miksi tällä palstalla on mahdotonta keskustella vapaan abortin yhteiskunnallisista vaikutuksista ilman että keskustelu poistetaan?
Selväähän nimittäin on pian puolen miljoonan nuoren työ- ja innovaatiokykyisen ihmisen poistamisen kansakunnan vahvuudesta on vaikuttanut mitä voimakkaimmin koko maan tulevaisuuteen.
Yksi seuraus on ollut se, että kansan johtajat ovat katsoneet aiheelliseksi korvata tätä vajausta tuottamalla ulkomailta naahanmuuttajia, jotka sivistystasonsa tai muuten taustansa takia eivät ole osoittautuneet työhalöuisiksi- tai kykyisiksi.
En odota, että tämän väärän päätöksen tekijöitä enää asetetaan syytteseen, koska se ei mitään hyödyttäisi.
Sen sijaan odotan, että tehty virhe korjataan ja Suomi ehkä vielä säilyy suomalaisena.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.