lopunaika kestää todennäköisesti vielä noin 100-200 vuotta. Raamatussa on ennustettu usein loppuja jollekin asialle,ja ennustusten toteutumiseen on mennyt satoja vuosia.
Tämä
tänhetkinen
14473
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
käsitteelle vihdoinkin löytynyt aika mmäärite 100- 200 vuotta...jo vain se mulle passaa...
vajaa 100 vuotta Jeesuksen syntymän jälkeen?Siellä sanotaan jossain kohdassa,että "...mitä pian tapahtuman pitää" tai sinne päin. Jehovan todistajat sanovat sen viittaavan meidän aikaamme. Siitä voi päätellä,mitä sana "pian"Raamatussa tarkoittaa.Se voi siis tarkoittaa jopa lähes 2000 vuoden pituista ajanjaksoa.
Kun nyt Raamattuun viittaat, niin milloin päättyi se lopun aika (maailmanaikojen loppukausi), jota UT kertoo eletyn Jeesuksen aikalaisten aikaan?
Ensimmäisessä täyttymyksessä,silloin kun Roomalaiset alkoivat piirittää Jerusalemia."öbaut" 66 Y.a.a.
Opetuslapsethan olivat erityisesti kiinnostuneita Jerusalemin tuhosta.Sen lisäksi Jeesus viittasi myöhempään totaalisempaan lopun aikaan.
Jossain mielessä voidaan sanoa että lopun aika alkoi siitä hetkestä kun Jeesus kuoli puolestamme.Myös helluntain Pyhän Hengen vuodatus aloitti eräänlaisen lopun.Lopun paholaisen vallasta.
Ei siis ole kysymys yhdenlaisesta ajallisesta lopun ajasta.
Aikojen hämärässä olevasta lopunajasta voidaan olla montaa mieltä.Ehkä yksi on nyt.Myöhempi on silloin kun saatana tuhotaan enkelijoukkoinensa kera kannattajineen,tuhannen vuoden lopussa.Tellus kuitenkin jatkaa olemassa oloaan ajan hämärään.
>>Ei siis ole kysymys yhdenlaisesta ajallisesta lopun ajasta.
Ei tunnu olevan. Lopun aikoja lienee yhtä monia kuin Jeesuksen paluitakin ja kaikkein vähiten halutaan muistella sitä paluuta, josta Raamattu kertoo. Siis siitä Jeesuksen lupauksesta palata seuraajiensa elinaikana.
Mitä raamatun kohtaa tarkoitat,Jeesuksen paluusta seuraajiensa elinaikana?
Jeesus esimerkiksi mainitsi, etteivät jotkut kuulijoista kuole ennen hänen paluutaan, sukupolven ei pitänyt kadota ja että eivät ehtisi käydä Israelin kaupunkeja läpi ennen loppua/paluuta.
Jos tarkoitat Matt24:32-34.Raamattussa verrataan Israelia usein viinipuuhun.
Esim.>>Minä olen totinen viinipuu,ja minun Isäni on viinitarhuri>>Joh15:1
Sitten Hän jatkaa opetuslapsilleen >>te olette oksat>> Jae5
Tuo Matt. kohta viittaa monen raamatun tutkian mielestä sen aikaista sukupolvea kun Israelin valtio syntyi 1948 tästä sukupolven ikä 40-80 vuotta .
>>Jos tarkoitat Matt24:32-34.Raamattussa verrataan Israelia usein viinipuuhun.
Esim.>>Minä olen totinen viinipuu,ja minun Isäni on viinitarhuri>>Joh15:1
Sitten Hän jatkaa opetuslapsilleen >>te olette oksat>> Jae5
Joo, mutta silloin unohdetaan, että Jeesus sanoi ”viikunapuun tavoin” ja puhui sen jälkeen viitaten kuulijoihinsa (Matt. 24:33, 34)
>>Tuo Matt. kohta viittaa monen raamatun tutkian mielestä sen aikaista sukupolvea kun Israelin valtio syntyi 1948 tästä sukupolven ikä 40-80 vuotta .
Minusta on erittäin kaukaa haettua, että Jeesus puhuu kuulijoilleen - käyttäen te-sanaa - mutta viittaakin sillä vuoteen 1948 tjsp.
Jos Jumala ilmenee kolmessa persoonassa opetuslapset kokivat paluun Pyhän Hengen vuodatuksessa helluntaina.Alkoivathan he tekemään "suurempia tekoja" kun hän itse.
Jos luullaan taasen että Herra lupasi tulla tekemään Israelille valtakunnan,opetuslapsien tiedustelujen pohjalta oli Jeesuksen vastaus lyhyt:"EI OLE TEIDÄN ASIANNE tietää aikoja ja hetkiä,jonka Isä tietää yksin.
Ja ja kun,Jeesus oli sillä hetkellä vielä ihminen oli oikeutettua sanoa näin.Siirtyessään Jumalan oikealle puolelle,jonka Stefanus jo näki,saattaa olla että Hän sillä hetkellä tieti jo jotain muuta,mutta ei tietenkään sitä ihmisille kertonut,koska MITÄ ME SILLÄ TIEDOLLA TEKISIMME?
Korjaus viikunapuuta tarkoitinEli Israel =viikunapuu.Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä ,että Jeesus puhui viikunapuu vertauksessaan siitä sukupolvesta joka elää1948 jälkeen.
Matt.24:36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä
ei tiedä kukaan,eivät taivaan enkelit
eikä myöskään Poika,vaan Isä yksin.
Tuossa jakeessa puhutaan päivästä ja
hetkestä=(tunti) niistä ei varmaan
kukaan tiedä ,kuten sana sanoo.
Kuitenkin Jeesuksen opetuksen mukaan
me ajan merkkejä seuraamalla tiedämme
koska tuo aika on lähellä
>>Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä ,että Jeesus puhui viikunapuu vertauksessaan siitä sukupolvesta joka elää1948 jälkeen.
Tuollaisen tulkinnan edessä maalle muuttanut kaupunkilaispoika jää ihmettelemään miksi UT:n kirjoittajat sitten elivät tuota lopun aikaa?
Joko he eivät ymmärtäneet Jeesuksen puheita tai sitten Jeesus ei lunastanut lupaustaan.
>>Jos Jumala ilmenee kolmessa persoonassa opetuslapset kokivat paluun Pyhän Hengen vuodatuksessa helluntaina.
Ja sekoittivat PH:n vahingossa Jeesukseen?
En nyt muista tarkkaan kuinka monta kertaa Jeesus onkaan palannut pelkästään Vt-seuran asioita hoitaakseen, mutta parinkymmenen huitteilla se luku taisi olla.
>>Hän sillä hetkellä tieti jo jotain muuta,mutta ei tietenkään sitä ihmisille kertonut,koska MITÄ ME SILLÄ TIEDOLLA TEKISIMME?
Sen verran hyvä sanailu, että sillä voi pitää osaa porukasta odotuksella toiset pari vuosituhatta ja ylikin. Vaan se ei selitä Jeesuksen aikalaisilleen antamia lupauksia.