marraskuisena lauantaina.Idolit lataavat akkujaan.
Palsta uinuu
Ruususen unta
10449
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
No eihän sitä kaikkina vuosina ole samanlaista.
Jännittää niin kovasti että kuka on seuraava Idols.
ei ole tuskaakaan.
Kuukausi odotettava.
viikot ja kuukaudet ympäri. Ei ollu näin kuollutta. Suurin uutinen mediassa on että Jone on ilkeä. Se oli vanha juttu ja sitä jauhettiin ekasta kaudesta lähtien kuinka tuomarit on niiin pahoja.
Viime viikkojen tapaus on ollut se, että kalle sanoo olevansa kova jätkä. Vaikka kyselynen mukaan peteä äänestäisi melkein 90% niin kalle on omasta mielestään silti kova jätkä. Tyyppi on kova sana ala-asteella. Laulukisaa ei tästä vuodesta saa enää vanha erkkikään.
>> Laulukisaa ei tästä vuodesta saa enää vanha erkkikään >>
Sunnuntaiksi on luvassa kovaa asenteellista meininkiä ainakin Anskulta , Peteltä ja Koopilta.Ansku itse kertoo ottaneensa riskin biisivalinnassaan .Peteltä revittelyä on jo saatu . On sellainen kutina ,että Ansku ja Koop voivat vielä yllättää .
Krooh... kova on meno... Mitä...joks se voittaja ratkes??? *herää*
29 päivää ja yötä niin sitten on kisa ratkennut.
että noissa esityksissä tulee olemaan asennetta. Tulee olemaan tuskallista katsottavaa ja kuunneltavaa, kun nuo nössöt yrittävät esittää kovanaamaa.;DD
katsoa sitä. Voit katsella sen aikana vaikka Arto Nybergiä (TV1) tai Pelkokerrointa (4).
Sit voit taas tulla vakaumuksen syvällä rintaäänellä dissaamaan. ;D
suosittu ketju.