Ulkopuoliset eivät usko, kun kerromme elävästä Jumalasta, joka on yhteydessä omiinsa joka ikinen hetki. Me saamme kaiken Jumalalta, sillä huolenpito Hänen puoleltaan on täydellistä.
Hän lähettää meidät julistamaan Ilosanomaa ja usein Hän muistuttaa meitä lohduttamaan lähimmäisiämme sillä lohdutuksella, jonka Hän on meille antanut silloin, kun olemme olleet lohdutuksen tarpeessa.
Koskaan Hän ei lupaa anna meidän olla ilkeitä ja nostaa itseämme kenenkään yläpuolelle, vaan muistuttamalla muistuttaa, että olkaa lähimmäisiä jokaiselle ja antaa itsestänne parasta kaikille ja mitatkaa hyvä mitta ja lupaa, että hyvän mitan mitattuamme saamme runsaasti takaisn ja se on totetutunut aina.
Jokainen meistä seisoo ihmisen rinnalla ihmisenä, ei lyöjänä, ei syyttäjänä, ei ilkeyksiä jakaen, vaan ihmisenä ihmisen rinnalla.
Hän lähettää meidät julistamaan Ilosanomaa ja usein Hän muistuttaa meitä lohduttamaan lähimmäisiämme sillä lohdutuksella, jonka Hän on meille antanut silloin, kun olemme olleet lohdutuksen tarpeessa.
Koskaan Hän ei lupaa anna meidän olla ilkeitä ja nostaa itseämme kenenkään yläpuolelle, vaan muistuttamalla muistuttaa, että olkaa lähimmäisiä jokaiselle ja antaa itsestänne parasta kaikille ja mitatkaa hyvä mitta ja lupaa, että hyvän mitan mitattuamme saamme runsaasti takaisn ja se on totetutunut aina.
Jokainen meistä seisoo ihmisen rinnalla ihmisenä, ei lyöjänä, ei syyttäjänä, ei ilkeyksiä jakaen, vaan ihmisenä ihmisen rinnalla.
Vastaukset 6
Vanhimmat
elää kansansa keskuudessa monta Jesusta ja Mariaa ja jopa JesusMariaa.
vaan tyydy elämään täällä Suomessa, jossa elää RAAMATUN JUMALA. Vain Raamatussa on totuus ja elävä leipä ja jos tahdot tulla Jumalan valtakuntaan asumaan, niin ahkeroi Sanan tuntemiseksi ja usko, mitä Sana opettaa ja tule näkemään uudeksi syntymisen ihme.
evankeliumi leviää kulovalkean tavoin.Helluntai pohjainen kirkko on siellä suurin kirkko kunta. Siis evankeliumin julistus>sen vaikutus, ihmiset tekevät synneistään parannuksen>menevät uskovien kasteelle >liittyvät seurakuntaan, siis useimmiten Helluntaiseurakuntaan.Tästä kiitämme elävää Jumalaa!
joka ei ole Jeesusta vastaan, niin on Jeesuksen puolella ja kokoaa. Vastaan olevat hajoittavat.
Jumalan Sana on Jeesus, eli ei kaikki, jotka sanovat uskovansa Jeesukseen ja hokevat Herra, Herra, ole uskovaisia, vaan Sanan uskovat ja sen mukaan tekevät ovat uskovaisia.
Itse olen saanut Pyhän Hengen kasteen, eli Jumala piti kastamisestani huolen. Toki sain vauvana vedellä kasteen Jeesuksen käskyn mukaan, mutta Pyhän Hengen kasteen saadessani läsnä ei ollut ihmisiä, vain minä ja Jumala.
häpeään. Joka toivoo Sanan lupausten toteutumista, saa nähdä ne omakohtaisesti, sillä toivova uskoo Sanaan.
Eniten tässä maailmassa on riistetty toivoa poissa ja monet haavoitetut ovat jääneet parantumatta, kun toivo on viety ja moni on kohdannut sairauden ja jopa etsinyt kuolemaa, kun toivo on riistetty.
Room. 5:5
mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
nämä:
Job 5:16
Ja niin on vaivaisella toivo, mutta vääryyden täytyy sulkea suunsa.
Job 8:13
Niin käy kaikkien niiden, jotka unhottavat Jumalan, ja jumalattoman toivo katoaa,
Job 11:18
Silloin olet turvassa, sillä sinulla on toivo; tähystelet-käyt turvallisesti levolle,
Job 13:15
Katso, hän surmaa minut, en minä enää mitään toivo; tahdon vain vaellustani puolustaa häntä vastaan.
Job 14:7
Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.
Job 41:9
(40:28) Katso, siinä toivo pettää; jo sen näkemisestä sortuu maahan."
Ps. 9:18
(9:19) Sillä ei köyhää unhoteta iäksi, eikä kurjien toivo huku ainiaaksi.
Sananl. 10:28
Vanhurskasten odotus koituu iloksi, mutta jumalattomien toivo hukkuu.
Sananl. 11:23
Vanhurskaitten halajaminen vie onneen, jumalattomien toivo vihaan.
Jer. 14:8
Sinä Israelin toivo, sen vapahtaja ahdingon aikana, minkätähden sinä olet kuin muukalainen maassa, kuin matkamies, joka poikkeaa majaan vain yöpyäksensä?
Jer. 17:13
Israelin toivo, sinä Herra! Kaikki, jotka sinut hylkäävät, joutuvat häpeään. "Jotka minusta luopuvat, ne kirjoitetaan tomuun. Sillä he ovat hyljänneet elävän veden lähteen, Herran."
Jer. 31:17
Sinulla on tulevaisuuden toivo, sanoo Herra: sinun lapsesi palajavat omalle maalleen.
Sak. 9:5
Sen näkee Askelon ja peljästyy, ja Gassa, ja vapisee kovin, ja Ekron, sillä sen toivo joutuu häpeään. Ja Gassasta hukkuu kuningas, eikä Askelonissa enää asuta.
Sak. 9:12
Tulkaa takaisin varustukseen, te vangit, joilla on toivo; myös tänä päivänä minä julistan: kaksin verroin minä sinulle korvaan.
Ap. t. 16:19
Mutta kun hänen isäntänsä näkivät, että tulojen toivo oli heiltä kadonnut, ottivat he Paavalin ja Silaan kiinni ja vetivät heidät torille hallitusmiesten eteen.
Ap. t. 27:20
Mutta kun ei aurinkoa eikä tähtiä näkynyt moneen päivään ja kova myrsky painoi, katosi meiltä viimein kaikki pelastumisen toivo.
Room. 5:2
jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
Room. 5:5
mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
Room. 8:24
Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee?
Room. 15:4
Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.
Room. 15:13
Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta.
1. Kor. 13:13
Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.
2. Kor. 3:12
Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat
2. Kor. 10:15
Emme kerskaa yli määrän, emme muiden vaivannäöistä, mutta meillä on se toivo, että teidän uskonne lisääntyessä me oman vaikutusalamme mukaan kasvamme teidän keskuudessanne niin suuriksi,
Ef. 1:18
ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
Kol. 1:27
joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.
1. Tess. 5:8
Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo.
Hepr. 6:19
Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti,
Hepr. 7:19
-sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi-mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.
1. Piet. 1:21
jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan.