Alpolla heti aamulla:

Saavutin siis tarkoitukseni, jos tuo kohteliaisuuteni huvitti sinua. Olethan sinäkin minua suuresti huvittanut!

Mutta asiaan:

Rm.6:2. "Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
3. Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme HÄNEN KUOLEMAANSA kastetut?
4. Niin olemme siis yhdessä HÄNEN KANSSAAN HAUDATUT KASTEEN KAUTTA KUOLEMAAN, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
5. Sillä jos me olemme HÄNEN kanssaan yhteenkasvaneita YHTÄLÄISESSÄ kuolemassa, niin olemme samoin myös YHTÄLÄISESSÄ ylösnousemuksessa,
6. kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on HÄNEN KANSSAAN ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
7. sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä."

Kysymyksiä:
KUKA KUOLI?
KENEN KUOLEMAAN OLEMME KASTETUT (siis me uskossa kastetut)
KENEN KANSSA RISTIINNAULITUT?
KUKA KUOLI RISTILLÄ?

Miksi siis kastetaan YHTÄLÄISEEN KUOLEMAAN, KOSKA KOKO JUMALUUS EI KUOLLUT, VAAN AINOASTAAN LIHAAN TULLUT JUMALA, = JEESUS?

Katolisten munkkien peukaloima väärennös alkuperäisiin Paavalin sanoihin Raamatun kaanonissa on selvästi näkyvissä, sillä tuo Kolminaisuuden nimeen kastaminen ei ilmene muualla Raamatun teksteissä, kuin Mt.28:19. Apt.8:16; --" kastetut HERRAN JEESUKSEN NIMEEN".
Apt.10:47. --"Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
48. Ja hän käski kastaa heidät JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMEEN."
Apt.22:16; --" Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi HÄNEN NIMEÄNSÄ ja ANNA KASTAA itsesi ja pestä pois syntisi.'
(Sivumennen sanoen: EI MIKÄÄN NÄISTÄ 'KRISTILLISISTÄ KASTEISTÄ' SISÄLLÄ VAUVOJA)

Minut itseni on hell.herätyksen piirissä uskoontultuani kastettu aikanaan Jeesukseen Kristukseen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä, koska se on tapana ollut tässä piirissä. En pidä sitä siis suoranaisesti vääränä itsekään, mutta tarkemmin asiaa ajatellen on päivänselvää, että VAIN JEESUS, YKSIN JEESUS KUOLI MEIDÄN SOVITUKSEKSEMME JA VAIN SIKSI KELPAAMME JUMALALLE - ILMAN MITÄÄN OMIA ANSIOITA. Omalla vesikasteellamme ei ole mitään TAIKAVOIMAA, minkä vuoksi voisimme kerran iäisyysrajalla sanoa: "minut kastettiin lapsena ja olen siis oikeutettu pääsemään tänne iloon", tai "minut kastettiin aikuisena --", tai "minut kastettiin uskovana --". EI EI, EI KELPAA! Vain JEESUKSEN SOVITUSTYÖN VUOKSI kelpaavat Häntä seuraavat ja tottelevat, syntejään katuvat ja parannuksen niistä tekevät.
193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Saa noiden jakomielisten kanssa tapella!
Jumalan ja Jeesuksen Lain lainrikkojan asiamiehiä ovat eivätkä tajua edes Suomen perustuslain sanaa vaikka sekin perustuu Jumalan ja Jeesuksen Lakiin.
Pitää olla aika turmeltunut sielu, ettei selvyyksiä tajua! Sitä se usko/uskot teettää kun heillä jotka ovat Jumalan ja Jeesuksen hyljänneet!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kilvoituksessa kirjoitti:

Saavutin siis tarkoitukseni, jos tuo kohteliaisuuteni huvitti sinua. Olethan sinäkin minua suuresti huvittanut!

Mutta asiaan:

Rm.6:2. "Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
3. Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme HÄNEN KUOLEMAANSA kastetut?
4. Niin olemme siis yhdessä HÄNEN KANSSAAN HAUDATUT KASTEEN KAUTTA KUOLEMAAN, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
5. Sillä jos me olemme HÄNEN kanssaan yhteenkasvaneita YHTÄLÄISESSÄ kuolemassa, niin olemme samoin myös YHTÄLÄISESSÄ ylösnousemuksessa,
6. kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on HÄNEN KANSSAAN ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
7. sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä."

Kysymyksiä:
KUKA KUOLI?
KENEN KUOLEMAAN OLEMME KASTETUT (siis me uskossa kastetut)
KENEN KANSSA RISTIINNAULITUT?
KUKA KUOLI RISTILLÄ?

Miksi siis kastetaan YHTÄLÄISEEN KUOLEMAAN, KOSKA KOKO JUMALUUS EI KUOLLUT, VAAN AINOASTAAN LIHAAN TULLUT JUMALA, = JEESUS?

Katolisten munkkien peukaloima väärennös alkuperäisiin Paavalin sanoihin Raamatun kaanonissa on selvästi näkyvissä, sillä tuo Kolminaisuuden nimeen kastaminen ei ilmene muualla Raamatun teksteissä, kuin Mt.28:19. Apt.8:16; --" kastetut HERRAN JEESUKSEN NIMEEN".
Apt.10:47. --"Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
48. Ja hän käski kastaa heidät JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMEEN."
Apt.22:16; --" Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi HÄNEN NIMEÄNSÄ ja ANNA KASTAA itsesi ja pestä pois syntisi.'
(Sivumennen sanoen: EI MIKÄÄN NÄISTÄ 'KRISTILLISISTÄ KASTEISTÄ' SISÄLLÄ VAUVOJA)

Minut itseni on hell.herätyksen piirissä uskoontultuani kastettu aikanaan Jeesukseen Kristukseen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä, koska se on tapana ollut tässä piirissä. En pidä sitä siis suoranaisesti vääränä itsekään, mutta tarkemmin asiaa ajatellen on päivänselvää, että VAIN JEESUS, YKSIN JEESUS KUOLI MEIDÄN SOVITUKSEKSEMME JA VAIN SIKSI KELPAAMME JUMALALLE - ILMAN MITÄÄN OMIA ANSIOITA. Omalla vesikasteellamme ei ole mitään TAIKAVOIMAA, minkä vuoksi voisimme kerran iäisyysrajalla sanoa: "minut kastettiin lapsena ja olen siis oikeutettu pääsemään tänne iloon", tai "minut kastettiin aikuisena --", tai "minut kastettiin uskovana --". EI EI, EI KELPAA! Vain JEESUKSEN SOVITUSTYÖN VUOKSI kelpaavat Häntä seuraavat ja tottelevat, syntejään katuvat ja parannuksen niistä tekevät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu