Finnkinoa

.,Kauhukseni kävin katsomassa elokuvan Blindness jonka ikäraja oli K-15, mutta sen olisi pitänyt olla K-18. Sillä kyseinen elokuva käsittää mm. joukkoraiskaus kohtauksen. Minusta kysymys kuuluukin onko komedia amerikan pie ja Blindness saman tason elokuvia. Toisessa näytetään komedia pitoisesti alastomuutta, kun taas toisessa todella psykologinen kuvailu ja toteutus joukkoraiskauksesta? Miten onko ihan todella niin ettei edes kassa voi neuvoa tai elokuvan julisteessa voi mainita asiasta? Kauhulla vain ajattelen minua herkempiä ihmisiä, koska itse olen katsonut todella rankkoja leffoja, mutta tämä oli ehdottomasti pahin, koska en osannut varoa kohtauksia. Trailerista saa vain kauhu elokuvan kuvan. Kenellä on oikeaasti vastuu tässä kohdin jos aikuiset ihmiset tarkoitan nyt yli 25 vuotiaita voivat henkisesti jopa fyysisesti pahoin elokuvan jälkeen saatikka, kun elokuvan käy katsomassa herkässä iässä oleva 15-vuotias?
1488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

...ei määrittele elokuvien ikärajoja vaan elokuvatarkastamo.

Kannattanee olla yhteydessä sinne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


K-15 elokuvat kirjoitti:

.,Kauhukseni kävin katsomassa elokuvan Blindness jonka ikäraja oli K-15, mutta sen olisi pitänyt olla K-18. Sillä kyseinen elokuva käsittää mm. joukkoraiskaus kohtauksen. Minusta kysymys kuuluukin onko komedia amerikan pie ja Blindness saman tason elokuvia. Toisessa näytetään komedia pitoisesti alastomuutta, kun taas toisessa todella psykologinen kuvailu ja toteutus joukkoraiskauksesta? Miten onko ihan todella niin ettei edes kassa voi neuvoa tai elokuvan julisteessa voi mainita asiasta? Kauhulla vain ajattelen minua herkempiä ihmisiä, koska itse olen katsonut todella rankkoja leffoja, mutta tämä oli ehdottomasti pahin, koska en osannut varoa kohtauksia. Trailerista saa vain kauhu elokuvan kuvan. Kenellä on oikeaasti vastuu tässä kohdin jos aikuiset ihmiset tarkoitan nyt yli 25 vuotiaita voivat henkisesti jopa fyysisesti pahoin elokuvan jälkeen saatikka, kun elokuvan käy katsomassa herkässä iässä oleva 15-vuotias?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu