Jaana Saarinen

on paras näyttelijä koko sarjassa. Panee itsensä monin tavoin likoon kuten näyttelijän kuuluukin - uskaltaa olla myös ruma toisin kuin eräs missi.
4993
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen ihan samaa mieltä Saarisen otteesta rooliinsa. Hän on todella hyvä, osaa ja uskaltaa. Siis ammattilainen ja siksi sääli, että lopettaa tuossa roolissa.

Minusta Johanna on selvinnyt osastaan odotettua paremmin, en tiedä, minkälainen näyttelijätyön koulutus hänellä on mutta vetää kyllä Tanjan roolin ihan uskottavasti. Sarjan positiivisimpia hahmoja. Mutta vasta Sepon jälkeen. Sarjan armoitettu ruttuturpa on Kari, jolta ei juuri hymyä irtoa.

Äänestä
  • että Jaana "Maarit Salin" Saarinen lopettaa. Hänen näytelijäntyötään on aina ollut ilo seurata.

    Joo, Johanna Raunio on pärjännyt kohtalaisesti, mutta saunakohtauksessa jossa "Maarit" oli ilman meikkiä ja tukka roikkui miten sattui (meni vielä baariinkin saman näköisenä) niin Johanna oli viimeisen päälle meikattu, turbaani päässä ja just oikeat kuvakulmat.

    Äänestä

Jaana Salin oksettava ääni!

Ihan kiva kun sen näkee.

Oksettava äänenä nelosen Arvostele minun illallinen ohjelmassa.

Siis on niin oksettava ääni, teennäinen, imelä, mairitteleva ja epänormaali. En pysty kyseistä suomalaista sarjaa katsomaan mm. sentakia, että Jaana on sen äänenä.

Siis niin oksettavaa kuultavaa.

Äänestä

Onko Saarinen sairas, tosi luihin näköinen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eli Salin kuningatar kirjoitti:

on paras näyttelijä koko sarjassa. Panee itsensä monin tavoin likoon kuten näyttelijän kuuluukin - uskaltaa olla myös ruma toisin kuin eräs missi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu