ne vaan jaksavat väittää samaa asiaa vuodesta toiseen.
Jeesuksen Jumaluudesta on tullut heille aika iso ongelma.
Jatkuvasti uusia aloituksia samasta asiasta ja sisältö on jo kauan ollut ihan sama.
Ei siis mitään uutta pitkään aikaan.
Eipä ole minullakaan mitään uutta tuotavaa asian tiimoilta, siksi en ole enään jaksanut asiasta kättä vääntää, vaikka lempi aiheeni onkin.
Tämä asia on luonteeltaan sen kaltainen, että sen ymmärtämiseen tarvitaan Jumalan Hengen apua.
Jeesus aikoinaan vaelsi ja ihmiset luulivat Hänen olevan milloin mikäkin.
Farisekset ehdottelivat Belsebulia ja kansa arvuuttelia ties mitä.
Hän on Elia, ei ole, vaan Jeremia.
Joku profeetta Hän on, tai ainakin rabbi.
Jeesus kysyy asiaa lopulta opetuslapsilta.
No kuka minä teidän mielestänne olen?
Pietarin vastaus saa Jeesuksen suorastaan ilahtumaan.
Sinä olet Messias elävän Jumalan poika.
Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.
Pietari oli Pyhän Hengen valaisemana saanut ymmärtää salaisuuden jota ei kukaan omalla Järjellään voinut käsittää.
Sinä olet elävän Jumalan poika.
Kuinka kukaan voi koskaan sanoa kenellekkään ihmiselle noin?
Eihän tälläinen ole mahdollista.
Tuohan on aivan järjetöntä, varsinkin jos katsoo asiaa juutalaista kulttuuria silmälläpitäen.
He eivät edes uskaltaneet kirjoittaa Jumalan nimeä, kun pelkäsivät niin kovasti, että se menee jotenkin väärin ja se on sitten liian suuri virhe.
Nyt joku kehtaa sanoa, että tämä ihminen Jeesus Kristus on Jumalan oma Poika.
Älkää kertoko tästä kenellekkään.
Pitäkää tämä vain omana tietonanne.
"Hysss tämä on salaisuus sanoi Jeesus".
Salaisuus tämä on vielä tänkin päivänä.
Ja monia muitakin salaisuuksia on Raamatussa, jotka avautuvat Jumalan Hengen avulla.
Kun joku Raamatun totuus on kerran avautunut, niin se on ja pysyy.
Ihan sama mitä kirjoittavat ekit ja hirvaat.
Ei aiheuta minkäänlaista päänvaivaa.
Harmittaa vaan, että asia ei vielä näille herroille ole avautunut ja tietämättään he vastustavat totuutta.
Jeesus on sekä ihminen, että Jumala.
Tämää hämää monia ja tässä te kaverukset sekoilette edelleen.
Te ette ymmärrä, että Jeesus, vaikka Hänet jo on koroitettu ja Hän istuu Isän oikealla puolella Jumalana on edelleen myöskin ihminen.
Tämä on kuulkaa se mahtavin totuus Jeesuksesta.
Jumala joka on myös ihminen.
Jeesus vaikka Hän riisuituikin Jumaluudestaan ja otti ihmisen muodon on tietenkin ottanut takaisin asemansa ja olemuksenssa.
Mutta juuri ihmisenä Hän on välimies ja pappi.
Ihmisenä kääntyy Jumalan Isänsä puoleen ja rukoilee meidän puolestamme.
Ihmisenä ja Jumalana Hän ymmärtää ja puolustaa meitä.
Hän on tuntenut niinkuin ihminen ja Hän voi tänäkin päivänä tuntea ja elää samat asiat, jotka sinä ruumiissasi tunnet ja koet.
Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.
Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus -- mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme!
Juuri tätä puolta minä Jumalassani Jeesuksessa rakastan eniten.
Hän ymmärtää ja tuntee, Hän on ihminen, pappi jonka pappeus ei lopu koskaan.
Välimies minun ja Jumalan välillä.
Ne jotka kieltvät Jeesuksen Jumaluuden eivät pääse kovin syvästi käsittämään edes Jeesuksen ihmisyyttä ja sitä mitä se merkitsi ja merkitsee edelleen.
He aivankuin sysäävät Jeesuksen syrjään sanomalla, että hän on vain ihminen, ei muuta.
He eivät ymmärrä, että kenellä ei ole Poikaa sillä ei ole myöskään Isää.
Vain syventymällä poikaan ja siihen kuka Hän on ja mitkä Hengelliset rikkaudet juuri Hänessä vaikuttavat me pääsemme myöskin ymmärtämään kuka on Isä.
Mark. 4:11
Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan valtakunnan SALAISUUS, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa,
Ef. 3:3
että näet tämä SALAISUUS on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi, niinkuin olen siitä edellä lyhyesti kirjoittanut;
Ef. 5:32
Tämä SALAISUUS on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.
1. Tim. 3:16
Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden SALAISUUS: Hän, joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen.
Tämän salaisuuden saivat tietää jo Vanhan testamentin profeetat, jotka ennustivat Jeesuksesta.
Sillä ei Daavid ole astunut ylös taivaisiin, vaan hän sanoo itse: 'Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni,
kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi...
...Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, MEIDÄN JUMALAMME, kutsuu."
Jeesuksen tunnustaminen Herraksi on todiste jumalallisesta innoituksesta. ...ei kukkan... voi sanoa: Jeesus olkoon Herra, paitsi Pyhässä Hengessä.
Joh 8:24 Siksi sanon teille, että te kuolette synteihinne. Ellette usko, että minä olen se joka MINÄ OLEN, te kuolette synteihinne.
Jeesuksen Jumaluudesta on tullut heille aika iso ongelma.
Jatkuvasti uusia aloituksia samasta asiasta ja sisältö on jo kauan ollut ihan sama.
Ei siis mitään uutta pitkään aikaan.
Eipä ole minullakaan mitään uutta tuotavaa asian tiimoilta, siksi en ole enään jaksanut asiasta kättä vääntää, vaikka lempi aiheeni onkin.
Tämä asia on luonteeltaan sen kaltainen, että sen ymmärtämiseen tarvitaan Jumalan Hengen apua.
Jeesus aikoinaan vaelsi ja ihmiset luulivat Hänen olevan milloin mikäkin.
Farisekset ehdottelivat Belsebulia ja kansa arvuuttelia ties mitä.
Hän on Elia, ei ole, vaan Jeremia.
Joku profeetta Hän on, tai ainakin rabbi.
Jeesus kysyy asiaa lopulta opetuslapsilta.
No kuka minä teidän mielestänne olen?
Pietarin vastaus saa Jeesuksen suorastaan ilahtumaan.
Sinä olet Messias elävän Jumalan poika.
Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.
Pietari oli Pyhän Hengen valaisemana saanut ymmärtää salaisuuden jota ei kukaan omalla Järjellään voinut käsittää.
Sinä olet elävän Jumalan poika.
Kuinka kukaan voi koskaan sanoa kenellekkään ihmiselle noin?
Eihän tälläinen ole mahdollista.
Tuohan on aivan järjetöntä, varsinkin jos katsoo asiaa juutalaista kulttuuria silmälläpitäen.
He eivät edes uskaltaneet kirjoittaa Jumalan nimeä, kun pelkäsivät niin kovasti, että se menee jotenkin väärin ja se on sitten liian suuri virhe.
Nyt joku kehtaa sanoa, että tämä ihminen Jeesus Kristus on Jumalan oma Poika.
Älkää kertoko tästä kenellekkään.
Pitäkää tämä vain omana tietonanne.
"Hysss tämä on salaisuus sanoi Jeesus".
Salaisuus tämä on vielä tänkin päivänä.
Ja monia muitakin salaisuuksia on Raamatussa, jotka avautuvat Jumalan Hengen avulla.
Kun joku Raamatun totuus on kerran avautunut, niin se on ja pysyy.
Ihan sama mitä kirjoittavat ekit ja hirvaat.
Ei aiheuta minkäänlaista päänvaivaa.
Harmittaa vaan, että asia ei vielä näille herroille ole avautunut ja tietämättään he vastustavat totuutta.
Jeesus on sekä ihminen, että Jumala.
Tämää hämää monia ja tässä te kaverukset sekoilette edelleen.
Te ette ymmärrä, että Jeesus, vaikka Hänet jo on koroitettu ja Hän istuu Isän oikealla puolella Jumalana on edelleen myöskin ihminen.
Tämä on kuulkaa se mahtavin totuus Jeesuksesta.
Jumala joka on myös ihminen.
Jeesus vaikka Hän riisuituikin Jumaluudestaan ja otti ihmisen muodon on tietenkin ottanut takaisin asemansa ja olemuksenssa.
Mutta juuri ihmisenä Hän on välimies ja pappi.
Ihmisenä kääntyy Jumalan Isänsä puoleen ja rukoilee meidän puolestamme.
Ihmisenä ja Jumalana Hän ymmärtää ja puolustaa meitä.
Hän on tuntenut niinkuin ihminen ja Hän voi tänäkin päivänä tuntea ja elää samat asiat, jotka sinä ruumiissasi tunnet ja koet.
Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.
Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus -- mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme!
Juuri tätä puolta minä Jumalassani Jeesuksessa rakastan eniten.
Hän ymmärtää ja tuntee, Hän on ihminen, pappi jonka pappeus ei lopu koskaan.
Välimies minun ja Jumalan välillä.
Ne jotka kieltvät Jeesuksen Jumaluuden eivät pääse kovin syvästi käsittämään edes Jeesuksen ihmisyyttä ja sitä mitä se merkitsi ja merkitsee edelleen.
He aivankuin sysäävät Jeesuksen syrjään sanomalla, että hän on vain ihminen, ei muuta.
He eivät ymmärrä, että kenellä ei ole Poikaa sillä ei ole myöskään Isää.
Vain syventymällä poikaan ja siihen kuka Hän on ja mitkä Hengelliset rikkaudet juuri Hänessä vaikuttavat me pääsemme myöskin ymmärtämään kuka on Isä.
Mark. 4:11
Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan valtakunnan SALAISUUS, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa,
Ef. 3:3
että näet tämä SALAISUUS on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi, niinkuin olen siitä edellä lyhyesti kirjoittanut;
Ef. 5:32
Tämä SALAISUUS on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.
1. Tim. 3:16
Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden SALAISUUS: Hän, joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen.
Tämän salaisuuden saivat tietää jo Vanhan testamentin profeetat, jotka ennustivat Jeesuksesta.
Sillä ei Daavid ole astunut ylös taivaisiin, vaan hän sanoo itse: 'Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni,
kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi...
...Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, MEIDÄN JUMALAMME, kutsuu."
Jeesuksen tunnustaminen Herraksi on todiste jumalallisesta innoituksesta. ...ei kukkan... voi sanoa: Jeesus olkoon Herra, paitsi Pyhässä Hengessä.
Joh 8:24 Siksi sanon teille, että te kuolette synteihinne. Ellette usko, että minä olen se joka MINÄ OLEN, te kuolette synteihinne.
Vastaukset 92
Vanhimmat
Jumalan Pojaksi minäkin Jeesuksen Kristuksen tunnustan ja samoin veli Hirvas on useampaan kertaan vakuuttanut uskovansa Kristuksen Jumalan Pojaksi.
Eikä Jumalan sana vaadi uskomaan yhtään sen enempää, mitä Jeesus ja apostolit ilmoittivat:
1.Johanneksen kirje:
4:15 "Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa."
Vastalauseemme johtuu siitä, kun sinä, Psalmi50.15, ja eräät muut vaaditte enemmän kuin Jumalan sana vaatii, uskomaan Jeesus "tosi Jumalaksi", vaikka Raamattu varottaa, että;
2.Johanneksen kirje:
1:9 "Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika."
monta Jumalaa sitä nyt sitten olisikaan? Jumala, tosijumala, Jeesus joka on Jumala, Pyhä Henki joka on Jumala? Näinkö?
* Et sinä kuitenkaan usko tätä, "
Olen useita kertoja sinulle huomauttanut, että kerro sinä lukijoille vain se, miten sinä uskot, ja minä kerron niin kuin minä uskon!
Sinä yrität väkisin vääntää muuksi kuin mitä olen sanonut, minun kirjoitukseni, ja sellainen on kieroutta, jonka kyllä lukijatkin huomaavat.
Minä uskon täsmälleen sillä tavalla Kristuksen jumaluuden kuin Jeesus itse ja apostolit sen opettivat, että "Jumala on Henki", ja: "Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus"
[2.Kor.3:17] ajatella, niinkuin Jeesus itse opetti:
Joh. 3:6
"Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä."
[1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]
Roomalaiskirje:
1:3 "hänen Pojastansa - joka LIHAN PUOLESTA on syntynyt Daavidin siemenestä
1:4 "ja PYHYYDEN HENGEN PUOLESTA kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa - Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme",
Siitä et, Mohikaani, kiertelemällä ja kaartelemalla mihinkään pääse, että Jeesus ja apostolit opettivat ERIKSEEN lihan puolesta Daavidin siemenestä syntyneen Jeesuksen ja ERIKSEEN Hengen puolesta, kaikista Jumalan tahtoa tekevistä, "pyhyyden hengen" puolesta syntyneen Kristuksen syntymistä, kärsimistä, kuolemista ja ylösnousemusta!
kannattanut mainita mitä Johannes kirjoittaa muutamaa jaetta aiemmin.
1. Joh. 4:2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
"Kristus" tulee kreikakielen sanasta jolla Raamatussa tarkoitetaan arvonimeä jota voitiin antaa kuninkaille tai papeille.
Raamatussahan Jeesus ei mainitse kertaakaan olevansa Jumala.
tunnusta Jeesusta Jumalan ainuaksi Pojaksi.
Teidän mielestänne Jeesus on Jumalan poika samassa merkityksessä, kuin me olemme Jumalan lapsia.
Emme me ole Jumalan "aiunuita" poikia tai lapsia.
Ei toki.
Me olemme syntyneet Jumalan lapsiksi Jumalan sanan synnyttäminä ja olemme Hänen Hengellisiä lapsiaan.
Jeesus on Jumalan ainut Poika.
Niinkuin meidän lapsemme ovat meidän kaltaisiamme, niin samoin Jumalan ainua Poika on Jumalan kaltainen.
Aivan täydellinen Jumala.
Ihminen Hän on vain siitä syystä, että Hän on vapaaehtoisesti ottanut tämän lisä "ominaisuuden", joka ei mitenkään kuitenkaan rajoita Hänen Jumaluuttaan.
langettaa Jeesuksen?
Millä Jeesus vastasi?
Miksi Jeesus pystyi karkottamaan perkeleen?
Koska Hän käytti Jumalan Sanaa Jumalan tahdon mukaan.
Paholaisen tavoin monet käyttävät Raamatun tekstiä omaksi kadotuksekseen, valheellisia lupauksia antaen ja kieltävät sitten toiset kohdat.
Jeesuksen auktoriteetti oli Isän auktoriteettia,
koska Pyhä Henki hallitsi Jeesuksessa, eli Jumalan kolmas persoona, siis Hän, joka toimii aina sulassa sovussa Isän tahdon kanssa ja meitäkin muistuttaa siitä mitä Jeesus sanoi ja opetti.
Jo paratiisissa nämä persoonat toimivat yhdessä.
1.Ms.3:22. "Katso ihmisestä on tullut sellainen kuin joku MEISTÄ, niin että Hän tietää hyvän ja pahan.......
yhtäkään raamatunkohtaa hylätä kun pidämme mielessämme että valitsemme kahdesta esilläolevasta vaihtoehdosta sen hengellisen puolen ja jätämme toisarvoiseksi ne näkyväiset:
Johanneksen evankeliumi:
7:24 "Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio."
2.Korinttolaiskirje:
4:18 "meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia."
Nämä väännöt täällä foorumilla johtuvat juuri siitä, että liian monet vänkäävät esikuvien tärkeyttä, jotka ovat näkyväisinä katoavaisia ja hyödyttömiä!
voisi toteutua, ihmisen pitää uudestisyntyä ylhäältä Jumalan elävän ja pysyvän Sanan (Jeesuksen) kautta Pyhässä Hengessä.
Silti ihminen ei ole vielä Hengellinen.
Hänen tulee kasvaa hengelliseksi ihmiseksi Hengellisten valintojen kautta.
Nämä valinnat ovat suostumista Ilmoitetun Sanan alamaisuuteen.
Kun nöyrtyy jumalan väkevän käden alle, Hän ajallaan korottaa.
Odotatko sinä aikaa viimeisen tuomion jälkeen ja pääsyä uutena luomuksena kirkastetussa ylösnousemusruumiissa elämään uuden taivaan ja uuden maan olosuhteisiin?
Tämä maahan on kadonnut, palanut, koska se säilytetään vain jumalattomien ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään saakka.
Kyllä maa pysyy iäti, mutta se on se uusi maa. Eikö niin? Se mikä ei vielä meille näy.
todella hengellisten asioiden hengellisesti ymmärtämisen tärkeys, mutta luonnollisilla ihmisillä on paha taipumus juurtua esikuviin, niin kuin israelilaiset takertuivat Mooseksen tekemään vaskikäärmeeseen, jonka kuningas Hiskia hävitti, [2.Kun.18:1-4].
Lihallista neitsyyttä Raamattu käyttää turmeltumattoman mielen esikuvana, mutta suurelle osalle kristittyjä siitä lihallisesta neitsyydestä on tullut epäjumala, jonka uskomista korostetaan mielettömästi, vaikka Jeesus opetti "ettei liha mitään hyödytä"!
Sen sijaan Jeesus ja apostolit korostivat mielen neitsyyttä, mielen turmeltumattomuutta ja vilpittömyyttä,[Joh.1:47; 2.Kor.11:2-4; Ilm.14:4,5] ja varottelivat mielen turmelukselta. Lihan mukainen neitsytmyytti on samalla tavalla esteenä mielen puhtauden ymmärtämiselle ja on muutenkin tarpeetonta lihan palvontaa.
Kaikkina aikoina on myös Jumalan kansan seassa mieleltään turmeltuneita ihmisiä:
2.Timoteuksen kirje:
3:8 "Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä."
2.Korinttolaiskirje:
11:3 "Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.
11:4 Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte."
Neitseestä syntyi Jeesus ja se on Jumalan ilmoitus.
Se ei ole mitään neitsyen palvontaa, vaan todistaa juuri Jeesuksen siskiämisen Pyhästä Hengestä.
Kun Raamattu ilmoittaa ettei Joosef yhtynyt Mariaan ennen lapsen syntymää, se on tarpeellinen tieto.
Ei Uudessa testamentissa ole turhaa tietoa.
Jumala tiesi että Jeesuksen Hnegestä sikiämistä
ja neitseestä syntymistä vastaan tullaan nousemaan kun kirjoituksia väännetään kieroon omaksi kadotukseksi, siksi nämä asiat piti kirjoittaa.
Jos tehdään tyhjäksi Jeesuksen Pyhästä Hengestä sikiäminen ja neitseestä syntyminen, ollaan paholaisen asialla.
Evankeliumin sanoman ydin pyritään näin tuhoamaan ja silloin julistettaisiin todella
vierasta evankeliumia.
Jeesus ei siinnyt Joosefista, vaan Jumalasta.
Kyllä mieli puhdistuu kun uudestisyntymässä saatu Jumalallinen luonto saa hallita meitä.
saamme myös Hengellisin silmin katsella maailmaa ja Jumalan pelastussuunnitelmaa "ikäänkuin" Jumalan näkövinkkelistä.
On siinä armoa syntiselle ihmiselle annettu kun armo Jeesuksessa kelpasi.
Israel, YHWH meidän Jumalamme me olemme yksi"?
Miten muuten "paholainen" voi kuvitella lahjovansa Jumalan millään maalliselle hyvällä?
minä kun kaikin mahdollisin todistuksin halauaisin sinun uskovan Jeesukseen, Jumalan Poikana, joka HÄn on, eikä niikuin sinä LUULET juutalaisten tavoin, että Jeesus on Joosefin poika, tästä harhasta sinun tulisi päästä irti, ja siksi, koska rakastan sinua Kristuksen tähden, ja kun TIDÄN sinun olevan eksyksissä, ja pahasti, nii tottakai yritän kuilunpartaalla hoippuvaa vetää turvaan Jumalan Pojan Jeesuksen luokse, Joosefin poika ei voi ketään pelastaa, olihan Jeesuskella "veljiä", mutta ei heistä kukaan olisi ollut kelvollinen siihen, mitä Jeesus teki, he olivat Joosefin poikia, Jeesus oli Jumalan Poika, koska oli siinnyt Pyhästä Hengestä, neitsyt Marian kohdussa, neitsyen, joka ei MIHESTÄ mitään tiennyt, vasta Jeesuksen jälkeen Joosef yhtyi vaimoonsa, Jeesusta Joosef EI SIITTÄNYT! Jos osaat lukea, voit todeta sen Raamatusta Apostolien kirjoituksista, ei he valehtele, niikuin sinä luulet!
Jeesus itse ja apostolit esittelivät Jeesuksen Daavidin siemenestä ja Mariasta syntynneeksi, mutta Jumalan Poikana hänet Raamattu esittelee Jumalasta lähteneeksi, joka on syntynyt ja tulee edelleenkin syntymään kaikkien Jumalan tahtoa tekevien mielen kupeissa puhtaassa sydämessä, hyvässä omassatunnossa ja vilpittömässä uskossa.
1.Pietarin kirje:
1:13 "Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä."
Hebrealaiskirje:
3:1 "Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, KIINNITTÄKÄÄ MIELENNE meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen"!
Pidä sinä, Mohikaani_27, uskosi lihan mukaan, minä uskon Hengen mukaan!
Saman nimen käyttäminen sai Jeesusta pidättämään tulleet lankeamaan maahan kauhusta.
Minä Olen-nimi jossa on pysyväisyyden ja maailmankaikkeuden Jumalan auktoriteetti,
pani ihmiset kaatumaan.
Paholainen pystyi tekemään tarjouksia Jeesukselle ja houkuttelemaan Jeesusta,koska se oli saanut maan haltuunsa ihmisen lankeemuksen kautta.
Ihminen luovutti tottelemattomuutensa kautta paholaiselle vallan, jota tämä käytti langettaakseen oman tahdon omaavan Jeesuksen.
Jeesus vastusti paholaista ja sen oli väistyttävä.
Näinhän mekin teemme kiusauksissa.
Jumalan armo tekee sen mahdolliseksi.
Jumalan sanana, joka on varma ja luotettava, ja kainkinpuolin vastaanotettva!
* Vastaa nyt? Valehteleeko Apostolit Matteus ja Luukas ja Johannes? Tiedät mitä he kirjoittavat Jeesuksen syntymästä.
* He kertovat ihan alusta asti, miten Jeesus sai alkunsa, kenestä Hän sikisi, kenestä syntyi, ja kuka Hänet lähetti, ja mistä? Ja miksi Raamattu kutsuu Jeesusta Jumalan Pojaksi?
* Onko toiset apostolit valehtelijoita, kun taas toiset olisivat rehellisiä, sinulla on ongelma, miten meinaat tämän selittää? Ei mikään toinen Raamatun sana voi kumota toista vähintääkin yhtä tärkeeä Raamatun sanaa?
* Että turhaan vastaat Raamatun lauseilla, et voi, koska ei se niin voi olla? Sinulla on paha ristiriita opetuksessasi, ja tämä tosi epämukavaa, kun sinä et usko, mitä Raamattu opettaa?
* Sinä tuet vaan omia kästityksiäsi Raamatusta noukkimillasi , ihan eri asiayhtyksistä otetuilla lainauksilla?!
* Ei tämä tunnu yhtään kivalta, olisi paljon mukavampaa, kun sinäkin kunnioittaist Jeesusta sillä kunnialla, joka Hänelle kuuluu!
* Oletkos kokenut koskaan "ensirakkautta" Jeesukseen, oletkos saanut kokea kihlaus onnea?
* Olen kysynyt sinulta, saatko opettaa seurakunnassasi? Olet voinut ehkä vastata, mutta on jotenkin siinä tapauksessa mennyt ohi. Vastaa nyt.
* Minä en opeta, koska en juurikaan käy seurakunnan tilaisuuksissa, josta olen tosi pahoillani, ja tiedän, että tulisi korjata asia mitä pimmin. Miten sinä?
Poikaan, siihen, miten Jeesus Raamattua Pyhässä hengessä selittää. En usko ihmisten ja kirkkoisien selityksiä!
Psalmi50.15... tarkoitan alotuksesi Ekille ja Hirvaalle. se löytyy Joh.6:60 ... kunpa Pyhä Henki antaisi piston Ekin ja Hirvaan sydämeen. ;)
mitään ongelmaa, koska uskon mitä Jeesus itse sanoi. No mitä Jeesus sitten sanoi? Hän sanoi vakavia sanoja.
Luuk. 9:26
Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa.
Todistaako Jumalan sanan muutakin? Kyllä todistaa, erittäin tärkeän asian pelastumisen kannalta.
Room.10:9-10
9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Minä olen tehnyt juuri noin. Ollut siis kuuliainen Jumalan sanalle ja tahdolle. Minä en usko missään tapauksessa eksyttäjiä, jotka uskovat paavien ja piispojen hyväksymiin oppeihin, kolminaisuusoppi, lapsikaste, sakrametit, ym ym. Jeesuksen jumaluus ei ole ongelma, koska Hän on Jumalan Poika ja Herra, kuten pyhä sana todistaa. Ja muuta minun ei pidä uskoakaan, sillä
2. Joh. 1:9
Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.
Kolminaisuusopin kannattaja ovat hakoteillä, eikä sellaista harhaista päättelyä Jumalan olemuksesta tarvitse kukaan pelastuakseen. Näin on ja pysyy.
sinä Jeesuksen sanoja.
No usko sitten tämäkin.
5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
7 Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen JUMALANSA, ja hän on oleva minun poikani.
Kuka sanoi olevansa A ja O?
Kuka puhui elävän veden lähteistä noin 2000 vuotta sitten?
Kuka kutsui itseään nimellä Minä Olen?
Onko Jeesus myös sinun Jumalasi?
Raamatun sana todistaa näin ja ilmoittaa kuka on Karitsa.
Joh. 1:29
Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
Joh. 1:36
Ja kiinnittäen katseensa Jeesukseen, joka siellä käveli, hän sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa!"
Ilm. 14:1
Ja minä näin, ja katso, KARITSA seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan sata neljäkymmentä neljä tuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu HÄNEN nimensä ja hänen ISÄNSÄ nimi.
Ilm.21:14-27
14 Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä KARITSAN KAHDENTOISTA apostolin kaksitoista nimeä.
15 Ja sillä, joka minulle puhui, oli mittasauvana kultainen ruoko, mitatakseen kaupungin ja sen portit ja sen muurin.
16 Ja kaupunki oli neliskulmainen, ja sen pituus oli yhtä suuri kuin sen leveys. Ja hän mittasi sillä ruovolla kaupungin: se oli kaksitoista tuhatta vakomittaa. Sen pituus ja leveys ja korkeus olivat yhtä suuret.
17 Ja hän mittasi sen muurin: se oli sata neljäkymmentä neljä kyynärää, ihmismitan mukaan, joka on enkelin mitta.
18 Ja sen muuri oli rakennettu jaspiksesta, ja kaupunki oli puhdasta kultaa, puhtaan lasin kaltaista.
19 Ja kaupungin muurin perustukset olivat kaunistetut kaikkinaisilla kalleilla kivillä; ensimmäinen perustus oli jaspis, toinen safiiri, kolmas kalkedon, neljäs smaragdi,
20 viides sardonyks, kuudes sardion, seitsemäs krysoliitti, kahdeksas berylli, yhdeksäs topaasi, kymmenes krysoprasi, yhdestoista hyasintti, kahdestoista ametisti.
21 Ja ne kaksitoista porttia olivat kaksitoista helmeä; kukin portti oli yhdestä helmestä; ja kaupungin katu oli puhdasta kultaa, ikäänkuin läpikuultavaa lasia.
HERRA JUMALA, KAIKKIVALTIAS, on sen temppeli, JA KARITSA.
23 Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on KARITSA.
24 Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa.
25 Eikä sen portteja suljeta päivällä, ja yötä ei siellä ole,
26 ja sinne viedään kansojen kunnia ja kalleudet.
27 Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut KARITSAN elämänkirjaan.
Ilm. 7:17
sillä KARITSA, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva HEITÄ ja johdattava HEIDÄT elämän vetten lähteille, ja JUMALA on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet HEIDÄN silmistänsä."
Kuten huomaat, luvussa esiintyy koko ajan kaksi persoonaa, Jumala sekä Jumalan Karitsa, joka on Jeesus Kristus Jumalan Poika, joka silti ei ole kaikkivaltias Jumala.
Näin todistaa Jumalan sana, minä uskon siihen.
Raamatusta lukenut?
He toimivat yhdessä, jo luomisessa, Pyhä Henki(liikkui vetten päällä) Jumala sanoi (Jeesus on Jumalan sana) Jumala lähetti sanansa ja paransi heidät!!!
Paratiisissa. 1.Ms.3:22. ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku MEISTÄ....
matt.3: Kun Jeesus oli kastettu ja nousi vedestä.
Pyhä Henki laskeutui (kyyhkysen muodossa)
ISÄN ÄÄNI todisti taivaasta,
Tämä on minun rakas poikani, kuulkaa Häntä.
Läsnä olivat samaan aikaan ja havaittavalla tavalla JEESUS, PYHÄ HENKI ja ISÄ taivaassa joka todisti Pojastaan.
Siinä toimivat Jumalan kolme eri persoonaa suvereenisti yhdessä.
Ei Jeesus ole jumalallinen, tai eräs jumalaista,
eikä saatanan veli, vaan JUMALA OLI JEESUKSESSA ja sovitti maailman itsensä kanssa....
Jeesus nimi on Jumalan nimi ihmisten pelastamiseksi, koska ei ole mitään muuta nimeä ihmisille annettu jossa meidä pitää pelastuman.
Jokainen uudestisyntynyt, siis Jumalasta syntynyt on osallinen ikuisesta elämästä sen armon tähden, joka Jeesuksessa on.
Hän on armoistuin. Hänessä tuli elämä.
Hän on ovi ja tie Jumalan luo.
Ei ole pelastusta muutoin kuin Jeesuksessa joka on Jumalasta lähtenyt maailmaan syntisiä pelastamaan ja oli Jumalan ja Pyhän Hengen kanssa varma ja vahva työtoveri.
Uskoitpa tai et.
Näin on kirjoitettu Raamattuun.
Jolla ei ole Poikaa, ei ole Isääkään.
Joka kieltää Jumalan AINOKAISEN POJAN, hän ei ole elämää näkevä.
Hän on totinen Jumala ja iankaikinen ELÄMÄ.
Miksi sitä ei voi hyväksyä?
Jeesus ei ole syntiä tehnyt.
Hän ei ole enkeli Mikael, eikä Gabriel, eihän?
hyväksyä, joka on ihmisen sanaa. Lainaan sinun tekstiäsi.
" Hän on totinen Jumala ja iankaikinen ELÄMÄ.
Miksi sitä ei voi hyväksyä?
Jeesus ei ole syntiä tehnyt.
Hän ei ole enkeli Mikael, eikä Gabriel, eihän? "
Kommentti: Hän ei ole mitään noista mainitsemistasi, eikä ole tehnyt syntiäkään.
Lainaan edelleen tekstiäsi.
"Läsnä olivat samaan aikaan ja havaittavalla tavalla JEESUS, PYHÄ HENKI ja ISÄ taivaassa joka todisti Pojastaan."
Kommentti: Kyllä, kaikki kolme erillistä persoonaa yhtä aikaa, joista vain Isä on Jumala.
Minä tottelen mitä Raamattu sanoo:
1. Joh. 4:15
Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
Enkä tee näin mistä varoitetaan, miksi minun pitäisi tehdä sellaista?
2. Joh. 1:9
Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.
Lainaan tekstiäsi:
"Uskoitpa tai et.
Näin on kirjoitettu Raamattuun.
Jolla ei ole Poikaa, ei ole Isääkään.
Joka kieltää Jumalan AINOKAISEN POJAN, hän ei ole elämää näkevä.
Kommentti: Huomaatko että annat minusta väärän todistuksen. Minä en kiellä Jumalan Poikaa Jeesusta, vaan tunnustan että Jeesus Kristus on lihaksi tullut Jumalan Poika. Olenhan suullani tunnustanut ja tunnusta yhä tämän totuuden:
Room. 10:9
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
Mutta et sinä enkä minä tarvitse uskoa ihmisten päättelemään kolminaisuusoppiin. Ei sitä kukaan tarvitse. Jos se olisi ollut ehto pelastukseen, Jeesus olisi varmsti ilmoittanut, että joka uskoo 300-luvulla perustettamaan kolminaisuusoppiin, se pelastuu. Sellaista Hän ei koskaan opettanut.
Jumalassa on kolme täysin erillistä persoonaa, mutta vain yksi heistä on Jumala ja Isä (JHWH).
On Poika Jeesus, sekä sitten Jumalan henkiä, joista yhtä kutsutaan Pyhäksi Hengeksi.
Näin on.
persoonan ominaisuudet, ei ole silti itsenäisesti ajattelava ja toimiva persoona?
Mutta 1.Joh.5:20 todistaa selkeästi Jeesuksen Jumaluuden.
Mutta kun Jeesus oli maan päällä,
Hän nöyryytti itsensä ja otti ihmisen muodon ja Hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen.
Hän ei katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen, koska Hän tuli nörtyneenä pelastamaan ihmiskuntaa.
Jeesus sanoi myös, että joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.
Eikö Hän tarkoittanut sitä, että Isä, siis Jumala oli Hänessä?
Korintolaiskirjeessä sanotaan että Jumala oli Jeesuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.
Ainoan pelastajmme nimi on Raamatun mukaan Jeesus., kuten Apt:kin sanotaan.
ja Jumalan nimi on Joh.17:11-12 mukaan Jeesus.
Jumalalla on myös muita nimiä VT:n aikana, kuten esim. Elohim. Mutta nimi joka pitää itsessään ihmiskunnan Lunastuksen, Sovituksen ja Ikuisen Elämän on Jeesus nimi.
Onhan sinulla Pyhän Hnegen sinetti, jonka sait kun kuultuasi uskoit evankeliumin sanoman ja otit sen uskossa vastaan, kuten Ef.1:13, 14 sanotaan.
Mikä on lopullinen määränpääsi kun sielu ja henki irtaantuvat ruumiista?
lainaus:
" Siis onko niin että
Kirjoittanut: vaikka on 15.11.2008 klo 21.01
" .. persoonan ominaisuudet, ei ole silti itsenäisesti ajattelava ja toimiva persoona? "
Kommentti: Jeesus ei ajatellut eikä toiminut itsenäisesti, koska sen Hän itse ilmoitti:
Joh. 12:49
Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.
Joh.5:24-31
24 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.
25 Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat ne saavat elää.
26 Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä.
27 Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika.
28 Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä
29 ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.
30 En minä itsestäni voi mitään tehdä. Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea, sillä minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt.
31 Jos minä itsestäni todistan, ei minun todistukseni ole pätevä.
Jeesus toimi täydellisesti Isä Jumalan antamalla vallalla ja toimi kaikessa Hänen käskyjensä mukaan. Lisäksi Jeesus osoitti, ettei Hän tiedä asioita kuten kaikkitietävä Jumala sanoessaan:
Mark. 13:32
Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.
Uskotko Jeesuksen sanaa?
eivät vielä Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeenkään tee mitään itsestään, vaan ainoastaan niiden ohjeiden mukaan, mitä Isä on heille antanut:
16:13 "Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa."
Johanneksen evankeliumi:
5:19 "Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: »Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee.»"
Kun lukee Getsemanen (Öljypuristamon) tapahtumia,
Hän etsii helpompaa tietä ihmiskunnan pelastamiseen.
"Jos mahdollista niin ota minulta pois tämä malja" Jos Jeesus olisi tehnyt oman tahtonsa mukaan, Hän olisi noussut kapinaan Isän tahtoa vastaan.
Näen että Hänellä oli siihen mahdollisuus, mutta Hän ei toiminut mahdollisuuksiensa mukaan rakkaudesta Isään ja Lunastettavana olevaan ihmiskuntaan.
Jeesus hikoili verta jotta kykeni luopumaan oman tahtonsa toteuttamisesta.
Näin minä ymmärrän tämän tekstin.
Siksi sanotaan että joka ei kiellä itseään ja seuraa minua, ei ole minulle otollinen.
Pietarin johdolla kalaan.
Mutta Jeesuksella oli kyllä omakin tahto, mutta Hän taipui silti Isän tahtoon.
Siksi Hän olikin synnitön
Ilmestyskirja ei puhu Isä Jumalasta ja Karitsasta, vaan Jumalasta ja Karitsasta, joka istuu Valtaistuimella. ---> "ja hän näytti minulle elämän veden virran, jok akirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta". Ilm. 22:1
On olemassa vain yksi valtaistuin, ja vain yksi istuja, yksi valtias, Jumala ja Karitsa. Se, joka näkee Jumalan Pyhän Kolminaisuuden, näkee Valtaistuimella istuvan Jumalan ja Karitsan. Ja Henki todistaa!!!!
Jumala vaatii myös meiltä ihmisiltä, ja silloin pitää myös kieltää kaikki sellainen, joka ei ole lähtöisin Jumalasta. Vai meinaatko, että Jumala hyväksyy ja vanhurskauttaa ihmisen, joka on hylännyt Jeesusen opetuksen ja Jumalan sanan?
Jeesus sanoi ja todisti näin:
Joh. 12:48
Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
Ja näin:
Joh. 8:31
Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
Hyväksytkö siis, että ihminen on silti Jeesuksen opetuslapsi, vaikkei hän uskokaan Hänen opetuksiaan?
näkyy.
Tuo havainto on jo alkua sille, että voit käsittää Jeesuksen omaavan kaksi olemusta.
Tästähän minä juuri kirjoitin sinulle ja ekille, että te sekoilette, kun ette ymmärrä inkarnaatiota.
Mikä tuo karitsa mahtaa olla?
Vanhassa testamentissa uhrattiin karitsa syntien sovittamiseksi.
Uudessa testamentissa uhrattiin ihminen Jeesus Kristus, joka on Jumalan uhri karitsa ja jonka toinen olemus on Jumala.
Miksi muuten et vastannut niihin kysymyksiin joita sinulle esitin tuossa aiemmin?
Jumalan sanaa, niin toteat itsekin väittesi vääräksi. Näin todistaa Jumalan sana:
Kol. 3:1
Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
Hepr. 8:1
Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa,
Ap. t. 7:55
Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella
Ap. t. 7:56
ja sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella".
Room. 8:34
Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.
Luuk. 22:69
Mutta tästedes Ihmisen Poika on istuva Jumalan voiman oikealla puolella."
att. 26:64
Jeesus sanoi hänelle: "Sinäpä sen sanoit. Mutta minä sanon teille: tästedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä."
m. 4:4
Ja valtaistuimen ympärillä oli kaksikymmentä neljä valtaistuinta, ja niillä valtaistuimilla istui kaksikymmentä neljä vanhinta, puettuina valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli päässänsä kultaiset kruunut
Ilm. 5:13
Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"
Etkö usko Jumalan sanaa mitä se todistaa? Ja mihinkäs se Jeesus eli Karitsa olisi yhtäkkiä kadonnut. Kyllä Hän on taivaassa ikuisesti - Jumalan Poikana.
uskon ne Jumalan Sanat jotka Jeesus sanoi, pelastun.
Jumalahan se pelastaja viimekädessä onkin, koska Hän oli Jeesuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan.
Jeesu sanoikin että joka näkee minut näkee Isän...aivan....ja joka kieltää minut, kieltää Isän.
Tosiaan, Jumala itse puhui Jeesuksen suulla,
Sanoihan Jeesus senkin että Isä ja Minä olemme yhtä.
Nyt minulla alkaa valkenemaan mitä tuo Jumalan puhe Jeesuksen suun kautta todella merkitsee.
Kyllä tässä Jumalan Pyhä Henki nyt avaa minun ymmärrystäni näkemään mitä kirjoituksissa todella sanotaan...Jumala itse Jeesuksen suulla.
Nyt pitää sanoa jo kolminkertainen Jumalan ylistys HALLELUJA
inkaarnaatioita eikä verbien taivuttelua vaan uskoa totuuteen. Ja se puuttuu, jos uskoo ihmisoppeja. Jumalan sana on totuus, Jeesus on Jumalan Poika ja pysyy iankaikkisesti Jumalan Poikana, muttei koskaan ole kaikkivaltias Jumala ja Isä.
Oletko samaa mieltä.
aivan oikein, Pyhällä Hengellä kuolettaa lihan teot kuten Room kirjeessä on.
ja Vaeltaa Pyhän Hengen mukaan niin Jumalan elämän Hedelmä Rakkaus näkyy.Gal.5
Siksi siis Jumalan piti tulla Jeesuksessa sovittamaan ihmiskunta ja lunastamaan, kun me ihmiset ei koskaan pystytä siihen mihin Jeesus pystyi.
Ymmärrän tämän täysin.
Kukaan ei ole valmis teossa ja totuudessa vaikka omistaakin Jumalan lapsen oikeuden uuden syntymäntapahduttua Hengessä.
Se on kuin vauvan syntymä, hän on valmis, mutta hänen pitää kasvaa aikuiseksi.
Samoin on Hengellisen Jumalan lapsen laita.
Tekojen kauttahan kukaan ei pelastu, vaan uskon kautta armosta, joten pelastuu sekin joka hetkeä ennen kuolemaansa ottaa Jeesuksen Herrakseen, siis Jumalan Jeesuksessa.
Kasvu alkaa syntymästä ja ruokaon Jumalan sana ja raamattuopetus seurakunnassa.
Hyvät teot kun alkavat elämässämme näkyä eivät ole meidän, vaan meitä kasvattavan armon tekoja, kuten Paavalikin sanoi.
Lapsi kasvaa ja vahvistuu niin luonnollinen, hän joka on syntynyt vain isästä ja äidistä, syömällä ruokaa.
Jumalan lapsi Herran sanan kautta.
Kyllä, näin se on. Aamen.
sanoi?
Joh. 12:49
Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.
Siis kun Jumalalle on kaikki mahdollista, niin Hän lähetti Poikansa lihaan tulleena Jumalan Poikana saarnaamaan Jumalan sanan ihmisten pelastukseksi.
Joka sen sanan uskoo ja pitää sen, pelastuu. Mikään muu sana tai opetus ei pelasta ihmistä, ja siksi Jeesus ilmoitti olevansa:
Joh. 14:6
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Hän oli välimies ihmisen ja Isä Jumalan välillä, muttei ollut itse Isä Jumala.
1. Tim. 2:5
Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
Ja Jeesus todisti myös:
Joh. 1:18
Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
Joh. 6:46
Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän.
melkoisesti samalla ajatuksella. Ja minä uskon täydellisesti tähän, mitä pyhä sana todistaa:
1. Joh. 2:27
Mutta te, teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä
Siksipä en usko ihmisoppeja vaan kuuntelen mitä totuus opettaa. Ja se totuus on Pyhä Henki, jonka Jeesus on lähettänyt niille, jotka uskovat ja pitävät Hänen sanansa.
Siellä Jeesus sanoo jakeessa 45;
joka näkee minut, näkee Hänet, joka on minut lähettänyt?
Mitä tämä ja monet muuta vastaavat Jeesuksen(Isän) sanomat sanat tarkoittavat
vastaava ajatus näistä jakeista.
1. Moos. 1:27
Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
Minä en ole Jumala, vaikka Hän loi minut ja sinutkin omaksi kuvakseen. Samoin oli Jeesuksen tilanne, Hän ei ollut Jumala, vaikka oli Hänen muotoinen ja kaltainen.
Siis lihaan ja ihmiseksi tullut Jumalan Poika.
sanotaan"Älkää lähtekö Jerusalemista vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä,
jonka te olette minulta saaneet.
Jeesus lupasi Pyhän Hengen ja Jumala lähetti sen.
Ymmärrän tämän yhteyden kuinka yhteen sulautunutta se oli.
ja 8 jakeessa Pyhän Hengen kautta saatavasta voimasta olla Jeesuksen todistajia ensin siellä Jerusalemissa ja aina maan ääriin saakka.
Oletko sinä ollut jo kauan Pyhällä Hengellä täytetty?
Saitko myös armolahjoja kun täytyit Hengellä?
Apostolithan saivat ja uskoon tulleet, vesikasteella ja Pyhällä Hengellä kastetut sen jälkeenkin.
Seurakunnan rakentumiseksihan ne annettiin,
niin ja kielillä puhuva rakentaa myös itseään puhuessaan salaisuuksia Isän kanssa Hengessä.
Saitko sinä jotakin näistä, tai muista Pyhän Hengen kautta luvatuista armolahjoista?
kun luominen aloitettiin, eikö niin?
Nyt menen nukkumaan
sen, mitä Sanasta näen: "Mutta temppeliä en siellä nähnyt, sillä Herra Jumala on sen temppeli, ja Karitsa." Ilm. 21:22 ja "Jumalan ja Karitsan Valtaistuin on siellä oleva ja Hänen palvelijansa palvelevat Häntä." 22:3
Raamatun Jumalan "olemus" on kolminainen, Isä, Karitsa ja Henki.
Sinun taivaassasi on erikseen Karitsallekin valtaistuin, ja joskus taas Hän istuu samalla jakkaralla, oikealla puolella.
Minun taivaassani Jumala istuu valtaistuimella ("sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä" Ilm.7:17) ja Hän on Yksi.
hengellisesti köyhä, mutta tunnen Jumalan ohjauksen kaikessa, joka päivä muutaman vuoden ajan.
Vastaan Paavalin sanoin, koska tunnen asian samoin:
1. Kor.12:27-31
27 Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.
28 Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
29 Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja?
30 Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?
31 Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista. Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien.
Ehkä Jumalan evankeliumista puhuminen on armolahjani.
Raamattu todistaa näin:
Sananl.8:22-32
22 Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
23 Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.
24 Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
25 Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,
26 kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
27 Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle,
28 kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,
29 kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset,
30 silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin;
31 leikitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset.
32 Siis te, lapset, kuulkaa minua; autuaat ne, jotka noudattavat minun teitäni!
Niin menen minäkin, rupatellaan joskus toise, Jeesus myötä, siunausta.
eksyttämä uskoo paavia ja piispoja ennemmin kuin Jumalan totuutta.
1. Kor. 2:14
Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
Muuten, kolminaisuuden kolmas persoona Pyhä Henki hyväksyttiin jumalaksi vuonna 381 Konstantinopolin kirkolliskokouksessa, Siihen saakka se oli Raamatun mukaan eräs Jumalan henki.
Voit sen tarkista kirkkohistoriasta.
mitä ikinä karitsa tarkoittanee - ovat kaksi eri hahmoa, ja-sanaa ei käytetä yhdestä ja samasta.Jumala ja karitsa ei ole yksi.
härkiä, leipää, suitsukkeita, erilaisia viinoja etc Jumalalle, mutta ei Jumalaa eikä ihmisiä.
" Minulle on anneetu kaikki valta taivaassa ja maanpäälä." Voiskos olla suurempaa valtaa? Ja tähän valtaa perustuu lähetyskäsky, Jeesuksen käskyyn, Jeesus sanoo MENKÄÄ, mutta älkää menkö, ennekuin saatte voiman, ja Jeesus antoi voiman, kun helluntaina Hän vuodatti Pyhän Hengen opetuslasten ylle. Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä, Johannes jo sen todisti, kuka tulee kasamaan Pyhällä Hengellä.
* ""!
* Ylläolevan Sanan totuden perusteella, Jeesus on Jumala, ja voi siis ihan kaiken, mitä ikinään Hän tahtoo, koska on JUMALA!
* Tekee oikein pahaa, kun sinä vänkäät mieletöntä päähän pinttymääsi, halventaen Jeesuksen jumaluutta ja täydellistä ihmisyyttä!
Koska Jeesus käski odottaa Pyhän Hengen täyteyttä
ja kuten Hän itsekin lähti toteuttamaan varsinaista tehtäväänsä maanpäällä kasteen ja Hengen täyteyden jälkeen.
samaa Hän käski opetuslastensakin odottaa.
Ap.1:8 kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voimanja te tulette olemaan minun (Jeesuksen) todistajani sekä Jerusalemissa, että koko Juudeassa ja aina maan ääriin saakka.
(9)
Tämän sanottuaan kohotettiin Hänet heidän nähtensä ja pilvi vei Hänet heidän näkyvistään...
Opetuslapset tottelivat Jeesusta (13,14)
Ja Helluntaipäivänä Jumala lähetti Jeesuksen lupaaman Pyhän Hengen.
Toisaalta Joh.ev. Jeesus sanoo itse Hänet lähettävänsä.
Rohkeus olla Kristyksen todistajana on siis Jumalan lupaus ja erittäin tarpeellinen.
Ajattelepa miten käy, kun joutuu esim. riivatun kanssa vastatusten, eikä ole Pyhän Hengen auktoriteettia, tai muuten raivoisan miehen.
Tietysti jos ihminen ei ole syntynyt Jumalasta, siis uskonkautta Jumalan Pojan vereen, ei hän voi saada Pyhää Henkeäkään.
Uudestisyntyminen ylhäältä on välttämätön.
Kuten esim. Joh.3:3 ja 3:5 sanotaan.
kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
Onko sinulla Hengen todistus siitä että olet Jumalan lapsi?
sinun arvioitavissa, minun totuuteni on Jeesus ja PH.
1. Kor.2:12-16
12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
16 Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.
Näin on ystäväni. En usko maailman henkeä, joka opettaa mm. harhaoppia nimeltään kolminaisuusoppi, PH opettaa minua.
juutalaisesta tai ateistisesta näkökulmasta katsottuna uhrikaritsaa voida pitää Jumalana.
Minä kuitenkin kristittynä näen hyvin selkeästi karitsan Jumalana. Silloin fonttaankin ko. sanan eri lailla, kirjoitan "Karitsa" isolla alkukirjaimella, ja korotan Hänet Valtaistuimelle, Jumalan oikealle puolelle ja keskelle Valtaistuinta. Jeesus on tosi Jumala.
uskot niinsanotun Juudaksen evankeliumin "sanomaan"?
seuraavan asian.
Esim. Sinulla on kolme lasta.
Olet kahden lapsen biologinen isä, koska siitit heidät.
Kolmas lapsi sai alkunsa toisen miehen yhdyttyä vaimosi kanssa.
Silti sinua voidaan pitää kaikkien kolmen isänä, kun kasvatat heitä kaikkia, eikö niin?
Jokainen siittämäsi lapsi oli sinussa jo ennenkuin ne menivät vaimoosi ja hedelmöityivä, eikö niin?
Samoin sen vieraan miehen siittämän lapsen siittiö oli sen miehen "kupeissa", joka yhtyi vaimoosi.
Sen kolmannaen lapsen biologinen isä on silti vieras mies.
Uskotko että Luukas lääkäri ymmärsi oikein asiat kirjoittaessaan Pyhän Hengen siittäneen Jeesuksen?
Uskotko sinä, että Maria oli neitsyt Jeesuksen syntymiseen saakka, kuten Raamatussa sanotaan?
Uskotko että on totta Jumalan ilmoitus, ettei Joosef yhtynyt Mariaan ennen lapsen syntymää?
Näinhän Raamattu opettaa, eikö totta?
Et voi ajatella noin alkeellisesti.
selityksestäsi nyt yhtään mitään.Jumala on "karitsa", joka on itsensä kanssa valtaistuimella, välillä keskellä, välillä itsensä oikealla puolella, on oma poikansa, rukoilee itse itseään, herättää itsensä "kuolleista", on elänyt juutalaisena 30 vuotta ja harjoittanut puusepän ammattia, kiistellyt äitinsä kanssa, ja lopulta menettää valtansa joka annetaan -kenelle?
olettaa ihan mitä vaan, koska se on sinun oletusta. Sellaisella ei ole mitään merkitystä minun uskooni.
nyt tuolla todistaa? Jos nuo kolme lasta ovat kaikki vaikkapa poikia, niin yksikään heistä ei ole silti sama kuin isä. He ovat kaikki isän lapsia, siis täysin eri persoonia jokainen, mutta kukaan heistä ei ole sama persoona kuin isä. Oletko samaa mieltä, eli minun poika ei ole sama kuin minä itse? Silti voimme olla samannäköisiä, luonteisia ja harrastaa samoja asioita, ja olemme sillä tavalla tavallaan samanlaisia - mutta. Hän on siitä huolimatta poika ja minä olen isä.
Minä tiedän sen mitä Raamattu kertoo Mariasta ja Jeesuksen syntymästä, ja muuta minun ei tarvitse tietääkään.
Etkö usko Luukkaan kirjoittamia tapahtumia todeksi?
Luuk.1:26-35 erikoisesti jakeesta 31, Katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan.
ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus.
32; Hän on oleva suuri ja Hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi. ja Herra Jumala antaa Hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen.
33;ja hän on oleva Jaakobin huoneen Kuningas Iankaikkisesti ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman.
34.Niin Maria sanoi enkelille; Kuinka tämä voi tapahtua,kun minä en miehestä mitään tiedä.
35. Enkeli vastasi ja sanoi hänelle;
Pyhä Henki tulee sinun päällesi ja Korkeimman voima varjoaa sinut, sentähden myös se Pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.
Onko Luukkaan opetus maailmanhengestä?
Eihän nuo jakeet ole turhaan Raamattuun kirjoitettu?
Miksi et voi hyväksyä niitäkin Uuden Testamentin Pyhiksi kirjoituksiksi ja tarpeellisiksi?
Nehän ovat suorastaan välttämättömiä asioita sielun pelastusta ajatellen ja Jeesuksen persoonaa. Eikö sinusta?
ja katsoa asioita mistä näkökulmasta haluat, mutta ei se muuta Jumalan sanaa millään tavalla mihinkään suuntaan. se on ja pysyy iankaikkisesti.
Jeesus sanoi, että on vain yksi Jumala ja Isä, ja sinä et kertakaikkisesti voi sille asialle yhtään mitään. Eikä sinun asia ei ole arvioida eikä arvostella sitä, mitä minä uskon. Minä uskon minkä PH minulle on avannut, eikä se siitä ihmisten jankutuksella mihinkään muutu. Se on niin ja pysyy.
ja vielä kerran uskon kaikki Jeesuksen opetukset ja sanat. Ymmärrätkö?
Mutta satusetien päättelemiä satuja ja tarinoita minä en usko, kuten kolminaisuusoppi. Sellaista ei kukaan tarvitse.
Siis vielä kerran uskon Jeesukseen ja Hänen sanaansa. Ja muuta minun ei tarvitse uskoakaan.
Aivan oikein.
Niinpä Jeesus, joka sikisi Pyhästä Hengestä peri Jumalan luonteen , puhtauden ja pyhyyden.
Siksi Raamattuun on kirjoitettu että Jumala oli Jeesuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.
Jeesus suoritti tehtävän, joka tarvittiin jotta Jumala voisi syntisen ihmisen pelastaa.
Jumalan ehdoton pyhyys(vanhurskaus)vaati synnittömän kuoleman.
Ja totta, Jeesuksella oli oma tahto,
kuten Getsemanessa näemme.
Hän rukoili, jos mahdollista, ota minulta pois tämä malja, ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin Sinä.
Jeesus sanoo;
Joka on nähnyt minut, on nähnyt isän.
Isä ja minä olemme yhtä.
Väitätkö todella Neitseestä syntymisen olevan mahdotonta vaikka Jumala itse sen ilmoittaa ja vahvistaa?
kiellätkö omistamasta näitä totuuksia Jumalan Sanana? Miksi?
Siksikö että se vahvistaa Jeesuksen Jumalauuden.
minun selityksestäni, vaan Raamatussa kerrotusta.
Raamatun mukaan Jeesus ei ole menettänyt valtaansa, vaan Hänessä on jumaluuden koko täyteys, ja Hänessä on kaiken hallituksen ja vallan pää.
Ilmestyskirja avaa asiaa näin: "Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja Hänen Voidellullensa, ja Hän on hallitseva aina ja iankaikkisesti...".
Tuossa em. ilmestyksessä Johannes näki "liitonarkin Jumalan temppelissä".
Jeesus ei siis ole välillä jossakin, välillä jotakin, vaan Hän on aina yksi, Totinen Jumala kolmessa persoonassaan. JA.. Henki todistaa.
olet Jumalan lapsi?
Uskotko, että Jumala näkee, kuulee ja tietää kaiken?
Jopa meidän ajatuksemmekin Hän tuntee jo kaukaa?
Uskotko että taivaassa on, kuten Raamattu ilmoittaa, kaksi kirjaa, Tekojen kirja ja Elämän kirja?
Ilm.20:12 ...kirjat avattiin, ja avattiin toinen kirja, joka on Elämän kirja ja kuolleet tuomittiin sen perusteella mitäKIRJOIHIN oli kirjoitettu, tekojensa mukaan
jae 15...joka ei ollut Elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.
Tässähän on viimeinen tuomio, Jumalattomien ihmisten tuomion ja kadotuksen päivä.
Uskotko sinä näiden jakeiden sanoman todeksi ja toteutuvaksi?
Nyt pitää alkaa valmistautua kokousmatkalle,
on ajamista ja illasta voi tiellä olla jo liukastakin.
paavien ja piispojen hyväksymiä harhaoppeja. Tämä on jo niin moneen kertaan kelattu, että kyllästyttää koko jauhaminen. Mutta minä sanon sinulle niin selvällä suomenkielellä kun pystyn, että on vain YKSI AINOA Jumala ja Isä, ja muita jumalia ei ole.
Jeesus on HERRA ja Jumalan AINOA POIKA, muttei itse Isä Jumala.
Sen todistivat myös Jeesus ja Paavali pyhässä sanassa.
Mark.12.28-29
28 Silloin tuli hänen luoksensa eräs kirjanoppinut, joka oli kuullut heidän keskustelunsa ja huomannut hänen hyvin vastanneen heille, ja kysyi häneltä: "Mikä on ensimmäinen kaikista käskyistä?"
29 Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on YKSI AINOA;
1. KOR.8:5-6
5 Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
6 niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.
Todistin juuri uskoni Jumalan sanalla, eikä sitä muuta ihmisoppi. Minä uskon totuutta Jeesusta Kristusta, en ihmisen tekemiä harhaoppeja.
mitä Pyhä Henki on kertoillut sinulle itsestään? Mistä tuli ja minne on matkalla?
ehtottomasti, uskon joka sanan mikä on Raamattuun kirjoitettu. Mutta satuihin enkä kolminaisuuoppiin minä en usko. Eikä Jeesukseen uskova pidäkään mennä edemmäksi kuin mitä kirja opettaa. Sellaista harhaa pitää karttaa, koska sana siitä varoittaa.
2. Joh. 1:9
Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.
mm näin:
Joh. 3:6
Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
Onkin yksi Jumala jossa kolme eri persoonaa.
He toimivat suvereenisti yhdessä, Jumala Isä, Jeesus Poika ja Pyhä Henki.
Jokaisella on oma tahto ja persoonan ominaisuudet, mutta kaikki toimivat sulassa sovussa keskenään.
Jumala on ilmaissut itsensä meille Pojassa ja Lunastanut ihmiskunnan Pojassa.
Jumala on Henki ja Hänen Pyhä Henkensä on kanssamme, opettaa meitä, muistuttaa meitä siitä mitä Jeesus sanoi ja opetti, lohduttaa murheellisia,jne ja antaa rohkeuden ja voiman olla Kristuksen palvelija ja kirje.
Eikö nämä ominaisuudet ole Raamattuun kirjoitettu?
Luetko sinä ohjekirjojen ohessa tavallista kirkko Raamattua vai vartiotornin omaa painosta?
Ilm.22:19 "jos joku ottaa jotakin pois tämän kirjan profetian sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun
ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
Nyt menen
Pyhä Henki syntyi?
Tuo esimerkkijakeesi ei kylläkään puhu Pyhän Hengen syntyhistoriasta yhtään mitään.
puhuu, lue sitä niin tiedät itsekin siitä enemmän.
en lue tarpeeksi Raamattua ja siksi en ymmärrä mm. Pyhän Hengen alkuperää, niinkuin sinä teet?
Olisin tosi iloinen, jos selittäisit PH alkuperän oikein perinjuurin.
ei ole että Jeesus ja Jumala ovat sama, ja kohta mitä tarkoitin on: "Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa". "Poika" ja "joka". Kolme persoonaa on kolme persoonaa, kolme, ei yksi. En ole siitä erimieltä,kolme vain ei ole monoteismia. Miksi sen tunnustaminen on niin vaikeaa?
nyt vaan tutkia Jumala sanaa ja rukoilla, sillä anovalle annetaan ja kolkuttavalle avataan.
Kukahan tässä tapauksessa lie avaajana? En minä ihan kaikkien henkien avaamista ovista kulje.
kiinnostaa, niin silloin pitää ottaa itse selvää, mistä ovesta menee..
Ilmestyskirja:
1:4 Johannes seitsemälle Aasian seurakunnalle: Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä,
1:5 ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä
1:6 ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.
Ilmestyskirja:
22:8 Ja minä, Johannes, olen se, joka tämän kuulin ja näin. Ja kun olin sen kuullut ja nähnyt, minä lankesin maahan kumartuakseni sen enkelin jalkojen eteen, joka tämän minulle näytti.
22:9 Ja hän sanoi minulle: "Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi, profeettain, kanssapalvelija, ja niiden, jotka ottavat tämän kirjan sanoista vaarin; kumartaen rukoile Jumalaa."
22:10 Ja hän sanoi minulle: "Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä.
22:11 Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
22:12 Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
22:14 Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
22:15 Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
22:16 Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."
JEESUS=JUMALA AINOA!!!
Kirjoittanut: savonarola 4.4.2005 klo 11.10
KUUNIA KUNNIA KUNNIA!!! JEESUXELLE KRISTUXELLE!!!
Otin cops!
Jeesus on Jumala
Kirjoittanut: Marko1977 4.4.2005 klo 10.17
"Silloin perkele otti hänet kanssansa pyhään kaupunkiin ja asetti hänet pyhäkön harjalle
ja sanoi hänelle: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas; sillä kirjoitettu on: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta', ja: 'He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi'.
"Jeesus sanoi hänelle: "Taas on kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi'.""
(Matt. 4:5-7, 1933/38 käännös)
"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala."
(Joh. 1:1, 1933/38 käännös)
"Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta."
(Joh. 1:14, 1933/38 käännös)
Johtopäätös:
Sana = Jumala = Lihaksi tullut = Jeesus Kristus
Jes 9:5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
12:29 Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa;
12:30 ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi.'
Niin rakasta JEESUS SUN JUMALAASI KOKO SYDÄMELLÄ NIIN PELASTUT VARMASTI!!! AMEN!!!!!!!!
(savis)
Ei Jeesus syntynyt Mariasta,
Kirjoittanut: Mohikaani_27 28.12.2007 klo 20.43
pystyvät myös saatana ja riivaajat tunnustamaan, että Jeesus on Jumalan Poika, koska ne tietävän asiantilan ja tuntevat kirjoitukset. Ei se vakuuta yhtäänmitään. Mutta myöntämään sitä, että Jeesus oli Jumala, koska Isä oli Hänessä yhtä, ja Hän alensi itsensä tulemalla ihmiseksi, syntymällä neitseellisesti, niin sinä et eikä pimeydenvallat kanssasi pysty tunnustamaan.
Silloinhan joutuisit myöntämään myös ristin sovitustyön Jeesuksen täydellisesti tekemänä Jumalan tahdon mukaan, ottaen ihmisenä päälleen häpeän ja pilkan, käyden syyttömänä ja synnitömänä uhrina ristille. Siellä Hän murskasi saatanan vallan ja Golgatasta tuli kristitylle voitonpaikka.
Mitä Golgatan kalliolla tapahtui, vavahdutti koko luomakuntaa. Ristille levitetyin käsin Jeesus otti vastaan tuomion iskut maailman edessä. Siellä maailma sai kuulla sanat: ”Se on täytetty.”
Olet sanonut ettet halua puhua ristinkuolemasta, koska se on häpeällinen ja kuvaa tappiota.
Se on sinun tunnustuksesi
mieltymyksiäsi! Minä en ole missään tuollaista sanonut!
mutta Jeesus syntyi Mariasta. Jeesus oli Daavidin jälkeläinen ja Marian poika; ellei ollut ei meillä ole Vapahtajaa. Mutta Jumala on todistanut Pojastansa ja Hänet on osoitettu kuolleista nousemisen kautta voimassa Jumalan Pojaksi.
Palatessaan maailmaan Jeesus todistaa itsestään olevansa "Daavidin jälkeläinen ja hänen suvustansa se kirkas aamutähti", ts. juutalainen juuriltansa. Hän on Kirjoituksissa kerrottu Ihmisen Poika.
Kuka kieltää Jeesuksen sikiämisen Mariasta Pyhän Hengen voiman vaikutuksesta hän tieten tai tietämättään kieltää Jumalan lunastuksen todellisuuden Jeesuksen ristin työn kautta. Yksikään langenneen ihmissuvun ts. Aadamin jälkeläinen ei voinut lunastaa ihmiskuntaa, koska jokainen oli syntiä tehnyt, oli Jumalan kirkkautta vailla ja ansainnut kuoleman omien syntiensä tähden. Lunastus tosin pureutuu vielä paljon syvemmälle; "Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin!" Huomaa yksikkö: maailman synnin.
Neitsyt Marjatta istui puolukkamättäällä ja pisteli puolukoita poskeensa ja tuli siitä raskaaksi!
Siinä on niin vankat todisteet neitsytsynnytysten tueksi, että pahimmankin epäilijän on pakko todeta ja tunnustaa olleensa väärässä!
Mistä kukaan tietää, vaikka vuonna 4008 tiedetään takuuvarmasti, muinoin Suomessa eläneiden jumalien: Eroksen, Mohikaanin, TeuvoS jne., syntyneen neitsyeistä, ja olevan eri persoonia pyhässä tusinaisuudesta, pyhän tusinaisuusopin mukaan?!
Ja auta armias sitä, joka pyhää tusinaisuusoppia ei tunnusta, niin se sellainen ateisti ja jt sidotaan puupyörään, murskataan sen luut, sidotaan sitten paaluun ja tuikataan sytkärillä tuleen syntiensä tähden kun ei suostunut kumartamaan edellä mainittuja tosijumalia jumalanaan.
TODISTEET NEITSYTSYNNYTYKSESTÄ:
Kalevala
VIIDESKYMMENES RUNO
Marjatta, korea kuopus, se kauan kotona kasvoi,
korkean ison kotona, emon tuttavan tuvilla.
Piti viiet vitjat poikki, kuuet renkahat kulutti
isonsa ava'imilla, helmassa helottavilla.
Puolen kynnystä kulutti helevillä helmoillansa,
puolen hirttä päänsä päältä sile'illä silkillänsä,
puolet pihtipuolisia hienoilla hiansa suilla,
siltalaahkon lattiata kautokengän-kannoillansa.
Marjatta, korea kuopus, tuo on piika pikkarainen,
piti viikoista pyhyyttä, ajan kaiken kainoutta.
Syöpi kaunista kaloa, petäjätä pehmeätä,
ei syönyt kananmunia, kukerikun riehkatuita,
eikä lampahan lihoa, ku oli ollut oinahilla.
Emo käski lypsämähän: eipä mennyt lypsämähän.
Itse tuon sanoiksi virkki: "Ei neiti minun näköinen
koske sen lehmän nisähän, jok' on häilynyt härillä,
kun ei hiehoista herune, vasikkaisista valune."
Iso käski orin rekehen: ei istu orin rekehen.
Veikko vei emähevosen: neiti tuon sanoiksi virkki:
"En istu hevon rekehen, joka lie orilla ollut,
kun ei varsaset vetäne, kuletelle kuutiaiset."
Marjatta, korea kuopus, aina piikoina elävä,
neitosena niekottava, kassapäänä kainustava,
päätyi karjanpaimeneksi, läksi lammasten keralle.
Lampahat meni mäkeä, vuonat vuoren kukkulata;
neiti asteli ahoa, lepikköä leyhytteli
käen kullan kukkuessa, hope'isen hoilatessa.
Marjatta, korea kuopus, katselevi, kuuntelevi.
Istui marjamättähälle, vaipui vaaran rintehelle.
Tuossa tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi:
"Kuku, kultainen käkönen, hope'inen, hoilattele,
tinarinta, riukuttele, Saksan mansikka, sanele,
käynkö viikon villapäänä, kauan karjanpaimenena
näillä aavoilla ahoilla, leve'illä lehtomailla!
Kesosenko, kaksosenko, viitosenko, kuutosenko,
vainko kymmenen keseä tahi ei täytehen tätänä?"
Marjatta, korea kuopus, viikon viipyi paimenessa.
Paha on olla paimenessa, tyttölapsen liiatenki:
mato heinässä matavi, sisiliskot siuottavi.
Ei mato maellutkana, sisilisko siuotellut.
Kirkui marjanen mäeltä, puolukkainen kankahalta:
"Tule, neiti, noppimahan, punaposki, poimimahan,
tinarinta, riipimähän, vyö vaski, valitsemahan,
ennenkuin etana syöpi, mato musta muikkoavi!
Sata on saanut katsomahan, tuhat ilman istumahan,
sata neittä, tuhat naista, lapsia epälukuisin,
ei ken koskisi minuhun, poimisi minun poloisen."
Marjatta, korea kuopus, meni matkoa vähäisen,
meni marjan katsantahan, punapuolan poimintahan
hyppysillähän hyvillä, kätösillä kaunihilla.
Keksi marjasen mäeltä, punapuolan kankahalta:
on marja näkemiänsä, puola ilmoin luomiansa,
ylähähkö maasta syöä, alahahko puuhun nousta!
Tempoi kartun kankahalta, jolla marjan maahan sorti.
Niinpä marja maasta nousi kaunoisille kautoloille,
kaunoisilta kautoloilta puhtahille polviloille,
duhtahilta polviloilta heleville helmasille.
Nousi siitä vyörivoille, vyörivoilta rinnoillensa,
rinnoiltansa leuoillensa, leuoiltansa huulillensa;
siitä suuhun suikahutti, keikahutti kielellensä,
kieleltä keruksisihin, siitä vatsahan valahti.
Marjatta, korea kuopus, tuosta tyytyi, tuosta täytyi,
tuosta paksuksi panihe, lihavaksi liittelihe.
Alkoi pauloitta asua, ilman vyöttä völlehtiä,
käyä saunassa saloa, pime'issä pistelläitä.
Emo aina arvelevi, äitinsä ajattelevi:
"Mi on meiän Marjatalla, ku meiän kotikanalla,
kun se pauloitta asuvi, aina vyöttä völlehtivi,
käypi saunassa saloa, pime'issä pisteleikse?"
Lapsi saattavi sanoa, lapsi pieni lausuella:
"Se on meiän Marjatalla, sepä Kurjetta rukalla,
kun oli paljon paimenessa, kauan karjassa käveli."
Kantoi kohtua kovoa, vatsantäyttä vaikeata
kuuta seitsemän, kaheksan, ynnähän yheksän kuuta,
vaimon vanha'an lukuhun kuuta puolen kymmenettä.
Niin kuulla kymmenennellä impi tuskalle tulevi:
kohtu kääntyvi kovaksi, painuvi pakolliseksi.
Kysyi kylpyä emolta: "Oi, emoni, armahani!
Laita suojoa sijoa, lämpymyttä huonehutta
piian pieniksi pyhiksi, vaimon vaivahuoneheksi!"
Emo saattavi sanoa, oma vanhin vastaella:
"Voi sinua, hiien huora! Kenen oot makaelema?
Ootko miehen naimattoman eli nainehen urohon?"
Marjatta, korea kuopus, tuop' on tuohon vastoavi:
"En ole miehen naimattoman enkä nainehen urohon.
Menin marjahan mäelle, punapuolan poimentahan,
otin marjan mielelläni, toisen kerran kielelläni.
Se kävi kerustimille, siitä vatsahan valahti:
tuosta tyy'yin, tuosta täy'yin, tuosta sain kohulliseksi."
Kysyi kylpyä isolta: "Oi isoni, armahani!
Anna suojoa sijoa, lämpymyttä huonehutta,
jossa huono hoivan saisi, piika piinansa pitäisi!"
Iso saattavi sanoa, taatto taisi vastaella:
"Mene, portto, poikemmaksi, tulen lautta, tuonnemmaksi,
kontion kivikoloihin, karhun louhikammioihin,
sinne, portto, poikimahan, tulen lautta, lapsimahan!"
Marjatta, korea kuopus, tuop' on taiten vastaeli:
"En mä portto ollekana, tulen lautta lienekänä.
Olen miehen suuren saava, jalon synnyn synnyttävä,
joll' on valta vallallenki, väki Väinämöisellenki."
Jo on piika pintehissä, minne mennä, kunne käyä,
kusta kylpyä kysellä. Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Piltti, pienin piikojani, paras palkkalaisiani!
Käypä kylpyä kylästä, saunoa Saraojalta,
jossa huono hoivan saisi, piika piinansa pitäisi!
Käy pian, välehen jou'u, välehemmin tarvitahan!"
Piltti, piika pikkarainen, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Keltä mä kysyn kylyä, keltä aihelen apua?"
Sanoi meiän Marjattainen, itse virkki, noin nimesi:
"Kysy Ruotuksen kylyä, saunoa Sarajan-suista!"
Piltti, piika pikkarainen, tuo oli nöyrä neuvottava,
kärkäs ilman käskemättä, kehumattaki kepeä,
utuna ulos menevi, savuna pihalle saapi.
Kourin helmansa kokosi, käsin kääri vaattehensa,
sekä juoksi jotta joutui kohin Ruotuksen kotia.
Mäet mätkyi mennessänsä, vaarat notkui noustessansa,
kävyt hyppi kankahalla, someret hajosi suolla.
Tuli Ruotuksen tupahan, sai sisälle salvoksehen.
Ruma Ruotus paitulainen syöpi, juopi suurten lailla
päässä pöyän paioillansa, aivan aivinaisillansa.
Lausui Ruotus ruoaltansa, tiuskui tiskinsä nojalta:
"Mitä sie sanot, katala? Kuta, kurja, juoksentelet?"
Piltti, piika pikkarainen, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Läksin kylpyä kylästä, saunoa Saraojalta,
jossa huono hoivan saisi: avun ange tarvitseisi."
Ruma Ruotuksen emäntä käet puuskassa käveli,
liehoi sillan liitoksella, laahoi keskilattialla.
Itse ennätti kysyä, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kellen kylpyä kyselet, kellen aihelet apua?"
Sanoi Piltti, pieni piika: "Kysyn meiän Marjatalle."
Ruma Ruotuksen emäntä itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei kylyt kylähän joua, ei saunat Sarajan suulta.
On kyly kytömäellä, hepohuone hongikossa
tuliporton poiat saa'a, lautan lapsensa latoa:
kun hevonen hengännevi, niinp' on siinä kylpeötte!"
Piltti, piika pikkarainen, pian pistihe takaisin,
sekä juoksi jotta joutui. Sanoi tultua ta'atse:
"Ei ole kylpyä kylässä, saunoa Saraojalla.
Ruma Ruotuksen emäntä sanan virkkoi, noin nimesi:
'Ei kylyt kylähän joua, ei saunat Sarajan suulta.
On kyly kytömäellä, hepohuone hongikossa
tuliporton poiat saa'a, lautan lapsensa latoa:
kun hevonen hengännevi, niin on siinä kylpeköhön!'
Niinp' on, niin sanoi mokomin, niinpä vainen vastaeli."
Marjatta, matala neiti, tuosta täytyi itkemähän.
Itse tuon sanoiksi virkki: "Lähteä minun tulevi
niinkuin muinenki kasakan eli orjan palkollisen
lähteä kytömäelle, käyä hongikkokeolle!"
Käsin kääri vaattehensa, kourin helmansa kokosi;
otti vastan varjoksensa, lehen lempi suojaksensa.
Astua taputtelevi vatsanvaivoissa kovissa
huonehesen hongikkohon, tallihin Tapiomäelle.
Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella:
"Tule, Luoja, turvakseni, avukseni, armollinen,
näissä töissä työlähissä, ajoissa ani kovissa!
Päästä piika pintehestä, vaimo vatsanvääntehestä,
ettei vaivoihin vajoisi, tuskihinsa tummeneisi!"
Niin perille päästyänsä itse tuon sanoiksi virkki:
"Henkeäs, hyvä hevonen, huokoas, vetäjä varsa,
kylylöyly löyhäytä, sauna lämpöinen lähetä,
jotta, huono, hoivan saisin! Avun, ange, tarvitseisin."
Henkäsi hyvä hevonen, huokasi vetäjä varsa
vatsan kautta vaivaloisen: min hevonen hengähtävi,
on kuin löyly lyötäessä, viskattaessa vetonen.
Marjatta, matala neiti, pyhä piika pikkarainen,
kylpi kylyn kyllältänsä, vatsan löylyn vallaltansa.
Teki tuonne pienen poian, latoi lapsensa vakaisen
heinille hevosen luoksi, sorajouhen soimen päähän.
Pesi pienen poikuensa, kääri kääreliinahansa;
otti pojan polvillensa, laittoi lapsen helmahansa.
Piiletteli poiuttansa, kasvatteli kaunoistansa,
kullaista omenuttansa, hope'ista sauvoansa.
Sylissänsä syöttelevi, käsissänsä kääntelevi.
Laski pojan polvillensa, lapsen lantehuisillensa,
alkoi päätänsä sukia, hapsiansa harjaella:
katoi poika polviltansa, lapsi lannepuoliltansa.
Marjatta, matala neiti, tuosta tuskille tulevi.
Rapasihe etsimähän. Etsi pientä poiuttansa,
kullaista omenuttansa, hope'ista sauvoansa
alta jauhavan kivosen, alta juoksevan jalaksen,
alta seulan seulottavan, alta korvon kannettavan,
puiten
puut, jaellen ruohot, hajotellen hienot heinät.
Viikon etsi poiuttansa, poiuttansa, pienuttansa.
Etsi mäiltä, männiköiltä, kannoilta, kanervikoilta,
katsoen joka kanervan, joka varvikon vatoen,
kaivellen katajajuuret, ojennellen puien oksat.
Astua ajattelevi, käyä kääperöittelevi:
Tähti vastahan tulevi. Tähelle kumarteleikse:
"Oi Tähti, Jumalan luoma! Etkö tieä poiuttani,
miss' on pieni poikueni, kultainen omenueni?"
Tähti taisi vastaella: "Tietäisinkö, en sanoisi.
Hänpä on minunki luonut näille päiville pahoille,
kylmillä kimaltamahan, pime'illä pilkkimähän."
Astua ajattelevi, käyä kääperöittelevi:
Kuuhut vastahan tulevi. Niin Kuulle kumarteleikse:
"Oi Kuuhut, Jumalan luoma! Etkö tieä poiuttani,
miss' on pieni poikueni, kultainen omenueni?"
Kuuhut taisi vastaella: "Tietäisinkö, en sanoisi.
Hänpä on minunki luonut näille päiville pahoille,
yksin öillä valvomahan, päivällä makoamahan."
Astua ajattelevi, käyä kääperöittelevi:
päätyi Päivyt vastahansa. Päivälle kumarteleikse:
"Oi Päivyt, Jumalan luoma! Etkö tieä poiuttani,
miss' on pieni poikueni, kultainen omenueni?"
Päivyt taiten vastaeli: "Kyllä tieän poikuesi!
Hänpä on minunki luonut näille päiville hyville,
kullassa kulisemahan, hopeassa helkkimähän.
"Jopa tieän poikuesi! Voi, poloinen, poiuttasi!
Tuoll' on pieni poikuesi, kultainen omenuesi,
onp' on suossa suonivyöstä, kankahassa kainalosta."
Marjatta, matala neiti, etsi suolta poikoansa.
Poika suolta löyettihin, tuolta tuotihin kotia.
Siitä meiän Marjatalle kasvoi poika kaunokainen.
Ei tieä nimeä tuolle, millä mainita nimellä.
Emo kutsui kukkaseksi, vieras vennon joutioksi.
Etsittihin ristijätä, katsottihin kastajata.
Tuli
ukko ristimähän, Virokannas kastamahan.
Ukko tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi:
"En mä risti riivattua, katalata kastakana,
kun ei ensin tutkittane, tutkittane, tuomittane."
Kenpä tuohon tutkijaksi, tutkijaksi, tuomariksi?
Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen,
sepä tuohon tutkijaksi, tutkijaksi, tuomariksi!
Vaka vanha Väinämöinen tuop' on tuossa tuomitsevi:
"Kun lie poika suolta saatu, maalta marjasta si'ennyt,
poika maahan pantakohon, marjamättähän sivulle,
tahi suolle vietäköhön, puulla päähän lyötäköhön!"
Puhui poika puolikuinen, kaksiviikkoinen kajahui:
"Ohoh sinua, ukko utra, ukko utra, unteloinen,
kun olet tuhmin tuominnunna, väärin laskenna lakia!
Eipä syistä suuremmista, töistä tuhmemmistakana
itseäsi suolle viety eikä puulla päähän lyöty,
kun sa miesnä nuorempana lainasit emosi lapsen
oman pääsi päästimeksi, itsesi lunastimeksi.
"Ei sinua silloinkana, eip' on vielä suolle viety,
kun sa miesnä nuorempana menettelit neiet nuoret
alle aaltojen syvien, päälle mustien mutien."
Ukko risti ripsahutti, kasti lapsen kapsahutti
Karjalan kuninkahaksi, kaiken vallan vartijaksi.
Siitä suuttui Väinämöinen, jopa suuttui ja häpesi.
Itse läksi astumahan rannalle merelliselle.
Tuossa loihe laulamahan, lauloi kerran viimeisensä:
lauloi vaskisen venehen, kuparisen umpipurren.
Itse istuvi perähän, läksi selvälle selälle.
Virkki vielä mennessänsä, lausui lähtiellessänsä:
"Annapas ajan kulua, päivän mennä, toisen tulla,
taas minua tarvitahan, katsotahan, kaivatahan
uuen sammon saattajaksi, uuen soiton suorijaksi,
uuen kuun kulettajaksi, uuen päivän päästäjäksi,
kun ei kuuta, aurinkoa eikä ilmaista iloa."
Siitä vanha Väinämöinen laskea karehtelevi
venehellä vaskisella, kuutilla kuparisella
yläisihin maaemihin, alaisihin taivosihin.
Sinne puuttui pursinensa, venehinensä väsähtyi.
Jätti kantelon jälille, soiton Suomelle sorean,
kansalle ilon ikuisen, laulut suuret lapsillensa.
Suuni jo sulkea pitäisi, kiinni kieleni sitoa,
laata virren laulannasta, heretä heläjännästä.
Hevonenki hengähtävi matkan pitkän mentyänsä,
rautanenki raukeavi kesäheinän lyötyänsä,
vetonenki vierähtävi joen polvet juostuansa,
tulonenki tuikahtavi yön pitkän palettuansa;
niin miks' ei runo väsyisi, virret vienot vierähtäisi
illan pitkiltä iloilta, päivänlaskun laulannoilta?
Noin kuulin saneltavaksi, toisin tutkaeltavaksi:
"Eipä koski vuolaskana laske vettänsä loputen,
eikä laulaja hyväinen laula tyynni taitoansa.
Mieli on jäämähän parempi kuin on kesken katkemahan."
Niin luonen, lopettanenki, herennenki, heittänenki.
Kerin virteni kerälle, sykkyrälle syylättelen,
panen aitan parven päähän, luisten lukkojen sisälle,
jost' ei pääse päivinänsä, selviä sinä ikänä
ilman luien lonsumatta, leukojen leveämättä,
hammasten hajoamatta, kielen keikkelehtämättä.
Mitäs tuosta, jos ma laulan, jos ma paljoki pajahan,
jos laulan jokaisen lakson, joka kuusikon kujerran!
Ei ole emo elossa, oma vanhin valvehella
eikä kulta kuulemassa, oma armas oppimassa:
on mua kuuset kuulemassa, hongan oksat oppimassa,
koivun lehvät lempimässä, pihlajat pitelemässä.
Piennä jäin minä emosta, matalana maammostani.
Jäin kuin kiuruksi kivelle, rastahaksi rauniolle,
kiuruna kivertämähän, rastahana raikkumahan,
vaimon vierahan varahan, ehtohon emintimäisen.
Se mun karkotti, katalan, ajoi lapsen armottoman
tuulipuolelle tupoa, pohjaispuolelle kotia,
vieä tuulen turvatointa, ahavaisen armotointa.
Sainpa, kiuru, kiertämähän, lintu kurja, kulkemahan,
vieno, maita vieremähän, vaivainen, vaeltamahan,
joka tuulen tuntemahan, ärjynnän älyämähän,
vilussa värisemähän, pakkasessa parkumahan.
Moni nyt minulla onpi, usea olettelevi
virkkaja vihaisen äänen, äänen tuiman tuikuttaja.
Ken se kieltäni kirosi, kenpä ääntä ärjähteli;
soimasi sorisevani, lausui liioin laulavani,
pahasti pajattavani, väärin virttä vääntäväni.
Elkätte, hyvät imeiset, tuota ouoksi otelko,
jos ma, lapsi, liioin lauloin, pieni, pilpatin pahasti!
En ole opissa ollut, käynyt mailla mahtimiesten,
saanut ulkoa sanoja, loitompata lausehia.
Muut kaikki oli opissa, mie en joutanut kotoa
emon ainoan avusta, yksinäisen ympäriltä.
Piti oppia kotona, oman aitan orren alla,
oman äitin värttinöillä, veikon veistoslastusilla,
senki piennä, pikkaraisna, paitaressuna pahaisna.
Vaan kuitenki kaikitenki la'un hiihin laulajoille,
la'un hiihin, latvan taitoin, oksat karsin, tien osoitin.
Siitäpä nyt tie menevi, ura uusi urkenevi
laajemmille laulajoille, runsahammille runoille,
nuorisossa nousevassa, kansassa kasuavassa.
Viesti 2000 vuotta sitten, vuonna 2008 Eroe-jumalalle, jossa häntä kutsutaan hyväksi jumalaksi,
EIKÄ HÄN KIELLÄ OLEVANSA JUMALA!
OLISIHAN HÄN MUUTEN KIELTÄNYT JUMALA OLEVANSA, vai mitä!
Monta kertaa hän myös ilmoitti kirjoituksissaan aivan selvästi olevansa jumala, sanomalla: minä OLEN!
Nyt 2000 vuotta jälkeenpäin voimme lukea noista kaukaisista ajoista, pyhästä kirjastamme, `Mohikaanien kirja`.
Eroen evankeliumi on sieltä jokaiselle tuttu, kuten myös Mohikaanin evankeliumi, eikä vähiten Savixen Jesuxen yx evankluxi yxi ja kaxi.
Jumalat tekivät paljon ihmetekoja.
Mohikaani oli inkaari, ilman että oli inkkari!
Mohikaani sekä oli tosi punanahkainkkari, että tosi valkonaama, että myös tosi mustanaama samanaikaisesti.
Eroe-jumalan sanotaan olleen johtava jumaltähti, kierrellessään maailmalla.
Eräs Eroen ihmeteoista oli se, että kun hän halusi matkustaa jonnekkin, niin hän kävi jakkaralle istumaan, nosti jalkansa ylös ja liiteli kovaa vauhtia eteenpäin, ilman että hänen jalkansa koskettivat maata!
Tuota on vaikea uskoa mutta kerrotaan myös paljon muistakin ihmeellisistä asioista noina aikoina, ennenkuin pahat jyrisevät lohikäärmeet olivat lentäneet taivaalla ilmansuunnasta toiseen, heitellen ihmisiä tulisilla sienillä ja jolloin vain pieni määrä ihmisiä säilyi siitä hengissä.
Mutta lukekaapas itse Mohikaanien kirjasta, tai pyytäkää jotain tuttuanne, joka sitä on lukenut, siitä kertomaan jotain!
TODISTE SIITÄ, ETTÄ EROE ON JUMALA:
voi hyvä jumala kun olen missannut
Kirjoittanut: sen joten 15.11.2008 klo 15.03
voisitko esittää perustelusi vielä kerran.
JA KOSKA EROE ON JUMALA, NIIN HÄN EI VOINUT SYNTYÄ NIINKUIN IHMISET, VAAN HÄN VAIN TUPSAHTI JOHONKIN LATOON HEINÄPARVELLE, LORDIEN LAULAESSA LADON ULKOPUOLELLA NIITYLLÄ, ETTÄ "HALLELUJAH` , EROE SE NYT TULLA TUPSAHTI, HALLELUJAH` " !
Eroe sanoi -minä olen- ja Mohikaani sanoi -minä myös- joten molemmat ovat samanarvoisia jumalia mutta yhtenä jumalana tietenkin muidenkin yhden jumalan persoonien kanssa.
täältä.
Minä en tarvitse kolminaisuusoppia, enkä kenenkään selityksiä, sillä:
1. Joh. 2:27
Mutta te, teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
Ja se voitelu on Pyhän Hengen voitelu.
tuommoinen Pyhä Henki, jonka alkuperää et pysty edes selittämään. Mistä lie tullut voitelemaan ja millä voiteella?
sinua epäilemästä, toki saat epäillä niin paljon kuin haluat. Älä silti halveksu Pyhää Henkeä, se on paha juttu.
hokee jakeita.
Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.(2 Joh. 1:9)
Edellä olevaa hoette ekivaarin kanssa, että tahdotte pysyä Kristuksen opissa tai lupauksissa. Miksette sitten pysy?
>>>Ei sellaista pidä
Kirjoittanut: hirvas 15.11.2008 klo 20.42
......Jumalassa on kolme täysin erillistä persoonaa, mutta vain yksi heistä on Jumala ja Isä (JHWH).
On Poika Jeesus, sekä sitten Jumalan henkiä, joista yhtä kutsutaan Pyhäksi Hengeksi.
Näin on.
ettei ole syytä mennä edemmäksi kuin mitä Jeesus opetti. Hän sanallakaan maininnut koskaan, että ihmisen pitää uskoa Nikaiassa hyväksyttyyn kolminaisuusoppiin.
nikaia trauma.
arvokas ja suorastaan elintärkeä asia, että on tutustunut Nikaiassa tehtyihin Jumalan sanan raiskauksiin.
Trauma on niillä, jotka sellaiseen humpuukiin uskovat.