Sellainen missä kaikilla sen kansalaisilla on oikeus äänestää. Siis myös venäjänkielisillä.
Tuleekohan Virosta
demokratia?
12391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
aikana. Kuitenkin nopein tie tasoittumiseen olisi juuri se. Mutta maassa on paljon jääriä, jotka eivät ymmärrä realiteetteja. He muistavat vain vanhoja asioita.
on oikeus äänestää, et kai sinäkään antaisi äänioikeutta joillekin aivan eri maan kansalaisille???
ei oo sitä oikeutta. Ei vaikka olisisivat syntyneet Viroon 50 vuotta sitten.
On meillä Suomessakin ruotsinkielisiä ja muutama saamenkielinenkin. Ei kukaan ole viemässä niiltä äänioikeutta. Ei vaikka Ruotsi on Suomea satoja vuosia sitten miehittänytkin.
on automaattisesti Viron kansalaisuus. Miehittäjätkin saavat kansalaisuuden opettelemalla Viron virallisen kielen. Näin se on koko Euroopassa, ei kansalaiseksi pääse ennenkuin osaa välttävästi kohdemaan kielen.
Kyllä Viro on demokratia.
Wiki:
Virossa on jo satoja vuosia asunut venäläisiä, muun muassa vanhauskoisia Peipsjärven rannoilla. Suuri osa Viron venäläisistä on kuitenkin tullut maahan Eestin sosialistisen neuvostotasavallan aikana. Neuvostoliitto edellytti raskaampaa teollistumista kuin aikaisemmin. Myös Viroon palkattiin asiantuntijoita raskaampaan teollisuuteen ja painopiste oli Itä-Virossa. Alueelliset kansallisuussuhteet muuttuivat voimakkaasti. Raskaan teollisuuden lisäksi Neuvostoliiton muista osista tulleita työntekijöitä oli erityisesti rautateillä. Maataloudessa työskenteli runsaasti virolaisia.
Uuden itsenäisyyden jälkeen venäjänkielisillä teollisuuspaikkakunnilla toimeentulo vaikeutui. Samalla tarve viron kielen oppimiseen palvelualoilla lisääntyi.
Elokuun 20. 1991 Viron sosialistinen neuvostotasavalta hyväksyi Viron itsenäisyyden ja julisti Viron itsenäiseksi Neuvostoliitosta. Tähän aikaan yli kolmannes Viron asukasluvusta oli pääasiassa venäjää puhuvien, Neuvostoliitosta toisen maailmansodan jälkeisellä ajalla muuttaneiden jälkeläisiä.
Vuoteen 1992 mennessä otettiin uudelleen käyttöön laki, jonka mukaan tulkittiin, että Viron kansalaisuus varataan automaattisesti ennen vuotta 1940 olleille Viron kansalaisille ja heidän jälkeläisilleen. Vain Viron kansalaiset saivat äänestää vuoden 1992 perustuslakia koskevassa kansanäänestyksessä ja samaan aikaan pidetyissä parlamenttivaaleissa, jotka toivat pääministeri Mart Laarin hallituksen valtaan. [1] Vuoden 1940 jälkeen maahan muuttaneet tai heidän jälkeläisensä Virossa saivat anoa maan kansalaisuutta suorittamalla Viron kielen ja historian kokeen. [2]
Niillä entisillä neuvostoliittolaisilla, joilla ei ole Viron kansalaisuutta, on Neuvostoliiton sisämaan passi, joka mahdollistaisi Venäjän federaation kansalaisuuden saamisen. Näin ollen ne, jotka ovat olleet Neuvostoliiton kansalaisia ja jotka asuvat Viron alueella, ovat Virossa asuvia ulkomaalaisia, vaikka eivät olisi hankkineet entisen neuvostoliittolaisuutensa perusteella Venäjän federaation kansalaisuutta.
se oli?
Eikö vironkielisillä ollut äänioikeus Neukkulassa?
Siitä viis sinänsä.
Onhan se perkeleen rasistista antaa toisille äänioikeus ja toisilta maassaolevilta ottaa se pois. Demokratiassa kaikilla tietyn ikäisillä on oikeus äänestää. Ihan rodusta, uskonnosta ja kielestä riippumatta.
jos ei osaa välttävästi yhtä maan virallisista kielistä. Olisiko mielestäsi Viron täytynyt ottaa miehittäjän ja kurjuuden aiheuttajan kieli toiseksi viralliseksi kieleksi?
eikä siitä olisiko Virossa samankaltainen käytäntö kuin Suomessa. Tässä on kyse venäjänkielisten poliittisista oikeuksista, äänestämisestä. Sillä niin se vaan on, että Virossa on venäjänkielisiä ja vironkielisiä. Molemmilla pitää olla poliittiset oikeudet.
Venäjänkielisiä on noin 25 prosenttia. Joillekin on selvästi hyötyä siitä, että venäjänkielisillä ei ole oikeuksia.
ennen kuin ovat Suomen kansalaisia. Ja ennen kuin saa Suomen kansalaisuuden, täytyy välttävästi osata suomen- tai ruotsinkieltä.
Vaikka on Virossa syntynyt, puhuu viroa silti vironvenäläisen passissa lukee alien.
Jos sanoisin mitä ajattelen moisesta valtiosta,se olisi kaikki painokelvotonta tekstiä.Pidetään vain tätä "kyytä" povella.
Hän kertoi Viron yrittävän ulkomaille näyttää, että kaikki olisi hyvin ja maa kehittyy.
Rakennetaan uusia taloja ym. Silti narkomaanit voivat käyttää huumeita vaikka keskellä kaupunkia ja ketään ei puutu.
Natsit pitävät omia kulkueitaan, eikä niitä rajoiteta.