...huokaisivat helpotuksesta saadessaan kuulla USA:n presidentinvaalien tuloksen. Ympäri maailman.
Oli hauskaa seurata spontaanisti syntyneitä riemunjuhlia ja paraateja joita syntyi ympäri maailmaa, Afrikassa ja Aasiassakin ihmisten havahduttua siihen, että pitkän pimeän kauden jälkeen näkyy toivon pilkahdus maailman suurimman kansantalouden politiikassa.
Bushilainen agressiivinen ulkopolitiikka ja rikkaita suosinut sisäpolitiikka oli tullut tiensä päähän.
Kuten eräs hyvä ystäväni USA:ssa totesi viestissään minulle, "let´s face it, Bush was surely biggest mistake in century on our wonderful country".
Valtaosa amerikkalaisista yhtyy tuohon ystäväni sanomaan. USA:n kansa häpeää presidenttiään. Tuo häpeä oli niin suuri, että se pakostikkin heijastui McCainin kampanjaan vaikka tämä ei missään julkilausumassaan puhunut Bushista. Voi oikeammin sanoa, että McCain ignoorasi Bushin täydellisesti.
Tästä ei kuitenkaan ollut McCainille hyötyä. Oli aivan sama mitä hän sanoi, ihmiset ajattelivat kuitenkin, että McCain toteuttaisi samanlaista politiikkaa kuin Bush on tehnyt.
Minä uskon, että Obama tuo amerikkalaisen ulkopolitiikan vahvasti sille demokratian raiteelle jolta se putosi ryhtyessään laittomiin hyökkäyssotiin.
Quantanamon kaltaiset vankilat sekä sen kaltainen politiikka joka hyväksyy kidutukset kuulustelukeinoina päättyvät Obaman kaudella. Sen uskallan ennustaa.
On ikävää täälläkin palstalla huomata, että ne samat loanheittäjät jotka vajaa kolme vuotta sitten herjasivat meidän Halosta ja nyt USA:n vaaleissa Obamaa eivät edelleenkään ole päässeet tappionsa yli.
Minulla ei ole mitään syytä peräytyä näistä sanoistani jotka kirjoitin ennen USA:n vaaleja.
"Taitaa itsepintaisemmatkin Obaman vastustajat kuitenkin olla alkaneet kääntyä sille kannalle, että hänestä tulee USA:n presidentti. Varsinkin kun tämänlaisia huhuja levittelevät:
"lisäksi itsepintaiset huhut kertovat, että hän on kuin onkin muslimi. "
Ne ovat samanlaisia huhuja kuin meillä vajaa 3v sitten kun Halosesta huhuiltiin mm.että hän olisi pitänyt puheen Hakaniemen torilla jossa olisi toivonut Suomen liittämistä N-liittoon. Ne olivat silkkaa valhetta samoin kuin nämä huhut Obamasta.
Muistan, että tuo alempana oleva kirjoittaja perättömiä huhuja Halosesta täällä levitteli ja sai loanheitoistaan ansaitun palkinnon eli viikon bannauksen näille palstoille. Niitähän sitten itki katkerasti sheriffille. Joku tännekkin niitä itkuja taannoin postaili. Muistaakohan tämä loanheittäjä nyt sitten ettei sorru samaan kuin silloin.
Mistä muuten johtuu, että niin Halosen kampanjaa meillä silloin ja Obaman kampanjaa USA:ssa nyt kuvaa parhaiten se, että molemmat ovat asiallisia ja totuuteen pyrkiviä puhtaita vaalikampanjoita joissa keskitytään omiin lupauksiin ja niiden toteuttamiseen eikä vastustajan valheelliseen mustamaalaamiseen?
Kun taas Niinistön kampanjaa meillä silloin ja McCainin kampanjaa nyt kuvastaa parhaiten se, että kummatkin ovat agressiivisia ja valheellisiin loanheittoyrityksiin syyllistyviä eikä varsinaisesta asiaohjelmista juurikaan heidän kampanjoissaan puhuta?
Ja vielä pidemmällekkin voi huomata.
Näillä palstoilla asialliset ja faktoihin pohjautuvat kirjoittajat kannattivat Halosta silloin ja Obamaa nyt.
Asiattomiin loanheittoihin ja provosointeihin syyllistyvät hitmanit, julistajat, phaedrat ja kaikenmaailman lahtariarit kannattivat Niinistöä silloin ja McCainia nyt.
Julkisuudessa on ollut, että amerikkalaisia ärsyttää eniten McCainin kampanjoinnin agressiivisuus ja valheiden levittely Obamasta.
Se taitaa olla myös Obaman voiton tae. Samoin kuin meillä Halosen voiton varmisti, että ihmisiä ärsytti ne lukuisat selkeät valheet joita nämä täälläkin kirjoittelevat reppanat levittelivät."
What goes a´round, comes a´round.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ajatuksiisi.
Palinin ylimielinen käytös ja täydellinen yleistietouden puute oli huvittavaa.
Hänen kaltaisensa älyllä varustettu ihminen vain sydämenlyönnin päässä ydinase-napista? Vain amerikassa se on mahdollista.
Mikähän ohjelma se oli...sketsinomaisin keinoin esitettiin USA:n julkkisten google-hakuja.
Joku celebrity kirjoitti google hakuun; "rinnat isommaksi"
Joku ylipainoinen näyttelijä kirjoitti; "virtahepo kuinka keittää painekattila"
Presidentti Bush kirjoitti; "hauska sähkökirjoituskone minulla tässä, kun kirjoitan näppäimistöllä näkyy teksti tämän pienen television ruudulla, kuka hemmetti on google".
Repesin.
maailmalta vain rohkaisevia ja kannustavia viestejä Obaman voiton johdosta ajatellen Yhdysvaltain tulevaa tilannetta. Saksassa olleet amerikkalaiset ovat suorastaan joutuneet kiusallisin tilanteisiin maansa presidentin ja politiikan vuoksi. Suoraan sanoen ovat saaneet hävetä. Uskon ettei ainakaan huonompaan suuntaan voi enää mennä :)
Olet ollut jo kaksi kertaa oikeassa tällä palstalla.
Eka kerran silloin, kun ennustit, että Halonen saattaa voittaa pressanvaalit.
Silloin äänivyöry (laskujesi mukaan 107%!!) vei Tarjan jatkokaudelle jatkamaan loistavaa uraansa!
Toisen kerran onnistuit tänä syksynä, kun arvelit satojen miljoonien muiden ihmisten hännänhuippuna, että Obama pääsee Valkoiseen Taloon.
Ällistyttävää ennaltatietämistä, se täytyy reilusti tunnustaa!
Nyt voitkin iloita näistä kahdesta elämäsi kohokohdastasi, sillä näin olet todistanut meille kaikille, että tärkeimmät valtiot sinun elämässäsi ovat Suomi ja USA!
Muuten: Ne ovat tärkeimmät kaksi valtiota myös kaikille USA:n ystäville tällä palstalla!
Alat lähestyä ajatusmaailmassasi meitä oikeamielisiä!
...jos tyhmyys olisi olympialaji niin sinä saisit kunnaltasi omakotitalo-tontin.
Tässä ketjussa ei ole vielä kirjoittanut epäilemäsi henkilö. Ainakaan hänen nickiään en havaitse. Jos sinä havaitset niin epäilen, että sinulla on tuo:
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000034&posting=22000000025695661
Obaman valinta USA:n presidentiksi oli vähemmistöjen voitto, mikä teki heistä yhdessä enemmistön.
Se oli myös tavallaan demokratian voitto, jos ajatellaan demokratian toteutuvan silloin, kun niljoonat uudet rekisteröityneet käyvät myös äänestämässä.
Mutta... mitä tämän demokratian voiton jälkeen? USA:n talous on niin kuralla, ettei Obama kykene sitä tervehdyttää vaalikaudessa(epäilen). Entä pystyykö, tai edes haluaako hän irrottautua Irakista, tai Afganistanista? Mitä tähän sanoo Amerikan vaikutusvaltainen lobbari: aseteollisuus? Entä mistä juuri nyt rahat uudistuksiin, joita tarvittaisiin kotimaassa kipeästi.
Näyttää kuitenkin siltä, että Obama irrottautuu jollakin aikataululla Irakista, ja siirtää liikenevät joukot Afganistaniin. No, onko se sitten sitä, mitä häntä äänestäneet haluavat? Haluavatko vähemmistöistä koostuva enemmistö amerikkalaisia Obaman jatkavan sotatoimia ulkomailla?
Jos nuoret, mustat, latinot, köyhät, naiset jne. olivat avainasemassa Obaman valtaantulossa, niin haluavatko juuri mainitut ryhmät USA:n jatkavan nykyisella linjalla, vain erotuksella, että Irakista vetäydytään, ja sotaa jatketaan Afganistanissa. Eivät he sitä halua. Mutta Obama haluaa 'rauhoittaa' Afganistanin, ja tässä onkin ensimmäinen särö Obaman ja hänen valitsijoidensa välillä.
Jos siis Obamaa äänestäneet eivät näe moniin aikoihin talouden paranemista, eivätkä edes sotaseikkailujen loppumista, niin mikä sitten pitäisi heidän riemuaan yllä edelleen. Sekö, että presidentti on 'ei valkoinen'...
Siihen on juuri tyytyminen, sillä niin isoa laivaa, kuin mitä USA on ei käännetä vuodessa, ei kahdessa, ei edes vaalikaudessa. Uusliberaali kädenjälki näkyy USA:n taloudessa pitkään, kuin myöskin keskeneräiset missiot ulkopolitiikassa... Mitä Obama voi oikeasti tehdä, ja mikä olisi se aika, jonka jälkeen vähemmistöistä koostuva enemmistö alkaa tuntea itsensä petetyksi...
...asiallisesta kannanotosta.
"Se oli myös tavallaan demokratian voitto, jos ajatellaan demokratian toteutuvan silloin, kun niljoonat uudet rekisteröityneet käyvät myös äänestämässä. "
USA:n vaalijärjestelmä on mielestäni juuri ja juuri demokraattinen koska jos/kun haluat äänestää tulee sinun rekisteröityä äänestäjäksi. Se ei ole subjekti oikeus kuten esimerkiksi suomessa. Tähän juuri perustuu USA:n vaalien huono äänestysprosentti.
Tämä, että miljoonat uudet äänestäjät rekisteröityivät siellä on vain merkki, että ihmiset t.o.d.e.l.l.a olivat saaneet tarpeeksen Bushin politiikasta.
"USA:n talous on niin kuralla, ettei Obama kykene sitä tervehdyttää vaalikaudessa(epäilen)."
Eppäillä toki soppii. USA nyt kuitenkin on niin iso ja suuri(n) kansantalous että sillä on jo siihen perustuva taipumus korjata globaalia taloudellista laskusuhdannetta. Jos ajatellaan Keynesin mukaisesti niin lama on markkinoiden oma tapa korjata virheitään. USA on perinteisesti ottanut oppia virheistään. Joku sanoisi, että "ottanut oppia tehdäkseen uusia virheitä". Mistä päästäänkin seuraavaan kirjoittamaasi...
"Jos siis Obamaa äänestäneet eivät näe moniin aikoihin talouden paranemista, eivätkä edes sotaseikkailujen loppumista, niin mikä sitten pitäisi heidän riemuaan yllä edelleen. Sekö, että presidentti on 'ei valkoinen'... "
USA:n vaalit ratkaisi sisäpolitiikka ja nimenomaan kirjoittamasi; "Jos siis Obamaa äänestäneet eivät näe moniin aikoihin talouden paranemista" pitää sisällään totuuden.
What if?
USA:n presidentti vaihtuu vasta vuodenvaihteen jälkeen ja perinteisesti hänelle on annettu n.100 päivää ns. kuherruskuukautta. Tämän ajan jälkeen on vasta katsottu mitä hän on saanut aikaan ja minkälaisia linjauksia hän politiikalleen on suunnannut.
Tuosta olen eri mieltä;
"Uusliberaali kädenjälki näkyy USA:n taloudessa pitkään, kuin myöskin keskeneräiset missiot ulkopolitiikassa... "
Meihin suomalaisiin vaikuttaa eniten USA:n ulkopolitiikka. Se on se joka näkyy meillä heidän onnistumisina tai epäonnistumisina. Nyt se näkyy pelkkinä epäonnistumisina. USA:n potentiaali kumpuaa siitä, että he oppivat virheistään. Irak oli virhe, USA vetäytyy.
Afganistan on mahdoton tilanne koska siellä ei ole ikinä niin homogeenistä väestöä joka ikinä mitään/kenenkään rauhantilaa hyväksyy.
"Mitä Obama voi oikeasti tehdä, ja mikä olisi se aika, jonka jälkeen vähemmistöistä koostuva enemmistö alkaa tuntea itsensä petetyksi... "
Obama voi tehdä Nixonit. Tunnustaa tosiasian.
miksi. Typeryyttäni. Pyydän anteeksi ajattelemattomia sanojani, luulin olevani fiksu ja näppärä vaikka ei ollut hajua poliitikasta tai Tarja Halosesta lainkaan. Todellisuudessa en tiedä kuka ehdokkaista olisi ollut paras presidentiksi ja Halonen joutui kohteekseni täysin syyttä. Pyydän anteeksi vielä kerran Tarja Halonen.