Tarkistin

sähkölaskuni www.vaihtovirta.fi sivuilta.
Sähkön siirto on minulla ollut Wattenfallilla ja kulutus Fortumilla. Vuosikulutusarvioni minulla on 1750kwh ja normaali kolmivaihesähkö rivitaloon.
Sivujen laskuri pläjäsi n. 70€ vuodessa halvemmaksi tulevan kokonaissähkölaskun jos siirrän myös sähkön kulutuksen Wattenfallille.
Teinkin saman tien tuon sopimuksen samoilta sivuilta. Sopimuksen voi netissä allekirjoittaa ainakin jos on tämä nettipankkisopimus.
Se vielä taas loppuvuodetakin roimasti korottaa hintojaan tämä Fortum.
11907
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

On se kumma kun ei ajatella omaa nenää pidemmällä, ilmankos täällä suomessa löytyy paljon köyhiä. Rahat virtaa ulkomaille. Kannattaisiko maksaa vaikka 20% enemmän, jos rahat jäävät suomalaisille?

Satutko tietämään kuka on Fortumin YLIVOIMAISESTI ISOIN omistaja???? Isoin omistaja on Suomen valtio yli 50% osuudella.
Lisäksi SUOMEN valtio verottaa Forttumin voittoa rajusti. Sen jälkeen kun SUOMEN valtio on veroittanut yrityksen voittoa, niin yritys maksaa osinkoja. Jos esimerkiksi Lilius ja kumppanit saa osinkoa Fortumista niin valtio ottaa taas ison siivun uudelleen päältä osinkojen verotuksessa.

Elikkä lopputuloksena on että SUOMEN valtio saa n.70-75% Fortumin voitosta itselleen. Elikkä meidän tavallisten veronmaksajien tarvitsee maksaa muutama miljardi vähemmän veroja.

Voidaanhan me kaikki rahat antaa Ruotsalaisillekkin.

Äänestä
  • Jossa ei istuis Lilius ym nostamassa miljoonia palkkoja vain siksi että suomalaiset maksavat ylihintaa sähköstä.Kyllä energiaa kannattaa kilpailluttaa, sillä alalla on muutenkin liian paljon kartelleja.

    Äänestä

  • ihkaoman energiayhtiön silloin kirjoitti:

    Jossa ei istuis Lilius ym nostamassa miljoonia palkkoja vain siksi että suomalaiset maksavat ylihintaa sähköstä.Kyllä energiaa kannattaa kilpailluttaa, sillä alalla on muutenkin liian paljon kartelleja.

    kannata.
    Jos sähkönsiirto on puolet sähkölaskusta, niin vaan se loppu, n, 50e on se mitä voi kilpailuttaa.
    säästöä ehkä 2-5e vuosi.

    Äänestä

  • 'On se kumma kun ei ajatella omaa nenää pidemmälle, ilmankos täällä suomessa löytyy paljon köyhiä. Rahat virtaa ulkomaille'

    Voi Jeesus miten onkaan viisasta tämä, että se äly nyt sitten on juuri sitä jota sinulla niin kauhiatas on ja sitä minulta puuttuu. Mutta mitä tähänkään sen enempää kommentoisi.

    Minä, eli tämä aloittaja, en ole koskaan saanut
    suomen valtiolta mitään eikä ole vanhempanikaaan saaneet, päinvastoin on valtio aina vaan ollut ottamassa. Sotakin vei varsinaisen isäni suvun parhaat päältä ja karjalaisille sitten meni heidän omaisuutensa.
    Pakko tässä on vähän omaakin etuaan ruveta enemmän ajattelemaan. Ei niin kyllä tarvitsisi jos olisi työpaikkansa saanut pitää edes 10 vuotta vanhemmaksi. Kai te herroiksi kohonneet entiset demarit ja työläiskokoomuslaiset joskus tällaisia minun laisianikin ja lähempänä 6- kymppisiäkin hallinnassanne oleville työpaikoillekkin alatte kelpuuttaa, mutta se tapahtunee vasta silloin kun minä olen jotain lähempänä 7-kymppinen, että ei siitäkään paljon hyötyä minulle taida tulla olemaan. Pörssiosakkeita ostin tuossa viime viikolla 8000 eurolla, kun jostain pitää yrittää rahaa tehdä näihin taloyhtiön remontteihinkin, joita nämä isotuloiset työpaikan haltijat nyt taloyhtiössä teettävät kun niitä omalta osaltaan yhä enemmän veronkevennyksiinsä saavat.

    Äänestä

  • asuvan kirjoitti:

    kannata.
    Jos sähkönsiirto on puolet sähkölaskusta, niin vaan se loppu, n, 50e on se mitä voi kilpailuttaa.
    säästöä ehkä 2-5e vuosi.

    n. 70€/v halvempi sähkölasku 1750kwh/v kulutuksella. Kyllä kerrostalossakin on samalla tavalla 3- vaihe sähkö ja sulakkeet saamaa kokoluokkaa mitä rivitalossa. Jos vähänkin enemmän käyttää uunia ja hellaakin niin kyllä ainakin 1000kwh vuodesa helposti sähköä kuluu.

    Äänestä

  • viisasta kommenttia kirjoitti:

    'On se kumma kun ei ajatella omaa nenää pidemmälle, ilmankos täällä suomessa löytyy paljon köyhiä. Rahat virtaa ulkomaille'

    Voi Jeesus miten onkaan viisasta tämä, että se äly nyt sitten on juuri sitä jota sinulla niin kauhiatas on ja sitä minulta puuttuu. Mutta mitä tähänkään sen enempää kommentoisi.

    Minä, eli tämä aloittaja, en ole koskaan saanut
    suomen valtiolta mitään eikä ole vanhempanikaaan saaneet, päinvastoin on valtio aina vaan ollut ottamassa. Sotakin vei varsinaisen isäni suvun parhaat päältä ja karjalaisille sitten meni heidän omaisuutensa.
    Pakko tässä on vähän omaakin etuaan ruveta enemmän ajattelemaan. Ei niin kyllä tarvitsisi jos olisi työpaikkansa saanut pitää edes 10 vuotta vanhemmaksi. Kai te herroiksi kohonneet entiset demarit ja työläiskokoomuslaiset joskus tällaisia minun laisianikin ja lähempänä 6- kymppisiäkin hallinnassanne oleville työpaikoillekkin alatte kelpuuttaa, mutta se tapahtunee vasta silloin kun minä olen jotain lähempänä 7-kymppinen, että ei siitäkään paljon hyötyä minulle taida tulla olemaan. Pörssiosakkeita ostin tuossa viime viikolla 8000 eurolla, kun jostain pitää yrittää rahaa tehdä näihin taloyhtiön remontteihinkin, joita nämä isotuloiset työpaikan haltijat nyt taloyhtiössä teettävät kun niitä omalta osaltaan yhä enemmän veronkevennyksiinsä saavat.

    On se kumma jos mitään et oo saanut valtiolta. Ei ihmiset paljoa ajattele.

    Mistäköhän se johtuu että olet köyhä ja valtio vie sinulta kaiken? Luulisi sinun pärjäävän jos olet älykäs? Vai mistä se johtuu että jotkut pärjää hyvin ja jotkut ei?

    Itse olen ainakin saanut paljon tässä esimerkkejä:
    -Ilmainen peruskoulu kouluruokailu
    -Ilmaiseksi saan käyttää hienoja moottoriteitä ja teitä jotka on maksanut miljardeja.
    -Ilmainen jatko-opiskelu korkeakouluissa ym.
    -Turvallinen ja oikeudenmukainen valtio. Vertaa johonkin Kambotsa tai Burma.
    -Terveydenhuolto
    -tuhansia muita asioita mitä ei tule edes ajatelleeksi.

    Eikä sinultakaan valtio kaikkea ole vienyt, kun varaa ostella pörssiosakkeita monella tonnilla. Lisäksi asut jossain hienossa taloyhtiössä hyvällä paikalla. Ei siellä taloyhtiössä muuten asuisi isotuloisia.

    Äänestä

  • oli tuo kirjoitti:

    n. 70€/v halvempi sähkölasku 1750kwh/v kulutuksella. Kyllä kerrostalossakin on samalla tavalla 3- vaihe sähkö ja sulakkeet saamaa kokoluokkaa mitä rivitalossa. Jos vähänkin enemmän käyttää uunia ja hellaakin niin kyllä ainakin 1000kwh vuodesa helposti sähköä kuluu.

    Teen kaikki ruokani, leivon sämpylöita, joskus pullaa.
    Mutta.... en koskaan lämmitä uunia yhden asian vuoksi.
    Samalla teen sitten laatikoita, tai mitä tahansa uuniruokaa, kun leivon.

    hellakaan en joka päivä käytä. Teen aina isomman satsin eri ruokia, ja lämmitän mikrossa.

    kylppärissä en pidä lattialämpöä päällä.
    Valo palaa vain yhdessa paikassa kerrallaan.

    Tv,tä ei ole, radio kylläkin päällä kotona ja valveillaolo ajan.

    kaikki sähköjohdot liitettynä jatkojohtoon, mistä saa kaikki valmiussähköt pois päältä.

    katsoin viimekuun tasotuslaskusta, vuositasolla on kulunut 800-850kWh
    seitsemä kuudenvuoden aikana, sama as, pieni kaksio.

    joten jos siirto maksaa50-60e/v ja sähkö saman verran, ei sitä säästöä juuri tule. Siirtomaksu peritään aina, vain sähkönhinta on se kilpailu.
    Helsingin energia on minulle edullinen, ja lisäksi se auttaa pitämään veroäyrin alhaalla, kun tulostaa kaupungille.

    Äänestä

  • kumma juttu.. kirjoitti:

    On se kumma jos mitään et oo saanut valtiolta. Ei ihmiset paljoa ajattele.

    Mistäköhän se johtuu että olet köyhä ja valtio vie sinulta kaiken? Luulisi sinun pärjäävän jos olet älykäs? Vai mistä se johtuu että jotkut pärjää hyvin ja jotkut ei?

    Itse olen ainakin saanut paljon tässä esimerkkejä:
    -Ilmainen peruskoulu kouluruokailu
    -Ilmaiseksi saan käyttää hienoja moottoriteitä ja teitä jotka on maksanut miljardeja.
    -Ilmainen jatko-opiskelu korkeakouluissa ym.
    -Turvallinen ja oikeudenmukainen valtio. Vertaa johonkin Kambotsa tai Burma.
    -Terveydenhuolto
    -tuhansia muita asioita mitä ei tule edes ajatelleeksi.

    Eikä sinultakaan valtio kaikkea ole vienyt, kun varaa ostella pörssiosakkeita monella tonnilla. Lisäksi asut jossain hienossa taloyhtiössä hyvällä paikalla. Ei siellä taloyhtiössä muuten asuisi isotuloisia.

    oikein näkyykin räikeällä tavalla se miten et lainkaaan edes voi kuvitella sellaista tilannetta joka minun kohdallani on. Lähestulkoon kaikista noista mitä naivisti luetteloit minunkin yhteiskunnalta saaneen on minulle koitunut enemmän vahinkoa kuin mitään hyötyä tai etuutta ja kuitenkin mukana maksamassa niitäkin olen ollut.
    Toivotonta minun on kaltaisellesi tällaisia asioita yrittää selittää sen enempää, jos et tuosta aiemmastakaan kirjoituksestani muuta tulkinnut kuin mitä kommentissasi on.

    'Luulisi sinunn pärjäävän jos olet älykäs, vai mistä se johtuu että jotkut pärjäävät ja jotkut ei'
    No älykkyydellä voi tietenkin halutessaan pelkästään tällaista taloudellista menestystäkin tarkoittaa. Niin kuin oletan sinun tuossa tarkoittavan, kun johdonmukaisesti kommentiasi tulkitsen enkä katso että siinä olisi mitään esim. ironiaa tavoiteltu.
    Moni kylläkin tarkoittaa älykkyydellä ihan jotain muutaa, ja arvatakseni enemmistö meistä ei tarkoita älykkyydellä ainakaan pelkästään taloudellista menestystä, mutta eipä tästä enempää.
    Osaatko muuten kuvitella minkälainen tilanne siitä seuraisi jos kaikki pienestä pitäen katsoisivat taloudellisen menestyksen olevan älykkyyden mitta, ja vielä tällaista älykkyyttä yli kaiken arvostaisivat?

    No en minä näin sinun kriteereinkään tulkittuna taida kuitenkaan ihan niin vähän älykäs olla kuin mitä tuon kommenttisi perusteella tulkitsen sinun olettavan, varsinkin jos ottaa huomioon tuon mitä aiemminkin tuossa olen vihjaissut siitä miten en ole yhteiskunnalta juurikaan muuta koskaan saanut kuin paskaa silmilleni.

    Äänestä

  • ei mee paljon kirjoitti:

    Teen kaikki ruokani, leivon sämpylöita, joskus pullaa.
    Mutta.... en koskaan lämmitä uunia yhden asian vuoksi.
    Samalla teen sitten laatikoita, tai mitä tahansa uuniruokaa, kun leivon.

    hellakaan en joka päivä käytä. Teen aina isomman satsin eri ruokia, ja lämmitän mikrossa.

    kylppärissä en pidä lattialämpöä päällä.
    Valo palaa vain yhdessa paikassa kerrallaan.

    Tv,tä ei ole, radio kylläkin päällä kotona ja valveillaolo ajan.

    kaikki sähköjohdot liitettynä jatkojohtoon, mistä saa kaikki valmiussähköt pois päältä.

    katsoin viimekuun tasotuslaskusta, vuositasolla on kulunut 800-850kWh
    seitsemä kuudenvuoden aikana, sama as, pieni kaksio.

    joten jos siirto maksaa50-60e/v ja sähkö saman verran, ei sitä säästöä juuri tule. Siirtomaksu peritään aina, vain sähkönhinta on se kilpailu.
    Helsingin energia on minulle edullinen, ja lisäksi se auttaa pitämään veroäyrin alhaalla, kun tulostaa kaupungille.

    vuonna tehnyt sauna jotain 300kvh ylimääräistä, kun olen tätä 6kw kiuastani pitänyt päällä jotain 4 tuntia kuussa. Mutta ilaman tätä kiuastakin minulla kyllä menee jotain 1400kwh vuodessa kuitenkin.
    Kyllä minä tätä kulutustani vähän ihmettelenkin että mistä se oikein tulee, kun jää/pakastinkaappikin on minulla uusi Gram ja hella keraaminen, enkä uunia juuri käytä. Teetä levyllä keitän silloin tällöin ja jotain paistan tai lämmitän paistinpannussa. Mikroa ei minulla kyllä ole. Kahvin keitän suodatinkahvinkeittimellä. Dikiboksia en juuri päällä pidä enkä televisiotakaan paljon katsele ja sen aina sammutankin ihan katkaisijasta.
    Tämä kannettava läppäri on nyt sitten ollut nämä viimeiset pari vuotta, ja on kyllä ollut päällä siten että sen vain yöksi varsinaisesti katkaisen. Tuskin tämä läppäri kuitenkaan kaikkinensa ainakaan enempää 50w kuluttaa. Silloin jostain 12 tunnin päivässä päällä olosta tulisi vuositasolla korkeintaan jotain 220kwh.
    Täten ilman saunaa ja tätä läppäriä minulta menee kuitenkin yli 1000kwh/v, vaikka valojen kanssa olen kyllä aika tarkkana. 40kpl 0,35w koristelamppuja minulla on palanut jonkun 2kk joulun tienoilla, mutta ei se tee kuin jotain korkeintaan 30kwh kaikkiaan.
    Automaattinen pesukone minulla kyllä on ja arvaisin sitä ainakin 300kwh edestä vuodessa käyttäväni, vaikka en ole tarkemmin sen tehoja selvittänytkään. Jotain vähän vajaa 50 asteessa pesuohjelmaa pidän, mutta sellainenkin veden lämmitys kyllä vie sähköä.

    Äänestä

  • on viime kirjoitti:

    Pesukone on minullakin, kerran viikossa koneellisen pesen 60 asteessa.

    olis astianpesukonekin, vaan pesen käsin.
    Sauna on varastona, kun en tykkää.
    Pari kolme kertaa vuodessa sitä lämmitetään, n, 1h kerrallaan.

    Ei ole isoja muutoksia ollut tuossa laskussa, näiden 6v aikana, niinkuin kirjoitin, ainoa että on se hinta noussut.
    Joka vuosi pari e laskussa.

    Äänestä

  • Luin jostain, kirjoitti:

    vattilukemiin.
    40kpl 0,35 watin lamppua kuluttaa 14 vattituntia tunnissa, ja 24 tunnissa 336 vattituntia eli 0,336kwh, ja 2 kuukaudessa 60 kertaa tämän eli jotain 20kwh. Plus se mikä tulee muuntajan lämmöstä mikä on ehkä jotain 3w eli 4,3kwh 2kk. Yhteensä näistä jotain 25kwh.
    Mutta jos valoissa onkin esim. 1,5w lamput ja sama 40kpl, niin 2 kuukaudessa palaakin jo (1,5/0,35) kertaa 25kwh eli jotain 107kwh. Jos näitä 40kpl sarjoja 1,5w lampuilla on vaikkapa kolme sarjaa palamassa 2 kuukautta niin silloin meneekin jo jotain 321kwh.

    Ei ne 1,5w lamput pimeässä niin paljon enemmän loista kuin 0,35w lamputkaan, ja päiväsaikaan tai hämärässä ei eroa huomaa senkään vertaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nykyisen kirjoitti:

sähkölaskuni www.vaihtovirta.fi sivuilta.
Sähkön siirto on minulla ollut Wattenfallilla ja kulutus Fortumilla. Vuosikulutusarvioni minulla on 1750kwh ja normaali kolmivaihesähkö rivitaloon.
Sivujen laskuri pläjäsi n. 70€ vuodessa halvemmaksi tulevan kokonaissähkölaskun jos siirrän myös sähkön kulutuksen Wattenfallille.
Teinkin saman tien tuon sopimuksen samoilta sivuilta. Sopimuksen voi netissä allekirjoittaa ainakin jos on tämä nettipankkisopimus.
Se vielä taas loppuvuodetakin roimasti korottaa hintojaan tämä Fortum.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu