Etsiminen?

Niin moni sanoo etsineensä ja näin se tietysti on.

Monet ovat etsineet ehkä pitkäänkin Jumala on saanut puhua.

Mutta kenellä tuo etsiminen on vain jatkunut ja jatkunut EI OLE LÖYTÄNYT?

Kenellä tuon etsimisen on pysäyttänyt jokin tämän
maailman herran ihana usko?

Mitä tuo etsiminen on ollut? Onko se vain helpotuksen hakua pahaan oloon ja näin on päädytty ihmisen, ihmisten turviin saamaan helpotusta lihalle omalle mielelle?

Täällä on keskusteluissa ainakin yksi joka
etsii niin kuin Jeesus on sanonut ENSIN JUMALAA
Ja mitä hänelle ollaan alvariinsa tekemässä,
kauppaamassa? Halpaa armoa. Armoa jonka toinen ihminen antaa tai ihminen saa itse omistaa.

Mitä siis on ollut ihmisten etsimiset kun ETSIJÄLLE ihmiset tuputtaa armahdusta armon
omistamista OHI JEESUKSEN?

Mitä olette siis etsineet ja mitä mielestänne löytäneet kun itse olettekin sitten vain ruvenneet armoa omimaan ja synnin valta vaivaa?

Kun ihminen ETSII ENSIN Jumalaa niin se tie on
tuhlaaja pojan tie niin kauas kuin ihminen on
Jumalasta kulkenut sen matkan pitää kotiin kulkea
sisimmässään vain kaipuu päästä Isän luo.

Kun ihminen on kaiken menettänyt kuurjuutensa nähnyt ja tullut näkemään nääntyy ja kuolee ellei
Hän Jumalan huomaan pääse niin ei siinä enää tule mieleen hypätä sivutielle joita kyllä pilvin pimein matkan varrella on ja osoitetaan.

Näin kun ihminen tämän tien kulkee päämäränä vain
Jumalan luo pääsy niin Jumala tällaisen ihmisen
kotiinsa saattaa.

Ihminen TULEE SIIS LÖYTÄMÄÄN ja täällä ajassa tuleekin
löytää tämän elämän jälkeen se on mahdottomuus.
7178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

### Mitä siis on ollut ihmisten etsimiset kun ETSIJÄLLE ihmiset tuputtaa armahdusta armon
omistamista OHI JEESUKSEN?###

Äänestä
  • Aloittaja

    itse vaan käänsit kieroon niinkuin ihmisopissa tehdään.

    Äänestä

Raamattu- palsta ja täällä käydään keskustelua Raamatun Sanan pohjalta.
Tämä EI ole kenenkään omien päätelmien pohjalta tuodun uskon julistusta!

Ei yhtään viitettä Raamattuun ole Armin tässäkään viestissä.

Äänestä
  • Sietäisi sinunkin etsiä ensin Jumalaa, eikä käydä ensin sättimään Jumalan sanansaattajia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ensin kirjoitti:

    Sietäisi sinunkin etsiä ensin Jumalaa, eikä käydä ensin sättimään Jumalan sanansaattajia.

    aloitus oli Raamatun pohjalta Jeesuksen sanomasta
    itse koettua. Mutta tuollaista on kirjanoppineilla joista Jeesus sanoo:"Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."

    Ihmeellistä vain on Jeesuksen sanoma kirjanoppineille ei olekkaan Raamatun sanomaa.

    Näin ne on tämän maailman herra ovelasti saanut
    hurskauden kaapuun pettää.

    Äänestä

Et määritellyt, mitä tarkoitat Jumalan etsimisellä.

Jos olet ymmärtänyt sen kuin käydä kirpputoreilla kierroksella (eri lahkoissa käymistä) niin kyllä silloin etsit väärästä paikasta.

Raamatussa Jumalan ETSIMINEN tarkoittaa Jumalan RUKOILEMISTA. niin yksinkertaisesta asiasta etsimisessä on kysymys.

Äänestä
  • Aloittaja

    sanoakkaan? Sillä et ollut pätkääkään ymmärtänyt aloituksesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_34088 kirjoitti:

Niin moni sanoo etsineensä ja näin se tietysti on.

Monet ovat etsineet ehkä pitkäänkin Jumala on saanut puhua.

Mutta kenellä tuo etsiminen on vain jatkunut ja jatkunut EI OLE LÖYTÄNYT?

Kenellä tuon etsimisen on pysäyttänyt jokin tämän
maailman herran ihana usko?

Mitä tuo etsiminen on ollut? Onko se vain helpotuksen hakua pahaan oloon ja näin on päädytty ihmisen, ihmisten turviin saamaan helpotusta lihalle omalle mielelle?

Täällä on keskusteluissa ainakin yksi joka
etsii niin kuin Jeesus on sanonut ENSIN JUMALAA
Ja mitä hänelle ollaan alvariinsa tekemässä,
kauppaamassa? Halpaa armoa. Armoa jonka toinen ihminen antaa tai ihminen saa itse omistaa.

Mitä siis on ollut ihmisten etsimiset kun ETSIJÄLLE ihmiset tuputtaa armahdusta armon
omistamista OHI JEESUKSEN?

Mitä olette siis etsineet ja mitä mielestänne löytäneet kun itse olettekin sitten vain ruvenneet armoa omimaan ja synnin valta vaivaa?

Kun ihminen ETSII ENSIN Jumalaa niin se tie on
tuhlaaja pojan tie niin kauas kuin ihminen on
Jumalasta kulkenut sen matkan pitää kotiin kulkea
sisimmässään vain kaipuu päästä Isän luo.

Kun ihminen on kaiken menettänyt kuurjuutensa nähnyt ja tullut näkemään nääntyy ja kuolee ellei
Hän Jumalan huomaan pääse niin ei siinä enää tule mieleen hypätä sivutielle joita kyllä pilvin pimein matkan varrella on ja osoitetaan.

Näin kun ihminen tämän tien kulkee päämäränä vain
Jumalan luo pääsy niin Jumala tällaisen ihmisen
kotiinsa saattaa.

Ihminen TULEE SIIS LÖYTÄMÄÄN ja täällä ajassa tuleekin
löytää tämän elämän jälkeen se on mahdottomuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu