Terve karjalaismuriaanit! Terveisiä Pietarista!

Terve karjalaismuriaanit! Terveisiä Pietarista!
Matkustan aina venäläisellä junalla. Niissä on kunnolliset kuumat posliinit, ruokalistalla muutakin kuin ainaista jauhelihaa ja snapsit varmasti kylmiä ja riittäviä.
Katselin ikkunasta mätipliniä syödessäni paikkoja ennen Viborgia, votkaa käsissäni. Ei siellä ole meille yhtään mitään saatavaa! Ei kerrasaan ainuttakaan asiaa, jota ei meillä olisi Suomessa liikaa tai väärin jo nyt jaettu.
Suota, ryteikköä, kaadettuja metsiä, huonoja teitä, purettavia rakennuksia, kokonaan uudelleen suunniteltavia asuinalueita, pilattuja järviä ja jokia ja kaikkea muutakin mitä meillä jo on.
Välttävää venäjää taitavana puhuin junapalvelijan kanssa. Hän sanoi syntynensä Pietarissa, mutta äitinsä oli syntynyt Viborgissa 1947! Hän ei ihmetellyt äitinsä kiintymystä paikkaan, mutta oma lapsuus ja nuoruus oli ollut pelkkää puutetta ja kurjuutta vielä 80-luvulla siellä. Suomalaisten ajasta Viipurissa hän sekoitti ajan ennen vuotta 1917.
Lähtiessäni kuuntelin Pietarissa asemalla Viborgin venäläisten maatuskojen toraa jostakin vuokraoikeuksien myynnistä. Alkoivat muistuttaa karjalaiseten juttuja, kun toisella oli suurempi, toisella oli parempi ja kolmannella oli kaikista parhain talon osa mennyt yhtiölle.
Ei se ole kaunista marraskuussa katsoa Korsosta eteenpäin Suomenkaan rautatien reunuksia, mutta kyllä rajan taa päästyä paikat muistutti vieläkin enemmän harasoolta ja ponjimajlta.
6255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tämänhän on jokainen siellä liikkunut tiennyt 15 vuotta. Sama jos vaatisimme Tsernobylin itsellemme ja laittaisimme sinne karjalaiset pysyvästi.

Äänestä

Taitaa rautatien reunat olla vielä siistiäkin. Itse ajoin moottoripyörällä kaverini ja erään venäläisen kanssa Laatokkaa ympäri 2003. Liikuimme sellaisilla teillä, joita kesälläkin isolla moottoripyörällä mentiin osaksi jalat tukien yli kiehuvien savivellien, sortuneiden siltojen ja roudan myllertämien möyhennöksien. Siellä siis pitäisi rakentaa tuhansia kilometriä uusia teitä, pohjustaa vanhoja ja saada satoja siltoja.
Sen jälkeen olisi tieverkosto jotenkin kunnossa ja se olisi maksanut koto-Suomen kaikki tiemäärärahat 40 vuotta eteenpäin!
Mitä tulee luonnontilaan, niin vesistöthän ovat salakavalasti pilattu. Järvet ja joet olivat pelkkiä myrkkyjen viemäröintiä.
Laatokassa ystäväni mukaan makaa pelkkää radioaktiivista jätettä niin paljon, että siitä tulisi vuoria rannoille.
Metsät ehti suomalainen kapitalisti kaataa ja tuoda tehtaisiin 15 vuotta. Maanviljelysmaa vaatisi salaojitukset ja muut peruskunnostukset.
Miksi sellaisiin laitettaisiin köyhän kansan miljardit? Se ei ole mikään kesälomaretken pelastusretki!
Ennenkuin saisimme alueesta mitään taloudelista hyötyä, olisi sinne kaadettu kolmen tulevan sukupolven relaalitalouden ylijäämä.
Tämän myöntää jokainen "järkevä kansantalousihminen" sitä vastaan hölöttää sielullisesti vimpsahtaneet ja kommunismin vihaa pursuaavat ilkimykset.
Tehdään yhteistyötä, joka kannattaa niidenkanssa, mutta ei ikinä mitään liitosta meihin!

Äänestä
  • Rikollinen korvaa aiheuttamansa vahingot.

    Jos joku ei tiedä rikollisvaltion nimeä niin vastaus tulee tässä:
    Neuvostoliitto jonka rikokset siirtyivät perintönä Venäjälle.
    Nimenvaihto ei pelasta Suomessa eikä Venäjällä.

    Venäjä vastaa alueiden kunnostamisesta sille tasolle kuin ne olivat lainvoimaisten maanomistajien aikana.

    Äänestä

  • asiaanajajat kirjoitti:

    Rikollinen korvaa aiheuttamansa vahingot.

    juhaaaaa

    vastaan hölöttää sielullisesti vimpsahtaneet ja kommunismin vihaa pursuaavat ilkimykset.

    Äänestä

Huomaatko, että pianon maksattajat eivät ole kavereitasi?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

EmakkoPoika kirjoitti:

Terve karjalaismuriaanit! Terveisiä Pietarista!
Matkustan aina venäläisellä junalla. Niissä on kunnolliset kuumat posliinit, ruokalistalla muutakin kuin ainaista jauhelihaa ja snapsit varmasti kylmiä ja riittäviä.
Katselin ikkunasta mätipliniä syödessäni paikkoja ennen Viborgia, votkaa käsissäni. Ei siellä ole meille yhtään mitään saatavaa! Ei kerrasaan ainuttakaan asiaa, jota ei meillä olisi Suomessa liikaa tai väärin jo nyt jaettu.
Suota, ryteikköä, kaadettuja metsiä, huonoja teitä, purettavia rakennuksia, kokonaan uudelleen suunniteltavia asuinalueita, pilattuja järviä ja jokia ja kaikkea muutakin mitä meillä jo on.
Välttävää venäjää taitavana puhuin junapalvelijan kanssa. Hän sanoi syntynensä Pietarissa, mutta äitinsä oli syntynyt Viborgissa 1947! Hän ei ihmetellyt äitinsä kiintymystä paikkaan, mutta oma lapsuus ja nuoruus oli ollut pelkkää puutetta ja kurjuutta vielä 80-luvulla siellä. Suomalaisten ajasta Viipurissa hän sekoitti ajan ennen vuotta 1917.
Lähtiessäni kuuntelin Pietarissa asemalla Viborgin venäläisten maatuskojen toraa jostakin vuokraoikeuksien myynnistä. Alkoivat muistuttaa karjalaiseten juttuja, kun toisella oli suurempi, toisella oli parempi ja kolmannella oli kaikista parhain talon osa mennyt yhtiölle.
Ei se ole kaunista marraskuussa katsoa Korsosta eteenpäin Suomenkaan rautatien reunuksia, mutta kyllä rajan taa päästyä paikat muistutti vieläkin enemmän harasoolta ja ponjimajlta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu