Perheen tärkeys

Me uskomme että perheet ovat ikuisia. Siksi meistä perheyhteydet ovat niin tärkeitä. Me uskomme että tulemme elämään yhdessä perheinä, kuten nytkin täällä maan päällä. Meillä on mahdollisuus elää operheenä, jos sitä haluamme, ketään ei teitenkään pakoteta.
40767
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Jos osa perheestä ei usko Smithin oppeihin, eikä siten käytä taikakalsareita eikä pääse korotukseen?

Äänestä
  • jos.

    Korotukseen ei pakoteta, jos ei halua, perheenjäseniäkään.

    Siis mikä ongelmana.

    Äänestä

  • Sellainen perhe säilyy täysin ehjänä myös tuonpuoleisessa, jossa kaikki vastuulliseen ikään tulleet on kastettu ja kaikki tarjolla olevat Jumalan liitot on tehty ja kaikki elävät kelvollisesti. Siis 8 vuotta täyttäneet on kastettu ja temppeliliitot on tehty sitä mukaa kun ne ovat tulleet kullekin mahdollisiksi, ja isä ja äiti on vihitty temppelissä ajaksi ja iankaikkisuudeksi ja ne lapset sinetöity heihin, jotka syntyivät ennen temppeliavioliittoa tai sinetöintiä iankaikkisiksi puolisoiksi. Siis on sellainenkin mahdollisuus, että avioliitto on solmittu temppelin ulkopuolella ja sitten sinetöity temppelissä, mutta näiden tapahtumien välillä on oltava vähintäin yksi vuosi.

    Ne, jotka eivät tee kuten kristus käskee eivätkä usko Häneen eivätkä Taivaalliseen Isään, jäävät tietysti Jumalan perheen ulkopuolelle, omasta tahdostaan ja valinnastaan.

    Äänestä

  • onkin se kirjoitti:

    jos.

    Korotukseen ei pakoteta, jos ei halua, perheenjäseniäkään.

    Siis mikä ongelmana.

    Perheiden säilyminen on siis hyvinkin ehdollista.

    Äänestä

  • ei pullosta kirjoitti:

    Sellainen perhe säilyy täysin ehjänä myös tuonpuoleisessa, jossa kaikki vastuulliseen ikään tulleet on kastettu ja kaikki tarjolla olevat Jumalan liitot on tehty ja kaikki elävät kelvollisesti. Siis 8 vuotta täyttäneet on kastettu ja temppeliliitot on tehty sitä mukaa kun ne ovat tulleet kullekin mahdollisiksi, ja isä ja äiti on vihitty temppelissä ajaksi ja iankaikkisuudeksi ja ne lapset sinetöity heihin, jotka syntyivät ennen temppeliavioliittoa tai sinetöintiä iankaikkisiksi puolisoiksi. Siis on sellainenkin mahdollisuus, että avioliitto on solmittu temppelin ulkopuolella ja sitten sinetöity temppelissä, mutta näiden tapahtumien välillä on oltava vähintäin yksi vuosi.

    Ne, jotka eivät tee kuten kristus käskee eivätkä usko Häneen eivätkä Taivaalliseen Isään, jäävät tietysti Jumalan perheen ulkopuolelle, omasta tahdostaan ja valinnastaan.

    höpistä perheiden säilymisestä, jos Smithin kirkkoon kuuluvat ja kuulumattomat perheenjäsenet erotellaan toisistaan.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Kirkossamme on hyvin paljon perheitä, jotka tekevät asiat oikein ja he voivat olla yhdessä koko iankaikkisuuden. Yleensä kirkossa syntyneet lapset omaksuvat kotoa oikean opin ja pysyvät kuuliaisina Jumalalle. Ongelmia on silloin, kun perheestä kääntyy ensin vain yksi ihminen, ja kaikki eivät saa todistusta totuudesta. Perheestä ovat silloin ikuisesti yhdessä ne, jotka tämän ikuisen onnen vastaanottavat ja valitsevat. Muut valitsevat toisin, myös vapaasta tahdostaan.

    Äänestä

  • Sinun tässä tekstissä on pilkkaamisen ja ivaamisen sävy, toisin kuin esim Cryptallilla, joka yrittää asioita selvittää ja keskustella ilman pilkkaamista.

    Äänestä

  • ei pullosta kirjoitti:

    Kirkossamme on hyvin paljon perheitä, jotka tekevät asiat oikein ja he voivat olla yhdessä koko iankaikkisuuden. Yleensä kirkossa syntyneet lapset omaksuvat kotoa oikean opin ja pysyvät kuuliaisina Jumalalle. Ongelmia on silloin, kun perheestä kääntyy ensin vain yksi ihminen, ja kaikki eivät saa todistusta totuudesta. Perheestä ovat silloin ikuisesti yhdessä ne, jotka tämän ikuisen onnen vastaanottavat ja valitsevat. Muut valitsevat toisin, myös vapaasta tahdostaan.

    Niiden perheiden säilyminenhän se on tärkeää, joissa kaikki jäsenet kuuluvat Smithin kirkkoon...

    Äänestä

  • Ludwig Kuopio kirjoitti:

    Sinun tässä tekstissä on pilkkaamisen ja ivaamisen sävy, toisin kuin esim Cryptallilla, joka yrittää asioita selvittää ja keskustella ilman pilkkaamista.

    Puhutte kauniisti perheiden säilymisestä, mutta omien oppienne mukaan perheet hajoavat, jos kaikki eivät kuulu Smithin kirkkoon.

    Mitä pilkkaa on sen sanominen?

    Äänestä

  • asia on niin kuin täällä maan päällä. Ei ainakaan minun perheeni asu samalla paikkakunnalla. Asumme jopa eri maissa. Voin silti käydä heitä tervehtimässä. Vaikka kivointa olisi asua lähekkäin.

    No jos haluat olla ikuisuuden perheesi kanssa lopeta valittelu ja tee jotakin, joka voisi tehdä tuon mahdolliseksi! Esimerkiksi palaa takaisin kirkkoon! Niin kauan kun on elämää on mahdollisuuksia! Paluu on varmasti mielestäsi vaikeata MUTTA se EI ole mahdotonta! Kaikki riippuu sinusta itsestäsi.
    Jos taasen et halua olla ikuisuutta perheesi kanssa, niin elä sitten valita. Ei sinun ole pakko.

    Ei minunkaan perheestäni ole kaikki kirkossa. Tietenkin toivoisin niin olevan, mutta niin ei ole! Tiettyjen kanssa ei voi puhua mitään uskonnosta.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Perheiden säilyminen on siis hyvinkin ehdollista.

    säilyminen, se pysyy paikallistaminen voi olla eri asia.

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    Puhutte kauniisti perheiden säilymisestä, mutta omien oppienne mukaan perheet hajoavat, jos kaikki eivät kuulu Smithin kirkkoon.

    Mitä pilkkaa on sen sanominen?

    tehty parannus saa monet maan päällä uskottomat palaamaan kirkon ja perheensä yhteyteen. Ainakin toivon sitä.

    Viittasin lähinnä "taikakalsareihin", en asialliseen asiaan, tai sen asialliseen muotoon. Se mikä on toisille pyhää,sitä pitää kunnioittaa myös sanamuodoilla. Mitään "taikakalsareita" ei ole. Puhu niistä ihokkaana, kiitos.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    toivon minäkin!

    sinun ymmärrykseni ei välttämättä kuvasta todellisuutta ...

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    Niiden perheiden säilyminenhän se on tärkeää, joissa kaikki jäsenet kuuluvat Smithin kirkkoon...

    perheeseesi kuulut vielä kuolemankin jälkeen jos niin valitset.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    säilyminen, se pysyy paikallistaminen voi olla eri asia.

    Säilymisestä yhdessä tietenkin on kysymys.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    perheeseesi kuulut vielä kuolemankin jälkeen jos niin valitset.

    Minun perheenjäseneni eivät kuulu Smithin kirkkoon. Isoisäni tosin on kuolemansa jälkeen puljauskastettu. En tiedä kuka sen on tehnyt, kun en tiedä suvussani yhtään mormonia.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    tehty parannus saa monet maan päällä uskottomat palaamaan kirkon ja perheensä yhteyteen. Ainakin toivon sitä.

    Tarkoitatko uskomattomilla todellakin Smithin kirkkoon kuulumattomia?

    Äänestä

  • Ludwig Kuopio kirjoitti:

    Viittasin lähinnä "taikakalsareihin", en asialliseen asiaan, tai sen asialliseen muotoon. Se mikä on toisille pyhää,sitä pitää kunnioittaa myös sanamuodoilla. Mitään "taikakalsareita" ei ole. Puhu niistä ihokkaana, kiitos.

    Ihokas on sanana liian laimea ja mitäänsanomaton, kun ottaa huomioon, että taikakalsareilla on niin suuri mahti, että ilman niiden jatkuvaa käyttöä korotukseen ei ole asiaa.

    Äänestä

  • jo, että kirjoitti:

    sinun ymmärrykseni ei välttämättä kuvasta todellisuutta ...

    Mitä ihmettä? Onko tällä palstalla aiemmin opetettu väärin vai onko saatu uusi ilmoitus?

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    asia on niin kuin täällä maan päällä. Ei ainakaan minun perheeni asu samalla paikkakunnalla. Asumme jopa eri maissa. Voin silti käydä heitä tervehtimässä. Vaikka kivointa olisi asua lähekkäin.

    No jos haluat olla ikuisuuden perheesi kanssa lopeta valittelu ja tee jotakin, joka voisi tehdä tuon mahdolliseksi! Esimerkiksi palaa takaisin kirkkoon! Niin kauan kun on elämää on mahdollisuuksia! Paluu on varmasti mielestäsi vaikeata MUTTA se EI ole mahdotonta! Kaikki riippuu sinusta itsestäsi.
    Jos taasen et halua olla ikuisuutta perheesi kanssa, niin elä sitten valita. Ei sinun ole pakko.

    Ei minunkaan perheestäni ole kaikki kirkossa. Tietenkin toivoisin niin olevan, mutta niin ei ole! Tiettyjen kanssa ei voi puhua mitään uskonnosta.

    Korotuksessa saa siis täysin vapaasti käydä vieriluilla, vaikka itse olisikin alemmassa kirkkaudessa tai helvetissä.

    No sehän on hyvä. Aiemmin täällä on annettu ymmärtää aivan muuta.

    >Esimerkiksi palaa takaisin kirkkoon!

    Niin, olen ollut vain luterilaisen kirkon jäsen ja siitä eronnut. Palaaminen ev.lut-kirkkoon siis ratkaisisi asian. Eikö tarvitsekaan liittyä Smithin kirkkoon?

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    Tarkoitatko uskomattomilla todellakin Smithin kirkkoon kuulumattomia?

    ettei ole olemassa Smithin kirkkoa vaan Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko. - Tutki motiivejasi leimata tuo kirkko muuksi kuin se on!

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Korotuksessa saa siis täysin vapaasti käydä vieriluilla, vaikka itse olisikin alemmassa kirkkaudessa tai helvetissä.

    No sehän on hyvä. Aiemmin täällä on annettu ymmärtää aivan muuta.

    >Esimerkiksi palaa takaisin kirkkoon!

    Niin, olen ollut vain luterilaisen kirkon jäsen ja siitä eronnut. Palaaminen ev.lut-kirkkoon siis ratkaisisi asian. Eikö tarvitsekaan liittyä Smithin kirkkoon?

    alemmassa kirkkaudessa, mutta ei toisin päin.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    ettei ole olemassa Smithin kirkkoa vaan Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko. - Tutki motiivejasi leimata tuo kirkko muuksi kuin se on!

    tuolla kaunistellulla nimellä, joka kyllä sinänsä on virallinen, mutta harhaanjohtava. Kätevää on puhua Lutherin opista, Russellin opista, Whiten opista ja Smithin opista.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    alemmassa kirkkaudessa, mutta ei toisin päin.

    Nenada siis erehtyi jälleen ontuvaan vertaukseen. Eivät täällä maan päällä tavallisesti sukulaisvierailut ole toiseen suuntaan rajoitettuja. Jos ovat, silloin on jokin asia tosi pahasti pielessä.

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    tuolla kaunistellulla nimellä, joka kyllä sinänsä on virallinen, mutta harhaanjohtava. Kätevää on puhua Lutherin opista, Russellin opista, Whiten opista ja Smithin opista.

    Smithin opista, sillä hänen oppinsa on Kristuksen oppia. Ovat nuo muutkin koettaneet oikaista virheellisiä käsityksiöä, mutta vain Joseph Smith sai suoria ilmoituksia ja vain hänen kauttaan palautettiin Kristuksen kirkko.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Nenada siis erehtyi jälleen ontuvaan vertaukseen. Eivät täällä maan päällä tavallisesti sukulaisvierailut ole toiseen suuntaan rajoitettuja. Jos ovat, silloin on jokin asia tosi pahasti pielessä.

    Vertaukset eivät ole kirjaimellisesti otettavia. Vertaus toisessa maassa asuviin toimii aivan hyvin. vaikka sieltä ei voisi tullakaan luoksemme. - "Viisumiesteet" ovat tosiasia.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Smithin opista, sillä hänen oppinsa on Kristuksen oppia. Ovat nuo muutkin koettaneet oikaista virheellisiä käsityksiöä, mutta vain Joseph Smith sai suoria ilmoituksia ja vain hänen kauttaan palautettiin Kristuksen kirkko.

    oikeutta eikä eväitä määritellä jonkun heistä oppia oikeaksi ja muiden vääräksi. Kyllä Smithin oppi on Smithin oppia siinä missä noiden muiden oppi on heidän oppiaan. Jokainen tietysti luulee omaansa parhaaksi.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Vertaukset eivät ole kirjaimellisesti otettavia. Vertaus toisessa maassa asuviin toimii aivan hyvin. vaikka sieltä ei voisi tullakaan luoksemme. - "Viisumiesteet" ovat tosiasia.

    jokin pahasti pielessä, jos viisumiesteet estävät vierailut. Luulisi sentään, että Kaikkivaltias ei vastaaviin sortuisi!

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    oikeutta eikä eväitä määritellä jonkun heistä oppia oikeaksi ja muiden vääräksi. Kyllä Smithin oppi on Smithin oppia siinä missä noiden muiden oppi on heidän oppiaan. Jokainen tietysti luulee omaansa parhaaksi.

    kyse parhaasta, vaan ainoasta oikeasta. Parhaan kun määrittelevät ihmiset. Totuuden antaa Jumala.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    jokin pahasti pielessä, jos viisumiesteet estävät vierailut. Luulisi sentään, että Kaikkivaltias ei vastaaviin sortuisi!

    Taivaassakin on tietyt lait. Niiden pitämistä vapaaehtoisesti opettelemmme maan päällä uskomme kautta.

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    kyse parhaasta, vaan ainoasta oikeasta. Parhaan kun määrittelevät ihmiset. Totuuden antaa Jumala.

    Eihän kukaan voi estää sinua eikä Tapania määrittelemästä omaa uskoanne ainoaksi totuudeksi. Kyse on kuitenkin VAIN teidän ja kirkkonne omasta määritelmästä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Taivaassakin on tietyt lait. Niiden pitämistä vapaaehtoisesti opettelemmme maan päällä uskomme kautta.

    on ankara ja pikkusieluinen Jumala, joka ei ole paljon kehittynyt israelilaisten vuorijumalasta. Koko maailman Jumalaksi tuollainen ei oikein sovi. No, hän onkin vain mormonien Jumala.

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    Minun perheenjäseneni eivät kuulu Smithin kirkkoon. Isoisäni tosin on kuolemansa jälkeen puljauskastettu. En tiedä kuka sen on tehnyt, kun en tiedä suvussani yhtään mormonia.

    epäilen tietämystäsi?

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    Puhutte kauniisti perheiden säilymisestä, mutta omien oppienne mukaan perheet hajoavat, jos kaikki eivät kuulu Smithin kirkkoon.

    Mitä pilkkaa on sen sanominen?

    että vaimo tulee siunatuksi miehensä kautta, ja päinvastoin.
    Jumala on kaikkitietävä ja voipa,ei hötkyillä.
    Sen tiedän ainakin, että
    Jumala on oikeudenmukainen, Hän
    kohdallensa asettaa kaikki.Hän ottaa myös
    huomioon monet tekijät elämässämme.
    Ainoastaan ihmisellä täällä maanpäällä on
    taipumus tuomita (sadistisen) epäoikeu-
    denmukaisesti.

    Äänestä

  • ????????????????? kirjoitti:

    epäilen tietämystäsi?

    sijaiskastetut. Kun nimi, syntymäaika ja -paikka sekä kuolinaika ja -paikka täsmäävät, ei siinä jää epäilyksille sijaa.

    Äänestä

  • ????????????? kirjoitti:

    että vaimo tulee siunatuksi miehensä kautta, ja päinvastoin.
    Jumala on kaikkitietävä ja voipa,ei hötkyillä.
    Sen tiedän ainakin, että
    Jumala on oikeudenmukainen, Hän
    kohdallensa asettaa kaikki.Hän ottaa myös
    huomioon monet tekijät elämässämme.
    Ainoastaan ihmisellä täällä maanpäällä on
    taipumus tuomita (sadistisen) epäoikeu-
    denmukaisesti.

    ???????????????????

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    sijaiskastetut. Kun nimi, syntymäaika ja -paikka sekä kuolinaika ja -paikka täsmäävät, ei siinä jää epäilyksille sijaa.

    niin se ei merkitse, että olisi sijaiskastettu. Onko sinulla tiedossasi kastepäivämäärä? Kirkko on kerännyt paljon sukututkimustietoja.

    Äänestä

perheittäin eläminen tapahtuu:jokainen nykyperheensä lapsi on kohta täysin uuden perheen vanhempi,sitten isovanhempi jne Elättekö tuhansien suurperheinä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nenada kirjoitti:

Me uskomme että perheet ovat ikuisia. Siksi meistä perheyhteydet ovat niin tärkeitä. Me uskomme että tulemme elämään yhdessä perheinä, kuten nytkin täällä maan päällä. Meillä on mahdollisuus elää operheenä, jos sitä haluamme, ketään ei teitenkään pakoteta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu