Helluntailaisia ja monia muitakin kuunnellessa tulee mieleen, että ihmisen ajatellaan olevan pääasiassa hyvä. Uskovan ainakin. Synti on vain muutamia yksittäisiä ulkonaisia pahoja tekoja.
Armoa tarvitaan vain näiden muultamien tekosyntien anteeksisaamiseen. Lapset eivät tarvitse armoa lainkaan, kun eivät kykene Jumalaa vastaan lujalla oman tahdon päätöksellä rikkomaan. Uskova aikuinen tarvitsee uskoontullessaan armoa ja anteeksiantamusta pahoista teoista. Uskossa oleva ei syntiä teekään.
Näin näyttää opetus olevan. Kärjistettynä tietenkin.
Raamattu mielestäni opettaa ihmisen olevan syntinen. Synti ei ole hyvän ihmisen valitettava erehdys, vaan luontomme on syntinen. Ja ylläkuvattu käsitys synnistä yksittäisinä NÄKYVINÄ tekoina on vain MALJAN ULKOPUOLEN puhdistamista.
Armoa tarvitaan vain näiden muultamien tekosyntien anteeksisaamiseen. Lapset eivät tarvitse armoa lainkaan, kun eivät kykene Jumalaa vastaan lujalla oman tahdon päätöksellä rikkomaan. Uskova aikuinen tarvitsee uskoontullessaan armoa ja anteeksiantamusta pahoista teoista. Uskossa oleva ei syntiä teekään.
Näin näyttää opetus olevan. Kärjistettynä tietenkin.
Raamattu mielestäni opettaa ihmisen olevan syntinen. Synti ei ole hyvän ihmisen valitettava erehdys, vaan luontomme on syntinen. Ja ylläkuvattu käsitys synnistä yksittäisinä NÄKYVINÄ tekoina on vain MALJAN ULKOPUOLEN puhdistamista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
* Tai sitten ei ole. Jeesus poisti syntisyytemme Jumalan edssä , vanhurskauttaminen on juuri SYYTTÖMÄKSI julistamista. Se, mikä oli meitä vastaan, eli synti/synnillisyys, johon jokainen ihminen onosallinen, sen Jumala purki Jeesuksessa Kristuksessa.
* Jeesus julistaa vapautta synninlain orjuudesta, eikä vain jostain tekosynneistä, vaan syyllisyytemme on Jeesuksessa Kristuksessa naulittu ristiin, kaikkine vaikutuksineen.
* Jeesuksen työ hyväksemme on paljon enemmän, kuin vain että saamme syntimme anteeksi, Hän on elämämme, ja loppujenlopuksi iankaikkinen elämä Hänen kanssaan. Ja kaikki on Jeesuksen ansiota, meille se on lahjaa, ansiotonta arvonnousua ja ansiotonta lahjaa.
syntinen, on hänen värinsä, muotonsa, tai taipumuksensa millaisia tahansa.
Vain teot voi olla syntisiä, jos nyt jotain sanaa pitää sanoa.
Tähänkään toteamukseen ei tarvita raamattua, vaan pelkkä lakikin riittää.
valoa.
Synnitön oli vain Jeesus.
Kaikki muut on syntisiä
Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, sanoo Jumala Raamatussa.
Eiköhän muikkumieskin siihen joukkoon kuulune.
Mutta, jos muikkumies on uskossa Jeesukseen ja saanut syntinsä anteeksi, silloin hän on armahdettu syntinen ja syyttömäksi julistettu Jumalan edessä Jeesuksen tähden....
Ei ole olemassa pientä eikä suurta syntiä, on vaan synti ja samoin on armon kohdalla.
Armo on aina riittävä jokaisen syntinsä tunnustavan kohdalla.
Armon vaikutuksesta tunnustanut saa myös voiman parannukseen. Armo kasvattaa hylkäämään maailmalliset menot, jne.
En tiedä mistä tuollainen vääristynyt käsitys on mieleesi tullut, jokainen Jumalan Sanan kanssa tekemisissä oleva ihminen tietää ja näkee olevansa täysin kelvoton ja täysin ansaitsematon ja kykenemäyön pääsemään Jumalan yhteyteen itsessään.
Ei ole yhden yhtäkään joka etsii Jumalaa, sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.
Lahjaksi saadaan armo ja sielun pelastus uskonkautta Jeesuksen sovintovereen, joka puhdistaa tuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa.
Synnin olemuksesta emme täällä maanpäällä eläessä pääse koskaan irti, sillä paha riippuu minussa kiinni, kirjoitti Paavalikin ja se on totta jokaisen ihmisen elämässä.
Lahjavanhurskaus, eli syyttömyys alkaa, kun Jeesus tuo Jumalan valon meihin, peittäen syntimme verellään ja upottaen ne meren syvyyksiin.
Sentähden pieni vauva on tästä lahjavanhurskaudesta ja armosta osallinen, koska hänellä ei ole tekosyntejä, mutta Jeesuksen ansio koituu hänen hyväkseen, kunnes hän kasvaa ja ymmärtää Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta olevansa syntinen.
Luepa Hesekielin kirjasta, että jokainen vastaa vain omista synneistää, poika ei vastaa isänsä, eikä isä poikansa synneistä.
Jeesuksessa katkaistiin tämä suvuissa kulkeva "perisynti", jonka mukaa lapsia rangaistaisiin kolmanteen ja neljänteen polveen eri sukupolvissa eläneiden isiensä teoista.
Armo ei ole jonkun synnin tähden koettava vapautus, vaan uskoontultaessa TÄYDELLINEN SYYTTÖMÄKSI JULISTUS JA ENTISEN ELÄMÄN POIS PYYHKIMEN syytöksineen ja kahleineen.
Uskossa oleva ei voi olla tekemättä syntiä.
Esimerkki; Rakastatko Jumalaa kaikesta sydämestäsi, mielestäsi ja voimastasi ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.
Joka vihaa veljeänsä, on murhaaja.
Teetkö lähimmäisellesi jatkuvasti niin, kuin toivot hänen tekevän sinulle?
Elätkö niin, ettet koskaan tee lähimmäiselle(kenellekään ihmiselle) mitään pahaa.
Käykö ajatuksissasi asioita, joiden et tahtoisi tulevan puolisosi tai lastesi, tai sukusi tietoon? Siunaatko aina kaikkia ja rukoilet kaikkien ihmisten puolesta Pyhässä Hengessä?
Vain muutaman esimerkin edessä rehellisesti ollessa huomaa, että tarvitaan Jumalan armoa ja parannuksen tekemistä päivittäin.
Sillä armosta te olette pelastetut, uskon kautta, ette itsenne kautta, se on Jumalan lahja, ette tekojan kautta,
ettei kukaan kerskaisi.
Meidät luotiin Kristuksessa uusiksi vaeltaaksemme Jumalan valmistamissa hyvissä teoissa Hänen Pyhän Henkensä johtamana.
Jokainen hyvä anti ja täydellinen lahja tulee Isältä, jonka luona ai ole muutosta.
Jeesus oli ainoa täydellinen ja synnitön ihminen.
Usko tai et.
Amosta pelastettu, armahdettu syntinen tarkoittaa siis Jeesuksessa olevasta lahjavanhurskaudesta osalliseksi tullutta, Jumalan edessä syyttömäksi julistettua
keskeneräistä Jumalan lasta, jonka puolustaja Jeesus Isän luona rukoilee omiensa puolesta.
Jeesuksen tyydytti Isän vanhurskauden vaatimuksen elettyään synnittömän ihmisen elämän ja Hänen tähtensä saamme keskeneräisinä, Hänen verensä puhdistamina lähestyä rohkeasti Jumalaa.
Se mitä sydämessä on ja mikä siellä hallitsee, kuuluu puheissa, näkyy kirjoituksissa ja myöskin elämässä tekoina.
Eikö se osoita että kasvunvaraa Kristuksen kaltaisuuteen löytyy?
Ja Mohikaanikin kirjoitti hyvin! Mutta odotellaanpa vähän, niin kyllä aloituksessa kuvattuun mielipiteeseen kallellaan olevia kirjoituksiakin tähän ketjuun ilmaantuu!
Siunausta!