Michael Crichton - In Memoriam

Michael Crichton on kuollut 66-vuotiaana Los Angelesissa.

Kuka Michael Crichton, kysyy nyt Juntti-Einari kera vaimonsa Pissa-Pirren.

Michael Crichton oli paitsi kirjailija, myös elokuvaohjaaja ja –käsikirjoittaja, jonka parhaimmat, joskaan eivät tunnetuimmat työt ajoittuivat mielestäni 70- ja 80-luvun taitteeseen.

Suuri yleisö (ja Juntti-Einari kera vaimonsa Pissa-Pirren) tuntee Crichtonin Jurassic Parkin ja Teho-osaston käsikirjoittajana.

Crichtonin uraan mahtuu kuitenkin paljon muutakin. Aikoinaan hän ohjasi epätasaisen sairaalathrillerin Kooma (Coma, 1978), mutta sitä aiemmin olin tutustunut hänen ohjaukseensa Westworld (1973) istuttuani Bio Rean viikon villilänsi matineassa ja katsottuani leffan kahteen kertaan läpi kolmetoistavuotiaana. Bio Rea oli muuten siinä Mikonkadun ja entisen Hallituskadun, nykyisen Yliopistonkadun kulmassa Bio Bristolia vastapäätä. Reasta tuli myöhemmin - Kinofilmin mentyä konkurssiin - jonkun pankin tietokonekeskus, sitten Rennyn ja Markuksen Planet Hollywood ja nyt en tiedä mikä siinä paikassa on.

Westworld oli kuitenkin fashinoiva leffa, joka kertoi tulevaisuuden maailmasta, jossa ihmisille on suunniteltu vallan erikoislaatuisia huvipuistoja. Huvipuistoissa eletään mm. keskiajan, lännenmiesten ja antiikin aikaa. Kaikesta huolehtivat robotit, jotka ovat aivan kuin ihmisiä, paitsi siis, että ovat robotteja. Totta kai jokin menee pieleen ja yksi lännenmaailman (westworld – huomaatko Einari ja Pirre) roboteista sekoaa ja alkaa lahdata huvittelevia ihmisiä. Sekoaminen etenee ja lopulta muistaakseni kaikki eri maailmojen robotit sekoilevat. Juttu eli tarina kiehtoi minua kovasti, ei suinkaan robottien takia, vaan sen vuoksi, että siirtyminen eri aikakauteen ja sen kokeminen realistisena, mutta vaaraa vailla on aina kiinnostanut minua. Leffa oli vielä kaikenlisäksi jännä ja pääosassa oli paitsi Richard Benjamin (1970-luvun tähti, joka siirtyi myöhemmin keskinkertaiseksi ohjaajaksi) myös Yul Brynner, joka on aina ollut minusta suuri näyttelijä, jollaista nykymaailma ei pysty tuottamaan. (Kun nyt Juntti ja Pissa eivät ko. nimeä tunne niin kehoitan menemään Googleen – eli KVG!)

Myöhemmin Michael Crichton ohjaili harvakseltaan elokuvia – seitsemän yhteensä, joista kaikkein huomattavin ja aikaa kestänein ja sellainen, jonka katson aina aika-ajoin kun olo on paska ja masennus jyllää on Suuri junaryöstö (The First Great Train Robbery, 1979). Näin leffan ensimmäisen kerran Bio Rexissä ja ihastuin kovasti. Filmi on kepeä, veijarimainen seikkailu, jossa on kuitenkin jotain tummanpuhuvaa, mustaa rivien välissä – yllättävää realismia, eksyttävää raakuutta henkilöissä, jonkinlaista synkkää kyynisyyttä taustalla. Sean Connery tekee vallan mainion roolin mystisenä junaryöstäjänä, jonka taustoista kukaan ei oikein saa selvää. Donald Sutherland on hiukkasen hessuhopomainen konna, oivallinen taskuvaras ja lukkospesialisti, äärimmäisen uskottava roolissaan, kuten Connerykin ja sokerina pohjalla naiskauneutta edustaa Lesley-Anne Down, jonka tähti ei koskaan noussut kovinkaan korkealle, mutta joka on yksintein äärimmäisen viehättävä, nyanssitaitoinen ja lahjakas näyttelijä. Leffan erinomaiseksi plussaksi on vielä mainittava Jerry Goldsmithin himpuran keinuva, ihastuttava musiikki, joka luo elokuvaan viehättävän, mutta tummanpuhuvan atmosfäärin - 1800-luvun lopun tunnelman. Jerry Goldsmithkin oli 70- ja 80-lukujen taitteessa huippuvireessä - muuten ohimennen - sillä silloin syntyivät paitsi mainittu score myös loistavat musiikit mm. elokuviin The Omen, Boys from Brazil ja The Cassandra Crossing (Einari ja Pirre = KVG!)

Junaryöstön jälkeen Michael Crichton ohjasi muutaman vähäpätöisen elokuvan (Looker – murhat, 1981, Runaway, 1984, Physical Evidence, 1989 sekä 13th Warrior, 1999, jonka ohjaajaksi on merkitty John McTiernan, mutta jonka ylimääräiset kuvaukset ohjasi Crichton – ilmankos leffassa on jotain otetta ja potkua aika-ajoin). Crichtonin myöhemmistä elokuvista eniten aikaa kestänyt on Runaway, joka sekin on scifi-jännäri tähtenään Tom Selleck – tuo aivan turhaan unohdettu ja ylenkatsottu tähti. Selleckissä on karismaa enemmän kuin kymmenessä Brad Pittissä ja luonnetta enemmän kuin tusinassa Tom Hanksejä.

Ohjaushommansa ohella Michael Crichton keskittyi eniten kirjoittamiseen ja sillä saralla hän tekikin Hollywoodin historiaa. Koko "writographian" (heh heh, nyt on Juntti ja Pissa ihan ulalla) voi käydä tarkistamassa osoitteesta http://www.imdb.com/name/nm0000341/ kun en jaksa sitä tähän kopioida. Tuotanto käsittää kuitenkin paljon kirjoja, joita ei tietenkään ole suomennettu, paljon käsikirjoituksia jne.

Ohjaajana Michael Crichton on kuitenkin unohdettu ja siksi tämä pieni referaatti henkilöstä, jota ainakin minä arvostan kovasti. Unohdetut ohjaajat ovat jostain syystä sydäntä lähellä. Kuka vaikkapa muistaa Nicholas Meyerin – loistavan elokuvankäsityöläisen, joka ei pahemmin melua itsestään pidä…