Karhu raateli

"Karhu tuli päälle. Se tuntui siltä, kuin olisi jäänyt auton alle. Pidin aseesta kiinni koko ajan ja ammuin yhden laukauksen kohti karhun päätä, kun kaaduin. Luulin, että osuin, mutta aivoihin luoti ei voinut osua, koska silloin karhu olisi kuollut heti", Lund sanoi.

Karhu puri miestä reiteen. "Se ravisteli minua kunnolla. Olin varma, että kuolen."

Lund yritti ampua karhua uudestaan, mutta ei onnistunut.

"Potkin niin paljon kuin pystyin ja laukaisin aseen vaistomaisesti monta kertaa, vaikka en pystynyt lataamaan asetta. Muutaman sekunnin kuluttua karhu päästi irti. Ammuin kerran ja sitten karhu katosi metsään."

Toisella kädellään Lund yritti tyrehdyttää reiden verenvuotoa. Toisella kädellä hän sai soitettua apua. Ambulanssi tuli paikalle tunnin kuluttua".

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Karhu raateli metsästäjää Ruotsissa/1135241089225?ref=rss

Lopuksi nalle tapettiin, kun se löydettiin.
2136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sehän siinä riehui pyssyn kanssa muiden reviireillä.

Äänestä

Olikohan se karhu rasisti? Onneksi se karhu lopetettiin, sen täytyi olla vähintään misantrooppi?

Yleensähän karhut vaanii viattomia ihmisiä puskissa! Skandinaviassa karhut ovat raadelleet varmaankin lähes kymmentä ihmistä viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana, järkyttävää! Voisi puhua jopa karhujen raaistumisesta! Onneksi tuhansia karhuja on tapettu varmuuden vuoksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


metsästäjää.. kirjoitti:

"Karhu tuli päälle. Se tuntui siltä, kuin olisi jäänyt auton alle. Pidin aseesta kiinni koko ajan ja ammuin yhden laukauksen kohti karhun päätä, kun kaaduin. Luulin, että osuin, mutta aivoihin luoti ei voinut osua, koska silloin karhu olisi kuollut heti", Lund sanoi.

Karhu puri miestä reiteen. "Se ravisteli minua kunnolla. Olin varma, että kuolen."

Lund yritti ampua karhua uudestaan, mutta ei onnistunut.

"Potkin niin paljon kuin pystyin ja laukaisin aseen vaistomaisesti monta kertaa, vaikka en pystynyt lataamaan asetta. Muutaman sekunnin kuluttua karhu päästi irti. Ammuin kerran ja sitten karhu katosi metsään."

Toisella kädellään Lund yritti tyrehdyttää reiden verenvuotoa. Toisella kädellä hän sai soitettua apua. Ambulanssi tuli paikalle tunnin kuluttua".

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Karhu raateli metsästäjää Ruotsissa/1135241089225?ref=rss

Lopuksi nalle tapettiin, kun se löydettiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu