Lutjerin Eräs teksti

"...jos en saa saa syntejäni anteeksi, ellei rippi-isällä ole Pyhää Henkeä- eikä kukaan saata olla varma toisesta, onko hänellä Henki- milloin voisin olla varma synninpäästöstä ja saada levollisen omantunnon? Silloin laitani olisi niinkuin ennenkin. Vastaus: otin tämän esille, niin että tällä asialla olisi oikea perustus. Ei ole mitään epäilystä, ettei syntiä, eikä anna anteeksi kukaan muu kun vain se, jolla on Pyhä henki, niin varmasti sinä ja minä sen tiedämme, kuten nämä Kristuksen sanat vakuuttavasti todistavat. Mutta se ei ole kukaan muu kuin kristillinen kirkko, so. kaikkien Kristukseen uskovien yhteisö; yksin sillä on nämä avaimet, sitä sinun ei pidä epäillä. Ja joka sen ohella omii avaimet itselleen, on oikea paatunut kirkonryöstäjä, olipa hän paavi tai kuka hyvänsä. Juuri kirkosta on jokainen varma, että sillä on Pyhä Henki- Siitä seuraa, että paavin tulee olla virassaan kaikkien palvelioiden palvelija, kuten hän kehuukin olevansa, vaikka ei toimikkaan siten, ja että kehtolapsellakin niinkuin kaikilla, joilla on Pyhä Henki, on suurempi oikeus avaimiin kuin hänellä".

Ko. lainauksesta voi tietysti jokainen ottaa haluamansa, mutta mielestäni tässä ovat oleellisimmat asiat:

1. "Ei ole mitään epäilystä, ettei syntiä, eikä anna anteeksi kukaan muu kun vain se, jolla on Pyhä henki, niin varmasti sinä ja minä sen tiedämme, kuten nämä Kristuksen sanat vakuuttavasti todistavat." --> Raamatun mukaan vain niillä on Pyhä Henki, jotka ovat elävässä uskossa; kuolleessa uskossa olevalla ei ole Pyhää Henkeä.
2. "Mutta se ei ole kukaan muu kuin kristillinen kirkko, so. kaikkien Kristukseen uskovien yhteisö; yksin sillä on nämä avaimet, sitä sinun ei pidä epäillä." --> Tuossa on syytä muistaa Lutherin ecclesiola in ecclesia -ajattelutapa, jonka mukaan tekokristityt eivät ole todellinen kirkko, todellinen pyhien yhteisö.
3. "Ja joka sen ohella omii avaimet itselleen, on oikea paatunut kirkonryöstäjä, olipa hän paavi tai kuka hyvänsä." --> Tuossa Luther tuo esille, että vaikka Jumalan seurakunnan ulkopuolella on ihmisiä, jotka väittävät itsellään olevan avaimet, tai jopa että vain heillä todella on avaimet (paavi joskus), ei niitä kuitenkaan ole seurakunnan ulkopuolella.
4. "Juuri kirkosta on jokainen varma, että sillä on Pyhä Henki." --> Tuossa on taas muistettava, että Luther tarkoittaa tuolla todellista kirkkoa, johon tekokristityt eivät kuulu.
5. "Kehtolapsellakin niinkuin kaikilla, joilla on Pyhä Henki, on suurempi oikeus avaimiin kuin hänellä (=PAAVILLA)." --> Lutherin mukaan vauvalla on Pyhä Henki ja siten pieni lapsi olisi periaatteessa valmis käyttämään avaimia, jos vain osaisi. Vääräjumalisella paavilla sen sijaan avaimia ei ole.

En kuitenkaan ole toistaiseksi onnistunut löytämään ko. lainausta omalta Luther-CD-rompultani, joten lukekaa nuo johtopäätökset kuitenkin ko. tekstin aitous kyseenalaistaen. Jos teksti on aitoa Lutheria, se tukee vahvasti vl:ten käsitystä, jonka mukaan Luther olisi opettanut samoin kuin vl:t. Luther kyllä hyväksyi epäuskoisen papin toimittaman sakramentin (kaste, ehtoollinen, alkuaikoinaan hän luki sakramentiksi myös ripin) olevan sellaisenaan pätevä, mutta syntien saaminen anteeksi, ts. astuminen pimeyden valtakunnasta valkeuden valtakuntaan tapahtui Pyhän Hengen viran kautta. (Tiedän kyllä sen virheellisen lukutekniikan, jolla epäuskoiset tuotakin tekstiä lukevat.)
2127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ei tämä ole Lutherin tekstiä.

Äänestä
  • Löytyy kirjasta "Rauha teille!" Stlk "Markku Särelä" s.330.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

löytyi netistä: kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu