VASTAUS LASTENSYNNYTTÄMISELLÄ PELASTUMISEEN

Raamatussa on monenlaista pelastusta. Jääkiekossa ja jalkapallossa puhutaan "pelastuksesta" kun kiekko ei mennyt maaliin kun joku suoritti "pelastuksen".

Palomiehet ovat "pelastajia", ihan viralliselta ammattinimikkeeltään. Kuopiossa on "Pelastusopisto". Pelastavatkohan he helvetiltä? Eivät taida.

Nyt kun puhutaan naisten "pelastumisesta" synnyttämisen yhteydessä (juu, en jaksa viitata Raamatunkohtiin kun kirjoitan niin pikaisesti, siksi yksinkertainen asia tämä on) niin sillä ehdottomasti tarkoitetaan sitä, että NAINEN PELASTUU SYNNIN KIUSAUKSILTA tässä maailmassa tekemällä paljon lapsia ja olemalla kotona. Tottahan tämä tietysti on: ei kotiäiti kerkiä paljon tansseissa käymään tai juttelemaan vieraitten kanssa. Samalla lailla naisilla oli himot tuohonkin aikaan.

Kukaan täysijärkinen ja Pyhän Hengen täyttämä ihminen ei voi ikinä väittää, että jokin yksittäinen teko/teot voisivat ihmisen pelastaa kadotukselta. Tämä uskon vanhurskaus (jossa objekti, eli uskon kohde Jeesus Kristus) on se jolla ihminen pelastuu ja jonka KAUTTA ei TÄHDEN ihminen JULISTETAAN Jumalan edessä vanhurskaaksi, Kristuksen Jeesuksen tähden.

Taas on menty vanhoillislaestadiolaisuudessa päin mäntyä, mikäli joku tosissaan väittää että lasten synnyttämisellä ihminen (tässä tapauksessa nainen) pelastuu ikuiselta kadotukselta synnyttämällä.

Paavalin jatkosanat "...jos hän pysyy uskossa" jne. nimenomaan selittävät tämänkin asian.

Tietty nämäkin asiat on jo vuosisatoja sitten ratkaistu teologisissa kirjoissa ja paljon meitä asioihin perehtyneemmät ja ihan varmasti Pyhän Hengen täyttämät ihmiset ovat näin nämä ymmärtäneet, mutta kirjoihin tutustuminen vaatii ihan liikaa nykypäivän ihmisiltä työtä...

Lähteet: J. Calvin: Institutes of Christian Religion, Luther, L. Berkhof: Systematic Theology, R.L Dabney: Systematic Theology, A.A Hodge: Outlines of Theology....ja listaa voisi jatkaa ja jatkaa...

ps. Uskon Jeesukseen Kristukseen ja Häneen ylösnousseena!
3316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pirulla on monisynnyttäneille omat kiusauksensa.
TURHA SEN TÄHDEN LAPSIA ON SYNNYTTÄÄ ETTÄ PÄÄSISI VÄHEMMÄLLÄ. Paljon kovemmalle siinä joutuu ja suurempiin kiusauksiin. Tanssit on pikkujuttuja verrattuna niihin synteihin mitä tekee hylkäämällä lapsensa ja hänen tarpeensa.

Äänestä

Palomiehet ovat "pelastajia", ihan viralliselta ammattinimikkeeltään. Kuopiossa on "Pelastusopisto". Pelastavatkohan he helvetiltä? Eivät taida.** Kova väite, siellä on ollut poikani, ja jopa VL;iä, joten miten rohkenet,,, olla itse pelastettu.

Nyt kun puhutaan naisten "pelastumisesta" synnyttämisen yhteydessä (juu, en jaksa viitata Raamatunkohtiin kun kirjoitan niin pikaisesti, siksi yksinkertainen asia tämä on) niin sillä ehdottomasti tarkoitetaan sitä, että NAINEN PELASTUU SYNNIN KIUSAUKSILTA tässä maailmassa tekemällä paljon lapsia ja olemalla kotona.** Jos et jaksa ehtiä kohtia Raamatusta, saattaa olla, ette löydäkään, siinä sontaan, että synnyttäjänä, hän pelastuu, ei synnyttämällä. Alkukielellä, lasta kantamalla, odottamalla. >>15 Notwithstanding she shall be saved in childbearing, if they continue in faith and charity and holiness with sobriety.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LoukkausKIVI kirjoitti:

Raamatussa on monenlaista pelastusta. Jääkiekossa ja jalkapallossa puhutaan "pelastuksesta" kun kiekko ei mennyt maaliin kun joku suoritti "pelastuksen".

Palomiehet ovat "pelastajia", ihan viralliselta ammattinimikkeeltään. Kuopiossa on "Pelastusopisto". Pelastavatkohan he helvetiltä? Eivät taida.

Nyt kun puhutaan naisten "pelastumisesta" synnyttämisen yhteydessä (juu, en jaksa viitata Raamatunkohtiin kun kirjoitan niin pikaisesti, siksi yksinkertainen asia tämä on) niin sillä ehdottomasti tarkoitetaan sitä, että NAINEN PELASTUU SYNNIN KIUSAUKSILTA tässä maailmassa tekemällä paljon lapsia ja olemalla kotona. Tottahan tämä tietysti on: ei kotiäiti kerkiä paljon tansseissa käymään tai juttelemaan vieraitten kanssa. Samalla lailla naisilla oli himot tuohonkin aikaan.

Kukaan täysijärkinen ja Pyhän Hengen täyttämä ihminen ei voi ikinä väittää, että jokin yksittäinen teko/teot voisivat ihmisen pelastaa kadotukselta. Tämä uskon vanhurskaus (jossa objekti, eli uskon kohde Jeesus Kristus) on se jolla ihminen pelastuu ja jonka KAUTTA ei TÄHDEN ihminen JULISTETAAN Jumalan edessä vanhurskaaksi, Kristuksen Jeesuksen tähden.

Taas on menty vanhoillislaestadiolaisuudessa päin mäntyä, mikäli joku tosissaan väittää että lasten synnyttämisellä ihminen (tässä tapauksessa nainen) pelastuu ikuiselta kadotukselta synnyttämällä.

Paavalin jatkosanat "...jos hän pysyy uskossa" jne. nimenomaan selittävät tämänkin asian.

Tietty nämäkin asiat on jo vuosisatoja sitten ratkaistu teologisissa kirjoissa ja paljon meitä asioihin perehtyneemmät ja ihan varmasti Pyhän Hengen täyttämät ihmiset ovat näin nämä ymmärtäneet, mutta kirjoihin tutustuminen vaatii ihan liikaa nykypäivän ihmisiltä työtä...

Lähteet: J. Calvin: Institutes of Christian Religion, Luther, L. Berkhof: Systematic Theology, R.L Dabney: Systematic Theology, A.A Hodge: Outlines of Theology....ja listaa voisi jatkaa ja jatkaa...

ps. Uskon Jeesukseen Kristukseen ja Häneen ylösnousseena!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu