Olet suomalaispiru, jos syrjit vähemmistöjä.
Näin ruotsalaispirut:
Ruotsin kouluissa syrjitään vähemmistöjä. Syrjintäasiamiehen kartoituksen mukaan Ruotsin koululaitoksessa esiintyy sekä rakenteellista syrjintää että kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien oppilaiden suoranaista kiusaamista. Kouluissa oppilaita saatetaan nimitellä mustalaisiksi tai saamelais- ja suomalaispiruiksi.
Syrjintäasiamiehen DO:n mukaan tilanne on vakava, koska vähemmistöihin lukeutuvien lasten on vaikea saada heille kuuluvaa äidinkielen opetusta. Usein syynä on kuntien haluttomuus järjestää opetusta.
Syrjintäasiamiehen raportissa todetaan, että Ruotsi ei ole järjestänyt esimerkiksi suomen kielen opetusta kansainvälisten sopimusten tai maan omien säädösten edellyttämällä tavalla.
Raportissa muistutetaan, että Euroopan neuvosto on useaan otteeseen huomauttanut Ruotsia velvoitteidensa unohtamisesta.
Ruotsin kansallisia vähemmistöjä ovat ruotsinsuomalaiset, saamelaiset, Tornion jokilaakson suomalaisasutus, romanit ja juutalaiset sekä heidän kielensä suomi, saame, meänkieli, romani ja jiddish.
STT

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuskin asia noin on. Sukulaisiani on Ruotsissa eivätkä ole valittaneet. He ovat eläneet maan tavalla.
Meillä Suomessa on ollut hyvä koulujärjestelmä, kaikki ovat menneet saman ohjelman mukaan.
Ajattele opettajaa nyt. Jos luokassa on useista kulttuureista tulleita ja opettajan pitäisi huomioida kaikki, rajoitukset, mitä saa puhua, mitä voi syödä, mitä saa laulaa..
Kyllä pitäisi heti alun pitäen maahanmuuttajille tehdä selväksi että ollaan Suomessa, ja eletään sen mukaan.
Olkoot sitten kotioloissa mitä hyvänsä.
huonosti käyttäytyville tulijoille kuin hyvinkin käyttäytyville. Ihan varmasti.
Kummassakin se on oma rikoksensa - tuomittava.