LIDL

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1615964

Lidl-duunarit kyllästyivät roskistonkijoihin - myrkyttivät jätteet
13.11.2008 20:03   

Ruotsissa Lidl-kaupan henkilökunta kyllästyi siihen, että ihmiset kävivät tonkimassa kaupan jätesäiliöitä öiseen aikaan.

Henkilökunta yritti ruotsalaisviestimien mukaan ratkaista tilanteen kaatamalla myrkyllistä ainetta jätteisiin.

Asiasta tehtiin torstaina poliisi-ilmoitus.

- Olemme saaneet tiedon tapahtuneesta ja meidän on selvitettävä, onko tässä tapahtunut rikos, sanoi Mats Eriksson poliisista Dagens Nyheterin verkkolehdelle.

Paikallislehti Mitt i Solna kertoi äskettäin, että Tukholman liepeillä sijaitsevan Lidl-liikkeen henkilökunta oli avannut pois heitettäviä elintarvikepakkauksia ja kaatanut niihin kloriinin kaltaista syövyttävää ainetta.

Lidlin Ruotsin-johtaja Mathias Kivikoski sanoo pitävänsä tapahtunutta "äärimmäisen valitettavana".

- Jos jätteiden kanssa on ongelmia, niitä on säilytettävä suljetuissa tiloissa, hän sanoo julkisuuteen toimittamassaan tiedotteessa.

Tukholman asunnottomien järjestön edustaja Rolf Nilsson pitää kaupan toimia tyrmistyttävinä.
178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

venäjää kuin suomikin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MYRKYTTÄÄ RUOAT kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1615964

Lidl-duunarit kyllästyivät roskistonkijoihin - myrkyttivät jätteet
13.11.2008 20:03   

Ruotsissa Lidl-kaupan henkilökunta kyllästyi siihen, että ihmiset kävivät tonkimassa kaupan jätesäiliöitä öiseen aikaan.

Henkilökunta yritti ruotsalaisviestimien mukaan ratkaista tilanteen kaatamalla myrkyllistä ainetta jätteisiin.

Asiasta tehtiin torstaina poliisi-ilmoitus.

- Olemme saaneet tiedon tapahtuneesta ja meidän on selvitettävä, onko tässä tapahtunut rikos, sanoi Mats Eriksson poliisista Dagens Nyheterin verkkolehdelle.

Paikallislehti Mitt i Solna kertoi äskettäin, että Tukholman liepeillä sijaitsevan Lidl-liikkeen henkilökunta oli avannut pois heitettäviä elintarvikepakkauksia ja kaatanut niihin kloriinin kaltaista syövyttävää ainetta.

Lidlin Ruotsin-johtaja Mathias Kivikoski sanoo pitävänsä tapahtunutta "äärimmäisen valitettavana".

- Jos jätteiden kanssa on ongelmia, niitä on säilytettävä suljetuissa tiloissa, hän sanoo julkisuuteen toimittamassaan tiedotteessa.

Tukholman asunnottomien järjestön edustaja Rolf Nilsson pitää kaupan toimia tyrmistyttävinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu