PerusS-aatteesta ja maahanmuuttopolitiikasta Kalevassa su 8.11

Kaleva julkaisi seuraavan kirjoitukseni tänään. (Kirjoituksen alkuperäinen otsikko/teema oli "Perussuomalainen aate ja maahanmuuttopolitiikka". Kalevassa alla olevalla otsikolla):


-----------------------------------
MAAHANMUUTON MÄÄRÄÄ KONTROLLOITAVA


Viime aikoina Perussuomalaiset on olleet paljon esillä mediassa vaalivoiton takia. Pääosin näkyvyys on ollut positiivista, mutta paljon on ollut myös esillä syytöksiä rasismista ja muukalaisvihasta. Siksi lienee paikallaan hieman valaista puolueen aateperustaa. Olen itse mukana nuorisojärjestömme periaatetyöryhmässä, ja sorvaamassa niitä linjoja, jotka osaltaan viitoittavat puolueemme tietä ensi vuosikymmenellä ja siitä eteenpäin, joten katson voivani puhua asiasta. Koska näkemyksemme maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta kohtaan ovat nousseet huomion keskelle, on syytä perustella suhtautumistamme asioihin.


Perussuomalaiset on kristillis-sosiaalisille arvoille rakentava kansallismielinen puolue, joka puolustaa demokratiaa, yhteiskunnallista tasa-arvoa ja sosiaalista hyvinvointia. Kristillis-sosiaalisilla arvoilla tarkoitamme kristinuskon vaikutuksesta länsimaisessa kulttuurissamme kehittynyttä etiikkaa, lähimmäisenrakkautta, heikompien etujen ajamista, ihmisarvon puolustamista, ja pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon. Toisin kuin KD, emme kuitenkaan pidä kristillistä etiikkaa etualalla, vaan politiikan taustalla. Kristinuskon perintö kulttuurissamme on meille puolueena kulttuurinen eikä uskonnollinen kysymys, ja meillä on huomattavan paljon uskonnottomia ja ateisteja jäsenistössämme.


Kansallismielisyys ilmenee siten, että pyrimme puolustamaan suomalaista kulttuuria, yhteiskuntaa ja taloutta globalisaation ja monikulttuurisuuden paineessa. Rakastamme isänmaatamme, sen kieltä ja kulttuuria, mutta se ei tarkoita tarkoita, että ajattelisimme Suomen ja suomalaisten olevan muiden maiden ja kansojen yläpuolella, vaan rinnalla. Tähän liittyy "Maassa maan tavalla"-periaate, josta syystä vastustamme etnisesti ja kulttuurisesti erilaisten ihmisryhmien asettamista eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden positiivisen diskriminoinnin nimissä. Kaikille pitää olla samat säännöt ja yhdenvertaisuus sekä lain että viranomaisten edessä. Valitettavasti monikulturismin nimeen vannovassa yhteiskunnassa ei näin aina ole. Emme suvaitse etnisten enemmistöjen asettamista huonompaan asemaan etnisiin vähemmistöihin nähden, sillä se on mielestämme apartheid-rasismia.



Emme vastusta maahanmuuttajia, vaan maahanmuuttopolitiikan nykyistä hoitoa. Tämän takia olemme profiloituneet maahanmuuttokriittisenä puolueena. Maahanmuuttajat eivät ole syyllisiä nykyisiin maahanmuuttopolitiikasta aiheutuviin ongelmiin, vaan monikulturismin ruusunpunaisten silmälasien läpi maahanmuuttopolitiikkaa hoitava hallituksemme, sekä osa poliitikoistamme ja virkamiehistöstämme. Maahanmuuttajat ovat samanarvoisia ihmisiä kuin mekin. He ovat tervetulleita Suomeen asumaan, kun noudattavat Suomen lakia, tekevät työtä ja maksavat veronsa kuten me muutkin. Samojen sääntöjen pitää päteä kaikille. Pakolaiset on myös autettava turvaan sodan jaloista, ja tavoitteena pitää olla heidän auttamisensa jo heidän kotimaassaan, tai kulttuurisesti mahdollisimman lähellä heidän kotimaataan olevassa maassa, jotta heidän sopeutumisensa olisi mahdollisimman helppoa. Pääasia kuitenkin on, että he ovat turvassa. Sen sijaan sosiaalituristeja vieroksumme, samoin kuin kerjäämistä, sekä Suomen lain, demokratian, sanavapauden ja pohjoismaisen tasa-arvokulttuurin vastaisia tapoja, jotka johtuvat erilaisesta kulttuuritaustasta ja maailmankuvasta. Näistä johtuu iso osa maahanmuuton mukanaan tuomista ongelmista.



Maahanmuutto- ja kulttuuripoliittinen päämäärä pitää olla, maahanmuuttajien sopeutuminen suomalaiseen kulttuuriin, että heidän jälkeläisistään kasvaa kieleltään ja sydämeltään suomalaisia. Kannatamme siis yhtenäiskulttuurin vaalimista. Suomalaisuus on kielessä, mielessä, sydämessä ja kulttuurissa, ei ihonvärissä. Koska Suomi on pieni kansa, emme voi vastaanottaa kerralla massiivisia määriä maahanmuuttajia. Kansainväliset esimerkit osoittavat, että maahanmuutosta aiheutuvat sosiaaliset ongelmat alkavat nousta pintaan siinä vaiheessa, kun maahanmuuttajia on yli 4% väestöstä, ja kärjistyä voimakkaasti siinä vaiheessa kun heitä on yli 8% väestöstä, kuten on käynyt Länsi-Euroopassa; Ranskassa, Saksassa, Hollanissa, Britanniassa ja Ruotsissa. Liiallisen maahanmuuton seurauksena yhteiskunnan resurssit eivät enää riitä ihmisten, niin valtaväestön kuin maahanmuuttajienkin, oikeudenmukaisesta kohtelusta, koulutuksesta ja hyvinvoinnista huolehtimiseen, mikä johtaa syrjäytymiseen, vastakkainasetteluun ja etnisiin konflikteihin, rampauttaen hyvinvointiyhteiskunnan ja tehden selvää yhteiskuntarauhasta.
Tästä syystä maahanmuuttopolitiikkaa olisi muutettava siihen suuntaan, että maahanmuuton määrää ja laatua voidaan kontrolloida. Tämä on sekä maahanmuuttajien että suomalaisten yhteinen etu.



Hyvinvointiyhteiskuntamme vaatii korkeaa verotusta, mikä edellyttää kansanyhteisöllisyyttä eli "me-henkeä", luontaisen solidaarisuuden tunnetta kansan keskuudessa, että ollaan valmiitta työskentelemään ja maksamaan veroja "kaikkien meidän" yhteiseksi hyväksi. Kansanyhteisöllisyys on ilmiö, jossa on kyse on ihmisen yhteisöllisestä vaistosta, joka nousee ihmisen selkärangasta. Ihminen luokittelee luonnostaan ihmisiä "meihin ja muihin". Kaikkia niitä kohtaan, jotka ihminen kokee osaksi samaa laumaa kuin hän itse on, hän on solidaarinen, ja ulkopuolisiksi kokemiaan kohtaan varautunut. Olennaisia tekijöitä yhteenkuuluvuuden tunteen syntymisessä ovat yhteinen kieli, perusarvot ja kulttuuri. Ihmisen yhteisöllisyys ja kansallisvaltioaate eli nationalismi, ovat tämän ihmisen luontaisen käyttäytymisen sosiaalisia ja poliittisia ulottuvuuksia.


Kansanyhteisöllisyyden muretessa, johtui se sitten tuloerojen liiallisesta kasvusta ja yhteiskuntaluokkien asettumisesta toisiaan vastaan, tai eri etnisten ryhmien vastakkainasettelusta, murenee myös hyvinvointijärjestelmää ylläpitävä yhteiskuntamoraali; Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja köyhien palveluihin, ja köyhät eivät enää halua kannattaa universaaleja palveluja, joista myös rikkaat hyötyisivät. Vastaavasti etnisen enemmistön halu kustantaa veroillaan etnisten vähemmistöjen palveluja vähenee. Nykyinen monikulturistinen politiikka siis kiihdyttää nykyistä hyvinvointijärjestelmän alasajoa ja ja vie kohti monietnistä luokkayhteiskuntaa, jolloin voimme hyvinvoinnin ohella sanoa hyvästit myös toimivalle demokratialle ja tasa-arvolle.



Toisen maailmansodan jälkeen nationalismi on ollut huonossa huudossa, koska sen henkiseksi painolastiksi tuli raskaan sodan, kansanmurhien ja hirvittävän kärsimyksen leima, mikä on tarjonnut hyvän lyömäaseen kaikkea kansallismielisyyttä vastaan. Tällöin on haluttu unohtaa, että saksalainen etnorasistinen nationalismi oli ja on vain nationalismin synkkä sivujuonne. Kansallismielisyyden ja nationalismin päävirtaan kuuluu olennaisena osana demokratia ja Ranskan vallankumouksen ydinarvot; vapaus, veljeys ja tasa-arvo. EU:n imperialismista huolimatta Suuri osa Euroopan valtioista on edelleen kansallisvaltioita, joissa demokratia sekä kansallishenki ovat edelleen vakaalla ja terveellä pohjalla. Samoin on myös Suomessa, ja Perussuomalaisessa puolueessa.


Veli-Pekka Kortelainen


Kirjoittaja on Aate- ja oppihistorian opiskelija. Hän toimii Oulun seudun perussuomalaisten puheenjohtajana
---------------------------