Muut "eivät pidä" koirastani :(

edellisviikolla.
Ihmiset kyläilee keskenään.

Koira ei ole lapsi sen voi jättää kotiin.

Heip :)
Minulla on samoja kokemuksia. Taino.. suoraan ei ole sanottu, mutta kyllä sen ilmeestä näkee kun koira ryntää kyläilemään mukanani, vaikkakin se hyväkäytöksinen onkin. Kaikki eivät ole koirarakkaita. Minä taas vihaan lapsia ja katson samalla tavalla inhoten niitä..
rakastan koiriani ylikaiken ja vien ne tasan sinne minne itsekin menen. Olen tehnyt selväksi KAIKILLE (on se sitten tuttu tai tuntematon) että en mene minnekkään ilman koiriani ja jos koirat ei pääse mukaan en tule minäkään.
Ei ole mennyt välejä poikki koirieni vuoksi, läheiset joutuvat vain hyväksymään asian. Jos ei koirat tule en tule minäkään, se on selvää kaikille.
Suosittelen sanomaan suorat sanat =)

mä sanosin sinun myös ihan suorat sanat - jos ei koira pääse, en tule minäkään.
Joku voi ajatella, että mitä väliä sillä jos koira joutuu nyt päivän yksin olemaan, ei se siihen kuole. Toisille on taas tärkeää että koira saa olla mukana arjessa ja siellä missä omistajakin.
Ite otan koiran lähes kaikkialle minne menen. Tekis tiukkaa olla viikoloppukin ilman koiraa. Koira tulee siis kavereille ja sukulaisille mukaan. Toinen koirani jää yleensä kotiin kun menen jonnekkin, mutta nuorepi (8kk) tulee mukaani. :)

rotu. Koirasi ei ole "söpöpikkufifituitui", vaan koiran kokoinen koira... Tai ainakin liian iso monen mielestä varmaan. :P

Hyvin harvoin käyn kyläilemässä sellaisilla sukulaisilla tai tuttavilla joiden luokse koirani ei ole tervetullut :) Enkä kyllä erityisemmin pidä heidänkään vierailuista luonani, koska he olettavat että pistän koirani kiinni tai parvekkeelle vierailun ajaksi. Minunkaan koirani ei hypi tai ahdistele muutenkaan vieraita, mutta odottaa kyllä tervehdys rapsutuksia ja menee sitten makaamaan omaan sänkyynsä. Kaikki vain eivät siedä koiria tai pelkäävät niitä.
Äitini inhosi 40kiloista koiraani melkein koko koiran elin-iän ajan, vaikka koirani rakasti häntäkin valtavasti (ihme kyllä), kunnes isäni sairaus (alzheimerintauti) eteni niin pitkälle, että ihmiset eivät enää välittäneet isästäni, koirani kuitenkin rakasti isääni hänen sairaudestaan huolimatta,se nuoli isäni käsiä ja käveli häntä heiluen pyörätuolin vierellä. Yllättäen äitinikin huomasi että koirani ei hyljännyt isääni, niinkuin ihmiset, kun isäni puhekyky ehtyi ja persoonallisuus muuttui. Äidin käytös koiraani kohtaan muuttui ja usein hän soittikin minulle että tulisin koirani kanssa käymään. Isän kuoltua oli koirani edelleenkin tervetullut äitini luokse ja kun koirani sitten vanhuuttaan nukkui pois, tuli äidillenikin itku ja ensimmäisen kerran hän sanoi jotain hyvää koirastani "se oli niin lempeä ja hyvä koira".
Minä koira ihmisenä sanon, että paljon hyvää jää niiltä ihmisiltä kokematta, jotka eivät voi sietää koiria.
Itse olen erittäin pettynyt jos joku koirallisista ystävistäni tulee kylään ilman koiraansa, koska minulle ovat heidän koiransakin rakkaita ja minulla on aina tarjolla kahvin ja pullan lisäksi myös koirankeksejä :))