Jumalusko?

Miksi ihminen haluaa uskoa johonkin jumalaan? Miksi mihinkään niistä, miksi johonkin tiettyyn?

Aivan varmasti opittua ja opetettua, mutta onko ihmisillä tarve uskoa johonkin jumalaan?

Olen huolestunut lapsista, jotka kasvavat uskonnollisessa perheessä. Eivät pysty uskomaan jumalaan, mutta kuitenkin takaraivossa nakuttaa, että entä jos se onkin totta, entä jos joutuu helvettiin, kun ei usko. Ja sitten kituu sen kauhean helvetinpelon kourissa.
20669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

kakarana mietin monesti, että joudunko helvettiin, kun en usko. En silti uskonut...Tosin minulle jumalaa tyrkytti vain koulu ja partio. Partiossa laulettiin virsi aina aluksi. Lopetin touhun muutaman kuukauden jälkeen.

Äänestä

... pelottaa näiden lasten kohdalla erityisesti sellainen seikka, että heille opetetaan, että jumala näkee heidän sisimmätkin ajatuksensa. Miten se vaikuttaa ihmisen mielenterveyteen, kun tuntuu, että joku koko ajan kyttää?

Minusta ihmisellä on ehdottomasti oikeus olla rauhassa oman päänsä sisällä. Kenenkään ei pitäisi asentaa sinne mitään luuloteltuja taivaallisia vakoilujärjestelmiä.

Äänestä
  • muistan juuri sen, että tuntui inhottavalta, että tämä "jumala" tiesi jopa mitä ajattelen. Minä ihan todella pelkäsin sitä olentoa ja silloin uskoin, että sellainen on olemassa.

    Äänestä

Ateistit uskoo punavihreään aatteeseen ja uskovaiset Jumalaan. Ei sen sen kummempaa ole.

Äänestä
  • Mistäs nyt tempaisit yhteyden poliittisiin puolueisiin ja jumalharhattomuuteen? Onko tutkimustietoa tarjota?

    Äänestä

  • Punavihreä aate?

    Taidat olla pölijä?

    Vaikka aikoinaan joskus kiihkeänä 70-luvulla oltiin sitkaasti sitä mieltä, että Jeesus oli maailman ensimmäinen tulipunainen kommunisti. Kristuksen aatteet ja kommunismin aattee puhtaimmillaan kun ovat toistensa kloonit. Kaikilla pitää olla tasapuolisesti kaikkea yhtäpaljon. Mitäs pahaa siinä on?

    Ei ole kommunismin vika opissa vaan siinä, että ihmiset ovat pilanneet hyvän asian, vallanhimollaan ja ahneudellaan. Ei ole myöskään Jumalan vika, että ihmiset ovat pilanneet hyvän asian vallanhimollaan ja tuomitsemisen halullaan ja helvetinmoisella ahneudella.

    Äänestä

Niin.
Olen sillä tavalla hauska persoona, että minua ei huolita kumpaankaan joukkoon, ei ateisteihin eikä uskovaisiin.

Ateisti en kylläkään ole. Uskon Jumalaan ja kirjoitan sen isolla alkukirjaimella. Minulle Jumala ei ole mikään persoona eikä tuomitseva olento vaan Luoja, joka on kaikkialla ja jonka sisässä me kaikki olemme. Luultavasti tämä onkin minun omaa uskontoa. No kuitenkin.

Kysyit, miksi ihminen haluaa uskoa johonkin jumalaan? Jos ei ole ketään muuta, jos on ihan yksin eikä lääkkeet auta, ei viina, ei huumeet. Ahdistaa ja vituttaa joka jumalan päivä. Ehkä sitä vain hakee, jotain joka ymmärtäis tai edes joku johon voi luottaa. Jolle voi kertoa omista asioistaan, omista ajatuksistaan.

Se Jumala johon minä itse uskon, ei tuomitse minua vaan kuuntelee, pitää hyvänä, rauhoittaa.

Luonto on kirkkoni, en tarvitse siihen mitään muuta. En tarvitse pappeja saarnaamaan omia päätelmiään, en tarvitse kanssasisaria ja kanssaveljiä tuomitsemaan ja pitämään minua kurissa ja herran nuhteessa (varsinkaan herrojen).

En tarvitse ketään muokkaamaan mielipiteitäni homoista, lesboista, transuista, kuolevista vauvoista, aborteista, ehkäisystä jne. Oma mielipiteeni on se miltä minusta kukin asia tuntuu.

Mutta minähän olenkin jo aikuinen nainen ja vielä Pohjan perukoilta, tottunut yksinäisyyteen ja ankeisiin olosuhteisiin. Minulle Luoja on aina ollut läsnä samoin kaikki muut, joita toiset eivät näe. Olenkohan hullu? Nooo, äitini sanoi, että hupa hulluna ellää, järki päätä varjellessa.

Terveisin Wariska, oman uskontonsa edustaja

Äänestä
  • Aina sinua täällä kehuskelen. Olet todella omanlaisesi, et mene oppikirjojen mukaan.

    "Kysyit, miksi ihminen haluaa uskoa johonkin jumalaan? Jos ei ole ketään muuta, jos on ihan yksin eikä lääkkeet auta, ei viina, ei huumeet. Ahdistaa ja vituttaa joka jumalan päivä. Ehkä sitä vain hakee, jotain joka ymmärtäis tai edes joku johon voi luottaa. Jolle voi kertoa omista asioistaan, omista ajatuksistaan."

    - Ehkä se voi olla noin jossain teinistä eteenpäin, mutta minulla lapsena oli toisenlaiset murheet. Mutta eipä auttanut mikään jumalusko alakoululaisen murheisiin. Päin vastoin, se vain lisäsi tuskaa.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Aina sinua täällä kehuskelen. Olet todella omanlaisesi, et mene oppikirjojen mukaan.

    on lapsen uskoa.

    Olen joutunut kohtaamaan ihmisen ahdistuksen, omat ahdistukseni ovat olleet pieniä monien muiden ahdistuksiin verrattuna.

    Itse en Jumalyhteyttäni olekkaan löytänyt ahdistuksen myötä vaan se on aina ollut olemassa. Mutta esim. eräs nainen kertoi omasta kauheasta lapsuudestaan, hyväksikäytettynä, hyljättynä, räkäisenä, likaisena... Ei ollut ketään muuta kuin Jumala. Kehenkään ei voinut luottaa, mutta hänenkään Jumala ei tuominnut vaan lohdutti. Ja tänäänkin hän kantaa omat murheensa oman Jumalansa eteen. Mutta ei hänkään kirkosta apua löydä, sieltähän ne tulivat ne lapsuuden aikuiset, jotka eivät kuunnelleet räkäisen lapsen hätää ja tuskaa.

    Mutta ihan totta. Kummallista kyllä, tällä palstalla olen eniten ns. kavereitten kesken. Jotenkin mukavaa porukkaa, paitsi jotkut hullut.

    muistan selvästi, kun pappi kysyi hautajaisväen kuullen minulta, onko minulla omaa virsikirjaa. Ei ollut, jouduin häpeissäni myöntämään. Ai ai ai, sanoi pappi, ei ne enkelit taivaassa tykkää, kun lapsella ei edes virsikirjaa ole.

    Siis uskotteko, että vieläkin tulee paha olo, kun sitä muistelen. Olin silloin seitsemänvuotias. Minkä helvetin minä sille mahdoin, ettei minulla ollut virsikirjaa siihen hätään?

    Omat lapseni olenkin sitten pitänyt kaukana koko jeesusporukasta.

    Äänestä

  • gyrus kirjoitti:

    ei ole sama asia.

    On minullakin pelottavia kokemuksia papeista ja varsinkin kun täällä meilläpäin ne tahtoivat olla vielä lestapappeja, jotka joka jumalan hilupilttuissa huusivat meille lapsille naama punaisena ja liperit väpättäen, että "Te kyykäärmeitten sikiöt...". Olivatko meidän äidit jotain kyykäärmeitä? Luterilaiset omalla palstalla sanovatkin minua kyykäärmeeksi. Toisaalta, kyykäärmehän on rauhoitettu eläin, eikö?

    Mutta kuten sanoin, usko ja uskonto ei ole sama asia, ei ainakaan minulle.

    Äänestä

  • old_profile_46587 kirjoitti:

    on lapsen uskoa.

    Olen joutunut kohtaamaan ihmisen ahdistuksen, omat ahdistukseni ovat olleet pieniä monien muiden ahdistuksiin verrattuna.

    Itse en Jumalyhteyttäni olekkaan löytänyt ahdistuksen myötä vaan se on aina ollut olemassa. Mutta esim. eräs nainen kertoi omasta kauheasta lapsuudestaan, hyväksikäytettynä, hyljättynä, räkäisenä, likaisena... Ei ollut ketään muuta kuin Jumala. Kehenkään ei voinut luottaa, mutta hänenkään Jumala ei tuominnut vaan lohdutti. Ja tänäänkin hän kantaa omat murheensa oman Jumalansa eteen. Mutta ei hänkään kirkosta apua löydä, sieltähän ne tulivat ne lapsuuden aikuiset, jotka eivät kuunnelleet räkäisen lapsen hätää ja tuskaa.

    Mutta ihan totta. Kummallista kyllä, tällä palstalla olen eniten ns. kavereitten kesken. Jotenkin mukavaa porukkaa, paitsi jotkut hullut.

    mitä tarkoitat, mutta en kuitenkaan. Minulla ei ollut lapsen uskoa, vaan näin jälkeenpäin tajuan sen, että jumalvalheella oli kasvatuksellinen tarkoitus.

    Täytyy sanoa, että nykyään, jos on ongelmia, tai kaipaan juttuseuraa, niin täältä sitä löydän. En tarvitse jumalia.

    Monesti on niin, etten kestä ihmisiä ollenkaan, en nähdä, en kuulla.

    Tahdon olla yksin itseni kanssa, mutta Jumala siihenkin joukkoon mahtuu mukaan.

    Kummallista.

    Äänestä

  • old_profile_46587 kirjoitti:

    Monesti on niin, etten kestä ihmisiä ollenkaan, en nähdä, en kuulla.

    Tahdon olla yksin itseni kanssa, mutta Jumala siihenkin joukkoon mahtuu mukaan.

    Kummallista.

    useinkin toisten mielestä kummallisia. Kahta samanlaista ei liene.

    Melko erakko olen itsekin. En viihdy porukassa.

    Mitään jumalaa en ole kaivannut.

    Äänestä

Asioilla uskomuksilla on ihan omat nimensä, jotka kutsuvat kannattajiansa. Ei se ole mikään salaisuus yhteisessä maailmassa, jossa kaikki kantavat kortensa kekoon ja valtiolle veroa maksavat, kukin kykynsä mukaan.

Helvettiin joutuminen on taas jokaisen itsensä oma asia, jollei tekemisiinsä töihin ja niistä maksetuista palkkiosta työn arvosta uskoa tahdo.

Äänestä

että etsitään ulkopäin tulevaa "ohjausta".
Jo luonnonkansojen keskuudessa ennen kuin jumaluskosta mitään tiedettiinkään, uskoivat ihmiset
luonnonilmiöihin: aurinko, ukkonen, kuu, kivet jne.
Haettiin apua/neuvoa myös ulkopäin jumalat olivat vain silloin konkreettisia asioita.

Ihminen ei loppujen lopuksi ole paljonkaan mieleltään muuttunut, se ilmenee nykyisin jumaluskona, jota meille niin autuaasti syötetään.

Raamattu on pitänyt pintansa liki 2000v. mutta miten käynee 2000v. päästä, jos maapallo on vielä olemassa.

Historiallisena aikajanana katsottuna ihmisen nykyinen olemus/mieli on vielä untuvikko. Vasta n.1500-luvulla käännettiin raamattu rahvaankielelle, ja siitä alkoi kirkko instituution rapautuminen, joka jatkuu edelleen vain toisenlaisessa muodoissa: vapaissa uskonyhteisöissä.

Äänestä

Jokaisella (ainakin lähes jokaisella) lapsella on heti syntymänsä jälkeen kokemuksia vanhempien/vanhemman turvasta. Tuntee kun äiti koskettaa hellästi, näkee kun isä katsoo ja leikkii kanssasi. Ne kokemukset eivät välttämättä jää tiedostavaan muistiin, vaan tallentuvat alitajuisesti, vaikka joutuisi vähän syntymänsä jälkeen yksin pimeään luolaan kasvamaan. Alitajuntaan on jäänyt muistijälki jostain turvallisesta, toisista olennoista jotka auttoivat sinua kun olit pieni ja avuton.

Kun ihminen kasvaa, kasvattajien merkitys vähenee, mutta turvallisuudenhakuisuus ei poistu selkäytimestä minnekään. Aletaan hakea turvaa muualta, ulkoa kuten joku jo mainitsi. Vaikka olisi elänyt täysin turvallisen lapsuuden vanhempien huomassa, on siltiturvallista tietää että olisi jokin hyvä voima joka suojelee sinun itsesi lisäksi kaikkea sitä mitä koet läheiseksi ja hyväksi.

Ihmisillä, kuten muillakin eläimillä, on aistinelimet ja keskushermosto. Niiden perusteella jaottelemme kaiken konkreettisen ja abstraktin miellyttäviin ja epämiellyttäviin asioihin. Eläin (ja itseasiassa kaikki eliöt) hakeutuu miellyttävien asioiden vaikutuspiiriin ja haluaa säilyttää ne lähellään. Ne halutaan säilyttää, vaikka se vaatisi epäloogisia ratkaisuja, sillä se johtaa eliön parempaan selviytymiseen, mikä tekee siitä hyvinkin loogista käyttäytymistä.

Näin minä näen asian.

Äänestä
  • Joo,aikalailla noin se taitaa mennä.Hihhulithan puhuttelevat jumalaansa isäksi...

    Äänestä

jos muistat. Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat."
. Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
Tässä on sen salaisuus,mutta lankeemuksessa se menirikki,tuli kuolema.

Äänestä
  • liittynyt aloitukseeni mitenkään.

    Puhuin ihan yleisesti jumalista, mutta sinä revit esiin raamatun.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Kössönöm kirjoitti:

Miksi ihminen haluaa uskoa johonkin jumalaan? Miksi mihinkään niistä, miksi johonkin tiettyyn?

Aivan varmasti opittua ja opetettua, mutta onko ihmisillä tarve uskoa johonkin jumalaan?

Olen huolestunut lapsista, jotka kasvavat uskonnollisessa perheessä. Eivät pysty uskomaan jumalaan, mutta kuitenkin takaraivossa nakuttaa, että entä jos se onkin totta, entä jos joutuu helvettiin, kun ei usko. Ja sitten kituu sen kauhean helvetinpelon kourissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu