idoliksi sopiva jäljelle jääneistä. On persoonaa ja sydäntä esityksissä. Silmät loistavat lavalla, mitä ei voi sanoa esimerkiksi Kallesta. Toisaalta Kalle voisi olla loistavakin jos tulisi ulos kuorestaan. Kallella on makea ääni , mutta näyttää lavalla siltä, että haluaisi sieltä äkkiä pois.
Peten esityksiä katsellessa on sellainen varma olo, eikä tarvitse jännittää mokaako hän nyt tämän jutun. Annan esityksissä taas on aina jotain tekotaiteellista viritystä ja hieman teennäistä makua. Esittää enemmän itselleen ja tuomareille kuin yleisölle.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin, alusta saakka on Pete erottunut edukseen varsinkin samettisen äänensä perusteella, mutta myöskin siksi, että miehellä on ajatusta ja sydäntä. Ja sen huokuu hänestä kaikessa.
Kallen ääni erottuu, mutta ei edukseen. Siinä ei ole särmää, ja mies vaikuttaa pelokkaalta, vaikka esittäisikin sanoin muuta...
ihan sekaisin heti kun on joku tumma ulkomaan tuote.
petestä mieleen lomanin teuvo
Mutta näillä asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Ihmiset nyt muistuttaa yleensäkin toisiaan, entä sitten? :) Pete on Pete, ja kateuttahan riittää. :)