Onko

kokoinen minihame sopiva jumalanpalvelukseen
a)seurakuntalaiselle vai b)kirkkokuorolaiselle?
211391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

a) seurakuntalaiselle?
b) kirkkokuorolaiselle?
Ei ole kummallekaan. Olen kyllä itsekin nähnyt vastaavia tapauksia eripuolilla Suomea. Joskus väitetään tietämättömyyttä sitä että esim. kuorolaiset saavat tai jopa voivat tulla kirkkoon kesken palveluksen, milloin haluavat? Kyllä kuoron pitää olla paikallaan ennen palveluksen alkua ja oikeasti pukeutuneena. On suorastaan kirkkokansan halveksimista laulaa minihameessa ja kesällä hihattomassa t-paidassa. Mikäli kuorolainen ei kerkiä kirkkoon ennen palveluksen alkua niin hänen on muistettava, että palveluksia on muulloinkin. En ole nähnyt kuorolaisia enkä seurakuntalaisia kirkossa minihameissa tai t-paidoissa piispojen toimittimassa Jumalanpalveluksissa. Miksiköhän?
Kanttorista ja isännöitsijästä tämäkin asia on varmasti kiinni!!!

Äänestä
  • ollaan, niin esteettisyyden nimissä on parempi etteivät laita minihametta päälleen.

    Äänestä

  • ...nykyisin ainakin Helsingissä nimenomaan slaavinkielisessä jumalanpalveluksessa häiritsee, kun osa kuorolaisista menee sinne joskus jopa puoli tuntiakin myöhässä. Tämä valitettavasti koskee melkein yksinomaan maahanmuuttajia.

    Äänestä

  • toi ajoissa tuleminen kirjoitti:

    ...nykyisin ainakin Helsingissä nimenomaan slaavinkielisessä jumalanpalveluksessa häiritsee, kun osa kuorolaisista menee sinne joskus jopa puoli tuntiakin myöhässä. Tämä valitettavasti koskee melkein yksinomaan maahanmuuttajia.

    taas pitkäaikaiset kuorolaiset tulevat miten sattuu.

    Äänestä

  • entinen sopraano kirjoitti:

    taas pitkäaikaiset kuorolaiset tulevat miten sattuu.

    hyvä että edes sillon!

    Äänestä

  • tuo mittään kirjoitti:

    hyvä että edes sillon!

    suunnitella palveluksen kirkkolaulun tai edes viime tipassa valmistautua siihen, jos kuorolaiset tulevat miten sattuu, niin kuin meillä! Lupaavat ennakolta mutta jäävätkin tulematta, tulevat puolestavälistä muina miehinä, tai vartiksi lopusta, jopa kaste-, hautaus- tai avioliittoon vihkimistoimitukseen kesken jo toimituksen alettua! Minusta se on häpeällistä ja typerää, eli juuri nykyaikaista mihinkään sitoutumattomuutta! Pysykööt pois ne laulajat, jotka eivät pysty sitoutumaan siihen, mitä ovat sopineet tai mihin ovat ryhtyneet!

    Äänestä

  • vanha kuoroon sitoutunut kirjoitti:

    komennolta. Hautajaiset, häät ja kasteet ovat eri, silloin on oltava paikalla täsmällisesti. Muulloin, ei ainakaan minua häiritse tuo näkymätön hiipiminen kuoron riveihin.

    Äänestä

  • hyvin protestanttiselta kirjoitti:

    komennolta. Hautajaiset, häät ja kasteet ovat eri, silloin on oltava paikalla täsmällisesti. Muulloin, ei ainakaan minua häiritse tuo näkymätön hiipiminen kuoron riveihin.

    Onko epätäsmällisyys ortodoksinen hyve?

    Äänestä

  • ortodoksinen hyve kirjoitti:

    Onko epätäsmällisyys ortodoksinen hyve?

    suvaitseva suurpiirteisyys, joka ei ole välinpitämättömyyttä.

    Äänestä

  • ortodoksinen hyve kirjoitti:

    Onko epätäsmällisyys ortodoksinen hyve?

    tapaamistilanteissa ja vastaavissa olemalla täsmällisesti paikalla sovittuna aikana ja ilmoittamaan mikäli on myöhässä sovitusta ajankohdasta. Mielestäni tätä edellyttävät jo hyvät tavatkin.

    Äänestä

  • kunnioittamaan toistenkin i... kirjoitti:

    tapaamistilanteissa ja vastaavissa olemalla täsmällisesti paikalla sovittuna aikana ja ilmoittamaan mikäli on myöhässä sovitusta ajankohdasta. Mielestäni tätä edellyttävät jo hyvät tavatkin.

    ensimmäisiä oppeja; täsmällisyys on toisten kunnioittamista! Puhaltakoot uudet, täsmällisyyttä ja toisten kunnioittamista tuovat tuulet ortodoksisessa kirkko- ja kuorokansassamme, papeilta sitä ei voi vaatia, heillä kun on niin monia muista riippuvaisia toimia. Kanttorithan ovat ilman muuta täsmällisiä ja aina hyvissä ajoissa kirkossa, paitsi ehkä Tur.. siis jossain Länsi-Suomessa...

    Äänestä

  • syvästi sivistetty kirjoitti:

    Olemme varsinaisia suomalaisia!

    Äänestä

  • Lounais-Suomessa kirjoitti:

    Olemme varsinaisia suomalaisia!

    oikeassa olet! Muut siis vähemmän varsinaisia?

    Äänestä

  • oikein realistisia kirjoitti:

    ollaan, niin esteettisyyden nimissä on parempi etteivät laita minihametta päälleen.

    tietenkin sivistyksen keitaassa Turussa piispan toimittamassa palveluksessa.

    Äänestä

  • nähtiin kirjoitti:

    tietenkin sivistyksen keitaassa Turussa piispan toimittamassa palveluksessa.

    palvelukselta. En edes pannut merkille moista ja laulamista se ei haitannut. Siis mitä sitten?.

    Äänestä

  • nähtiin kirjoitti:

    tietenkin sivistyksen keitaassa Turussa piispan toimittamassa palveluksessa.

    en tiedä, mutta eilen oli kauniisti pukeutuneita ihmisiä kirkossanne. Meillä luterilaisilla on tämä perinne kyllä hukassa.

    Äänestä

on Venäjän kirkon organisoima vastaisku suomalaisten homoutta vastaan - eräänlainen eheytymisen kannustin.

Äänestä
  • ja suojautukaamme!

    Äänestä

  • ilman muuta kirjoitti:

    ja suojautukaamme!

    että venäläiset löytävät kirkkoomme, niin voi olla että eräs toinen patriarkaatti tulee ja huolehtii. Ja se ei ole suotavaa.

    Äänestä

  • huolehdi siitä kirjoitti:

    että venäläiset löytävät kirkkoomme, niin voi olla että eräs toinen patriarkaatti tulee ja huolehtii. Ja se ei ole suotavaa.

    Barthien ja Alexin jengi? Jännää, mikä se porukka sitten on?:p

    Äänestä

  • muu kuin kirjoitti:

    Barthien ja Alexin jengi? Jännää, mikä se porukka sitten on?:p

    ihanan eksoottista!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

roiskeläpän kirjoitti:

kokoinen minihame sopiva jumalanpalvelukseen
a)seurakuntalaiselle vai b)kirkkokuorolaiselle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu