Tässä jossain vaiheessa oli uutisissa pinnalla, että pienituloisten tuloveroa alennettaisiin, jolloin heilläkin olisi enemmän motivaatiota työskennellä pienituloisissa töissä.
"Riski myös puolusti reilun viikon takaista esitystään, että nuorille ja pitkäaikaistyöttömille pitäisi voida maksaa työehtosopimuksia pienempää palkkaa. Hän vetosi siihen, että näin ammattitaidottomat, heikomminkin tuottavat ihmiset voisivat saada työpaikan sen sijaan että he nyt ovat työttöminä." Onko tuossa Riskin ajamassa asiassa mitään järkeä, jos vaikeasti työllistettävien tuloja pienennetään vieläkin enemmän? Voinhan minäkin elättää palvelijani ruokapalkalla, mutta eihän sellaiseen työhön kukaan suostuisi.
"Riskin mukaan erilaiset työskentelymuodot(osa-aika, määräaika) tukevat mm. työn ja perhe-elämän yhteensovittamista sekä opiskelua." Tässä näen vieläkin vähemmän järkeä.
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1066914193705

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.