yrittäkäähän nuhjaajat koskea ansiosidonnaiseen

silloin lähtee valta ja kansa kaduille

visio: hallitus eroaa syvenevän taantuman ja huonon yhteiskuntarauhan vuoksi 2009

Kansa kostaa kun sitä tarpeeksi kiusataan
5139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan vuonna 2009.

Keskustelu on yhtä nyhjäämistä ja mustaamista, mutta mitään muuta kuin ilmaista rahaa ei osata vaatia.

Ei kai kaikkia ovi yhteiskunta elättää. Toimeentulotuki pitää olla terveille työikäisille väliaikainen -ei pysyvä tukimuoto-.

Äänestä
  • Ansiosidonnainen työttömyyskorvaus ja toimeentulotuki ovat kaksi eri asiaa.
    Miten ansiosidonnaisen tuen alentaminen lisää työpaikkoja tai aktiivisuutta? Tällä logiigalla kaikki palkanalennuksetkin lisäävät aktiivisuutta. Kansanedustajat ja ministerit voivat näyttää mallia meille rahvaan edustajille.

    Äänestä

vuoteen 2015 koska on niin luvannut. Vaikka kepu pettää niin Vanhanen ei, on hän sen verran kokoomuslainen. Itse asiassa hän voisi haastaa Kataisen puheenjohtajuuskisassa seuraavassa kokoomuksen puoluekokouksessa.

Äänestä

Kaikin keinoin koska se passivoi ,voitas
omavastuuta nostaa muutamalla päivällä
siksi että ihmiset kuluttaisi.

Äänestä

Se olisi Suomen kansalle onnenpäivä,se eronpäivä.Toinen köyhä maksaa toiselle,missä järki?Jos tulee semmoinen esitys,sitten tulee asiaa kyllä Helsinkiin.Eikä tullakaan tyhjin käsin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mmmmmmmmmmmmmmm kirjoitti:

silloin lähtee valta ja kansa kaduille

visio: hallitus eroaa syvenevän taantuman ja huonon yhteiskuntarauhan vuoksi 2009

Kansa kostaa kun sitä tarpeeksi kiusataan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu