Vasta tämän aikakauden aikana on osattu ottaa nuoret sisään moderneilla keinoilla.
Tavallista nuorta vanhan kirjan kuiva sanoma ei sellaisenaan paljoa kiinnosta.
Sen tähden aikaansa seuraavat nuorisopastorit ehostavat puhe tulvaansa valikoiden laajasta aineistosta parhaat täkypalat. Uskon positiivinen puoli, uskon hengessä esille tuodut voimalliset ihmeet ja merkit, sairaiden parantuminen ja ajallinen menestyminen, koskettavat parhaiten kiireellisten nuorten tunteita ja tarpeita.
Kuiva sanoma, tuo vanha evankeliumi verhoillaan tämän maailman parhaimmilla anneilla, tunnelmaa luova hämärä valaistus ja rockin villit rytmit luovat nuorisokokouksiin sellaisen tunnelatauksen, että positiivinen usko imutetaan osallistuvan vahvan ylistyksen kautta suoraan vartaloon ja kätketään sydämeen.
Nuorille tarjoillaan evankeliumia sillä kielellä minkä he parhaiten ymmärtävät ja siinä muodossa joka parhaiten heihin uppoaa. Sen sijaan että jankutettaisiin vain käskyjä ja vaatimuksia, täytettäisiin nuorten mielet velvollisuuksilla ja taakoilla, nykyisin pyritään siihen, ettei liiaksi takerruta kuivaan kirjaimeen vaan enemmän panostetaan mukavaan positiiviseen tunnelmaan ja yhdessä olemiseen ja kokemiseen.
Kun uskomaton nuori tulee ensimmäistä kertaa nuorisokokoukseen, hän aistii voimakkaan ylistyksen ja musiikin kautta helluntaifiiliksen, häntä ei pommiteta kuivilla jakeilla, vaan hän kokee yllätyksellisesti, että häntä lähestytään rockin ja toisinaan metallimusiikin rytmien vahvoilla soinnuilla. Se tekee hänen olonsa kotoisaksi, eikä hän koe mitään erotusta itsensä ja seurakunnan nuorten välillä, vaan huomaa että usko on erilainen fiilis, jonka voi napata matkaansa, joutumatta luopumaan kaikesta entisestä.
Nuoristamme kasvaa uusi uljas helluntaisukupolvi, joka on tottunut tämän ajan ja tämän maailman olosuhteisiin ja henkeen, sillä tavalla rennosti, etteivät he enää koe sitä ahdistavaa ulkopuolisuuden tunnetta, joka aikaisempia helluntailaisia sukupolvia vaivasi, silloin kun he olivat tekemisissä uskomattomien kanssa. Olemme kaikki samalla viivalla.
Tavallista nuorta vanhan kirjan kuiva sanoma ei sellaisenaan paljoa kiinnosta.
Sen tähden aikaansa seuraavat nuorisopastorit ehostavat puhe tulvaansa valikoiden laajasta aineistosta parhaat täkypalat. Uskon positiivinen puoli, uskon hengessä esille tuodut voimalliset ihmeet ja merkit, sairaiden parantuminen ja ajallinen menestyminen, koskettavat parhaiten kiireellisten nuorten tunteita ja tarpeita.
Kuiva sanoma, tuo vanha evankeliumi verhoillaan tämän maailman parhaimmilla anneilla, tunnelmaa luova hämärä valaistus ja rockin villit rytmit luovat nuorisokokouksiin sellaisen tunnelatauksen, että positiivinen usko imutetaan osallistuvan vahvan ylistyksen kautta suoraan vartaloon ja kätketään sydämeen.
Nuorille tarjoillaan evankeliumia sillä kielellä minkä he parhaiten ymmärtävät ja siinä muodossa joka parhaiten heihin uppoaa. Sen sijaan että jankutettaisiin vain käskyjä ja vaatimuksia, täytettäisiin nuorten mielet velvollisuuksilla ja taakoilla, nykyisin pyritään siihen, ettei liiaksi takerruta kuivaan kirjaimeen vaan enemmän panostetaan mukavaan positiiviseen tunnelmaan ja yhdessä olemiseen ja kokemiseen.
Kun uskomaton nuori tulee ensimmäistä kertaa nuorisokokoukseen, hän aistii voimakkaan ylistyksen ja musiikin kautta helluntaifiiliksen, häntä ei pommiteta kuivilla jakeilla, vaan hän kokee yllätyksellisesti, että häntä lähestytään rockin ja toisinaan metallimusiikin rytmien vahvoilla soinnuilla. Se tekee hänen olonsa kotoisaksi, eikä hän koe mitään erotusta itsensä ja seurakunnan nuorten välillä, vaan huomaa että usko on erilainen fiilis, jonka voi napata matkaansa, joutumatta luopumaan kaikesta entisestä.
Nuoristamme kasvaa uusi uljas helluntaisukupolvi, joka on tottunut tämän ajan ja tämän maailman olosuhteisiin ja henkeen, sillä tavalla rennosti, etteivät he enää koe sitä ahdistavaa ulkopuolisuuden tunnetta, joka aikaisempia helluntailaisia sukupolvia vaivasi, silloin kun he olivat tekemisissä uskomattomien kanssa. Olemme kaikki samalla viivalla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Osattiin enen vanhaankin lapsille kermaa maidon sijasta juottaa. Pöhöttyivät ja tulivat tavalliseen työhön kykenemättömiksi. Seurakunnan tehtävä ei ole tuottaa elämyksiä ja pintakuohua vaan kasvattaa nuorisoa esimerkiksi lähetyskäskyä noudattamaan, jopa fyysisesti ja henkisesti ankeissa olosuhteissa. Uskonelämä ei lopultakaan ja pohjimmiltaan ole sitä, että kaunisääninen ja kauniistipukeutunut kaunis nuori ihminen laulaa suloisella äänellä lavalla taitavan pianistin ja orkesterin säestyksellä Hallelujaa tai metalliksi jotain muuta. Sen sijaan se voi olla vuosien raskasta julistus- ja auttamistyötä työtä vilun/kuumuuden , nälän ja tautien uhatessa. Toisilla se voi olla rukousta ja pidättäytymistä hedonistisesta elämäntavasta, jotta voisi rahoittaa ensiksimainittujen työtä.
Tuohan on luopumusta.
Ei maailmallisuutta saa käyttää hengellisen työn välineenä.
Evankeliumi riittää itsessään, ei siihen mitään sokerikuorrutuksia tarvita.