vainottu

Tein aikanaan valituksen ev.lut kirkon papille, koska katson kirkon sortavan perustuslaillista ja kansainvälisessäkin laissa säädettyä oikeuttani uskonvapauteen. Nimenomaisesti kansalaisella on oikeus uskonnottomuuteen. Katson, että on kertakaikkisen väärin, että kouluopetuksessa on pakko osallistua uskonnon tunteihin tai vastaavasti ET-opetukseen vain siksi, että kristinusko on laissä säädetty valtion uskonnoksi.

Itse asiassa kirkko rikkoi oikeuttani uskonnottomuuteen vielä palvelusaikanakin. Sain tapeltua vapautuksen vasta kun kieltäydyin yksiselitteisesti osallistumasta mihinkään uskontopalveluun koko palvelusaikana.

Amnesty voisi pitää minua uskonnollisista syistä vainottuna. Jos kerran katson, että kirkko sortaa perustavanlaatuisia ihmisoikeuksiani, niin minulla tulisi olla oikeus saada apua sen mukaan.

Miksi muuten kirkko saa sortaa laillisesti kaikkien muiden ihmisoikeuksia?

Eikö kirkko ole lukenut YK:n ihmisoikeusjulistusta?
11165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

onkin muita painostavat ateistit jotka eivät salli muiden ihmisten harjoittaa hartauttaan.

Harva tietää että Suomessa on LAKI uskonrauhasta joka mm. kieltää kovaäänisen musiikin hautausmaan lähistöllä hautajaisten aikana.

Äänestä
  • Neutraalin valtion ei pitäisi tunnustaa minkään uskonnon jumalia laissaan, ja näin nykyinen laki rikkoo symbolisesti kirkon ja valtion eroa.

    Äänestä

  • suojelemaan?? kirjoitti:

    Neutraalin valtion ei pitäisi tunnustaa minkään uskonnon jumalia laissaan, ja näin nykyinen laki rikkoo symbolisesti kirkon ja valtion eroa.

    Jumala suojelee meitä, eikä mikään tapahdu ilman häntä.

    Poliisi ja vankilat ja tuomioistuimet on
    tehty niitä varten, jotka eivät tahdo tulla
    vanhurskaaksi. Heitä varten on Jumala säätänyt yhteiskuntaan lain toimeenpanovallan ja järjestysvallan.

    Äänestä

"Katson, että on kertakaikkisen väärin, että kouluopetuksessa on pakko osallistua uskonnon tunteihin tai vastaavasti ET-opetukseen vain siksi, että kristinusko on laissa säädetty valtion uskonnoksi."

Olet väärässä. Suomessa ei ole "valtion uskontoa", vaan kaksi kansankirkkoa.

Tässä lainaus Wikipediasta, jonka yleensä ateistitkin hyväksyvät lähteeksi:" Entisen oikeusministerin Johannes Koskisen mukaan sanan varsinaisessa mielessä Suomen ev.-lut. kirkko ei kuitenkaan ole ollut valtionkirkko vuoden 1869 kirkkolain ja vuoden 1919 hallitusmuodon säätämisen jälkeen. Suomen valtio on uskonnollisesti sitoutumaton, ja kirkko on lainsäädännöllisesti ja hallinnollisesti varsin itsenäinen suhteessa valtioon."

Äänestä
  • Minkä ihmeen takia valtiopäivien avajaiset järjestetään kirkossa? Eikö kansanedustajien pitäisi edustaa äänestäjiään, jotka eivät käy kirkossa? Riittäisi, että kristillisdemokraatit kävisivät esittämässä itseään jollekin piispalle ja rukoilemassa vaalilupauksiaan anteeksi.

    Äänestä

  • valtionuskonto ja valtionkirkko eivät ole sama asia

    Wikipedia: "Valtionuskonnon synnyttää valtio omilla päätöksillään. Valtionuskonnon edellytyksenä on, että jokin uskonto on valtion positiivisessa oikeudessa, laeissa tai asetuksissa, asetettu erityisasemaan, tai se on deklaratiivisesti julistettu valtion omaksi uskonnoksi tai tunnustukseksi. Deklaratiivinen valtionuskonto ei välttämättä edellytä muuta oikeudellista erityisasemaa, mutta historiallisesti niillä on ollut yhteys.

    Valtinuskonnon taustalla saattaa olla uskontokunnan kanssa solmittu konkordaatti, mutta valtionuskonto edellyttää yleensä silloinkin oikeusvaikutteisia säännöksiä, ellei valtionuskonnon muoto ole puhtaasti uskontunnustukseen liittyvä suosiota ilmaiseva julistus. Tällöin muut uskonnot, vakaumukset tai uskonnottomuus voivat joutua epätasa-arvoiseseen asemaan."

    Suomessa nimenomaan on erityisasemassa kaksi kirkkokuntaa, luterilainen ja ortodoksinen, ja se täyttää valtionuskonnon tunnusmerkit.
    Muut uskonnot ja uskonnottomuus ovat täällä epätasa-arvoisessa asemassa.

    Äänestä

  • sillä.. kirjoitti:

    valtionuskonto ja valtionkirkko eivät ole sama asia

    mutta se ei kuitenkaan merkitse sitä, että Suomessa olisi valtionuskonto tai valtionkirkko. Noin ei puhuta missään virallisissa yhteyksissä, vaan niiden mukaan Suomessa on kaksi kansankirkkoa. Muuta väittävien mukaan Suomi ei taida edes olla tasavalta.

    Äänestä

  • käsityksesi, kirjoitti:

    Wikipedian tekstistä yhtään mitään.

    Se, onko Suomessa valtionuskonto vai ei, riippuu siitä, täyttääkö jokin uskontokunta valtionuskonnon tuntomerkit, jotka edellä esitettiin. Se, käytetäänkö nimitystä valtionuskonto julkisuudessa paljon, vähän tai ei ollenkaan, on toisarvoisempi seikka.

    Äänestä

  • ymmärtänyt kirjoitti:

    Wikipedian tesktistä yhtään mitään. Ei siinä sanota, että Suomessa olisi valtionkirkko tai valtionuskonto. Tuo on vain sinun omaa mutuasi. Jos Suomessa olisi valtionkirkko tai valtionuskonto, niin se sanottaisiin kyllä suoraan. Väitätkö entistä oikeusministeriä Johannes Koromaa valehtelijaksi, kun hän sanoo, että sanan varsinaisessa mielessä Suomen ev.-lut. kirkko ei ole ollut valtionkirkko vuoden 1869 kirkkolain ja vuoden 1919 hallitusmuodon säätämieen jälkeen?

    että Suomessa on valtionkirkko. Sehän tarkoittaisi, että kirkon päätöksenteko olisi presidentin, hallituksen tai eduskunnan hallussa.
    Valtionuskonto ei ole sama asia kuin valtiokirkko.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eräs ateisti kirjoitti:

Tein aikanaan valituksen ev.lut kirkon papille, koska katson kirkon sortavan perustuslaillista ja kansainvälisessäkin laissa säädettyä oikeuttani uskonvapauteen. Nimenomaisesti kansalaisella on oikeus uskonnottomuuteen. Katson, että on kertakaikkisen väärin, että kouluopetuksessa on pakko osallistua uskonnon tunteihin tai vastaavasti ET-opetukseen vain siksi, että kristinusko on laissä säädetty valtion uskonnoksi.

Itse asiassa kirkko rikkoi oikeuttani uskonnottomuuteen vielä palvelusaikanakin. Sain tapeltua vapautuksen vasta kun kieltäydyin yksiselitteisesti osallistumasta mihinkään uskontopalveluun koko palvelusaikana.

Amnesty voisi pitää minua uskonnollisista syistä vainottuna. Jos kerran katson, että kirkko sortaa perustavanlaatuisia ihmisoikeuksiani, niin minulla tulisi olla oikeus saada apua sen mukaan.

Miksi muuten kirkko saa sortaa laillisesti kaikkien muiden ihmisoikeuksia?

Eikö kirkko ole lukenut YK:n ihmisoikeusjulistusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu