Onko myös adventtivauvoilla kummit?
Olen
utelias?
11241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
koska vauvoja ei kasteta. Heidät siunataan ja heille annetaan nimi. En tiedä sitten miksi niitä kummeja ei ole adventistivauvoilla. Voisihan adventistivauvoillakin olla kummit eli esirukoilijat. Jotkut, jotka muistaisivat rukouksessa juuri sitä vauvaa/lasta, koko hänen loppuelämänsä ja voisivat antaa lahjojakin vaikka syntymäpäivisin. Adventtikirkossa kylläkin toimivat diakonissat, joten jokaisella on joku, joka erityisesti rukoilee jonkun puolesta, että siinä mielessä ei tarvita. Mutta ihan voisi asiaa harkita(?).
Esirukoilijoitahan pieni vauva ja sen vanhemmat kyllä tarvitsevat. Lahjojakin nuori perhe usein tarvitsee, kuten Jeesuksen vanhemmatkin, jotka olivat köyhiä.
Idän tietäjät olivat ensimmäisiä "kummeja". He toivat Jeesukselle lahjoja, kultaa, suitsukketa ja mirhaa. Jos en nyt väärin muista, niin olisin jostain lukenut, että Jeesuksen vanhemmat tarvitsivat kipeästi noita lahjoja, kun he joutuivat lähtemään pakolaismatkalle Egyptiin.
http://www.youtube.com/watch?v=n08I6D3VR7w
ollut kolme. Se on tradition keksintö.
Heitä on voinut olla enemmän kuin kolme, ehkä jopa seitsemän?!
Wikipediassa:
"Kummiudesta ei ole säädetty Raamatussa, mutta siitä on olemassa mainintoja apostolisissa säännöissä ja opetuksissa, kirkkoisien säännöissä ja kirkolliskokousten kanoneissa."
Koska asiaa ei ole Raamatussa, emme sellaista peliä pelaa.
advari
Löytyykö raamatusta avioliittoon vihkimiskaavaa?
Raamatussa, olet oikeassa. Tottahan minä sen tiedän. Ei meidänkään lapsellamme ole kummeja, eikä häntä ole vauvana kastettu.
Ajattelin vain, että kummina oleminen jollekin lapselle ei ole väärin, vaikka ei olekaan raamatullinen tuo kummisana. Esirukoilijoita tarvitaan, on hyvä jos on jokin tietty, jonka puolesta AINA rukoilee. Sitä tarkoitin.
Voi näitä:))
ja Jumala itse suoritti sen Eedenissä.
Mistä tietosi ammennat?
Jumala siunasi myös homoparin
9:1 Ja Jumala siunasi Nooan ja hänen poikansa ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa.
Siunataanko adventtikirkossa myös homopareja avioliittoon?
Näin juuri, rukoilijoita tarvitaan! Aamen!
palvelimella/foorumissa!