Vanhemmat - ainakin fiksuimmat - voisivat katsoa tämän nuoren haastattelun lastensa kanssa. Varmaan huomaatte pystyykö oma perillisenne tuntemaan myötätuntoa vai ei.Jokainen voisi miettiä miltä mahtaisi itsestä tai omasta lapsesta tuntua tuon pojan tilanteessa.Ja hän ei ole ainoa!
Opettajille tässä tulee myös selvä viesti: ei koskaan pitäisi mitätöidä nuoren avunpyyntöjä!
http://areena.yle.fi/toista?id=1647662
Opettajille tässä tulee myös selvä viesti: ei koskaan pitäisi mitätöidä nuoren avunpyyntöjä!
http://areena.yle.fi/toista?id=1647662
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuollaisia tarinoita on tässä maassa tuhansia. Minäkin voisin kertoa oman tarinani, joka ei paljoa poikkea tuon pojan tarinasta.
Onhan tuosta jo aikaa, kun minua koulussa "päähän potkittiin". Mutta ei sellaista yhdeksän vuoden piinaa unohda kukaan!! Itsetunto on kateissa ja joka päivä joudun selittämään itselleni, että "ei minussa ole mitään vikaa", "minä olen ihan normaali ihminen" tai "minä olen ihan kaunis nainen".
Olen saanut kasattua elämäni ihmeen hyvin kasaan; minulla on ammatti, aviomies ja lapsi. Minulla menee periaatteessa ihan hyvin. Mutta aina välillä mieleeni tulee kamala ahdistus ja masennus; itsetuntoni on aivan maassa.
Tuntuu, että minulle ei koskaan varmaan ole päässyt kasvamaan normaalia minä-kuvaa. Sitä on ollut särkemässä niin moni koulu"kaveri" ja niin moni paha sana.
Toivonkin, että yksikään ihminen ei joutuisi kenenkään toisen pilkan ja kiusan kohteeksi. Miksi ihmisen pitää loukata toista?! Paljon parempi mieli jää kaikille, kun ollaan ystävällisiä, eikä niin ankaria itselle tai toisille.
enää tuon koulukiusaamisen hallita elämääsi.
et ole tehnyt mitään väärää niin ei
ole syytä potea alemmuuden tunnettakaan.
kerta olet vielä elämässä pärjänny niin
ei muuta kuin hymyä huuleen,rintarottingille ja
katse eteenpäin:)