8-vuotiasta epäillään Amerikassa kaksoismurhasta
9.11.2008 16:53
Poliisi uskoo, että amerikkalaispoika ampui hengiltä isänsä ja tämän kaverin.
Poliisi on pidättänyt Yhdysvaltain Arizonassa 8-vuotiaan pojan, jota epäillään isänsä Vincent Romeron, 29, ja tämän ystävän murhasta.
Viranomaisten mukaan poika on tunnustanut ampuneensa miehet viime keskiviikkona kiväärillä kotonaan.
- Kuka voisi uskoa, että 8-vuotias poika voisi ampua kaksi aikuista, poliisipäällikkö Roy Melnick St Johnsin poliisista sanoi BBC:lle.
Melnickin mukaan poliisit olivat tulleet surmapaikalla muutamia minuutteja veritöiden jälkeen.
Perheen tuntenut pappi kertoi MSNBC-uutiskanavalle, että metsästystä harrastava Romero opetti pojalleen aseen käyttämistä.
Arizonan lain mukaan 8-vuotiasta voidaan syyttää rikoksesta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
taustalla. Turha tässä on amerikkalaisia katsoa. Kyllä niitä ihmisiä tapetaan täällä Suomessakin ja heitä mystisesti "katoaa" myös aikamoinen mokoma.
tätä. Ajattelinpa vähän vilkaista päivän lehteä. Tässä saldo:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200811098564059_uu.shtml
Montakos 8 vuotiasta Suomalaista kaksoismurhaajaa??? pystyisit luettelemaan nyt ensihätään ?
voi tulla esiin seikkoja, mitkä selittää pojan
teon.
plagiaatista? Jo peruskoulussa opitaan antamaan lähde.
Ole hyvä vaan. Korvaan haitan ja saamani hyödyn. Kuinka suureksi luulet summan nousevan?
Arizona on tunnetusti Alabaman ja Texasin ohella näitä NeoKonnienja ”punaniskojen” pesäpaikkoja - ja McCainin kotivaltio, vai pitäisikö sanoa ’vaalivaltio’, koska hänet on valittu senaattiin Arizonasta, jossa hänellä on yksin niistä kymmenistä asunnoistaan, joissa hän ei ole kylläkään koskaan asunut.
Joten oikeassa olet siinä suhteessa, että Arizonan ja Texasin Bush, Cheney ja Mccain ovat hourupäisen kansan edustajia, mutta ei tämä sentään koko Amerikkaa koske – ei varsinkaan Itä- ja Länsirannikkoa, lähinnä vain näitä ”punaniskojen” osavaltioita Keskilännessä.
on eniten noita, ampumistapauksia. Jotakin mätää siellä on. Mätää joka on levinnyt Suomeenkin. Itse epäilen, että jatkuva väkivallan tuputus TV:stä vaikuttaa lapsiinkin.
kiellettävä, ja kommunistiset manifestit.
Vain kristillistä opetusta ilman nettiyhteyttä!
Poikaa ilmeisesti käytetty hyväksi!
ST. JOHNS, Ariz. – Police in this small eastern Arizona community are looking into the possibility that an 8-year-old boy who is charged with killing his father and another man with a rifle had been abused, the police chief said Saturday.
On Friday, a judge determined there was probable cause to show that the boy fatally shot his father, Vincent Romero, 29, and Timothy Romans, 39, of San Carlos, with a .22-caliber rifle.
Romero had full custody of the child. The boy's biological mother visited St. Johns during the weekend from Mississippi.
Monessa mielessä valitettavasti. Ei Euroopassa ja Venäjällä tulisi mieleenkään että perheen tarvitsee hankkia asevarasto uskaltaakseen asua ja elää.
on liikaa eurooppalaisten lähettämiä Obamia, niiltä suojautumista varten aseet on!
Eurooppalaisten on vedettävä sinne pakolla rahtaamansa Obamat pois ja palautettava kotiseuduilleen.
Aika outoa tuo sinun jatkuva jenkkien mollaaminen ja siihen liittyvä Venäläisten ihannointi.
Tämä juttu siihen ei kuitenkaan anna aihetta, sillä vastaavaa tapahtuu muuallakin jatkuvasti, ne vain eivät leviä uutisten välityksellä, kuten vapaassa maassa on yleisenä tapana.
Mitä itse olisit tehnyt jos kuvitellaan tapahtumat niin kun ne todennäköisesti menivät.
Katso ylempää: "Ne oli vasemmistolaiset HOMO-"
nikin teksti.
Itse en syyllistäisi poikaa yhtään, kuten en USA:takaan.
Homoja kylläkin.
käyttivät poikaa hyväksi. Jos asia on näin on
ymmärrettävää pojan teko.
juovuksissa? Kuten tuolla Hitman-1:n avauksessa jo kerroin, en kirjoittanut kuin otsikon. Juttu on kokonaan kopsattu, eikä siinä mollata sinun ihannemaatasi USA:ta.
tyylillä toteutettuna !
on vähintään samanlainen hourula. Kenellä vippaa minkäkin verran mutta kuka muu on lisäkseni terve?