mutta parannusta nämä ihmiset eivät ole tehneet, eivät ole yhdelläkään sanallan osoittaneet nöyrtymistä, vaan jatkavat vain saman lähteen veden jakamista, ilman heitä juottavaa lähdettä.

He yrittävät päästä Jumalan kansan keskuuteen, täysivalaisiksi jäseniksi, mutta se ei onnistu, jos heihin ei synnyt tarve parannuksen tekoon ja oman itsensä lihallisuuden tuomitsemiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu