Peten video

6615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

toi ääni sit yhtään! Mut hyvä laulaja Pete kyllä on. Mitäpä sitä kieltämään.

Äänestä

on epävarma ja flegmaattinen esitys: epäpuhdas ääni, ääntää suomea myös väärin, hengitystekniikkakaan ei toimi, tukkoinen ääni, mikä ei kestä loppuun asti, vaikka ei tossakaan biisissä paljoa ole laulamista. peten täytyy valita aina näin simppeleitä zipaleita kun ei rahkeet riitä normaaliin laulamiseen.

Äänestä
  • Kuuntelin Peten laulua finaalissa, ja olin yllättynyt. Mutta suurimman vaikutuksen teki sen rauhallinen ja rento olemus lavalla. Esityksenä oli hyvä.

    Mutta ääni! Ei iskenyt kyllä. Enkä varmaan kuuntelisi levyllistä sen laulua. Mutta oletettavasti levyllä tulee olemaan enemmän sellaisia revittely-kappaleita, missä se on hyvä.

    Ei ole edelleenkään Peten vahvin puoli tuollainen laulaminen. Sitä vain hehkutettiin koska tämä oli ensimmäinen kerta kun lauloi oikeasti.
    Moni on laulanut paremminkin ja saanut silti haukut.

    Äänestä

tykkään ja kovasti, vaikka ei Peten ääni ole samalla tavoin sävykäs kuin Ari Koivusen. Pete luottaa biisiin ja itseensä. Vaatii kanttia tehdä näin niukkaeleinen tulkinta,sävelpuhtauden ja sanojen painotusten onnistuttava täsmälleen koska kaikki on laulun varassa ja kuuluu oitis. Suurieleisempi tulkinta taas tuhoaisi herkkyyden ja tekisi biisistä yhdentekevän ( vrt. esim. Kallen läpilaskema wicked Game ). Hyvä Pete!

Äänestä

JOS tämä 18v abi ei voita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toimittaja21 kirjoitti:

http://www.dailymotion.com/lang/fi/video/x7csp5_pete-parkkonen-posteljooni_music

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu