Ilmarille

Sen verran jäi vaivaamaan tuossa alla olevat keskustelut, että pari sanaa aiheesta.

Tällä palstalla on vain harvoja raittiita ja hyviä kirjoittajia.
Mielestäni sinä kuulut tähän joukkoon.
Olet monesti kirjoituksillasi saanut rohkaista, nostaa ja kannustaa monia.
Lisäksi olet kylvänyt Jumalan Sanan siemeniä ja saanut niittää satoa.
On varmasti monia jotka ovat saaneet kuulla ilosanomaa sinun kirjoituksiesi välityksellä.
Nyt ovat muutamat innostuneet sinun kirjoituksiasi ja motiivejasi täällä arvostelemaan ja vääristelemään.
Unohda heidän kirjoituksensa ja jatka samaan malliin.

Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
4250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ja uusi luomus ja jaikal olette myös raittiita kirjoittajia minun mielestäni.
Olen saanut ja oppinut teiltä täällä paljon.

Kaikki eivät kuitenkaan osaa ilmaista itseään kirjallisella tavalla, vaikka haluaisi ja rakkauttakaan ei aina riitä tarpeeksi. Joskus on palstalla sellaisia kirjoittajia, joiden kanssa kokee olevansa ikään kuin samalla aaltopituudella hengellisissä asioissa ja samassa Hengessä.

Minä kritisoin täällä paljon, mutta teen sen siksi, että vääryyttä ja valhetta en hyväksy.
En sitten tiedä onko se oikein vai väärin, mutta pyrin toimimaan omantuntoni mukaan.

Aina ei vaan osaa sanoa asioita rakkaudellisesti ja rakentavasti, ja siinä on parannuksen paikka ainakin minulla.

Mutta valehtelua ja panettelua en hyväksy, enkä tule jatkossakaan hyväksymään.

Äänestä
  • Mukava kuulla, jos joku on edes joskus saanut jotain apua minunkin kirjoituksistani.
    Nykyään en ehdi kovin paljoa kirjoittaa tänne, kun on noita työkiireitä.
    Vääryyttä ja valhetta en itsekkään hyväksy ja joskus tulee väiteltyä opeista, varsinkin nyt ekivaarin kanssa.

    Äänestä

  • old_profile_47545 kirjoitti:

    Mukava kuulla, jos joku on edes joskus saanut jotain apua minunkin kirjoituksistani.
    Nykyään en ehdi kovin paljoa kirjoittaa tänne, kun on noita työkiireitä.
    Vääryyttä ja valhetta en itsekkään hyväksy ja joskus tulee väiteltyä opeista, varsinkin nyt ekivaarin kanssa.

    tarvitse väitellä. Ne kaikki on todettavissa historiasta, joten nekin pitää tunnustaa ja tutkia, olivatko ne Jeesuksen opin mukaisia.
    Kolminaisuusoppi sanan varsinaisessa merkityksessä on yksi sellainen, samoin lapsikaste ja kaikki sakramentit ym.

    Mikään valhe ei ole lähtöisin Jumalasta, se pitää muistaa aina.

    Äänestä

  • ja mielestäni oikeudenmukaisia ja raittiita kirjoittelijoita kyllä täältä löytyy.

    Halun vielä nostaa meille kaikille esimerkiksi Sam.Andreevitsin, marcon, merim.raimon, vierailevan "opettajan" ja kolmen pisteen.:)
    Kyllä täällä on minun mielestäni Jumalan mielen mukaisia kirjoittajia kuitenkin aika paljon.

    Haluan siunata ihan kaikkia siskoja ja veljiäni Kristuksessa Jeesuksessa tällä palstalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Psalmi50.15 kirjoitti:

Sen verran jäi vaivaamaan tuossa alla olevat keskustelut, että pari sanaa aiheesta.

Tällä palstalla on vain harvoja raittiita ja hyviä kirjoittajia.
Mielestäni sinä kuulut tähän joukkoon.
Olet monesti kirjoituksillasi saanut rohkaista, nostaa ja kannustaa monia.
Lisäksi olet kylvänyt Jumalan Sanan siemeniä ja saanut niittää satoa.
On varmasti monia jotka ovat saaneet kuulla ilosanomaa sinun kirjoituksiesi välityksellä.
Nyt ovat muutamat innostuneet sinun kirjoituksiasi ja motiivejasi täällä arvostelemaan ja vääristelemään.
Unohda heidän kirjoituksensa ja jatka samaan malliin.

Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu