Yleinen vuodatus:
Mulla on eräs tuttava jonka ensin luulin olevani ok tyyppi. Tutustuttiin paremmin, lähinnä harrastuksen merkeissä.
Aika pian kuitenkin huomasin että tyyppi puhuu itseään pussiin jatkuvasti, ja että kertomukset eivät ole kovin johdonmukaisia. Vrt. "en tykkää yhtään katsoa leffoja.." "käytiin muuten just eilen taas leffassa, maanantai on meidän leffa-päivä!"
En nyt mene yksityiskohtiin mutta keskustelut ovat täynnä tämän tyylisiä ristiriitoja.
Ensin en kohteliaisuuttani kehdannut kysyä suoraan miksi hän puhuu asioista eri tavoin joka kerta, ajattelin vaan että hän on keskimääräistä hajamielisempi.
Nyt kun mitta on kuitenkin alkanut täyttyä, olen alkanut huomauttamaan että viimeksi sanoit muuten näin ja muutenkin kyseenalaistaa hänen juttujaan..
Eniten ehkä harmittaa henkilön käytös muita kohtaan. Hänellä on tietty kaava miten tutustuu muihin; kertoo aina ensimmäisenä oman perhetilanteensa, jolla kerää myötätuntopisteitä.
Empaattisena ihmisenä kuuntelin ja kuuntelin.
Mukaan tuli kuitenkin ylimielinen piirre, jonka mukaan kaikilla muilla on elämä ruusuilla tanssimista, ja vain hänellä vaikeaa. Vaikka meillä olisi ollut samakin tilanne jossain asiassa, niin minulla on kuulemma silti paljon helpompaa...
Omat murheeni eivät koskaan ole mitään, enkä aikoihin ole edes halunnut kertoa elämästäni hänelle.
Itselläni on pahasta ylivilkkaudesta kärsivä lapsi joten ongelmat ovat meille kyllä tuttuja, en vaan esittele niitä aina ja kaikille!
Hän puhuu mulle kuin esikoulu-ikäiselle tyyliin, "sä et oikeesti tiedä miltä tuntuu kun mies tekee niin...", tai sä et voi oikeesti tietää kun lapsi kiukuttelee.."
unohtaen täysin että olen kymmenisen vuotta ollut naimisissa ja meillä on kolme lasta.. =)
Kesällä olin (pyynnöstään) järjestämässä hänelle tyttöjen kutsuja, jossa oli tarkoituksena saada hänen läheiset kaverit mukaan. Lista oli komea ja ystäviä paljon.
Totuus oli kuitenkin se, että yhtään ystävää ei ollut halukas osallistumaan, jotkun diplomaattisemmalla syyllä, toiset eivät suoraan sanoen halunneet.
Silloin alkoi herätyskellot soimaan melko rajusti itselläkin..
Eniten tässä kaivertaa se kun itsellä oli kesällä todella vaikeaa mutta
yritin parhaani mukaan olla mukana hänen juhlien järjestämisessä.
Sain kuitnekin kuulla toista kautta, että henkilö oli haukkunut minut ja "työ"-panokseni pataluhaksi ja kiitoksen sanaa en ole jälkeen saanut kuulla vaikka panokseni oli parhain jonka pystyin antamaan ja omaa rahaa paloi.
Jos en muuta ole oppinut, niin ehkä karttamaan tietynlaisia tyyppejä ja pitämään omia puoliani. Ikävä kyllä, tämänlaiset tyypit löytävät aina kohteensa.
En tiedä miten tästälähin kohtaan hänet, kun tosiaan ollaan samassa harrastuksessa ja paikkakunta on pieni.
Mulla on eräs tuttava jonka ensin luulin olevani ok tyyppi. Tutustuttiin paremmin, lähinnä harrastuksen merkeissä.
Aika pian kuitenkin huomasin että tyyppi puhuu itseään pussiin jatkuvasti, ja että kertomukset eivät ole kovin johdonmukaisia. Vrt. "en tykkää yhtään katsoa leffoja.." "käytiin muuten just eilen taas leffassa, maanantai on meidän leffa-päivä!"
En nyt mene yksityiskohtiin mutta keskustelut ovat täynnä tämän tyylisiä ristiriitoja.
Ensin en kohteliaisuuttani kehdannut kysyä suoraan miksi hän puhuu asioista eri tavoin joka kerta, ajattelin vaan että hän on keskimääräistä hajamielisempi.
Nyt kun mitta on kuitenkin alkanut täyttyä, olen alkanut huomauttamaan että viimeksi sanoit muuten näin ja muutenkin kyseenalaistaa hänen juttujaan..
Eniten ehkä harmittaa henkilön käytös muita kohtaan. Hänellä on tietty kaava miten tutustuu muihin; kertoo aina ensimmäisenä oman perhetilanteensa, jolla kerää myötätuntopisteitä.
Empaattisena ihmisenä kuuntelin ja kuuntelin.
Mukaan tuli kuitenkin ylimielinen piirre, jonka mukaan kaikilla muilla on elämä ruusuilla tanssimista, ja vain hänellä vaikeaa. Vaikka meillä olisi ollut samakin tilanne jossain asiassa, niin minulla on kuulemma silti paljon helpompaa...
Omat murheeni eivät koskaan ole mitään, enkä aikoihin ole edes halunnut kertoa elämästäni hänelle.
Itselläni on pahasta ylivilkkaudesta kärsivä lapsi joten ongelmat ovat meille kyllä tuttuja, en vaan esittele niitä aina ja kaikille!
Hän puhuu mulle kuin esikoulu-ikäiselle tyyliin, "sä et oikeesti tiedä miltä tuntuu kun mies tekee niin...", tai sä et voi oikeesti tietää kun lapsi kiukuttelee.."
unohtaen täysin että olen kymmenisen vuotta ollut naimisissa ja meillä on kolme lasta.. =)
Kesällä olin (pyynnöstään) järjestämässä hänelle tyttöjen kutsuja, jossa oli tarkoituksena saada hänen läheiset kaverit mukaan. Lista oli komea ja ystäviä paljon.
Totuus oli kuitenkin se, että yhtään ystävää ei ollut halukas osallistumaan, jotkun diplomaattisemmalla syyllä, toiset eivät suoraan sanoen halunneet.
Silloin alkoi herätyskellot soimaan melko rajusti itselläkin..
Eniten tässä kaivertaa se kun itsellä oli kesällä todella vaikeaa mutta
yritin parhaani mukaan olla mukana hänen juhlien järjestämisessä.
Sain kuitnekin kuulla toista kautta, että henkilö oli haukkunut minut ja "työ"-panokseni pataluhaksi ja kiitoksen sanaa en ole jälkeen saanut kuulla vaikka panokseni oli parhain jonka pystyin antamaan ja omaa rahaa paloi.
Jos en muuta ole oppinut, niin ehkä karttamaan tietynlaisia tyyppejä ja pitämään omia puoliani. Ikävä kyllä, tämänlaiset tyypit löytävät aina kohteensa.
En tiedä miten tästälähin kohtaan hänet, kun tosiaan ollaan samassa harrastuksessa ja paikkakunta on pieni.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ei taida auttaa muu kun että avaat pään ja kerrot mistä kiristää. Hyvällä lykyllä tajuaa itsekin miksei kavereita ole.