Kauhukseni kävin katsomassa elokuvan Blindness jonka ikäraja oli K-15, mutta sen olisi pitänyt olla K-18. Sillä kyseinen elokuva käsittää mm. joukkoraiskaus kohtauksen. Minusta kysymys kuuluukin onko komedia amerikan pie ja Blindness saman tason elokuvia. Toisessa näytetään komedia pitoisesti alastomuutta, kun taas toisessa todella psykologinen kuvailu ja toteutus joukkoraiskauksesta? Miten onko ihan todella niin ettei edes kassa voi neuvoa tai elokuvan julisteessa voi mainita asiasta? Kauhulla vain ajattelen minua herkempiä ihmisiä, koska itse olen katsonut todella rankkoja leffoja, mutta tämä oli ehdottomasti pahin, koska en osannut varoa kohtauksia. Trailerista saa vain kauhu elokuvan kuvan. Kenellä on oikeaasti vastuu tässä kohdin jos aikuiset ihmiset tarkoitan nyt yli 25 vuotiaita voivat henkisesti jopa fyysisesti pahoin elokuvan jälkeen saatikka, kun elokuvan käy katsomassa herkässä iässä oleva 15-vuotias?
Elokuvatarkastamon
määrittämät ikä-rajat
1447
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pelit K-18 joukkoraiskaus
Jostain lehdestä luin että joku k-18 joukkoraiskauspeli olisi kovin suosittu. On mielestäni käsittämätöntä, että tuollaiset tuotteet ovat ylipäätään saaneet minkäänlaisen viranomaishyväksymisen. Sen sijaan kohkataan siitä jos joku on käyttänyt ilmaisua 'n - - k - r - ukko'; saahan siitä tosin tietysti jollain tavalla vähättelevän ilmaisun, jos tuolla tavalla liitetään 'ukko'-sana ainakin suomen kielessä jo perinteisesti ihan asialliseen 'n - - k - r -' -sanaan. (Vaikka taas toisaalta onhan sana 'ukko' myös aivan asiallisessakin käytössä ihmisen erisetunimenä, sekä sukunimessäkin osana ainakin esim. sanassa 'Ukkola'.)