Taximiesten konjuktruuriennusteen

mukaan ollaan menossa vielä taantumaan päin, eikä ensi vuonna ole nykyistä suurempaa talouskasvua näkyvissä.

Irtisanomia ja lomautuksia toimeenpannaan
lähes päivittäin.

Hallitus jatkaa enpä tiijjä -linjalla
ja sitäkin sammutetuin lyhdyin.

Saattaapi olla, etä valtion kirstun pohja
alkaa pilkottaa ennen aikojaan.

Onks tää kansa tyhmää eli se haluaa kaltaisensa polittiset päättäjät punamultahallituksen
nynnerö -politikkana. Muuten ei voi ymmärtää
esim. kokoomuksen kanantuksen laskua.
6158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos muistan oikein kokoomus on ollut hallituksessa viimeiset 16 vuotta ja nykyinen punamulta vajaa puoli vuotta. Mahtaako hallitus olla harjoittanut "enpä tiijjä"-polituiikkaa, jos sen on saanut noin paljon pahaa aikaiseksi noin lyhyessä ajassa, vai voisiko tilanne johtua tuosta kokoomuksen ajasta...

Äänestä

uhataan esim. kaksinkertaisella osinkoverotuksella.

Kyllä EU-maatalosuneuvotteluista
syntyi töpeksinnan maku, kun
kerrankin maataloduella oli laaja
yli puoluerajojen tuki.

Sitten monet yritykset miettii tänne tuloa, että
tännehän ei kannata tulla, koska täällä on
yritysvihamielinen ilmasto ja ay-liike.

Äänestä
  • Well, well..., Omasta mielestäni kotimaamme on
    erittäin rikas valtio poliittisesti,
    taloudellisesti ja kulttuurisesti, sekä
    tieteellisesti, että sotilaallisesti.



    Meidän yhteiskuntaamme kannattaa ja pitää
    uskaltaa rohkeasti investoida, sekä sijoittaa
    sillä sellainen toiminta tulee positiivisella
    tavalla takaisin sellaisille henkilöille, että
    tahoille, jotka ovat uskaltaneet rohkeasti
    sijoittaa ja investoida meidän yhteiskuntaamme.



    Ei pidä luovuttaa liian helpolla. Ei anneta
    periksi.

    Äänestä

Well, well..., Oma mielipiteeni on sellainen,
että hyvä asia tässä on se, että kaikki
sellaiset kotimaamme kansalaiset, jotka on lähi
aikoina irtisanottu ja lomautettu ovat elossa.



Minä olen ehdottanut sähköisessä tietoverkossa,
että meidän yhteiskunnassamme pitää järjestää
suuri mielenosoitus suomalaisen työn puolesta
meidän yhteiskunnassamme.



Omasta mielestäni olen yrittänyt sanoa myös
monta kertaa sähköisessä tietoverkossa, että
meitä ympäröivässä maailmassa on kautta aikojen
tehty terroristi - iskuja ja vanhoja konflikteja
on sammunut ja uusia konflikteja on syntynyt
tilalle, joten kotimaassamme ei ole mitään syytä
vähentää hyviä suomalaisia työntekijöitä, ei
mitään järkevää syytä. Se on minun mielipiteeni.



Valuutanhimo on sokaissut suomalaiset
yritysjohtajat ja se on heikkoutta, sekä kertoo
samalla, että kotimaamme yritysjohtajat ovat
huonoja yritysjohtajia meidän yhteiskunnassamme.



Tästä kaikesta tulee seuraamaan jotain uutta ja
positiivista meidän yhteiskuntaamme. Me
synnytämme ja uudistumme koko ajan ja se on
positiivista.



Ei pidä luovuttaa liian helpolla. Ei anneta
periksi.

Äänestä
  • vaikka usein esiintyvätkin suurina patriootteina. Mutta raha menee aina edelle. Toisin kuin esim Ruotsissa.
    Meillä on huonoja yritysjohtajia !

    Äänestä

Tämän maan kansa on niin uskomattoman tyhmää. Aina samoja edustajia eduskuntaan puhumaan pehmosia.

Suurin ongelma meillä kuitenkin on, niinkuin monessa muusakin länsimaassa, liian vahva ammattiyhdistys.
Yhtään muutosta ei työllisyyteen saada, ennenkuin SAK muuttaa asennettaan.
(Toivottavasti jäsenkato nousee niin suureksi, että sen on pakko muuttaa asennettaan!)

Täytyy, pakosta, antaa tunnustus Esko Aholle ns. työreforminsa esille ottamisesta. Ajatus oli hyvä mutta kun se ei sovi SAK:lle se ei mene läpi, vaikka eduskunta sellaisen saisi aikaiseksikin.
SAK-diktatuurissa eletään.
Ja taantuma jatkuu ja jatkuu. Kyllä taksimiehet tietää !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Talousmies kirjoitti:

mukaan ollaan menossa vielä taantumaan päin, eikä ensi vuonna ole nykyistä suurempaa talouskasvua näkyvissä.

Irtisanomia ja lomautuksia toimeenpannaan
lähes päivittäin.

Hallitus jatkaa enpä tiijjä -linjalla
ja sitäkin sammutetuin lyhdyin.

Saattaapi olla, etä valtion kirstun pohja
alkaa pilkottaa ennen aikojaan.

Onks tää kansa tyhmää eli se haluaa kaltaisensa polittiset päättäjät punamultahallituksen
nynnerö -politikkana. Muuten ei voi ymmärtää
esim. kokoomuksen kanantuksen laskua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu