50000 - väliraportti

93% EK-osuudella 50000 kokonaiseromäärä vaatisi 46500 EK-eroa. Tästä puuttuu 10055, mikä tekee 214 eroa per päivä. 7 päivää aiemmin luku oli pari suurempi, siis saavutimme tavoitetta paljon enemmän kuin oletin. Oletushan on, että joulukuussa eroaminen kasvaa.
191152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Keskiarvo lokakuun alusta nykyhetkeen on 212,56 (45 päivää, joten loppuvuoden keskiarvoksi vähintään tuo 214 on todennäköinen kun huomioidaan sekä eroamistahdin kiihtyminen että kausivaihtelut.

Äänestä
  • Nyt on kaikkien heti räpsytettävä eroakirkosta.fi sivun linkkiä pari kertaa päivässä, niin saadaan samalla se 60000 täyteen.

    Äänestä

46500 eroa sivuston kautta vuositasolla keskiarvon po. ~127. Tähän mennessä ka on hiukan yli 118 ja se nousee prosenttiyksiköllä 2-4 päivän välein.
Näin aikoihin pitäisi alkaa viimeinen piikki ennen loppunousua.

Äänestä

Oletko silmäillyt kävijöiden lisääntymistä? Oletus, että siinä tänäkin vuonna on lisääntyminen alkanut jo aiemmin. Ajattelen, että kävijämääristä voisi päätellä jotain miten asia on pinnalla?

Äänestä

Paljonko EK-sivuilla vieraillaan päivittäin? Onko kävijämäärät kasvaneet? Itsekin olen tämän vuoden aikana alkanut seurata EK:n tiedotteita. Aiemmin en edes tiennyt koko sivuston olemassaolosta mitään.

Äänestä
  • Pikaisesti erillisiä IP-osoitteita laskien näyttää olevan tässä kuussa yli 2000 päivässä. Välissä lähes 2500, mutta harvoin sen yli; yksi piikki 4500 IP-osoitteeseen, osuu yhteen eropiikin kanssa.

    Esim maaliskuussa ka. oli 1500 kävijää päivä.

    IP-osoitteiden lasku on karkea menetelmä, koska mukana on proxyjä ja toisaalta esim. googlebot. Suuntaa se kumminkin antaa, kun puhutaan tuhansista.

    Tässähän olisi laajemmankin analyysin paikka, mm. miten moni epäröi eli käy erosivulla mutta ei paina viimeistä lähetä-nappia jne.

    Äänestä

  • Jori Mäntysalo kirjoitti:

    Pikaisesti erillisiä IP-osoitteita laskien näyttää olevan tässä kuussa yli 2000 päivässä. Välissä lähes 2500, mutta harvoin sen yli; yksi piikki 4500 IP-osoitteeseen, osuu yhteen eropiikin kanssa.

    Esim maaliskuussa ka. oli 1500 kävijää päivä.

    IP-osoitteiden lasku on karkea menetelmä, koska mukana on proxyjä ja toisaalta esim. googlebot. Suuntaa se kumminkin antaa, kun puhutaan tuhansista.

    Tässähän olisi laajemmankin analyysin paikka, mm. miten moni epäröi eli käy erosivulla mutta ei paina viimeistä lähetä-nappia jne.

    Siis tuo kävijämäärän lisääntyminen on niin suurta luokkaa, että en uskallakkaan alkaa vertailemaan 2005-2006 kävijämäärien kanssa. Siis Jori ihan uskomatonta siis päivässä se määrä mikä muutama vuosi sitten oli kuukaudessa.

    Vaikka robottitkin on varmaan lisääntyneet, niin on kävijätkin. En muista onko keskusteltu? Miten laskuri laskee kävijät eri kävijöiksi IP-osoiteen avulla? Vuorokausi? Pitempi?

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Äh. Laskin miten monesta erillisestä IP-osoitteesta on haettu ainakin yksi tiedosto palvelimelta. Muuten hyvä, mutta nuo mainosbannerit - suurin osa "kävijöistä" olikin vain nähnyt jollain toisella sivulla mainoksen.

    Eli meni jotakuinkin täysin pieleen.

    Oikeammat keskiarvot ovat maaliskuulle 750 per päivä ja marraskuulle 1120 päivässä. Pidän määrää yllättävän pienenä tai kääntäen eroajien osuutta yllättävän suurena. Luulisi useamman käyvän katsomassa parikin kertaa ennen eroa, plus että oma taustatiimikin tekee jonkin verran, ja eroluvun tarkistaa moni melkein päivittäin.

    Katoin huvikseni omia muistiinpanojani ja toi kävijämäärä on moninkertaistunut. En minä mahdottomana olisi pitänyt suurempiakaan kävijämääriä, koska asia on ollut esillä niin paljon.

    Ehkä sivustoon tutustujien määrä on pieni sen takia, että toi teidän palvelu on vakiintunut. Toisaalta asiaa pohditaan muualla.

    Mahtaisiko noita "kävijöitä" olla hetken hiukan vähemmän?
    "Maailman pahimmaksi roskapostittajaksi väitetyn amerikkalaisyhtiön internet-yhteydet on katkaistu. "
    "Nyt Krebs kirjoittaa Security Fix -blogissaan, että roskapostin määrä on tosiaan pudonnut kahdella kolmanneksella McColon yhteyksien katkaisun jälkeen."

    http://mikropc.net/uutiset/index.jsp?categoryId=atk&day=20081113#w2008111310063513689

    Spammerit kyllä hakevat netistä lomakkeita ja yrittävät lähettää niillä roskaa. VA-puolellakin ongelma on koskenut ainakin uskonnonvapaus.fi:n palautelomaketta ja Kustannut Vapaa Ajattelijan www-tilauslomaketta.

    Mutta spammerit luovuttavat kuitenkin aika pian, tuskin edes kerran kuussa tulee yritystä. Lomakespammi on tietääkseni muutenkin pieni osa spammiongelmaa.

    Äänestä

Kirkkoon kastettujen määrä oli viime vuonna 84% syntyneistä ja se on ollut hieman laskujohteinen pitkän aikaa.
Kastettujen lasten määrä on ollut tällä vuosikymmenellä keskimäärin noin 49000/vuosi.

Kirkon jäsenten kuolleisuus pysynee pitkään tämän vuosikymmenen tasolla (yli 40000 vuodessa) koska vanhemmista ikäluokista kirkon jäseniä on suhteellisesti paljon.

En löytänyt mistään suoraa tilastoa josta pitkältä ajalta näkyisi kaikki syntyneet, kastetut ja kuolleet.

Hyvinkin todennäköistä on että kastettujen määrä laskee jo nyt reippaammin ja kirkon jäsenmäärä alkaa vähenemään myös sieltä "toisesta päästä".

Esim. helsingissä suuntaus jo näkyy selvemmin kun lapsista enää noin 60% kastetaan kirkon jäseniksi.

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/En%C3%A4%C3%A4+runsas+puolet+lapsista+kastetaan+Helsingiss%C3%A4/1135237904299

Äänestä

niinkuin Juha Mieto sanoisi, että ratkaisevaa on kuinka monta, ja kuinka suurta eropiikkiä loppuvuodenaikana tulee. Onko teillä tietoa mikä/mitkä asiat voisivat nousta esille julkisuudessa, jotka eropiikin voisivat aikaansaada.

Äänestä
  • kirjoittaisi artikkelin Hesariin kirkon jättiomaisuudesta ja kaikesta kirkon piirissä tapahtuvasta syrjinnästä, jossa rikotaan lakeja. Joku sellainen keskiaukeamajuttu olisi hyvä.

    Äänestä

  • Jokin aika sitten ennustin, että viimeistään silloin kun kinkku työnnetään uuniin, joudutaan miettimään tiedotetta jossa ilmoitetaan 50.000:n rajan ylittyvän.

    Tämä tiedote tulee tunkemaan median läpi paremmin kuin ehkä mikään aikaisempi tiedote, ja sen seurauksena 50.000:n raja ylittyy, ei hieman, vaan tuhansilla!

    Taas loistava syy nauttia samppakaljaa myös ennen vuodenvaihteen juhlintaa!

    Äänestä

  • Helppo kysymys. Liitykirkkoon.fi saa aikaan eropiikin.

    Lisäksi eroakirkosta.fi täyttää ensi perjantaina 5 vuotta. Pidämme lehdistötilaisuudenkin. Jos joko tilaisuuteen tulee isojen medioiden edustajia (kutsuttu paikallisten lisäksi mm. STT) taikka pelkkä tiedote vuosipäivästä menee hyvin läpi, niin siitä tulee piikki.

    Sitten on tietysti ennusteen itsensätoteuttavuus. Kun toimittaja kysyy ennustetta, niin se on sellainen kvanttimekaaninen mittaus: mittalaite vaikuttaa kohteeseen. Kuitenkaan huomioiden tammikuun 2007 moka ei parane mennä liikaa mainostamaan.

    Äänestä

  • tilastokäppyräni näyttävät säännöllisiä huippuja elokuusta alkaen, kuvio on sama huiput vain kohoavat korkeammalle. Josnoista vetää linjan seuraava huippu ajoittuu marraskuun loppuun tai kuun vaihteeseen ja lukemat menisivät yli 600:n.sen jälkeen tulisi lievä ja nohkahdus ja vuodenvaihteen piikki. Paljon riippuu siitä osuuko isoimman piikin enemmistö tämän vai ensi vuoden puolelle.

    Äänestä

  • urbanus paganus kirjoitti:

    tilastokäppyräni näyttävät säännöllisiä huippuja elokuusta alkaen, kuvio on sama huiput vain kohoavat korkeammalle. Josnoista vetää linjan seuraava huippu ajoittuu marraskuun loppuun tai kuun vaihteeseen ja lukemat menisivät yli 600:n.sen jälkeen tulisi lievä ja nohkahdus ja vuodenvaihteen piikki. Paljon riippuu siitä osuuko isoimman piikin enemmistö tämän vai ensi vuoden puolelle.

    On itsestään selvä, että ero huippu tulee vuoden loppuun. Ihmiset toimivat tietoisesti. Siis on kannattavampaa erota tämän vuoden puolella, jos on erotakseen.

    Äänestä

Mistä tuo 93% on johdettu?

Siinä on aika reipas nousu edellisestä vuodesta. Voisi kuvitella että .infolla olisi nousua hillitsevä vaikutus - vai?

Kuinka pitkään uskotte että markkinaosuus nousee yhtä ripeästi...

Äänestä
  • Ns. rahi-menetelmällä laskettu arvio eli RAvistettu HIhasta.

    Tuonsuuntaiseen lukuun viittaisi aiempi kasvu ja ne väliaikatiedot, joita seurakunnista on saatu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jori Mäntysalo kirjoitti:

93% EK-osuudella 50000 kokonaiseromäärä vaatisi 46500 EK-eroa. Tästä puuttuu 10055, mikä tekee 214 eroa per päivä. 7 päivää aiemmin luku oli pari suurempi, siis saavutimme tavoitetta paljon enemmän kuin oletin. Oletushan on, että joulukuussa eroaminen kasvaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu