tasa-arvoa

Suomi on toiseksi tasa-arvoisin maa maailmassa! (norjan jälkeen)

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/40819-olemme-maailman-toisiksi-tasa-arvoisimpia
585347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Tasoarvoa my ass!
Kaikenlaista paskaa sitä suolletaankin.

Äänestä

Paljoon aiheesta on saanut ylestä sun muusta kuunnella, mutta ei koske minua.

Äänestä

Miehille maksetaan vielä monista hommista enemmän kuin naisille... Ja edelleen monet työnantajat ajattelee(ainakin alitajuisesti), että nainen ei ole yhtä kykenevä miesvaltaisella alalla kuin miehet, vaikka olisi saanut samanlaisen koulutuksen ja hallitsisi oppimansa asiat monia miehiä paremminkin.

Äänestä
  • Yksinhuoltajuudessa lapset menevät yleensä naiselle, elatusmaksut tulevan miehen harteille. Jos palkkaeroa ei olisi, voisi miehet vapauttaa elatusmaksuvelvollisuudestaan. Koska tuollaista vapautusta ei tehdä, eripalkkaisuudelle on painavat perusteet ja ihan oikein on jotta mies tienaa enemmän.

    Vaikka nyt rauhanolissa miehiä haukutaan, syyllistetään ja koetetaan nöyryyttää kaikin tavoin, kun tulee lriisien tai sodan aika, ääni on kellossa toisenlainen ja miestä huudetaan taas apuun. Kyllä silloin apu kelpaakin, sillä mitä itsensä muodottomaksi syöneet lihavat naiset voisivatkaan? Kaatuessaaan eivät pääse edes jaloilleen takaisin, vain koska ovat niin läskittyneitä. Se kertoo yhteiskunnan tilasta, elämme paratiisissä jossa on myös varaa olla tasa-arvoiset, mutta ei sentään palkka-asiassa.

    Äänestä

  • Miehille kuuluu ilman muuta MUNALISÄ,naisista esim ei ole johtajiksi!! Nainen on hyvin oikullinen,pitkä vihainen,hysteerinen kateelinen.Sopii vain hyvin vähäarvoisiin töihin jos niihinkään,ainoa mihin nainen on tarkoitettu on lapsen teko miehen hyvällä yhteistyöllä!!
    MIES PUOLINEN JOHTAJA KOLMESSA SUKUPOLVESSA!!!

    Äänestä

  • Oletetaan, että naisten työpanos olisi tismalleen sama kuin miesten. Lisäksi oletetaan, että naisten palkkataso on noin 80% miesten palkkatasosta.

    Jos nämä oletukset pitäisivät paikkansa, työnantajat suosisivat naisia, koska työantanjien etujen mukaista on saada tietty työmäärä mahdollisimman halvalla.

    Näin ei kuitenkaan ole, joten oletukset eivät pidä paikkaansa. Kertauksena vielä nämä oletukset:
    - naisten työpanos olisi tismalleen sama kuin miesten.
    - naisten palkkataso on noin 80% miesten palkkatasosta.

    Äänestä

  • Yh:n asema kirjoitti:

    Yksinhuoltajuudessa lapset menevät yleensä naiselle, elatusmaksut tulevan miehen harteille. Jos palkkaeroa ei olisi, voisi miehet vapauttaa elatusmaksuvelvollisuudestaan. Koska tuollaista vapautusta ei tehdä, eripalkkaisuudelle on painavat perusteet ja ihan oikein on jotta mies tienaa enemmän.

    Vaikka nyt rauhanolissa miehiä haukutaan, syyllistetään ja koetetaan nöyryyttää kaikin tavoin, kun tulee lriisien tai sodan aika, ääni on kellossa toisenlainen ja miestä huudetaan taas apuun. Kyllä silloin apu kelpaakin, sillä mitä itsensä muodottomaksi syöneet lihavat naiset voisivatkaan? Kaatuessaaan eivät pääse edes jaloilleen takaisin, vain koska ovat niin läskittyneitä. Se kertoo yhteiskunnan tilasta, elämme paratiisissä jossa on myös varaa olla tasa-arvoiset, mutta ei sentään palkka-asiassa.

    MINÄ en ole yksinhuoltaja, MINULLA ei ole edes lapsia! MINÄ haluan samasta työstä saman palkan kuin joku huonommin kouluttautunut mieskin! Jos SINÄ tai joku muu on yh, sen ei pitäisi vaikuttaa muihin millään tavalla. Jessus, miten yksinkertainen ajattelutapa joillain...

    Ja tiedoksi vain: tasa-arvo tarkoittaa MYÖS palkkatasa-arvoa, eihän se muuten ole mitään tasa-arvoa. Ja aika kaukana paratiisista elämme kyllä vieläkin...

    Äänestä

  • Munalisä kirjoitti:

    Miehille kuuluu ilman muuta MUNALISÄ,naisista esim ei ole johtajiksi!! Nainen on hyvin oikullinen,pitkä vihainen,hysteerinen kateelinen.Sopii vain hyvin vähäarvoisiin töihin jos niihinkään,ainoa mihin nainen on tarkoitettu on lapsen teko miehen hyvällä yhteistyöllä!!
    MIES PUOLINEN JOHTAJA KOLMESSA SUKUPOLVESSA!!!

    Ja se tutkimus on ilmeisesti soopaa, jonka mukaan naisten johtamat yritykset menestyvät noin 10 % paremmin kuin miesten johtamat...? Ko. tutkimuksessa oli kaikki muut selittävät tekijät poistettu. Että mietipä vaikka sitä hetki pienillä "muna-aivoillasi".

    Äänestä

  • ei yh kirjoitti:

    Paperitehtaiden palkat tulee siitä paperin myynnistä.

    Äänestä

  • Munalisä kirjoitti:

    Miehille kuuluu ilman muuta MUNALISÄ,naisista esim ei ole johtajiksi!! Nainen on hyvin oikullinen,pitkä vihainen,hysteerinen kateelinen.Sopii vain hyvin vähäarvoisiin töihin jos niihinkään,ainoa mihin nainen on tarkoitettu on lapsen teko miehen hyvällä yhteistyöllä!!
    MIES PUOLINEN JOHTAJA KOLMESSA SUKUPOLVESSA!!!

    JA MINÄ!

    Äänestä

  • Tikahdun nauruun kirjoitti:

    Ja se tutkimus on ilmeisesti soopaa, jonka mukaan naisten johtamat yritykset menestyvät noin 10 % paremmin kuin miesten johtamat...? Ko. tutkimuksessa oli kaikki muut selittävät tekijät poistettu. Että mietipä vaikka sitä hetki pienillä "muna-aivoillasi".

    Mitähän toimialaa hahhahhaa tarkoittaa? Lentokoneteollisuutta? Telakkabisnestä? Taitaa olla villasukkien tai karjalanpiirakoiden valmistamista tai sitten nakuleffoja.

    Äänestä

  • Yh:n asema kirjoitti:

    Yksinhuoltajuudessa lapset menevät yleensä naiselle, elatusmaksut tulevan miehen harteille. Jos palkkaeroa ei olisi, voisi miehet vapauttaa elatusmaksuvelvollisuudestaan. Koska tuollaista vapautusta ei tehdä, eripalkkaisuudelle on painavat perusteet ja ihan oikein on jotta mies tienaa enemmän.

    Vaikka nyt rauhanolissa miehiä haukutaan, syyllistetään ja koetetaan nöyryyttää kaikin tavoin, kun tulee lriisien tai sodan aika, ääni on kellossa toisenlainen ja miestä huudetaan taas apuun. Kyllä silloin apu kelpaakin, sillä mitä itsensä muodottomaksi syöneet lihavat naiset voisivatkaan? Kaatuessaaan eivät pääse edes jaloilleen takaisin, vain koska ovat niin läskittyneitä. Se kertoo yhteiskunnan tilasta, elämme paratiisissä jossa on myös varaa olla tasa-arvoiset, mutta ei sentään palkka-asiassa.

    ,että miehen palkka ei yksin riitä elämiseen, siis molempien tuloja ja työpanosta tarvitaan. Ja mitä tulee tuohon elatusvelvollisuuteen, se koskee myös naisia.

    Jotain kertoo miehen suhtautumisesta tuo, että erossa jätetään lapset enemmän tai vähemmän suosiolla äidille ja edellytetään, että äiti yksin vastaisi lapsen/lasten elatuksesta ja huollosta!!

    Miehet vaativat suurempaa palkkaa, koska tarvitsevat sitä vaimon perheen saadakseen, eron tulleessa pitäisi miehen entisen elämän nollautua, päästä puhtaalta pöydältä aloittamaan uusi yritys. Ei aikuiset ihmiset voi olla näin vastuutomia, kun kuitenkin valitetaan: naiset sinkkuilee, menevät ulkomaalaisten kanssa naimisiin, eivät mene naimisiin, antavat pillua, eivät anna pillua........

    Äänestä

  • Munalisä kirjoitti:

    Miehille kuuluu ilman muuta MUNALISÄ,naisista esim ei ole johtajiksi!! Nainen on hyvin oikullinen,pitkä vihainen,hysteerinen kateelinen.Sopii vain hyvin vähäarvoisiin töihin jos niihinkään,ainoa mihin nainen on tarkoitettu on lapsen teko miehen hyvällä yhteistyöllä!!
    MIES PUOLINEN JOHTAJA KOLMESSA SUKUPOLVESSA!!!

    Naisehan johtavat tätä maata kyykyttävät, syytllistävät miehiä!! Ja isossa kirjassa sanotaan, että isienja äitien pahat teot kostautuvat aina KOLMANTEEN JA NELJÄNTEEN POLVEEN ASTI!

    Äänestä

  • Maajoukkueratsu kirjoitti:

    Oletetaan, että naisten työpanos olisi tismalleen sama kuin miesten. Lisäksi oletetaan, että naisten palkkataso on noin 80% miesten palkkatasosta.

    Jos nämä oletukset pitäisivät paikkansa, työnantajat suosisivat naisia, koska työantanjien etujen mukaista on saada tietty työmäärä mahdollisimman halvalla.

    Näin ei kuitenkaan ole, joten oletukset eivät pidä paikkaansa. Kertauksena vielä nämä oletukset:
    - naisten työpanos olisi tismalleen sama kuin miesten.
    - naisten palkkataso on noin 80% miesten palkkatasosta.

    Oletetaan vaan, eihän se toteudu kun koiras ei synnytä eikä imetä!!

    Äänestä

  • ei yh kirjoitti:

    MINÄ en ole yksinhuoltaja, MINULLA ei ole edes lapsia! MINÄ haluan samasta työstä saman palkan kuin joku huonommin kouluttautunut mieskin! Jos SINÄ tai joku muu on yh, sen ei pitäisi vaikuttaa muihin millään tavalla. Jessus, miten yksinkertainen ajattelutapa joillain...

    Ja tiedoksi vain: tasa-arvo tarkoittaa MYÖS palkkatasa-arvoa, eihän se muuten ole mitään tasa-arvoa. Ja aika kaukana paratiisista elämme kyllä vieläkin...

    Jos lapseton nainen haluaa saman palkan, miksi luulet olevasi arvokkaampi nainen kuin sellainen jolla on lapsia? Mene sukupuolenvaihdosleikkaukseen, äläkä kiroile siellä kuin joku jätkä.

    Äänestä

  • kjhgffd kirjoitti:

    Naisehan johtavat tätä maata kyykyttävät, syytllistävät miehiä!! Ja isossa kirjassa sanotaan, että isienja äitien pahat teot kostautuvat aina KOLMANTEEN JA NELJÄNTEEN POLVEEN ASTI!

    on nainen. Jokaisen menestymättömän miehen takana on nainen joka ei ymmärrä kuinka miehen ympärille saa kiedottua pikkusormen.

    Mitätön nainen ei saa muuta aikaiseksi kuin lapsen, jonka mies on siittänyt. Siihen mitättömän naisen eväät loppuvatkin mutta suu käy. Kunnollinen nainen osaa hoivata miestään ja siten miehestä kuoriutuu esiin todella mies, viikinkien jälkeläinen, eikä vain jokin tusinatyyppi. Moniko nainen on ottanut tuon huomioon? Ei ainakaan yksikään niistä jotka tännekin kirjoittelevat ja paljastavat siten kuinka surkeita he naisina ovat.

    Äänestä

  • Maajoukkueratsu kirjoitti:

    Oletetaan, että naisten työpanos olisi tismalleen sama kuin miesten. Lisäksi oletetaan, että naisten palkkataso on noin 80% miesten palkkatasosta.

    Jos nämä oletukset pitäisivät paikkansa, työnantajat suosisivat naisia, koska työantanjien etujen mukaista on saada tietty työmäärä mahdollisimman halvalla.

    Näin ei kuitenkaan ole, joten oletukset eivät pidä paikkaansa. Kertauksena vielä nämä oletukset:
    - naisten työpanos olisi tismalleen sama kuin miesten.
    - naisten palkkataso on noin 80% miesten palkkatasosta.

    Jos halpatuonti työvoimalle maksettava palkka on 50 senttiä tunti, kotimaiselle se olisi 1 euro per tunti. Miksi ei työllistettäisi sataan paikkaan sataa ulkolaista tai sataa kotimaista naista, voittoahan siitä tulisi, jos verrataan kuinka paljon enemmän maksaa palkata sataan paikkaan sata kalliimpi palkkaista miestä. Kaikkia hommia ei vain naiset kykene suorittamaan kuin mies ne tekee, ei vaikka munattomat naiset kuinka miestä yrittäisivät esittää. Poikkeuksia on, mutta jätkämäisiä naisia on hyvin vähän, niistäkin kaikki vain näyttelevät miestä mutta ei se heistä miestä tee.

    Äänestä

Kuvitelma tasa-arvoisuudesta on myös vääristänyt kansalaisten oikeudentajua. Kuvitellaan, että tasa-arvo oikeuttaa toimimaan miten huvittaa.

Esimerkki eilisestä. Bussiin nousi naismatkustaja, joka kuvitteli oikeudekseen alkaa purkamaan omaa huonotuulisuuttaan mieskuljettajalle.

Tasa-arvoonsa vedoten naismatkustaja unohti oman pienuutensa ja niinpä mieskuljettaja toimi valtuuksiensa mukaan, poistatti naismatkustajan. Nainen yritti vielä vedota oikeuteensa, tasa-arvoonsa, olevansa asiakas ( muka siis ylempi arvoinen )ja vetosi sukupuoleensa, miehet kun ovat aina sellaisia.

Suomenlaki sentään osoittaa selvästi, mitkä ovat kuljettajan velvollisuudet, oikeudet ja vastuu. Varsin suuret lailliset oikeudet kuljettajalla onkin, joiden kyseinalaistaminen tasa-arvoon vedoten on lähinnä naurettavaa kanan kotkotusta.

Tasa-arvoisuus on oikein ja oikeudenmukaista, mutta silti ei tule unohtaa ettei pidä kuvitella voivansa käyttäytyä kuinka tahansa, vaikka tasa-arvojen maassa elämmekin, eikä oikeudentaju saisi hämärtyä omanarvontunteen noustua nuppiin.

Tasa-arvo ei silti toteudu joka suhteessa, eri palkkaisuus on yhä olemassa oleva seikka, mutta sitä nyt on turha tulla kuljettajalle " kostamaan " vaikka kuinka luulisi olevansa saman-arvoinen. Samanarvoisuus ja tasa-arvoisuus eivät ole sama asia.

Äänestä

==================================================================================================VOI OLLA ETTÄ SUOMI ON PORVAREIDEN JA ELITISTIEN MIELESTÄ TASA-ARVON MAA!!-MIELESTÄNI SUOMI EI OLE TASA-ARVON MAA.
SUOMESSA YHÄ EDELLEEN 600000 IHMISTÄ VAILLA TULOA JA TYÖTÄ. LISÄKSI TULOEROT JA VEROTUS SUOSII OMISTAJUUTTA AIVAN LIIKAA.
TÄTÄ ASIAA EI KANSAINVÄLISESTI TIEDETÄ!!

Äänestä
  • Mikään maa tai kansa ei koskaan ole ollut täysin tasa-arvoinen tai oikeudenmukainen, se on absoluuttinen totuus.

    Veikko Lavi lauloi aikanaan: Suotta herrat Helsingissä pohtii, ei maailmaa valmiimmaksi saa. Lavi oli oivaltanut asian ytimen.

    Vaikka me kaikki kuinka purnaisimme, milloinkaan täydellisyyttä ei tule. Vaikka me kaikki olisimme ministereitä, emme mekään osaisi hoitaa hommia yhtään paremmin. Aina olisi joku tyytymätön. Aina.

    Äänestä

  • Miksi sysäät vastuun muille? Tasa-arvo lähtee omasta päästäsi. Kuinka ajattelet, kuinka puhut, kuinka toimit? Se kaikki paljastaa asenteesi, joita ajatuksillasi ruokit.

    Vastuun vierittäminen eduskuntaan on vastuunpakoilua. Sinä otat itse vastuun omista ajatuksistasi, ei niitä päähäsi eduskunta pysty iskostamaan, ellet ole kone joka saatetaan ohjelmoida. Tuskin olet kenenkään sätkynukke?

    Äänestä

selittää minulle missä se tasa-arvoisuus näkyy.
ei ainakaan palkoissa eikä koti-töissä???

Ehkä avio-erotilastoissa jossa miehet ja naiset ottavat yhtä paljon eroja .

Äänestä
  • Naisia ei voi omistaa kuin esineitä, ei miehiäkään voi.

    Naisia ei voi hakata, raiskata tai potkia pihalle kuin hylkytavaraa, ei miehiäkään voi.

    Naiselta ei voi viedä vapauttaan itse päättää elämästään, ei mieheltäkään voi.

    Nainen saa itse päättää sukupuolikumppaninsa ja niiden määrän, niin voi mieskin.

    Noin sen pitäisi olla ja monesti onkin. Jos on toisin, on olemassa virkavalta ja oikeusistuin, ellei pelinhenki ole selvä, viranomaisteitse se selviää.

    Äänestä

Mitä enempi on ministereinä akkoja,niin sitä nopeammin "nykypolitiikalla" suomi kaatuu ja hukkuu haalimaansa paskaan.
Ei tasa-arvossa mitään vikaa ole,mutta valtakysymys on toinen asia.

Äänestä
  • jka hiertää! Sen täytyy olla jotain todella merkittävää koska miehet pitävät siitä meteliä ja kynsin ja hampain kiinni! Tas-arvoisia miesten mielestä voimme, saamme olla jos he saavät määrätä!! Tajuaakohan pojat mistä kiinni pitävät??

    Äänestä

Uudessa Suomessa kirjoitettiin:
"Maailman talousfoorumi ottaa listauksessaan huomioon tasa-arvomuutokset taloudellisessa osallistumisessa ja mahdollisuuksissa, koulutukseen pääsyssä, poliittisessa osallistumisessa ja terveysasioissa, kuten eliniänodotteessa."

-Mitä tasa-arvoa se on, että vain taloudellinen osallistuminen lasketaan mukaan? Miksi koulutusmahdollisuus mielletään tasa-arvoksi? Miksi ei katsota sensijaan kuinka moni on päässyt hakemaansa opiskelupaikkaan tai sitä, että onko ylipäätään opiskelupaikkoja tarjolla kaikille eri paikkakunnilla?

Mitä tarkoittaa tasa-arvo poliittisessa osallistumisessa? Äänioikeuttako? Entä jos äänestämiseen osallistumisesta huolimatta minun ehdokkaani eivät pääse koskaan läpi?

Mikä on se mittari, jolla mitataan sitä miten tasa-arvoinen laatu terveyspalveluissa on?

Olen sitä mieltä, että Suomalainen tasa-arvo on vain näennäistä, ei käytännössä toteutunutta. Toisaalta, en näe tasa-arvoa edes tärkeänä, jos se tarkoittaa pakonomaista samassa muotissa olemista ja yhtä paljon kaikille ajattelua. Vallalla oleva tasa-arvo ajattelu perustuu paremmuus-ajateluun, arvo-ajatteluun. Ei huomioida sitä, että ihmisillä on erilaisia kykyjä, joita ei pidä asettaa tärkeysjärjestykseen.

Ihmisinä olemme erilaisia, yksilöitä, mutta silti kaikki olemme arvokkaita. Ihmisarvoa ei pidä mitata vaan se pitää hyväksyä ja antaa kaikille ihmisille.

Mitä taas elämän perusasioihin, kuten ruokaan ja kattoon pään päällä tulee, nämä asiat yhteiskunnan, yhteisön, pitäisi pystyä järjestämään kaikille jäsenilleen, kansalaisilleen, ilman mitään kilpailuasetelmaa.

Tasa-arvon sijaan pitäisi nostaa esiin ihmisarvo, elämän perusturva (ruoka sekä koti) ja suvaitsevaisuus.

Äänestä
  • se on vain kaunista sananhelinää, valitettavasti.

    Äänestä

joskin viininpöhöttämistä....

Äänestä

En ymmärrä miksi aina kun otetaan esiin sana tasa-arvo, alkaa heti julmettu sota sukupuolten välillä.

Tasa-arvo-asetelmassa kun voidaan nähdä paljon muitakin näkökulmia, kuten vaikka esimerkiksi se, miten tasa-arvoisesti jakautuvat palvelut näkeville ja sokeille.

Äänestä
  • Asiat eivät koskaan ole rotu tai sukupuoli asioita, vaikka niistä eräät kateelliset sellaisia leipovatkin.

    Kysehän on yksilöistä ja vain yksilöistä. On toinen asia onko sukupuolella merkitystä vai ei, mutta aina vastakkain ovat yksilöt, eivätkä sukupuolet. Ihan turha on jonkun miehen uikuttaa, naiset on sellaisia ja sellaisia. Tiedän monia mukavia ja hyviä naisia, joista ei huonoja tee muutama jauhopää. Toisaalta, eivät nuo muutamat pilaa kunnon naisten mainetta, vaan päin vastoin, nostaa heidän arvoaan.

    Saman voi sanoa, ei jonkun miehen puutteisen rumiskon kannata kaikkia miehiä leimata huorintekijöiksi, jos heiltä oma äijä on sattunut lähtemään mukavamman naisen matkaan. Ei muutama huorintekijä kunnon miesten mainetta pilaa, eikä itsetuntoa viedä vaikka matto jalkain alta vietäisiinkin, kunnollinen ihminen ei moisesta lannistu eikä kaadu, olipa sitten mies tai nainen.

    Sukupuoliasioilla kinaaminen on typerää höpöttämistä siitä, onko parempi leikata saksilla vai puukolla eikä sellainen koskaan johda muuhun kuin riitaan ja lopulta sotaan. Sittenkö on kaikki hyvin?

    Yksilöistä on kyse, ei sukupuolista. Toisaalta, asiat kiistelevät, eivät henkilöt. Joillakin on vain taito tai tahto kääntää asia sukupuolten väliseksi taisteluksi. Onko oma elämä mennyt keturalleen ja sehän on aina jonkun toisen syy. Niinkö? Katsominen peiliin auttaa, sieltä näkyy oma pahin vastustaja ja omien epäonnistumisien syntipukki. Kunnon ihminen uskaltaa myöntää rohkeasti itselleen ja vaikka myös muille omat virheensä, surkimus syyttää muita ja sitä surkuttelua kuunnellessa ensin alkaa tuntemaan sääliä, sitten alkaa naurattamaan, lopulta tympäisee ja tulee sanottua: Älä valita!

    Erilainen aikuinen tuossa edellä on aivan oikeassa, kyse ei ole sukupuoliasiasta, vaan yksilöistä.

    Äänestä

Ja tilanne vain pahenee,kuten lehdistä saa lukea.

Suomesta tulossa kehitysmaa,jossa ylistetään tasa-arvoa.

Ottaisivat oppia muista pohjoismaista,ne valitettavasti nauravat hyvinvointi suomelle.

Äänestä

Kaikki kunnioitus on hävinnyt ja koko maa aivan sekaisin. Hyvä, että lapset ymmärtää mitä eroa on äidillä ja isällä.

Äänestä

Jos väitettäisiin että jokin asia olisi arvokkaampi kuin toinen, niin sehän olisi epätasa-arvoa. Tästä syystä olemme päässeet yhteiskuntaan, jolla ei ole virallisesti minkäänlaisia arvoja.

Kansalaiset lajitellaan eri tavoin kohdeltaviksi ryhmiksi monissa eri yhteyksissä, mutta virallisesti sillä ei ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa. Kunhan tasa-arvo illuusiota ylläpidetään, niin mikä tahansa käsittämätön sorto voidaan ilmeisesti sallia.

Sitäpaitsi:

KAIKKI SUOMALAISET OVAT TASA-ARVOISIA

MUTTA JOTKUT SUOMALAISET OVAT TASA-ARVOISEMPIA KUIN MUUT

Äänestä

Huono juttu! Miehet lannistetaan ja sen myötä tulevat murhat yleistymään..taivat muuten jo ollakin lisääntyneet. Ikärasismia on - turha väittää vastaan! Tasa-arvoisesti otetaan töihin? Ei meitä koskaan, kyllä siinäkin katsottiin pärstää. Hyvän näköiset naiset eivät kärsi työpulasta, vaikka eivät muilla lahjoillaan loistaisi. Tulot eivät mene mitenkään ok, röyhkein ja ahnein saa aina voiton yleensä. Laki ei ole kaikille sama; korkealla pallilla oleva voi rahastaa röyhkeästi, suorastaan voi puhua jo varastamisesta - pikkurikollinen viedään poliisin huostaan tikkunekun varastamisesta. Saako sairaalassa köyhä tai varaton yhtä hyvää huolenpitoa?...jne...

Äänestä

Ja kiitokseksi tästä Suomen miehet ovat saaneet naisilta, historiallisesti ennennäkemättömät, maailmanennätys tasoiset erolukemat.

Tasan samat maat joissa on maailman tasa-arvoisimmat miehet -ovat myös erojen ykkösomaita. Ja esim suomessa missä avioliitoista pääty se n 50% ja avoliitoista n 90% -on nainen vielä jättäjänä lähes 3/4 näistä ennennäkemättömistä erotilastoista.

Samoin vanhenemme kansana länsimaiden nopeiten.

Eli kyllä tämä kaikki todistaa sen mitä useissa tutkimuksissa ollaan todettu. Mahdollisimman erilaiset geenit omaavat mies ja nainen pysyvät kauiten yhdessä ja saavat terveimmät lapset.

- - -

Ps. Kiitokseksi tästä kaikesta (erotehtailun lisäksi) maa vaikutusvaltaisin naisjärjestö julisti sodan suomen miehille vuoden alkupuolella lehdessää ja pisti vielä päällyskanteen naisen joka osoittaa pistoolilla ja alle txt -tulta munille.

Äänestä
  • Yritetään vain luoda illuusio kansalle,että muilla menee huonommin.

    No kansa uskoo,mitä uskoo.

    Hallitus on tehnyt todellista tuhoa,niin tasa-arvolle kuin kansalle.

    Esimerkiksi sosiaalitukia hakee ennätys määrä
    töissä olevia!Näin eivät asiat ennen olleet,palkat riittivät elämiseen.

    Äänestä

  • Tilastoilla kirjoitti:

    Yritetään vain luoda illuusio kansalle,että muilla menee huonommin.

    No kansa uskoo,mitä uskoo.

    Hallitus on tehnyt todellista tuhoa,niin tasa-arvolle kuin kansalle.

    Esimerkiksi sosiaalitukia hakee ennätys määrä
    töissä olevia!Näin eivät asiat ennen olleet,palkat riittivät elämiseen.

    Tänään Helsingissä Greenpeace on ilmaissut mielensä ydinvoimaa vastaan. Enemmistö suomalaisista vastustaa ydinvoiman rakentamista, mutta kun se enemmistö ei päätä Suomen asioista.

    Eduskuntaan vaali-kilpailussa voittaneet ja päässeet, pieni ostos Suomen kansalaisia, päättävät maamme asioista.

    Minulle on koko ajan, nuoruudestani lähtien tuputettu ajatusta, että kaikki me täysi-ikäiset olemme tasa-arvoisia, koska voime äänestää. Tämä ei voi pitää paikkaansa. Minä en ole äänestänyt ydinvoiman puolesta, eikä eduskunnassa ole tällä kaudella edellisissä vaaleissa äänestämääni ehdokasta.

    Minä en ole välttämättä samaa mieltä eduskunnan päätösten kanssa. Eduskunnassa on päätetty valtava määrä asioita joihin en oikeasti ole voinut vaikuttaa, koska olen monen asian suhteen toisinajattelija.

    Tämä on nyt jatkunut jo monia vuosia. Joudun alistumaan päätöksiin jota auktoriteetti nimeltä eduskunta tekee ja joita eduskunnan luomat auktoriteetit valvovat.

    Kyllä se niin kutsuttu demokratia ei ainakaan luo mitään yhdenvertaisia olosuhteita kansalaisille, se on jo nähty. Illuusiossa elämme.

    Äänestä

  • Erilainen aikuinen kirjoitti:

    Mies laitetaan aina alimpaan asemaan arvoasteikossa, jos vastapuolena on nainen. Mies laitetaan arvoasteikossa alemman osaan, jos vastapuolena on ulkomaalainen.

    On totta, ei kukaan muu ole asteikossa alempi arvoinen tässä maassa kuin suomalainenmies.

    Jos ulkolainen tekee rikkeen, rangaistus tulee. Mutta jos saman rikkeen tekee suomalainen mies, se on jo raskauttava asianhaara. Suomalainen mies on synnyinmaassaan arvoasteikossa alin olento, vierasmaalainen mies selviää vähemmällä samasat rikkeestä. Kotimaista naista ylempänä on vain ulkolainen nainen, ellei satu olemaan venäläinen tai joku jonka voidaan olettaa olevan ilotyttö.

    Miestä tässä maassa rankaistaan aina kovimman mukaan. Kaikki haluavat poikalapsen, mutta kun pojasta kasvaa mies, halutusta tulee inhottu ja poljettu. Unohtui jossain vaiheessa, että mies oli joskus se sama poika jota niin kovasti toivottiin ja rakastettiin. Poika käy, mies on kirosana. Tyttö on aina epäilty, nainen on jumalasta seuraava. Sekö on tasa arvoa?

    Niin on, että samoin toimisi jokainen heidän asemassaan, sillä heille on annettu päättäjimme taholta oikeus. Ei se heidän vikansa ole että saavat etuudet kuin kultalusikan ilmaiseksi suuhunsa.

    Jos me olisimme nyt heidän asemessaan, me toimisimme samoin ja se siitä.

    Moni inhosi vietnamilaisia kun heitä tuli pakolaisina tänne. Mutta kun huomattiin vietnamilaisten tekevän työtä, perustivat pesuloita, kahviloita ja työllistivät itsensä, maksoivat veroa suomeen, heidät hyväksyttiin pian. Afrikkalainen kulttuuri on toisenlainen, mutta kyllä heistäkin moni käy työssä, kunhan vain saavat työtä. Tiedän monia, jotka sivoavat, ajavat bussia, ovat mm. Ikeassa työssä ja tekevät työtä palkkaansa vastaan. Ihan turha valittaa että he olisivat laiskureita, sillä ulkomaalainen usein tekee koko työvuoron ilman taukoja. Suomalaisella on kahvipaussit, tupakkatauot ja ruokatunti, ulkolaisilla ei ole taukoja, pois lukien bussikuskien työ, siinä tauko on lain määräämä ja siten pakollinen.

    Mitä suomalaisia lintareita ovat ne, jotka aamunavausta suorittavat keskikalja baareissa heti kello 9. Voisivat työikäiset mennä työhön mutta mieluummin juovat kaljaa ja etkö pidä heitä lintareina?

    Äänestä

Tosi on koska suomessa naiset sikailevat siinä missä miehetkin ja pettävät , eivät yhtäuskollisia verrattuna etelämaihin missä naiset kunnioittavat miestä , mutta suomessa ei ..

Äänestä
  • Kunnioitus toista kohtaan on tosiaan laskenut. Naiset hyppivät silmille, solvaavat miehiä ja alentavat arvoon olemattomaan (varsinkin jos ei rahaa enää tule kuin rännistä)
    Minä jätin "akan", joka ns. sairastui vuosikymmenen jälkeen lapsen tultua ja alkoi esittää johtajaroolia ja solvata kumppania. Se ratkesi hyvin helposti tämä ongelma, nyt on rauha maassa.

    Äänestä

  • Kunnioitus pitää ansaita. Syntymässä saatu lahja: elämä on matka jossa on eri vaiheita, lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus joillakin. Vanhuuskaan ei mikään itsestään selvyys ole niin kuin ei mikään ihmiselämässä!

    Se katkeruus, viha jota miespuolisissa kirjoittajissa esiintyy on käsittämätöntä!! Vallan ihannointi, eihän valta kenestäkään ihmisestä arvokkaampaa tee on toinen asia jota en käsitä!! Vaikka yrysjohtajalla valtaa työntekijöidensä palkkamisessa, erottamissessa on niin osakkeenomistajien juoksupoika hän todellisuudessa on. Pankin renki niin kuin duunarinsakkin.

    Miehet syytävät naista avioeroista, on yksin naisen syy, että ero tulee. Jos luen näitä syytöksiä/vaatimuksia niin se johtopäätös jonka niistä voi vettää on, että naisen tulee pitää mies olla aviossa, vaikka mikä olisi. Mies elää kuin poikamies ilman mitään vastuuta mistään ja se pitäisi kokea rakkautena/välittämisenä!!

    Naisen tasa-arvo ottaa todella lujille jos ei ole valmis vastuuseen, ei edes itsestään. Mies odottaa, että vaimo huolehtii hänestä kuin sylilapsesta. Jos miehen pitäisi huolehtia lapsista ja vaimosta, hänen hyvinvoinnistaan kuolemme sukupuuttoon!

    Äänestä

  • Miesten vallankumous pystyyn just nyt. Hyville naisille on mieluusti mieleen, mutta kauheille ei senttiäkään, hankkikoot falloksen ja hinkuttakoot sillä itseään.

    Äänestä

  • Silmitön kirjoitti:

    Kunnioitus toista kohtaan on tosiaan laskenut. Naiset hyppivät silmille, solvaavat miehiä ja alentavat arvoon olemattomaan (varsinkin jos ei rahaa enää tule kuin rännistä)
    Minä jätin "akan", joka ns. sairastui vuosikymmenen jälkeen lapsen tultua ja alkoi esittää johtajaroolia ja solvata kumppania. Se ratkesi hyvin helposti tämä ongelma, nyt on rauha maassa.

    Moni on hakenut vaimon Thaimaasta. Nättejä ovat ja vaikka ei mitään kotieläimiä, niin kuitenkaan ei esitä miestä talossa vaan suloista vaimoa. Kuljen nykyisin mustalaisnaisen kanssa, eikä ole ikävä suomi-neitoja. Kunnioitamme toisiamme ja ei hypi silmille ja hyvin pärjäämme yhdessä. Suomalaiset naiset ovat itse pilanneet asiansa ja hankkikoot afrikasta miehen mutta tätä suomi poikaa ei enää suomalaiselle akalle anneta. Mieluummin nainen vaikka Virosta kuin suomalainen naisen kuvatus.

    Äänestä

  • vvvvvjjjj kirjoitti:

    Kunnioitus pitää ansaita. Syntymässä saatu lahja: elämä on matka jossa on eri vaiheita, lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus joillakin. Vanhuuskaan ei mikään itsestään selvyys ole niin kuin ei mikään ihmiselämässä!

    Se katkeruus, viha jota miespuolisissa kirjoittajissa esiintyy on käsittämätöntä!! Vallan ihannointi, eihän valta kenestäkään ihmisestä arvokkaampaa tee on toinen asia jota en käsitä!! Vaikka yrysjohtajalla valtaa työntekijöidensä palkkamisessa, erottamissessa on niin osakkeenomistajien juoksupoika hän todellisuudessa on. Pankin renki niin kuin duunarinsakkin.

    Miehet syytävät naista avioeroista, on yksin naisen syy, että ero tulee. Jos luen näitä syytöksiä/vaatimuksia niin se johtopäätös jonka niistä voi vettää on, että naisen tulee pitää mies olla aviossa, vaikka mikä olisi. Mies elää kuin poikamies ilman mitään vastuuta mistään ja se pitäisi kokea rakkautena/välittämisenä!!

    Naisen tasa-arvo ottaa todella lujille jos ei ole valmis vastuuseen, ei edes itsestään. Mies odottaa, että vaimo huolehtii hänestä kuin sylilapsesta. Jos miehen pitäisi huolehtia lapsista ja vaimosta, hänen hyvinvoinnistaan kuolemme sukupuuttoon!

    On naisessa vikaa jos ei miestä saa pidettyä. Tässä maassa se on monesti nähty totuus. Mitä siitä toisiaan syyttelemään. Jokainen voi valita ulkolaisen kumppanin jos omasta maasta ei sopivaa löydy. Mutta miten kotimainen nainen pärjää Somalin kanssa? Ei taida miestä laittaa taluttimeen eikä eteläeurooppalainen ala naisen tossun alle.

    Äänestä

  • vvvvvjjjj kirjoitti:

    Kunnioitus pitää ansaita. Syntymässä saatu lahja: elämä on matka jossa on eri vaiheita, lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus joillakin. Vanhuuskaan ei mikään itsestään selvyys ole niin kuin ei mikään ihmiselämässä!

    Se katkeruus, viha jota miespuolisissa kirjoittajissa esiintyy on käsittämätöntä!! Vallan ihannointi, eihän valta kenestäkään ihmisestä arvokkaampaa tee on toinen asia jota en käsitä!! Vaikka yrysjohtajalla valtaa työntekijöidensä palkkamisessa, erottamissessa on niin osakkeenomistajien juoksupoika hän todellisuudessa on. Pankin renki niin kuin duunarinsakkin.

    Miehet syytävät naista avioeroista, on yksin naisen syy, että ero tulee. Jos luen näitä syytöksiä/vaatimuksia niin se johtopäätös jonka niistä voi vettää on, että naisen tulee pitää mies olla aviossa, vaikka mikä olisi. Mies elää kuin poikamies ilman mitään vastuuta mistään ja se pitäisi kokea rakkautena/välittämisenä!!

    Naisen tasa-arvo ottaa todella lujille jos ei ole valmis vastuuseen, ei edes itsestään. Mies odottaa, että vaimo huolehtii hänestä kuin sylilapsesta. Jos miehen pitäisi huolehtia lapsista ja vaimosta, hänen hyvinvoinnistaan kuolemme sukupuuttoon!

    Arvostus ja kunnioitus pitää olla itsestänselvyys. Pysyykö ne vai menettääkö ne, se riippuu aivan toimijasta itsestään.

    Ellei toista arvosta ja kunnioita ilman suoritetta, luodaan kavala noidankehä johon tiputaan itse mutta siitä syytetään muita, yleensä ex puolisoa.

    Kyllä arvostus ja kunnioitus pitää olla jo valmiiksi, ilman mitään näyttöjä tai ansaitsemisia MUTTA se tulee myös osata säilyttää ja MYÖS osata suoda parilleen pyytämättä ja ehdoitta.

    Äänestä

populisti gallupin ja porbaganda järjestön tekemä mielepidemittaus, vittu että ärsyttää tämmöinen paskanjauhanta. käräjillä tää väite ei näy eikä muissa virkamieskäsittelyissä.

naama, nimi ja asema luo statuksen minkä mukaan asiat ratkaistaan.

Äänestä
  • Suomessa media ohjailee melko mukavasti kansalaisten mileipidettä ja mediaa ohjailee eduskunta sekä ne henkilöt, jotka käytännössä laativat lakitekstit.

    Naama, nimi ja status -ajattelua opetetaan ihan ala-asteelta lähtien eikä kukaan puutu siihen miten ihmiselämä alistetaan valtion oikuille.

    Maailma ei ole juurikaan muuttunut tässä suhteessa moneen vuosisataan.

    Äänestä

Lapsen huoltajuus -ja avioero asioissa mies ja nainen eivät ole tasas-arvoisia.

Näissä asioissa yhteiskuntamme yhä suosii naisia.

Äänestä

Kun näin on, koska suomalainen nainen lopettaa urputtamisen epätasa-arvosta?

Äänestä

Eli kannattaisiko pohjoimaat pitää tarpeeksi pohjoismaalaisina? Terveisiä RKP:läisille ja vasemmistolaisille!:)

Jos maahan päästetään suuret joukot ei niin tasa-arvoisista maista miesväkeä (eräät euroopan ulkopuoliset lähinnä), niin se kyllä tulee näkymään niiden naisten elämässä, jotka heidän kiemuroihin lähtevät.

Olenko turhaan kehunut pohjoismaita, vaikka parannettavaahan täälläkin riittää kovastikin.

Äänestä
  • Muslimeiden paratiisissakin vain naidaan.

    Tämä varmaan poistetaan. Mutta näin olen ymmärtänyt sen jutun...eikö siellä ole niitä neitsyitä. Mitä naineet naiset puuhaa muslimien paratiisissa, tietääks kukaan?

    Eihän se ole kumma, että joukkoraiskauksia yms...

    Thorsilla ei oikein ole nuo kulttuuriasiat hanskassa. varmaan joku turvamies rinnalla ja rautaportit siellä west endissä.

    Äänestä

Mikä tasa-arvo? Elämähän on jokapäiväistä rahan perässä juoksua!

Äänestä
  • Kiteytit tasa-arvon todella hyvin!! Siinä olemme todella tasa-arvoisia!

    Äänestä

keksivät tasa-arvon ja aikansa mietittyään, tulivat siihen tulokseen, että mahdoton yhtälö.
näinhän se on.

Äänestä

" Maailman talousfoorumin tasa-arvotutkimuksen mukaan Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa sukupuolten väliset erot ovat maailman pienimpiä."

Ei tosiaan enää erota naisia miehistä edes kaljamahan perusteella. Ilmankos homoliitot lisääntyy ja syntyvyys vähenee.

Äänestä
  • Mielenkiintoinen ajatus sinällään. Millä mittarilla näitä sukupuolten eroja mitataan. Tutkitaanko kromosomeja vai keskitytäänkö ulkoiseen olemukseen.

    Kaljamaha on tietyn juoman nauttimisen tulos, ei sinällään sukupuolten välinen ero tai samankaltaisuus.

    Mihin nähden homoliitot ovat lisääntyneet?

    Syntyvyyden vähentyminen on hyvä asia, sillä vanhempien tulisi pystyä myös hoitamaan jälkeleäisiään, mikä nykyisessä yhteisössä lienee mahdoton tehtävä. Tai jos ei mahdoton, niin ainakin hyvin haastava sellainen.

    Siitä että mistä saadaan lisää veronmaksajia, ei enää kannata kiistellä. Ei maailmasta ihmiset lopu. Ilmaston muutoksen edetessä alkaa maattomat liikkua. Tulee mieleen väistämättäkin Suomessa koetut historialliset katovuodet. Nälkäiset lähtivät liikkeelle silloinkin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hyvät miehet ja naiset! kirjoitti:

Suomi on toiseksi tasa-arvoisin maa maailmassa! (norjan jälkeen)

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/40819-olemme-maailman-toisiksi-tasa-arvoisimpia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu