aivomme vaarassa

Esimerkiksi Örebron sairaalan syöpätutkijan, professori Lennart Hardellin mukaan kymmenen vuotta jatkunut matkapuhelimen käyttö enemmän kuin kaksinkertaisti aivosyövän ja kolminkertaisti riskin kuulohermonkasvaimelle. Tutkimus koski vanhoja NMT-puhelimia. Vaikka monet tutkijat pitävät nykyisiä GSM-puhelimia NMT:tä vaarallisempina, niitä koskevaa vastaavaa tutkimusta ei ole voitu tehdä, koska niitä on käytetty liian vähän aikaa. Tässä taas yksi loistava etu, joka saavutetaan puhelimien mallien ja tekniikan kiivaalla muutostahdilla!

Professori Roger Santini, joka on 22 vuotta tutkinut sähkömagneettisten kenttien biologisia vaikutuksia, julkaisi vuonna 2001 Lyon'ssa tekemänsä kyselytutkimuksen kännykkämaston lähellä asuvista ihmisistä. Niillä ihmisillä, jotka asuivat 10-300 metrin päässä mastosta, ilmeni kontrolliryhmää enemmän voimakasta väsymystä, pahoinvointia, ruokahaluttomuutta, näköhäiriöitä, koordinaatiovaikeuksia, päänsärkyä, keskittymiskyvyn ongelmia, unettomuutta, huimausta ja sydämen rytmihäiriöitä. Espanjassa tutkija Glaudio Gõmez-Perretta de Matteo päätyi vuonna 2002 Murcian kaupungissa suorittamissaan tutkimuksissa vastaaviin tuloksiin.

Tammisen selostukset yksittäisistä, kännyköille ja monille muille sähkölaitteille herkistyneistä ihmisistä ovat myös paljonpuhuvia. Maailman terveysjärjestön pääsihteeri Gro Harlem Brundtland, joka on pitkään ollut herkistynyt ylikansallisten yhtiöiden terveyspoliittisille näkemyksille, on yllättäen herkistynyt myös näiden yhtiöiden eräille tuotteille. Tämä lääkäri ja entinen Norjan pääministeri tunnistaa laukun tai taskun uumeniin piilotetun, auki olevan kännykän jopa neljän metrin päästä eikä voi ajatellakaan itse käyttävänsä matkapuhelinta sen aikaansaaman sietämättömän päänsäryn takia.

http://gamma.nic.fi/~otammile/
1247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eipä huolen häivää. Ongelma on helposti hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Jokainen lukion pitkän fysiikan lukenut muistaa, että radioaktiivinen säteily kompensoi sähkömagneettisten kenttien vaikutuksia.

Siispä aina kun puhut kännykkään, niin survo puhelun ajaksi toiseen korvaasi vähintään 2 senttiä pitkä ja 5 mm paksu sauva plutonium-239:ää (sitä ärjympää isotooppia). Älä survo liian syvälle, ettei tärykalvo mene huonoon kuntoon. Sauvan päähän kannattaa askarrella pieni pätkä narua vaikkapa sinitarralla kiinitettynä, että liian syvälle lipsahtanut plutopuikko on helppo poistaa puhelun päätyttyä (patent pending).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hippoapina kirjoitti:

Esimerkiksi Örebron sairaalan syöpätutkijan, professori Lennart Hardellin mukaan kymmenen vuotta jatkunut matkapuhelimen käyttö enemmän kuin kaksinkertaisti aivosyövän ja kolminkertaisti riskin kuulohermonkasvaimelle. Tutkimus koski vanhoja NMT-puhelimia. Vaikka monet tutkijat pitävät nykyisiä GSM-puhelimia NMT:tä vaarallisempina, niitä koskevaa vastaavaa tutkimusta ei ole voitu tehdä, koska niitä on käytetty liian vähän aikaa. Tässä taas yksi loistava etu, joka saavutetaan puhelimien mallien ja tekniikan kiivaalla muutostahdilla!

Professori Roger Santini, joka on 22 vuotta tutkinut sähkömagneettisten kenttien biologisia vaikutuksia, julkaisi vuonna 2001 Lyon'ssa tekemänsä kyselytutkimuksen kännykkämaston lähellä asuvista ihmisistä. Niillä ihmisillä, jotka asuivat 10-300 metrin päässä mastosta, ilmeni kontrolliryhmää enemmän voimakasta väsymystä, pahoinvointia, ruokahaluttomuutta, näköhäiriöitä, koordinaatiovaikeuksia, päänsärkyä, keskittymiskyvyn ongelmia, unettomuutta, huimausta ja sydämen rytmihäiriöitä. Espanjassa tutkija Glaudio Gõmez-Perretta de Matteo päätyi vuonna 2002 Murcian kaupungissa suorittamissaan tutkimuksissa vastaaviin tuloksiin.

Tammisen selostukset yksittäisistä, kännyköille ja monille muille sähkölaitteille herkistyneistä ihmisistä ovat myös paljonpuhuvia. Maailman terveysjärjestön pääsihteeri Gro Harlem Brundtland, joka on pitkään ollut herkistynyt ylikansallisten yhtiöiden terveyspoliittisille näkemyksille, on yllättäen herkistynyt myös näiden yhtiöiden eräille tuotteille. Tämä lääkäri ja entinen Norjan pääministeri tunnistaa laukun tai taskun uumeniin piilotetun, auki olevan kännykän jopa neljän metrin päästä eikä voi ajatellakaan itse käyttävänsä matkapuhelinta sen aikaansaaman sietämättömän päänsäryn takia.

http://gamma.nic.fi/~otammile/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu