piispat

on koetuksella, kuinka kauan arvelette sitä riittävän?
Pahuudet tulevat mutta voi sitä kenen kautta ne tulevat.
7172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kestää katsella kirkon ja sen edusmiesten ahdasmielisyyttä. Sitä minäkin ihmettelen.

Äänestä

että omaankin niskaasi tipahtaa tulta ja tulikiveä. Jahvetilla kun on tunnettu taipumus joukkorangaistuksiin.

Äänestä

lopunajan lähestyvän.
Herra ei omiaan hylkää.

Äänestä

Jumala-ressukalla on kestämistä meissä synnissä ja pahuudessa kiemurtelevissa madoissa. Ehkä hänellä jossakin vaiheessa lopullisesti kilahtaa ja silloin hymyt hyytyvät. Mikä itse eniten toivot? Pitäisikö sataa hehkuvia kiviä taivaalta? Vedenpaisumus kenties? Vai ne perinteiset liekit? Herkullisia vaihtoehtoja, mutta valitettavasti vain toiveajattelua. Homoseksuaalisuus, sekä uusin villitys tällä palstalla, transseksuaalisuus, eivät tule mihinkään häviämään vaikka kuinka helvetillä pelottelisit. Lopun ajat ovat käsillä korkeintaan primitiiviselle ylemmyyskompleksista kärsivälle kirkolle. Helvetin liekit on sammutettu ja jumalan nurkka käy aina vain ahtaammaksi.

Äänestä

(Joh. 3:9) "Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä hänen siemenensä pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta.

Äänestä
  • mutta nämä lutkut ovat syntisiä jo syntyessään :)
    Miksi jumala loi naiselle reiän ihan vaan synnin harjoittamista varten ja siitä reiästä ulospyrkivään tietenkin tarttuu kaikki synnit.

    Äänestä

kukaan.
Huvittavia mielipiteitä täällä luettavissa :)

Itse olen ymmärtänyt , että Jumala erottelee hyvät pahoista ja siksi tämä kaikki kuuluu tähän kokonaisuuteen.
Pahuus villitsee pahat ja ne erottuvat selvästi hyvistä ja myös toisinpäin, eli hyvät erottuvat pahoista hyvyydessään.

Ihmiset ovat tässä tuomiotapahtumassa ulkopuolisia ja kullekin annetaan sen mukaan mitä on ansainnut.

Aivan varmaa on, että jokainen saa oman osansa aivan kuten hänelle kuuluu.
Epäoikeudenmukaisuutta tuskin ilmenee, sillä ihminen on jo itse ilmoittanut tahtonsa elämänsä aikana.
Onnea siis kullekin matkalleen ..valintansa mukaan.

Lohdutukseksi kaikille : Jumala pitää huolen omistaan ja perkele omistaan.
Älkää siis olko huolissanne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jumalan pitkämielisyys kirjoitti:

on koetuksella, kuinka kauan arvelette sitä riittävän?
Pahuudet tulevat mutta voi sitä kenen kautta ne tulevat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu