Tässä vastaus

Saattaa olla (EHKÄ?), ettei harhaoppiin kuuluminen estä Taivaaseen pääsyä. Mutta koska luterilaiseen harhaoppiin kuuluminen on syntiä, niin epäilen sellaisessa opissa olevan perille pääsyä. !!! Huomaa siis, että "siinä opissa oleva" on harhaoppinen. Jos joku pitää esim. kirkon lapsikastetta oikeana, niin sellainen elää harhaopin synnissä. Pääseekö sellainen Taivaaseen???
- Näissä asioissa tulee pelata varman päälle. On pitäydyttävä kaikessa samaan uskonelämään, jossa alkuseurakunnassa oltiin.
Mm. Apt.2: 38, 41, 42 ja Apt. 10:48.

Synnit saadaan anteeksi uskon kautta Jeesuksen vereen. Rm.3:25.
Jeesus puhdistaa synnin vallassa olevan kaikesta syntisaastasta, myös uskonnollisesta loasta.
Parannukseen kuuluukin eroaminen kirkosta.
Puhdistuneen ihmisen ei tule enää tahrata itseään kirkon parissa.
Synnistä puhdistuneen ja kirkosta eronneen tulee ottaa upotuskaste vedessä, ja alkaa seurata Jeesusta opissa ja elämässä. Näin on Jumalan tahto Raamatun mukaan. Vai oliko Jeesus tai alkuseurakunnan uskovat luterilaisia? Jos olivat, niin meidänkin tulee olla!!! Jos he eivät olleet luterilaisia, ei meidänkään tule olla.
Alkuseurakunnan uskovat kuuluivat ainoastaan Kristuksen ruumiiseen, joka on yhtä kuin Jumalan seurakunta. 2 Tes. 2:14.
http://www.Jeesus-on-Herra.com/oikeasrk.htm
Siihen meidän kaikkien tulee edelleen pitäytyä. / Kaikki ihmisperusteiset uskonsuunnat tulee jättää.

Niin.
En siis sano, että luterilaiset uskoon tulleet ovat menossa helvettiin.
Mutta en myöskään uskaltaisi varmuudella sanoa, että he pääsevät Taivaaseen.
Mutta sen sanomme varmuudella yhdessä Jeesuksen kanssa, että he ovat väärällä tiellä niin kauan kuin kuuluvat kirkkoon ja ovat kastamattomia. /
Lapsikaste = kastamattomuus.
Jeesus tahtoo kaikkien uskoon tulleiden opettavan yksimielisesti, että kirkosta tulee erota ja kasteelle tulee lähteä uskoon tulon yhteydessä.

Aamen.
8147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jeesus kuin muilla kristityillä?

Äänestä
  • Jeesus. Ja eikö jokaisen tulisi seurata Jeesusta? Joka itseään kristityksi uskaltaa sanoa!
    * Avaaja kysyi, oliko alkuseurakunta luterilaisa lapsikastettuja? Oliko sinun mielestä?
    * Voistko vastata ihan ilman vnoilua uudestikastajista, vai oliko alkuseurakuntakin ivaamiasi uudestikastajia? Siilä heidät kaikki kastettiin uskovien kasteella, ainuttakaan ei kastettu luterilaislla vauvakasteella. Mitä sanot! Viisastelu ei ole keskustelua, se on ylimielistä uhoilua, ja eihän sellainen sovi kristitylle?

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    Jeesus. Ja eikö jokaisen tulisi seurata Jeesusta? Joka itseään kristityksi uskaltaa sanoa!

    Sinulle on kysymyksiä toisaalla. Joko olet uskaltanut vastata niihin?

    Äänestä

  • Innostuin ottamaan Raamatun esille ja löysin uudelleen kastajia APOSTOLIEN AJALTA JO.
    Todettiin, ettei Johanneksen kaste riittänyt, siis parannukseen kastaminen, joka kuului siirtymävaiheeseen Vanhasta Testamentista Uteen.
    (Siis ennen Jeesuksen vesikastetta, Pyhällä Hengellä täyttymistä ja työn aloittamista)

    Luepa Apt.19:2-6

    Kysymys: Saitteko Pyhän Hengen kun tulitte uskoon?

    Vastaus: Emme ole edes kuulleet että Pyhä Henki on jo tullut.

    Kys.Millä KASTEELLA teidät sitten on KASTETTU?

    Vast. JOHANNEKSEN KASTEELLA. Paavali sanoi: Johannes kastoi parannuksen kasteella ja kehotti kansaa uskomaan HÄNEEN JOKA OLI TULEVA siis Jeesukseen.

    SEN KUULTUAAN HE OTTIVAT KASTEEN HERRAN JEESUKSEN NIMEEN.

    Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heidän päälleen ja he puhuivat kielillä ja profetoivat.
    (Raamattu kansalle 99 käänöksen mukaan)

    Jokainen rakennelma joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan tulee purkaa.
    Niskuroiminen Jumalan Sanaa vastaan on niskuroimista itseään Pyhää Jumalaa ja Hänen tahtoaan vastaan! Rukoilen puolestasi

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    Jeesus. Ja eikö jokaisen tulisi seurata Jeesusta? Joka itseään kristityksi uskaltaa sanoa!
    * Avaaja kysyi, oliko alkuseurakunta luterilaisa lapsikastettuja? Oliko sinun mielestä?
    * Voistko vastata ihan ilman vnoilua uudestikastajista, vai oliko alkuseurakuntakin ivaamiasi uudestikastajia? Siilä heidät kaikki kastettiin uskovien kasteella, ainuttakaan ei kastettu luterilaislla vauvakasteella. Mitä sanot! Viisastelu ei ole keskustelua, se on ylimielistä uhoilua, ja eihän sellainen sovi kristitylle?

    nykyisessä mielessä. Kristityiksi kääntyneitä pakanoita ei ollut kastettu aikaisemmin millään kristillisellä kasteella.
    Vähän myöhemmin, kristityjen vainojen aikaan, tulivat uudestikastamiset kylläkin ajankohtaisiksi. Jotkut nimittäin luopuivat painostuksen alaisinä uskostaan henkensä säilyttääksen ja kun sitten vainot menivät ohitse ja he halusivat palata seurakuntiinsa, heräsi kysymys ja kiistaakin siitä, otettaisiinko nämä luopiot takaisin seurakunnan yhteyteen ja jos otettaisiin, pitäisikö heidät kastaa uudelleen. Käytäntö taisi horjua eri puolilla silloista kristikuntaa.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    Jeesus. Ja eikö jokaisen tulisi seurata Jeesusta? Joka itseään kristityksi uskaltaa sanoa!
    * Avaaja kysyi, oliko alkuseurakunta luterilaisa lapsikastettuja? Oliko sinun mielestä?
    * Voistko vastata ihan ilman vnoilua uudestikastajista, vai oliko alkuseurakuntakin ivaamiasi uudestikastajia? Siilä heidät kaikki kastettiin uskovien kasteella, ainuttakaan ei kastettu luterilaislla vauvakasteella. Mitä sanot! Viisastelu ei ole keskustelua, se on ylimielistä uhoilua, ja eihän sellainen sovi kristitylle?

    usein puhuu "vauvavalelusta" ja suomalainen sananlasku tietää metsän vastaavan niinkuin sinne huutaakin.

    Äänestä

  • sinulle on... kirjoitti:

    Sinulle on kysymyksiä toisaalla. Joko olet uskaltanut vastata niihin?

    niin. Mitähän sinulle juuri kerrottiin viisastelusta?

    Äänestä

  • totuus esiin kirjoitti:

    niin. Mitähän sinulle juuri kerrottiin viisastelusta?

    En sekaannu väittelyihinne. Näin vain sinulle osoitetun kysymyksen TOISAALLA, mutta en sinun vastaustasi. Sorry, ei muuta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

luterilaisiin ongelmiimme kirjoitti:

Saattaa olla (EHKÄ?), ettei harhaoppiin kuuluminen estä Taivaaseen pääsyä. Mutta koska luterilaiseen harhaoppiin kuuluminen on syntiä, niin epäilen sellaisessa opissa olevan perille pääsyä. !!! Huomaa siis, että "siinä opissa oleva" on harhaoppinen. Jos joku pitää esim. kirkon lapsikastetta oikeana, niin sellainen elää harhaopin synnissä. Pääseekö sellainen Taivaaseen???
- Näissä asioissa tulee pelata varman päälle. On pitäydyttävä kaikessa samaan uskonelämään, jossa alkuseurakunnassa oltiin.
Mm. Apt.2: 38, 41, 42 ja Apt. 10:48.

Synnit saadaan anteeksi uskon kautta Jeesuksen vereen. Rm.3:25.
Jeesus puhdistaa synnin vallassa olevan kaikesta syntisaastasta, myös uskonnollisesta loasta.
Parannukseen kuuluukin eroaminen kirkosta.
Puhdistuneen ihmisen ei tule enää tahrata itseään kirkon parissa.
Synnistä puhdistuneen ja kirkosta eronneen tulee ottaa upotuskaste vedessä, ja alkaa seurata Jeesusta opissa ja elämässä. Näin on Jumalan tahto Raamatun mukaan. Vai oliko Jeesus tai alkuseurakunnan uskovat luterilaisia? Jos olivat, niin meidänkin tulee olla!!! Jos he eivät olleet luterilaisia, ei meidänkään tule olla.
Alkuseurakunnan uskovat kuuluivat ainoastaan Kristuksen ruumiiseen, joka on yhtä kuin Jumalan seurakunta. 2 Tes. 2:14.
http://www.Jeesus-on-Herra.com/oikeasrk.htm
Siihen meidän kaikkien tulee edelleen pitäytyä. / Kaikki ihmisperusteiset uskonsuunnat tulee jättää.

Niin.
En siis sano, että luterilaiset uskoon tulleet ovat menossa helvettiin.
Mutta en myöskään uskaltaisi varmuudella sanoa, että he pääsevät Taivaaseen.
Mutta sen sanomme varmuudella yhdessä Jeesuksen kanssa, että he ovat väärällä tiellä niin kauan kuin kuuluvat kirkkoon ja ovat kastamattomia. /
Lapsikaste = kastamattomuus.
Jeesus tahtoo kaikkien uskoon tulleiden opettavan yksimielisesti, että kirkosta tulee erota ja kasteelle tulee lähteä uskoon tulon yhteydessä.

Aamen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu